Job Kesätyöntekijöitä Satakunta Esperi Care Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Esperi konserniin kuuluva Saga Kanalinranta sijaitsee Rauman keskustassa, kaupungin halki virtaavan kanaalin vehreällä rannalla. Kanalinranta aloitti toimintansa kesällä 2000. Tällä hetkellä meillä on 83 asuntoa palvelukeskuksen puolella sekä 15 paikkainen ryhmäkoti erityistä huolenpitoa tarvitseville. Saga Kanalinrannan asukasvalinnoissa noudatetaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ohjeita. Asukkaiden ensisijainen valintaperuste on palveluasumisen tarve. Haemme KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ hoitotyöhön Kanalinrannan palvelutaloon palvelukeskuksen sekä ryhmäkodin puolelle määräaikaisiin tehtäviin kesän ajaksi. Arvostamme aikaisempaa kokemusta hoivatyöstä sekä aitoa kiinnostusta ja motivaatiota tehtävää kohtaan. Jos olet ahkera, iloinen, vastuuntuntoinen, luova ja yhteistyökykyinen, olemme kiinnostuneita sinusta ja osaamisestasi. Tarjoamme mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn viihtyisissä ja kodinomaisissa tiloissa. Tukenasi toimii työyhteisö, jossa on avoin, iloinen ilmapiiri ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhösi ja työvuorosuunnitteluun. Esperi haluaa olla edelläkävijä myös työnantajana tarjoamalla ison talon työsuhde-etuja kuten esim. koulutusta, henkilöstötapahtumia sekä lakisääteistä laajemman työterveyshuollon. Tervetuloa kasvavaan joukkoomme! Lisätietoja tehtävästä antaa Johtaja Sanna Järvenpää, puh. 02-83399501 tai sanna.jarvenpaa (at) sagacare.fi. Hakuaika päättyy 31.3.2016. Esperi on Savuton Työpaikka. www.esperi.fi/Avoimet työpaikat, Saga Care Kanalinranta, http://www.esperi.fi
Työnantajan nimi: Esperi Care Oy
Työnantajan osoite: Aittarinkatu 19, 26100 RAUMA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat
Maa: Suomi
Alue: Satakunta
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus
Similiar Työtarjoukset
Avainasiakaspäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Porin Leipä Oy on Satakunnan johtava leipomo ja arvostettu päivittäistavara- ja suurkeittiötoimittaja. Tuotteita myydään Satakunnan lisäksi Länsi- ja Etelä-Suomessa. Lähes 70-vuotiaan yrityksen liikevaihto
Porin Leipä Oy - 2016-05-03 - Satakunta
CFS Chemistry Technician -
Puunjalostuksen ja kemian prosessitekniikan erityisasiantuntijat
TVO is having the OL3 Nuclear Power Plant built by Areva and Siemens consortium and several of their subcontractors. We are now looking for the following professional to work for our international client
Oy Proselectum Ab - 2016-07-15 - Satakunta
Construction Area Coordinator -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Kaiku HR is specialized in personnel leasing, outsourcing and recruitment. In addition, we offer professional welding services. It is very important for us to find an inspiring and motivating job for the candidate or otherwise well-fitting task for his/
Kaiku HR Oy - 2016-05-13 - Satakunta
Contract responsible -
Ostajat
Nipromec Oy Ltd is a global consulting and engineering company operating in energy-, industry- and offshore fields. We are looking for a Contract Responsible for our client working on the Olkiluoto 3 project. Work starts in June 2016, estimated duration
Nipromec Oy - 2016-05-25 - Satakunta
Data Handover Engineer -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
N-PRO Resources Oy Ltd is a staffing and recruiting company focusing mainly on needs of our customers in the fields of energy, industry and offshore. We are looking for a Data Handover Engineer for our client working on the Olkiluoto 3 project. Work starts
N-Pro Resources Oy Ltd - 2016-05-15 - Satakunta
Electrical Commissioning Technician, Olkiluoto -
Sähkötekniikan asiantuntijat
