Job Kesätyöntekijöitä siivoustehtäviin Etelä-Savo ISS Palvelut Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Mikkelin seudulle siivoustehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä siivouksessa ovat muun muassa toimistojen, myymälöiden ja teollisuuskohteiden ylläpitosiivous, porrassiivous ja mahdollisesti myös ikkunanpesu ja suursiivoukset. Työajat vaihtelevat arkipäivistä viikonloppuun, aamuvuorosta iltaan; pääasiassa oma käytettävyytesi on tässä rajana. Kiireisin lomakausi alkaa juhannuksen jälkeen ja jatkuu aina syyskuun loppuun saakka, mutta osalle hakijoista voimme tarjota töitä jo huhtikuusta alkaen. Toivomme sinulta iloista asiakaspalveluasennetta, oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoisuutta. Olemukseltasi olet siisti, ja työnjälkesi on kunnollista. Olet lisäksi motivoitunut, ja opit mielelläsi uutta. Arvostamme aikaisempaa kokemusta siivousalan töistä, mutta huomioimme myös muiden alojen työkokemuksen. Osa tehtävistämme vaatii 18 vuoden iän ja nuhteettoman taustan. Kaikki kohteemme eivät sijaitse julkisten kulkuyhteyksien varrella. Tarjoamme vaihtelevaa työtä ja tärkeän roolin isossa palvelualan yrityksessä. Täytä sähköinen hakemuksesi huolella viimeistään 29.5.2016 osoitteessa www.iss.fi. Hakemusten käsittelyn aloitamme jo hakuaikana. Muista merkitä hakemukseen mille ajalle ja miltä alueelta etsit töitä, sekä mahdolliset vuoroihin liittyvät rajoitukset. ISS Palvelut on jo kuudetta kertaa mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni-kampanjassa. Kampanjassa kehitämme suomalaista työelämää sekä sitoudumme kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen. Lue lisää www.kesaduuni.org ISS Palvelut on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme henkilöstövaltaisia tukipalveluita yrityksille ja yhteisöille sekä julkiselle sektorille. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli 517 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on noin 11 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii yli 75 maassa. www.iss.fi, www.issworld.com, www.facebook.com/duunISSa - ISS on savuton työpaikka -
Työnantajan nimi: ISS Palvelut Oy
Työnantajan osoite: 50100 MIKKELI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
VPM-Kuljetus Oy - 2016-05-30 - Etelä-Savo
Ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kuljetusliike Ahti ja Esko Myllys Ky - 2016-02-26 - Etelä-Savo
Asiantuntijapalvelujen päällikkö (määräaikainen) -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Vaalijalan kuntayhtymässä on avoinna ASIANTUNTIJAPALVELUJEN PÄÄLLIKÖN MÄÄRÄAIKAINEN TYÖSUHDE 31.12.2018 ASTI Kelpoisuutena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Työssä edellytetään vähintään
Vaalijalan kuntayhtymä - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Erityisasiantuntija, johtaminen -
Johtamisen ja organisoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme Savonlinnan Yrityspalvelut Oy:n hallinnoimaan Saimaa Start Up -hankkeeseemme yrityskokemusta omaavaa, yrittäjähenkistä ja innostavaa yritysneuvojaa auttamaan hankkeeseen osallistuvia start up -yrittäjiä ideoidensa kehittämisessä
Savonlinnan Yrityspalvelut Oy - 2016-04-19 - Etelä-Savo
Etsivä nuorisotyöntekijä -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kangasniemen kunnan nuorisotoimessa julistetaan avoimeksi etsivä nuorisotyöntekijän tehtävä ajalle 1.10.2016-31.12.2017. Työ alkaa 1.10.2016 tai sopimuksen mukaan. Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva
Kangasniemen kunta - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa näkövammaiselle miehelle Savonlinnaan. Työ on vapaa-ajan avustamista ja sisältää muun muassa asioinneilla, ulkoilussa ja harrastuksissa avustamista. Työtä on
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan reipasta, luotettavaa ja oma-aloitteista henkilökohtaista avustajaa noin 60-vuotiaalle naiselle Savonlinnaan itäpuolelle kaupunki. Apua tarvitaan kaikissa päivittäisissä toimissa. Avustettavalla on apuvälineenä
Savonlinnan kaupunki - 2016-05-25 - Etelä-Savo
huoltamo-kahvilatyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Etsimme joukkoomme yli 18 vuotiasta, avointa, joustavaa ja iloista henkilöä, jolla onnistuu hyvä ja laadukas asiakaspalvelu. Jos tunnistat itsestäsi rautaisen asiakaspalvelijan, jolla tarkoituksena on aina palvella asiakkaita pikkuisen
Koillis Asemat Oy - 2016-03-29 - Etelä-Savo
Hyllyttäjä -
Myyjät
Etsimme asiakasyritykseemme Savonlinnaan hyllyttäjiä. Toimenkuvana tavaroiden esille laittoa, hälyttimien asennusta, pakkausten purkamista tavallisia kaupan työtehtäviä. Työn kesto n. 1 kk, päivätyö arkena,
VMP Group / Rilas Oy - 2016-04-27 - Etelä-Savo
Kesätyöntekijöitä siivoustehtäviin -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Seinäjoen seudulle siivoustehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä siivouksessa ovat muun muassa toimistojen, myymälöiden ja teollisuuskohteiden
ISS Palvelut Oy - 2016-02-18 - Etelä-Pohjanmaa
Kesätyöntekijöitä siivoustehtäviin -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Turun seudulle siivoustehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä siivouksessa ovat muun muassa toimistojen, myymälöiden ja teollisuuskohteiden
