Job Kesätöihin Alma Manun varhaisjakeluun unspecified Alma Media Oyj - Työtarjoukset
YzQxZTFiYmMtZDgyZS00NjA4LTgyYjUtNDAyOWFhOTIyZmFmIDgx
reference: c41e1bbc-d82e-4608-82b5-4029aa922faf
documentId: 9858536
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1550638533299
Työnimike: Kesätöihin Alma Manun varhaisjakeluun
Työnkuvaus:
Jokainen courier on Yön Tähti, tärkeä lenkki tuotteen matkalla asiakkaalle, sillä tuote on valmis vasta, kun se on toimitettu. Varhaisjakelussa jaamme tilattujen lehtien lisäksi muun muassa mainosjakelutuotteita ja osoitteellisia kirjeitä.
Haussa on yhteensä 150 kesätyöntekijää Pirkanmaan ja Satakunnan jakelualueille. Töitä on tarjolla erityisesti noin toukokuun puolivälistä alkaen aina elokuun loppuun asti. Työntekijöitä tarvitaan kuitenkin jo aiemmin ja osa jatkaa meillä myös lomakauden loputtua. Kerrothan siis meille, jos voit työskennellä pidempään.
Työ lyhyesti:
- Courierina työskentelet keskimäärin 3-4,5h/yö.
- Työaika sijoittuu noin klo 01:30-07 väliseen aikaan.
- Työtä tehdään kuusi yötä putkeen, jonka jälkeen seuraa aina kaksi vapaata.
- Työtä varten sinulla tulee olla käytössäsi auto tai pyörä.
- Palkkaus muodostuu tuntipalkasta 10,23€/h (kokonaistuntipalkka) + oheisjakelun kappalekohtaisista korvauksista. Lisäksi oman auton käytöstä maksetaan veroton kilometrikorvaus 0,43€/km. Palkanmaksu 2krt/kk.
Courierin työ saattaa sopia sinulle, jos:
- olet täysi-ikäinen
- sinulla on käytössässi auto tai pyörä
- voit työskennellä yöaikaan
- nautit ulkoilmasta ja vapaudesta
- olet itsenäinen ja omatoiminen työntekijänä
- olet huolellinen työssäsi ja fyysinen kuntosi riittää kulkemaan mm. rappuja
Tarjoamme sinulle:
- Lisätienestejä (voit jatkaa meillä töitä esim. keikkalaisena myös lomakauden päätyttyä)
- Töiden aloittaminen sinulle sopivalla aikataululla. Työt päästään aloittamaan tarvittaessa hyvinkin nopeasti.
- Sinulle sopivan työsuhteen keston (vähintään 1kk)
- Kattavan perehdytyksen työhön
- Työterveyshuollon
- Merkityksellisen työn: tärkeiden tuotteiden kuljettaminen perille.
- Työskentelyalueen mahdollisimman läheltä omaa kotiasi.
Jätä hakemus sähköisesti heti. Kutsumme valitut hakijat haastatteluun. Aloitamme haastattelut viikolla 11.
Lisätietoja voit kysyä arkisin klo 9-15 välisenä aikana henkilöstökoordinaattori Milla Kupiaiselta puh. 010 665 3895 tai milla.kupiainen(at)almamanu.fi.
Lue lisää courierin työstä: www.courieriksi.fi
WhatsApp numero rekryyn: 050 315 3264 (Huom. ainoastaan WhatsApp!)
WhatsAppin kautta voit pyytää tapaamisaikaa, esittää kysymyksiä työstä, lähettää cv:n tai pienen videoterveisin jne. Vastaamme viesteihin vähintään klo 9-15 välisenä aikana arkisin, viestejä voit toki jättää itse juuri sinulle sopivana ajankohtana.
