Job Kerhoavustaja unspecified Linnalan Nuoret ry - Työtarjoukset

Käytä
id:
ZTYxMmEyYjktYjU0ZS00Yjk1LWI3YTAtM2E1YTNjMzdhZDBmIDgx

reference: e612a2b9-b54e-4b95-b7a0-3a5a3c37ad0f

documentId: 9664184

connectionPointId: 81

lastModificationDate: 1534312822367

Työnimike: Kerhoavustaja

Työnkuvaus:
KERHO-OHJAAJA

Setlementti Linnalan Nuoret ry on savonlinnalainen setlementtinuorisoyhdistys. Tuotamme nuorisopalveluja Haka-alueen nuorisotilalla sekä järjestämme lapsille ja nuorille kerho, harraste- ja ryhmätoimintaa eri puolilla kaupunkia. Pääpainopisteemme on ennaltaehkäisevä varhais- ja nuorisotyö. Lisäksi järjestämme retkiä, leirejä ja tapahtumia.

Toimintamme on monikulttuurista, kulttuuri- ja sukupuolisensitiivistä. Näin voimme vastata lasten ja nuorten erityistarpeisiin ja olemme mukana tukemassa perheitä, lasten ja nuorten kasvatuksessa.


Etsimme itsenäisen työtteen omaavia, luotettavia sekä innostavia ohjaajia kerhoihimme joita järjestetään eri puolilla kaupunkia. Ohjaaja voi ottaa myös useamman kerhon vastuulleen syyskaudelle 2018.

Kerhot kokoontuvat kerran viikossa, syyskaudella yhteensä 12 kertaa. Opastamme ja perehdytämme sinut työhön. Työ sopii erinomaisesti nuorelle tai osa-aikatyötä hakevalle.

Palkka määräytyy tehtyjen työtuntien mukaisesti. Tuntipalkka on 12 €/h. Noudatamme PALTA ry:n ja JYTY ry:n välistä yleissopimusta. Työ alkaa viikolla 36.

KERHOT JOIHIN HAEMME OHJAAJIA:


KELLARPELTO

Tanssin taikaa 10-14 v , Ma klo:18-19 Kellarpellon koulu

Satujumppa Satuset 3-4 v, Ti klo 17.30-18.30 Kellarpellon päiväkoti

Temppujumppa Temppuset 5-6 v, Ti klo 18.30-19.30 Kellarpellon päiväkoti

Satujumppa Satuset 3-4 v, To klo 17.30-18.30 Kellarpellon päiväkoti

Temppujumppa Temppuset 5-6 v, To klo 18.30-19.30 Kellarpellon päiväkoti


NOJANMAA

Satujumppa Satuset 3-4 v, Ma klo 17.30-18.30 Nojanmaan päiväkoti

Temppujumppa Temppuset 5-6 v, To klo 18.30-19.30 Nojanmaan päiväkoti


NÄTIKI

Lasten liikuntakerho 7-12 v, To klo 17-18 Nätkin kouku

Tanssivoimistelu 10-14 v, Ti klo 17-18 Nätkin koulu


Lähetä hakemuksesi niin, että se on perillä viimeistään 29.8.2018 klo 12 mennessä.

Hakemukset voit lähettää sähköisesti osoitteeseen toimisto (at) linnalannuoret.fi

Tiedustelut toimisto (at) linnalannuoret.fi tai arkisin klo 9-14 Juuso Jalkanen 044 7351 232

numberOfPosts: 9

jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C5311

positionTypeCode: temporary

Työnantajan nimi: Linnalan Nuoret ry

source: TIVA

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ammatillinen tukihenkilö (tuntityö) LOHJA -

Debora Oy on sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiva suomalainen palveluyritys, joka palvelee asiakkainaan kaikenikäisiä ihmisiä vauvasta vaariin. Palvelutarjontaamme kuuluu palveluasumista, kuntoutusta sekä monipuolisia asiakkaan kotiin vietäviä palveluita. Vuonna 1999
Debora Oy - 2018-09-22 - unspecified