AREVA NP and Siemens Company, the world leader in the design and construction of nuclear power plants, and the supply of fuel, maintenance and modernization services offers interesting job opportunities. We're currently looking for Electrical Commissioning
ManpowerGroup Oy, Rauma - 2016-09-10 - Satakunta
Final Documentation Team Leader -
Toimistotyön esimiehet
We're looking for Final Documentation Team Leader for our International client in the OL3 Site in Eurajoki. You will manage a team of approximately 20-25 document controllers. The job starts according to agreement in and lasts approximately 12 months
Adecco Finland Oy, - 2016-04-12 - Satakunta
Health and Safety Officer (Painting) -
Vartijat
We are currently searching for Health and Safety Officer for our international client in the OL3 Site. The job starts 01.08.16 or sooner if suitable candidate is found. The job lasts approximately 10 months with the possibility for extension. Please apply
Adecco Finland Oy, - 2016-07-15 - Satakunta
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Kaapelikaivuutyötä. Haetaan oma-aloitteista, työtä pelkäämätöntä, ahkeraa ja ihmisten kanssa toimeen tulevaa työntekijää. Suotavaa olisi, että olisi kuorma-autokortti, koska sitä tarvitaan
Koneurakointi Silfver - 2016-05-25 - Satakunta
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Kaapelikaivuutyötä. Haetaan oma-aloitteista, työtä pelkäämätöntä, ahkeraa ja ihmisten kanssa toimeen tulevaa työntekijää. Suotavaa olisi, että olisi kuorma-autokortti, koska sitä tarvitaan
Koneurakointi T.Silfver Oy - 2016-05-25 - Satakunta
Käsittelevä toimittaja -
Toimittajat
Raumalla ilmestyvät Sanomalehti Länsi-Suomi ja kaupunkilehti Raumalainen etsivät iltaryhmänsä vahvistukseksi ja toimitussihteerin työpariksi KÄSITTELEVÄÄ TOIMITTAJAA Pääosa työstä on toimituksen
Marva Media Oy - 2016-06-04 - Satakunta
Kesätyöntekijöitä -
Myyjät
IKEA syntyi erään nuoren miehen, Ingvar Kamprad, halusta luoda parempi arki tavallisille ihmisille. 70 vuodessa IKEA on kasvanut yhdeksi maailman tunnetuimmista brändeistä, mutta silti sen sisin on säilynyt ennallaan: tarjota
Ikea Oy, Espoo - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kiinteistönvälittäjä (yrittäjä) -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Haluatko yrittäjäksi suomen näkyvimpään kiinteistönvälitysketjuun? Jos sinulla on yrittämisen polte ja haluat menestyä kanssamme, voit olla etsimämme henkilö. Aninkaisten tiimissä nautit emoyhtiön
Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy - 2016-04-21 - Satakunta
Laitossiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme Porin tehtaallemme määräaikaiseen työsuhteeseen teollisuus- ja konttoritilojen siistijää. Vaatimukset: - ammattitutkinto tai vähintään kahden vuoden kokemus teollisuustilojen siivouksesta - oma-aloitteellisuus
RKW Finland Oy - 2016-07-15 - Satakunta
LVI-tukkumyyjä Ahlsell Pori, Tekninen myyjä -
Myyntiedustajat
Ahlsell on Pohjoismaiden johtava tekninen tukkukauppa. Yhtiöllä on toimintaa myös Virossa ja Venäjällä. Ahlsell tarjoaa ammattilaisille asennustuotteita, koneita ja työkaluja sekä palveluita tuote-alueilla LVI,
HRC Satakunta Oy - 2016-03-10 - Satakunta
Myyjä Tele Finlandille, Pori -
Myyjät
Oletko vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-05-06 - Satakunta
oppilaitossiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Pääsuunnittelija, mekaniikka, Kankaanpää -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Vahvistamme organisaatiotamme ja haemme pääsuunnittelijaa monipuolisiin teollisuuden suunnitteluprojekteihin layout- ja teräsrakennesuunnitteluun. Toimipaikkasi on Kankaanpää. Pääsuunnittelijana toimit suunnittelulajisi
Comatec Group - 2016-04-28 - Satakunta
