Job Juomatyöntekijä Etelä-Karjala Kaskein Marja Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Juomatyöntekijä

Työnkuvaus:
Kaskein Marja Oy on perustettu vuonna 1981. Jalostamme pohjolan marjoista ja sienistä herkkuja sekä Suomen markkinoille että vientiin. Olemme muuttaneet juuri uuteen tehtaaseen Lappeenrannassa, jossa mahdollisuutemme kasvaa ja kehittyä moninkertaistuvat. Teemme jatkuvasti innovatiivista tuotekehittelyä asiakkaidemme kanssa ja saammekin markkinoille vuosittain maistuvia uutuuksia. Sopivan koulutuksen lisäksi laskemme eduksi alan työkokemuksen. Lisähuomiota saa tupakoimaton, terveet elämäntavat ja -arvot omaava, eteenpäin pyrkivä ja työstään aidosti kiinnostunut henkilö. Työssä tarvitsee englannin ja saksankielen taitoja. Työ on sesonkien mukaan mahdollisesti kaksivuorotyötä. JUOMIENVALMISTAJA Työhön kuuluu erilaisten juomien valmistaminen reseptien mukaisesti sekä juomaerien sekoittaminen, pastörointi ja suodattaminen. Lisäksi tehtäviin kuuluu käymistuotteiden valmistaminen ja seuranta. Valmistamme mm. simaa, kotikaljaa, likööreitä, mehuja, glögejä, virvoitusjuomia ja lonkeroita. Juomienvalmistajan tehtäviin kuuluu kaikkien näiden juomien valmistaminen ja seuranta.

Työnantajan nimi: Kaskein Marja Oy

Työnantajan osoite: Portinkatu 4, 53830 LAPPEENRANTA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Karjala

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aluemyyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme tuloshakuista ALUEMYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ, KYMENLAAKSON JA ETELÄ-KARJALAN ALUEELLE. LED Experts Finland Oy on LED - valaistusratkaisujen maahantuonti, myynti - ja asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoite on erottautua parhaalla
Led Experts Finland Oy - 2016-04-26 - Etelä-Karjala

Fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
YTHS on valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon organisaatio, joka tarjoaa yleisterveyden, mielenterveyden ja suunterveyden palveluja yli 130 000 perustutkintoa suorittavalle yliopisto- ja korkeakouluopiskelijalle. Haemme joukkoomme FYSIOTERAPEUTIN
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Hitsaajia ja asentajia -

Ohutlevysepät
Haemme Osaavia levyseppähitsaajia ja asentajia Lappeenrannan alueella toimiva metallialan asiakasyrityksemme etsii kauttamme ammattitaitoisia levyseppähitsaajia sekä asentajia. Yrityksellä on jo pitkä historia sekä paikallisesti
VMP GROUP / Fegato Oy - 2016-03-10 - Etelä-Karjala

Kahvilamyyjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Kahvilamyyjä Robert's Coffee Lappeenrantaan Robert's Coffee on vuonna 1987 Robert Pauligin perustama suomalainen perheyritys, jolla on nykyisin 37 kahvilaa Suomessa. Lisäksi kahviloita on Ruotsissa, Virossa, Turkissa, Japanissa ja Singaporessa.
Bongusta Ay - 2016-06-22 - Etelä-Karjala

Kivityöntekijä -

Kivenhakkaajat ja -leikkaajat ym.
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstön vuokraukseen erikoistunut luotettava, vakavarainen Suomalainen yritys. Etsimme asiakasyrityksellemme 4 (neljä) kivityöntekijää. Työ käsittää
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-05-25 - Etelä-Karjala

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
m/s Camilla on 350-paikkainen risteilyalus, jossa on 180-paikkainen ala carte-ravintola. Camilla risteilee kahdesti päivässä Saimaan kanavalle ja saaristoon. Etsimme joukkoomme reipasta, oma-aloitteista, joustavaa ja paineensietokykyistä
Karelia Lines Oy - 2016-04-13 - Etelä-Karjala