Henkilökohtainen avustaja -

Etsitään henkilökohtaista avustajaa Järvenpäähän. Tehtävänä on tavanomaisissa kotitöissä (ei ruoanlaittoa), kuten siivouksessa ja pihatöissä avustaminen sekä kuntoutuksessa ja vähäisessä määrin myös
Anonymous - 2018-09-01 - unspecified

Hitsaaja, Mikkeli -

Haemme asiakkaallemme Mikkeliin ammattitaitoista hitsaajaa. Hakemallamme henkilöllä tulee olla aikaisempaa kokemusta hitsauksesta ja hänen tulee kyetä itsenäiseen työskentelyyn. Edellytämme sinulta Työkokemusta metallialan työtehtävistä ja hitsauksesta
StaffPoint Oy - 2018-09-14 - unspecified

Jäteautonkuljettaja -

Haemme pirkanmaalaiselle asiakkaallemme pikaisesti jäteautonkuljettajaa! Sinulla on tehtävään vaaditut pätevyydet ja kortit, ja olet jo kartuttanut jonkin verran kilometrejä kuorma-auton ratissa. Edellytämme myös kokemusta jäteautonkuljettajan tehtävistä.
Soluta Henkilöstöratkaisut Oy - 2018-08-16 - unspecified

Kenttämyyjä -

Broman Group -konserni on autojen ja moottoripyörien varaosa- ja tarvikemyyntiin sekä työkalujen, veneily- ja kalastustarvikkeiden, kodin ja vapaa-ajan tuotteiden myyntiin erikoistunut konserni. Yli 1500 ammattilaista työllistävä yhtiö kuuluu alansa johtaviin toimijoihin
Varaosamaailma Oy - 2018-09-21 - unspecified

Lähihoitaja -

Espoon kaupungin vanhusten palveluihin kuuluvat Seniorineuvonta ja palveluohjaus Nestori, kotihoito, Espoon sairaala ja pitkäaikaishoito. Kotihoidossa tavoitteenamme on mahdollistaa turvallinen elämä omassa kodissa toimintakyvyn heikkenemisestä huolimatta. Sairaalan monipuolinen toiminta
Espoon kaupunki - 2018-09-05 - unspecified

Lähihoitaja -

Me Alina -ketjussa nautimme asiakkaidemme suuresta arvostuksesta. Valtakunnallista toimintaamme luotsaavat suurella sydämellä palvelualttiit Alina-yrittäjät, jotka huolehtivat asiakkaidensa kokonaisvaltaisesta kodinhoidosta. Sana osaamisestamme on kiirinyt ja nyt etsimme kasvavaan
Alina Hoivatiimi Oy - 2018-09-25 - unspecified

Lastentarhanopettaja -

Etsimme joukkoomme vastaavaa lastentarhanopettajaa, joka vastaa suunnittelee, toteuttaa ja vastaa lapsiryhmän toiminnasta. Tehtävässä edellytetään erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja lasten, lasten huoltajien sekä työtoverien kanssa. Olet valmis
Aurinkorinteen Pikkutalli Oy / Päiväkoti Pikku Karamelli - 2018-08-16 - unspecified

Lehtori, logistiikka-ala -

Lapin koulutuskeskus REDU on Lapin suurin ammatillinen koulutuskeskus ja toiminta-alueemme on koko Lappi. Kiinteät toimintayksiköt sijaitsevat Kemijärvellä, Kittilässä, Kolarissa, Rovaniemellä ja Sodankylässä. Koulutuskeskus on osa Rovaniemen koulutuskuntayhtymää,
Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä - 2018-08-16 - unspecified