Alma Manu Oy on painamisen ja jakelun ammattilainen. Alma Manuun kuuluu lehtipaino Tampereella sekä Pirkanmaan ja Satakunnan jakelupalvelut. Olemme Pohjoismaiden modernein lehtipaino ja Suomen suurin yksityinen varhaisjakeluoperaattori. Painotalomme pyörii vuorokauden ympäri ja courierimme jakavat sanomalehtien lisäksi monia uusia jakelutuotteita. Alma Manu on osa Alma Media -konsernia.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C9621
positionTypeCode: seasonal
Työnantajan nimi: Alma Media Oyj
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Asiakaspalvelija rengassesonkiin, Espoo -
Haemme valtakunnalliselle rengasalalla toimivalle yritykselle pirteää ja iloista työntekijää asiakaspalveluun kevään rengassesongin ajaksi Espooseen.Työhön kuuluu mm. asiakaspalvelu puhelimitse ja asiakkaiden neuvonta toimipisteessä sekä laskutus. Työssäsi voit myös joutua siirtämään
HR Yhtiöt Oy - 2019-03-05 - unspecified
Bistrokokki -
Haemme nyt vahvan ammattitaidon omaavaa kokkia / keittiömestaria Food Market Herkku Helsingin Bistroon kokoaikaiseen työsuhteeseen (37,5h/vko). Työ on pääsääntöisesti työskentelyä avokeittiössä Bistrossa, sisältäen myös asiakkaiden neuvontaa ja yleisluontoista asiakaspalvelua.Valitsemamme
StaffPoint Oy - 2019-09-03 - unspecified
CNC-taivutuskoneen käyttäjä, Joros Oy -
Etsimme Joros Oy:lle Punkaharjulle 1-3 henkilöä CNC-taivutuskoneen käyttäjäksi. Työtä tehdään ma-pe 2 vuorossa. Muutaman kuukauden määräaikaisen työsuhteen jälkeen työssään viihtyvälle, nohevalle työntekijälle on tarjolla vakituinen työ.- Joros Oy on vuonna 1983 perustettu yritys,
Fiksurekry - 2019-01-19 - unspecified
Fast Food työntekijä BURGER KING Espoo -
Haluatko Pikkulaivan kingiksi? Etsimme Kauppakeskus Lippulaivan yhteydessä olevan Pikkulaivan ravintolan kingijengiin täydennystä. Joten jos haluat työpaikan, jossa aika kuluu kelloa katsomatta, hae meille töihin! Tsekkaa video Kingijengin Kingiduunista! #Kingikokemus Kaikki
Barona Oy - 2018-10-13 - unspecified
Henkilökohtainen avustaja -
MS-tautia sairastava nainen hakee henkilökohtaista avustajaa arjen toimiin kotona, asiointiin, harrastuksiin, liikkumiseen pyörätuolilla, aika ajoin siirtymisiin tai nostamiseen eli kuta kuinkin kaikkeen. Työn luonteesta johtuen toiveena naisavustaja. Enemmän
Luhtalampi Miia - 2019-04-17 - unspecified
Hitsaaja -
Etsimme hitsaajaa asiakasyrityksemme palvelukseen.Työt koostuvat metallipajalla tapahtuvista hitsaustöistä, joita tehdään tarvittaessa kahdessa vuorossa.Hakijoilta toivomme aiempaa työkokemusta mig-mag- hitsaamisesta.Tarjoamme sinulle hyvät työolosuhteet nykyaikaisin menetelmin.Työsuhde on aluksi
Barona Oy - 2019-03-22 - unspecified
Huoltokorjaamotyöntekijä -
unspecified
Autopesu M. Erola - 2018-08-08 - unspecified
Kalusteasentaja -
Etsimme asiakasyrityksellemme Kuopion alueelle neljää (4) kalusteasentajaa! ---------- Mitä etsimme:Haemme kalusteasentajia Kuopioon viikosta 31 eteenpäin. Työkohde on uudiskohde Kuopion keskustassa ja tehtävät koostuvat pääosin kiinteiden kalusteiden asennuksista sekä muista kasaustöistä.