Kunnossapitopäällikkö -

Maa- ja vesirakentamisen asiantuntijat
Parikkalan kunta hakee toistaiseksi voimassa olevaan virkaan kunnossapitopäällikköä. Kelpoisuusehtona edellytetään vähintään rakennustekniikan insinöörin, teknikon tai rakennusmestarin tutkintoa sekä
Parikkalan kunta, - 2016-04-29 - Etelä-Karjala

Laaduntarkkailija, elintarvikkeet -

Ruokien ja juomien laaduntarkkailijat
Kaskein Marja Oy on perustettu vuonna 1981. Jalostamme pohjolan marjoista ja sienistä herkkuja sekä Suomen markkinoille että vientiin. Olemme muuttaneet juuri uuteen tehtaaseen Lappeenrannassa, jossa mahdollisuutemme kasvaa ja kehittyä
Kaskein Marja Oy - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Etsimme reipasta oma-aloitteista lähihoitajaa työskentelemään Imatra- Rautjärvi-Simpele alueella. Työ on asiakkaiden kotona tehtävää hoito- avustus ja siivous työtä. Oma auto välttämätön
Koti- ja hoivapalvelut Hyvinvointia Kotiin Oy - 2016-03-10 - Etelä-Karjala

Lehdenjakaja -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Kaakon Viestintä hoitaa Varhaisjakelua Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Mikkelin alueella. Nyt haemme kesäapulaisia sanomalehdenjakeluun Lappeenrantaan. Työ on yötyötä noin kello 02 - 06:00 välillä. Töitä
Kaakon Viestintä Oy - 2016-04-15 - Etelä-Karjala

Loma-asuntosiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme Imatran Kylpylälle kolmea työntekijää loma-asuntojen siivoukseen. Toivomme, että olet luotettava, vastuuntuntoinen, yhteistyökykyinen ja joustava. Toivomme myös riittävää Suomen kielen taitoa. Työ
Imatran Kylpylä Oy - 2016-04-15 - Etelä-Karjala

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haemme Skinnarilan koululla järjestettävään perusopetukseen valmistavaan opetukseen luokanopettajaa määräajaksi täytettävään palvelussuhteeseen ajaksi 1.9.2016 - 25.7.2017. Kelpoisuusvaatimukset Kelpoisuusvaatimukset
Lappeenrannan kaupunki - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Luokkahitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
WorkPower Oy, Jyväskylä - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

Ma. myyjä ( 4 h) Imatra Mansikkala -

Myyjät
Haluamme olla Suomen paras palveluyritys - sekä vastuullisella toiminnalla, että asiakaspalvelulla mitattuna. Tavoitteemme on myös paras työ, jossa korostuvat huippupalveluosaaminen ja asiakastarpeen mukainen tuoteosaaminen, aktiivinen
Alko Oy - 2016-05-15 - Etelä-Karjala

Menekinedistäjä -

Myyjät
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy, Kotka - 2016-08-02 - Etelä-Karjala

Myyjä -

Myyjät
Haussa myyntihenkinen, edustava ja urbaani kahvin ystävä! Haluatko työskennellä kahvitaivaan kirkkaimman tähden parissa? Saatat olla etsimämme henkilö! Kaipaamme myymälätoteutuksiin supliikkeja henkilöitä,
MKTG Finland Oy - 2016-07-15 - Etelä-Karjala

Pakettiautonkuljettaja -

Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
Etsitään kesän ajaksi reipasta työntekijää pakettiautonkuljettajan tehtävään kappaletavaran jakoon. Työtä on tarjolla satunnaisesti touko-elokuun ajan yrittäjän lomien aikana sopimuksen
TMI A.Poutanen - 2016-04-28 - Etelä-Karjala