Matematiikan lehtori -

Kulosaaren yhteiskoulu on peruskoulun luokat 7 - 9 ja lukion kattava yksityinen oppilaitos. Oppilaita peruskoulun luokilla on n. 460 ja lukiossa n. 440, sekä henkilöstöä n. 85. Koulu on erikoistunut kaksikieliseen opetukseen suomeksi ja englanniksi. Painotamme lisäksi yhteiskunnallisia
Kulosaaren yhteiskoulu - 2018-09-19 - unspecified

myyjä -

BioRex Cinemas on elokuvateatteriketju, jolla on elokuvateattereita Porvoossa, Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä, Riihimäellä, Kajaanissa, Vaasassa, Pietarsaaressa, Seinäjoella, Torniossa sekä Rovaniemellä. BioRex -elokuvateatteriketju panostaa erityisesti nykyaikaiseen
Bio Rex Cinemas Oy - 2018-09-13 - unspecified

Myyntipäällikkö -

ETSIMME ENERGISTÄ MYYJÄÄ/MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ Oletko sinä aloitteleva myynnin ammattilainen, tai jo ehkä kannuksia ansainnut energinen myyntipersoona, jota ei pelota tarttua luuriin soittaakseen kylmiä asiakkuuksia. Kaipaamme juuri sinua metsästämään
XCure Solutions Oy - 2018-09-07 - unspecified

Parturi-kampaaja -

unspecified
Paasimaa Hanna - 2018-08-23 - unspecified

Poliisiylitarkastaja -

TYÖPAIKAN ESITTELY Poliisihallitus toimii Suomen poliisin ylijohtona. Poliisihallitus on keskushallintoviranomainen, jonka tehtävänä on suunnitella, johtaa, kehittää ja valvoa operatiivista poliisitoimintaa ja sen tukitoimintoja. Lisäksi Poliisihallitus vastaa poliisin
Poliisihallitus - 2018-10-16 - unspecified

Promootiotyöntekijä -

Fressi Mikkeli etsii vahvistusta myyntitiimiinsä! Oletko myyntihenkinen, energinen ja aktiivinen? Haluat menestyä, oppia uutta ja työskennellä liikunta-alalla! Etsimme Fressi Mikkelin myyntitiimiin uutta promootiotyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen. Fressin
Fysioline Fressi Oy - 2018-08-16 - unspecified

Raflateam koulutus Oulu -

Hei tuleva sosionomi, myyntijohtaja, opettaja, henkilöstöasiantuntija, tanssija tai presidentti - koukkaa ravintola-alan kautta! Jos etsit töitä opintojen oheen, tätä korttia ei todellakaan kannata jättää kääntämättä. Mikä tuleva
Barona Oy - 2018-09-22 - unspecified

Rakennusapumiehiä pääkaupunkiseudulle -

Rakennusapumiehille töitä. Haemme työstä pitäviä apumiehiä pääkaupunkiseudun rakennustyömaille. Työtehtäviisi kuuluu erilaiset avustavat työtehtävät, mm. raivausta, kantamista sekä siivousta. Meillä tarvitset ainoastaan
Arsenaali Oy - 2018-09-18 - unspecified

RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄ -

Kustavin kunnan ruokapalveluissa on haettavana ravitsemistyöntekijän toimi ajalla 17.9.-1.10.2018 klo 12.00 mennessä. Ravitsemistyöntekijän toimenkuvaan kuuluvat päivittäinen ruoanvalmistus tiimin jäsenenä, hallitset erityisruokavaliot ja keittiön puhtaanapidon,
Kustavin kunta - 2018-09-18 - unspecified

Rengasasentaja -

Haemme rengasasentajaa Limingan toimipisteeseen. Työkuvaan kuuluu mm. renkaiden asennusta, kaluston korjaustöitä ja varastotöitä. Toivomme, että olet oma-aloitteinen ja reipas. Työ on ajoittain kiireistä ja päivät voivat välillä venyä,
RAAHEN RENGAS & LAITE OY - 2018-08-16 - unspecified