Päätoiminen tuntiopettaja, vakinainen -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haemme vakinaista päätoimista tuntiopettajaa Nanun yhtenäiseen peruskouluun; opetusaineena biologia ja maantieto 6-9 lk. Tehtävä on kaupunkikohtainen ja tehtävä saattaa vielä tulla hoidettavaksi hallinnonalan sisäisin
Rauman kaupunki - 2016-03-21 - Satakunta
Quality Inspector Painting -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Nipromec Oy Ltd is a global consulting and engineering company operating in energy-, industry- and offshore fields. We are now looking for Quality Inspector Painting for our client in Olkiluoto. Work starts the first of July and estimated duration is
Nipromec Oy - 2016-06-04 - Satakunta
Sähköasentaja (kokoonpano) -
Muut sähköasentajat
Etsimme Poriin asiakasyrityksemme palvelukseen SÄHKÖ- TAI AUTOMAATIOASENTAJAA teollisuuden asennustyöhön. Työ soveltuu osaajalle, jolla on ammattikoulu suoritettuna. Edellytämme, että heikkovirta-asentaminen (sähkötyöt)
Yrityspalvelu Voima Oy - 2016-04-28 - Satakunta
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Hoivakoti Tuulikannel sijaitsee Kauhajoen keskustan tuntumassa rauhallisella alueella. Hoivakoti tarjoaa tehostettua asumispalvelua eli ammattitaitoinen henkilökuntamme on läsnä ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.
Esperi Care Oy - 2016-04-21 - Etelä-Pohjanmaa
Site Coordinator Painting -
Rakennusalantyönjohtajat
N-PRO Resources Oy Ltd is a staffing and recruiting company belonging to Nipromec Group focusing mainly on needs of our customers in the fields of energy, industry and offshore. We are looking for SITE COORDINATOR PAINTING for our client working on the
N-Pro Resources Oy Ltd - 2016-03-09 - Satakunta
Technical Operation Supervisor -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Kaiku HR is specialized in personnel leasing, outsourcing and recruitment. In addition, we offer professional welding services. It is very important for us to find an inspiring and motivating job for the candidate or otherwise well-fitting task for his/
Kaiku HR Oy - 2016-02-15 - Satakunta
Technical Operation Supervisor -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Kaiku HR is specialized in personnel leasing, outsourcing and recruitment. In addition, we offer professional welding services. It is very important for us to find an inspiring and motivating job for the
Kaiku HR Oy - 2016-03-17 - Satakunta
Telineasentaja -
Muut rakennustyöntekijät
Kaiku HR on henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Hoidamme myös hitsauksen laadunhallintaan liittyvät asiantuntijapalvelut. Toiminnassamme tärkeää
Kaiku HR Oy - 2016-04-24 - Satakunta
TELINEASENTAJIA -
Muut rakennustyöntekijät
Opteam on muuttuvan työelämän asiantuntija ja yksi Suomen suurimmista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Ydinosaamistamme ovat henkilöstövuokraus, rekrytointipalvelut, henkilöstön osaamisen kehittäminen,
Rauman Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-04-27 - Satakunta
Tuotantotyöntekijä, graafinen ala, REKRYKOULUTUS -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Tactic Games Oy ja Brand ID etsivät yhdessä Rekrykoulutuksen kautta n. 15 työntekijää graafiselle alalle. Pääsyvaatimuksen hyvä terveys, työmotivaatio ja halu kehittyä ko. alalla. Koulutuksen kesto n.
Tactic Games Oy - 2016-09-10 - Satakunta
Varastotyöntekijä/ kuljettaja -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy, - 2016-07-15 - Satakunta
Vesilaitoksen hoitaja -
Putkiasentajat
Eurajoen vesihuoltolaitos on Eurajoen kunnan alueella toimiva yleinen vesihuoltolaitos. Laitos huolehtii alueellaan talousveden toimittamisesta ja jätevesien poisjohtamisesta. Pätevyysvaatimuksena on vähintään putki- tai LVI-alan
EURAJOEN KUNTA - 2016-06-14 - Satakunta