PALVELUMYYJÄ, OPERAATTORITUOTTEET -

Puhelin- ym. myyjät
Oletko etsinyt vakituista päivätyötä! Haemme aktiivisia ja motivoituneita OPERAATTORITUOTTEIDEN PALVELUMYYJIÄ myymään ja päivittämään operaattoripalveluita ja tuotteita Työ on kokoaikaista, vakituista
Go On Yhtiöt - 2016-02-18 - Etelä-Karjala

Promoottori -

Tuote-esittelijät
Promotion Point on johtava kohtaamistoimisto Suomessa - tapaamme asiakkaita juuri siellä, missä he viettävät aikaansa. Tärkeimmät työvälineemme ovat face-to-face kohtaamiset lentoasemilla, yrityksissä, messuilla,
Promotion Point Oy - 2016-05-19 - Etelä-Karjala

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme kevään ja kesän projekteihin Lappeenrantaan eri kohteisiin RAKENNUSAPULAINEN Odotamme hakijoilta: - voimassa olevaa työturvallisuuskorttia - reipasta ja motivoitunutta asennetta työntekoon - työ on keikkatyötä,
Go On Yhtiöt - 2016-04-15 - Etelä-Karjala

Rakennustyöntekijä -

Talonrakentajat
Projektivoima Oy on rakennusalan monipalveluyritys, joka on erikoistunut rakennusalojen henkilöstö- ja alihankintapalveluihin. Toimimme tiiviissä yhteistyössä useimpien valtakunnallisten rakennusliikkeiden kanssa, sekä lukemattomien
Projektivoima Oy - 2016-06-04 - Etelä-Karjala

Sairaanhoitajan vuorotteluvapaan sijaisuus -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kelpoisuutena tehtävään on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa määrätty laillistus tai sitä vastaava aikaisempi rekisteröinti. Kyseessä on vuorotteluvapaan sijaisuus. Työnhakijan
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme Luumäellä sijaitsevaan leipomoon oma-aloitteista ja reipasta siivoojaa. Työhön kuuluu mm. tiskaus ja leipomokoneiden puhdistaminen sekä leipomon, varaston sekä kahvilapuolen siivous ja järjestelytehtävät.
Leipomo Konditoria Sanelko Oy / Satun Makiat - 2016-03-30 - Etelä-Karjala

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Sosiaaliohjaajan sijaisuus -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme Eksoten Työelämäpalveluihin/Sosiaalinen työllistäminen ja verkostoyhteistyön yksikköön sosiaaliohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.3.-31.12.2016. Toimenkuvaan kuuluu työttömien
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

Tuntiopettaja, metsäala -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Saimaan ammattiopisto hakee metsäalalle ammatillisten aineiden määräaikaista tuntiopettajaa Ruokolahden opetuspisteeseen ajalle 1.8.2016 - 31.7.2017. Opettajan pääasiallisena tehtävänä on ammatinopetus metsäkoneenkuljettajan
Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä - 2016-05-15 - Etelä-Karjala

Vakuutusneuvoja -

Tilasto-, rahoitus- ja vakuutusalan toimistotyöntekijät
Pohjantähti on vuonna 1895 perustettu keskinäinen vakuutusyhtiö, joka palvelee lähes 40 toimipisteessä kautta maan. Työllistämme yhteensä 330 vakuutusalan ammattilaista
Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö - 2016-02-22 - Etelä-Karjala

Yhteyspäällikkö henkilöstöpalvelualalle -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Itä Oy - 2016-04-12 - Etelä-Karjala

Yrittäjä, myyjä tai edustaja -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-09-10 - Etelä-Karjala

YRITYSMYYJÄ SONERALLE -

Yleissihteerit
Mitä Sinä arvostat hyvässä työpaikassa? Meidän Opteamin kautta työskennellään kokoaikaisilla, toistaiseksi voimassa olevilla työsopimuksilla FIN Kotimaan Puhelinpalveluiden call centeterissä. Työpaikka
Opteam - 2016-02-15 - Etelä-Karjala

 
 
site syntyy 1.188560962677 sekuntia