Siivooja -

Lassila & Tikanoja Eikö työ näyttöpäätteen ääressä kiinnosta? Tule meille tekemään liikkuvaa työtä! Etsimme SIIVOOJAA vakituiseen osa-aikatyöhön Varkauteen. Kohteena on terveydenhuollon yritys, jossa huolehdit terveydenhuoltotilojen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2018-09-05 - unspecified

Sovelluskehittäjä -

Tyyppi: Täysipäiväinen, osa-aikaisuus neuvoteltavissa esim. opintojen ollessa vielä kesken, vakituinen Haettu tausta: Opintojen loppuvaihe - työelämässä Toivottu aloituspäivämäärä: Neuvoteltavissa Sijainti: Linnoitustie 4A, 02600 Espoo
aTalent Recruiting - 2018-09-01 - unspecified

Taksinkuljettaja -

Kahden auton vakavarainen osakeyhtiö hakee 2 vakinaista kuljettajaa -päiväkuljettaja, vuorot sovittavissa maanatai-sunnuntai klo 6-18 välille omien toiveiden mukaan. -yökuljettaja, vuorot sovittavissa sunnuntai-torstai klo 18-06 välille omien toiveiden mukaan. Autoina Toyota
Kuljetus Nyberg Oy - 2018-10-18 - unspecified

Talouspäällikkö HYKS-instituutti Oy -

HYKS-instituutti Oy hallinnoi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) ulkopuolisella rahoituksella toteutettavia kliinisiä tutkimuksia ja kehittää tutkimuspalveluja yhteistyössä HUSin ja Helsingin yliopiston kanssa. HYKS-instituutti on toiminut Meilahden kampuksella
HUS - 2018-10-19 - unspecified

Tarjoilija, à la carte - ravintolaan -

Haemme tarjoilijoita à la carte - ruokaravintolaan Vantaalle ja Tikkurilaan. Yritys on pitkään ravintola-alalla toiminut ja tunnettu siitä, että ruoat valmistetaan aina parhaista raaka-aineista ja suomalaiseen makuun. Yritys on pitkään ravintola-alalla toiminut ja
Cimson Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-08-16 - unspecified

Teollisuusputkihitsaaja/ -asentaja -

FD-metallipalvelu hakee putkihitsaajia ja -asentajia. Hakijoiden tulee olla ammattitaitoisia ja kokeneita työntekijöitä. Hakijoilla tulee olla hitsausluokat voimassa, ainakin TIG sekä voimassa olevat tulityö- ja työturvallisuuskortit. Työ on keikkatöitä eri
FD-metallipalvelu - 2018-08-16 - unspecified

Terminaalityöntekijä -

Innohouse Henkilöstöpalvelut on valtakunnallinen Suomessa toimiva henkilöstöalan osaamista tarjoava yritys. Haemme TERMINAALITYÖNTEKIJÄÄ kokoaikaiseen työsuhteeseen Rovaniemelle. Työtehtävät ovat trukilla tapahtuvia ajoneuvojen kuormaus- ja purkaustehtäviä.
Sublog Oy - 2018-08-16 - unspecified

Traktorinkuljettaja -

unspecified
Kone-Koskelainen Oy - 2018-08-04 - unspecified

Työterveyslääkäri -

Haemme Hämeenlinnaan TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIÄ Tarjoan sinulle jo olemassa olevan, aktiivisen asiakaskannan ja töitä joustavasti sopimuksen mukaan. Meillä on mukava työympäristö, joka tarjoaa hyvät oheispalvelut. Terveystalossa sinulla on laaja
Suomen Terveystalo Oy - 2018-08-08 - unspecified

Varastotyöntekijä -

Haemme asiakasyrityksellemme Raaheen varastotyöntekijää. Työnkuvana monipuoliset varastotyöt Edellytykset: trukinajotaito sekä aikaisempi työkokemus varastotyöstä Eduksesi luemme metallialan koulutuksen tai kokemuksen. Omaathan oikean asenteen ja olet oma-aloitteinen.
Sihti Oulu Oy - 2018-08-15 - unspecified

 
 
site syntyy 0.44646692276001 sekuntia