Smile Henkilöstöpalvelut Oyj - 2019-07-12 - unspecified
Lähihoitaja -
Me Alina -ketjussa nautimme asiakkaidemme suuresta arvostuksesta. Valtakunnallista toimintaamme luotsaavat suurella sydämellä palvelualttiit Alina-yrittäjät, jotka huolehtivat asiakkaidensa kokonaisvaltaisesta kodinhoidosta. Sana osaamisestamme on kiirinyt ja nyt etsimme kasvavaan
Alina Hoivatiimi Oy - 2018-08-08 - unspecified
Liikunnanohjaajan sijaisuus -
Liikunnanohjaajan työnkuva on monipuolinen. Liikunnaohjaajan työnkuvaan kuuluu muun muassa erilaisten ryhmäliikuntatuntien ohjaaminen, kuntosaliohjaus, uinninvalvonta sekä myös muut liikuntapalvelujen yleiset tehtävät. Työ sisältää aamu- ja iltavuoroja
Ylöjärven kaupunki - 2018-08-16 - unspecified
Logistiikan apumies -
Etsimme asiakasyrityksellemme oma-aloitteisia ja reippaita apumiehiä monipuolisiin logistiikkapuolen tehtäviin Hyvinkäälle.Työ pitää sisällään erilaisia logistiikan työtehtäviä kuten tuotteiden keräilyä, pakkausta, kontinpurkua sekä hyllytystä. Olet apumiehen roolissa, joten työtehtävät
Carrot Uusimaa Oy - 2019-04-20 - unspecified
Lukion ruotsin ja saksan kielten lehtorin vira... -
Jämsä on noin 21 000 asukkaan monien mahdollisuuksien kaupunki eteläisessä Keski-Suomessa. Jämsän elinvoima syntyy ihmisistä, monipuolisesta matkailu- ja palvelusektorista sekä vahvasta teollisuudesta.Sujuvan arjen varmistaa viihtyisä asuinympäristö, toimivat palvelut ja kaupungin sijainti
Jämsän kaupunki - 2019-06-13 - unspecified
Palomestari -
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos tuottaa pelastustoimen palvelut alueen 10 kunnan yli 450 000 asukkaalle ja ensihoitopalveluja sopimusten mukaisesti. Palveluksessamme on noin 600 päätoimista henkilöä. Pelastuslaitos toimii kunnallisena liikelaitoksena ja on osa Espoon kaupungin
Espoon kaupunki - 2018-10-16 - unspecified
Parturi -
Etsimme innostuneeseen ja iloiseen joukkoomme uutta parturia Vantaalle. Me M Roomilaiset työskentelemme rennossa ilmapiirissä, johon oma konseptimme antaa upeat puitteet. Parturipalvelukonseptimme salaisuus ovat tunnolliset ja työstään aidosti kiinnostuneet parturit, jotka haluavat tarjota jokaiselle
M Helsinki Oy - 2019-08-21 - unspecified
Pohjolan LVIturvan myyntiedustaja, Tampere -
Onko Tampere hereillä? Kaipaamme nyt vahvistusta meidän tiimiin Tampereelle. Jos olet energinen ja myynnillinen laita hakemusta tulemaan HETI!! Työssä pääset myymään alan parhaita tuotteita ja palveluita. Olet siis kotitalouksien & putkistojen supersankari!Tässä työssä et tarvitse
Henkilöstöpalvelu Hirmu oy - 2019-08-06 - unspecified
PRO-ratkaisumyyjä -
PRO-ratkaisumyyjäLämpöpartio Oy on yksi Suomen johtavista kotitalouksien energiaratkaisuja tarjoavista yrityksistä. Olemme voimakkaasti kasvava alan edelläkävijä ja suunnan näyttäjä.Sinustako uusi Lämpöpartiolainen? Lämpöpartiolaisuus kuvaa kulttuuriamme; yhdessä tekemisen meininkiä,
Lämpöpartio Oy - 2018-11-14 - unspecified
Projektisuunnittelija, Robotiikan oppimiskeskus -
Vantaan kaupunki, sivistystoimen toimiala, talous- ja hallintopalvelutSivistystoimi, talous- ja hallintopalvelut, suunnittelu- ja kehittämisyksikköSilkkitehtaantie 5 C, 01300 VantaaTyösuhteen kesto: Määräaikainen 19.08.2019 - 31.07.2022Projektisuunnittelijan tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa
Vantaan kaupunki - 2019-08-02 - unspecified
Rakennusapulainen, kesätyö -
Oletko oma-aloitteinen ja rehti kaveri, joka haluat kesäksi fyysistä työtä? Rakennusalan kesätyöpaikat ovat auki nyt!Etsimme kesäksi RAKENNUSAPULAISIA uudiskohteeseen Espoon Matinkylään.Rakennusapumiehen tehtävät ovat monipuolisia avustavia tehtäviä pääkaupunkiseudulla ja mahdollisesti
NJC Henkilöstöpalvelut - 2019-02-21 - unspecified
Ravintolatyöntekijä -
Liity Leijona Cateringin laumaan! Tässä osaajien tiimissä ollaan rohkeita ja ennakkoluulottomia, tarjoillaan itse tehtyä, kotimaista, maistuvaa ja terveellistä ruokaa sekä toimitaan vastuullisten periaatteiden mukaan. Leijona Catering tarjoaa monipuolisen valikoiman erilaisia aterioita varuskunta-,
Barona Oy - 2019-03-20 - unspecified
Sisäilma-asiantuntija -
RKM Group tarjoaa kiinteistöjen tutkimus- ja korjaustöiden asiantuntemusta. Etsimme heille pääkaupunkiseudulle SISÄILMA-ASIANTUNTIJOITA Sisäilma-asiantuntijan tehtävässä olet tutkijana ja asiantuntijana hyvin monen tyyppisten kiinteistöjen sisäilmaongelmien
StaffPoint Oy - 2018-08-08 - unspecified
Terveyskeskushammaslääkäri -
Peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä on avoinna terveyskeskushammaslääkärin virka. Viran sijoituspaikkana Haapajärven terveyskeskus. Työ on kliinistä hammaslääkärin työtä terveyskeskuksessa. Käytössämme on LifeCare -potilastietojärjestelmä
Peruspalvelukuntayhtymä Selänne - 2018-08-24 - unspecified
Toimistopäällikkö(Hohdekosmetiikka) -
TOIMISTOPÄÄLLIKKÖ/VALMENTAJAFinnacta Oy on vahvasti kasvava, menestyvä (Kauppalehden menestyjä 2017), monipuolinen markkinointitalo. Olemme alan nopeimmin kasvavia yrityksiä koko Euroopan mittakaavassa.Palkkaamme nyt Porin toimistoon Toimistopäällikön.Tehtävänäsi kasata 10 hengen markkinointitiimi
Finnacta Oy - 2018-12-04 - unspecified
Torninosturinkuljettaja Tampereen keskustaan -
Haemme asiakkaamme työmaalle ammattitaitoista torninosturinkuljettajaa Tampereen keskustaan.Etsimämme henkilö on tarkka ja ammattitaitoinen kuljettaja. Toivomme lisäksi hyvää fyysistä kuntoa ja luotettavuutta. Edellytämme useamman vuoden kokemusta vastaavista töistä ja voimassaolevaa työturvallisuuskorttia
WorkPower Oy - 2019-06-28 - unspecified
Trukkikuski -
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat valtakunnallisesti kaikki Suomen
Carrot Uusimaa Oy - 2018-09-05 - unspecified
Työelämän asiantuntija -
Haemme asiakasyrityksellemme työelämän asiantuntijaa hyvinvointikartanon kuntoutusosastolle Pohjois - Espooseen. Asiakasyrityksemme toimii kuntoutuspalveluiden parissa ja tarjoaa työikäisille kattavia kuntoutuspalveluita, toimintakyvyn arviointeja ja hoitoja.Työtehtävässäsi tulet toimimaan
Cimson Henkilöstöpalvelut Oy - 2019-04-30 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-30 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-14 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-09-06 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-09-28 - unspecified
Vastaava työnjohtaja -
Skanska on yksi Suomen suurimmista asuntojen, toimisto- ja tuotantotilojen sekä infrastruktuurin rakentajista ja projektikehittäjistä. Skanska toteuttaa hyviä työ- ja asuinympäristöjä sekä sujuvia liikenneyhteyksiä. Skanska Infran kaupunki- ja
Adecco Finland Oy - 2018-10-30 - unspecified