ISS Palvelut Oy - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi
KontaktiFutis yrittäjä -
Onko sinussa ainesta KoFu-pelien tuomariksi?!?! Etsimme tällä hetkellä energistä ja ulospäinsuuntautunutta KoFu-yrittäjää! Laji on todella kovassa suosiossa ja tulee jatkumaan vielä pitkään. Tarjoamme kaiken avun ja opastuksen yrityksen aloituksesta
JK-Kaupat Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
lähihoitaja -
Lähihoitajat
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-07-28 - Etelä-Savo
Lehdenjakaja -
Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Kaakon Viestintä Oy - 2016-04-12 - Etelä-Savo
Liiketalouden opettaja -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Työn kuvaus Haemme vahvaa liiketalouden osaajaa määräaikaiseen tehtävään 1.8.2016 -31.7.2017, sijaisuus. Hakijalta edellytämme liiketalouden soveltuvaa korkeakoulututkintoa, laaja-alaista työkokemusta liiketalouden
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä - 2016-06-14 - Etelä-Savo
Metallihioja -
Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Haemme Tuskussa sijaitsevaan teknologiateollisuuden asiakkaallemme metallihiojaa, jonka tehtävänä on juoksutteen poistaminen abosrberista hiomalla/kiillottamalla. Valittavalta edellytetään metallialan koulutusta ja työkokemusta,
VMP Group / Work Point Mikkeli Oy - 2016-04-12 - Etelä-Savo
Muu suoramyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Suomen Numerokeskus Oy - 2016-04-21 - Etelä-Savo
Myyjä -
Myyjät
Etsimme asiakkaallemme Savonlinnan keskustaan heinäkuuksi aukeavaan pop up - myymälään vastuuntuntoista, luotettavaa ja itsenäiseen työskentelyyn pystyvää myyjää. Myymälän tuotteina ovat naisten
VMP Group / Rilas Oy - 2016-06-27 - Etelä-Savo
Myyjä Tele Finlandin myyntipisteelle -
Myyjät
Oletko vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-04-27 - Etelä-Savo
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Brinex Medic on työpaikkojen ensiapuvalmiuteen ja työturvallisuuteen keskittynyt maahantuonti- ja markkinointiyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Kuopiossa. Asiakkaitamme ovat yritykset, yhteisöt, julkishallinto, ammattikäyttäjät
Rexram Oy - 2016-03-16 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-03-25 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-05-20 - Etelä-Savo
Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Haku käynnissä! Sinä myyntihenkinen, reipas ja iloinen henkilö, liity kasvavaan, leikkisään joukkoomme! Suomalainen Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen esittelemään
Leikkien Group Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Psykologi, terveydenhoito ja kuntoutus -
Psykologit
Nyt etsimme joukkoomme kuntoutustyöstä kiinnostunutta PSYKOLOGIA. Työehdoissa noudatamme terveyspalvelualan työehtosopimusta. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan ja avustamme asumisjärjestelyissä. Suhtaudumme työntekijöiden
Kruunupuisto Oy - 2016-02-18 - Etelä-Savo
Sairaalahuoltaja (toimitilapalvelut) -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Siivouspalveluissa työskentelee yli 100 työntekijää. Toimimme kahdessa eri sairaalassa, Mikkelin keskussairaalassa ja Moision sairaalassa. Työtehtävät vaihtelevat toimipisteiden mukaan ja toimimme kahdessa vuorossa viikonloput
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ky. - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Taimitarhatyöntekijä -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Kerimäen Taimitarha etsii ahkeria ja näppäräsormisia työntekijöitä taimien kitkemiseen ja harventamiseen. Työ alkaa heti juhannuksen jälkeen ja kestää
Fin Forelia Oy Kerimäen taimitarha - 2016-06-27 - Etelä-Savo
Taitoluisteluvalmentaja -
Urheiluvalmentajat ja toimitsijat
Savonlinnan Taitoluistelijat ry on vuonna 2006 perustettu seura, joka tarjoaa harrastus- ja kilpailutoimintaa yksinluistelussa. Seurassamme luistelee n. 90 luistelijaa, joista n. 30 kilpailijoita tinteistä nuoriin SM-sarjalaisiin. Haemme seuralle
Savonlinnan Taitoluistelijat ry - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Tiiminvetäjä -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Hihat heilumaan hyvässä jengissä! Pidätkö tarkkuutta vaativasta itsenäisestä työstä? Nautitko siitä, että saat palvella ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla? Haluatko taloon, joka tarjoaa
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Toimistoesimies -
Toimistotyön esimiehet
Finnacta Oy on uuden ajan markkinointitalo, jonka kantavana teemana on olla "hyvällä tavalla erilainen". Kuulumme ylpeänä siihen 2,6 %:iin suomalaisista yrityksistä, jotka omaavat AAA-luottoluokituksen, ja totta kai
Finnacta Oy - 2016-03-09 - Etelä-Savo
Ylilääkäri (patologia) -
Erikoislääkärit
Haemme joukkoomme lääkäriä patologian yksikön ylilääkärin virkaan. Patologian yksikkö vastaa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon palveluiden
Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky - 2016-04-12 - Etelä-Savo