Job Kiinteistöpäällikkö Kainuu Suomussalmen kunta - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kiinteistöpäällikkö

Työnkuvaus:
Suomussalmen kunta hakee palvelukseensa KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖÄ Suomussalmen kunnan tekniset palvelut vastaa kunnan omistamasta rakennuskannasta. Rakennuskannan hoito on keskitetty teknisten palvelujen tilapalveluyksikköön. Tilapalvelujen hoidossa on kunnan toimitilat, vuokra-asunnot ja ulkopuolisille vuokratut tilat. Tilojen kokonaispinta-ala on 144 000 k-m2. Tilapalvelujen vuosibudjetti on noin 4 milj. euroa ja yksikön henkilöstömäärä 23 henkilöä. Kiinteistöpäällikkö vastaa kunnan toimitilojen ja rakennusten ylläpidosta sekä kiinteistönpidon kehittämisestä. Kiinteistöpäällikön viran kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva ammattikorkeakoulu tai teknillisen oppilaitoksen soveltuva insinöörin tutkinto sekä aiempi työkokemus toimialalta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää toimialan hyvää tuntemusta sekä näkemystä koko toimialan palvelujen kehittämisestä ja uusista palvelutuotannon tavoista. Hakijalta odotamme aiempaa kokemusta kiinteistöjen kunnossapidosta ja kiinteistötaloudesta. Arvostamme myös hyviä henkilöstöjohtamistaitoja, aktiivista kehittämisotetta sekä kykyä toimia yhteistyössä kunnan eri toimialojen ja muiden sidosryhmien kanssa. Lisäksi kokemus kuntaorganisaation toiminnasta katsotaan eduksi paikkaa täytettäessä. Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Lisätietoja antavat tekninen johtaja Antti Westersund, p. 044 028 4001 ja insinööri Pia Lindfors, p. 044 777 3200. Tekniselle lautakunnalle osoitetut hakemukset ansioluetteloineen on toimitettava 17.3.2016 klo 15.00 mennessä osoitteeseen www.kuntarekry.fi

Työnantajan nimi: Suomussalmen kunta

Työnantajan osoite: Kauppakatu 20, 89600 SUOMUSSALMI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kiinteistöhuollon työntekijät

Maa: Suomi

Alue: Kainuu

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asbestinpurkaja -

Muut rakennustyöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme asbestinpurkajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Työn kesto on useita kuukausia. Työt alkavat sopimuksen mukaan heti sopivan henkilön löydyttyä. Työmaa voi vaihdella Kajaani
Sihti Pohjois-Suomi oy - 2016-04-28 - Kainuu

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Arctic International Oy on kasvava elintarvikealan yritys, joka on keskittynyt marjoihin, sieniin ja muihin luonnontuotteisiin. Jalostamme tuotteita niin päivittäistavarakaupan kuin teollisuudenkin tarpeisiin. Toimipaikkamme sijaitsevat Rovaniemellä
Arctic International Oy - 2016-05-11 - Kainuu

kahvila-ravintolan pitäjä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Toivomme aktiivista otetta ja toiminnan kehittämistä yhteistyössä teatterin kanssa. Tarkemmat tiedot tarjouksen tekemiseksi 9.5. mennessä: käyttöpäällikkö Matti Jääskeläinen, p. 044 710
Kajaanin kaupunki, Kaupunginteatteri -liikelaitos - 2016-04-29 - Kainuu

Keittiötyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät

Yrjö&Hanna Oy, Palvelutalo Onnela-koti - 2016-07-15 - Kainuu

Kesätyö 2016 / Kareta Oy -

Myyntiedustajat
Kesärekrytointimme on jälleen alkanut! Haemme kesälle 2016 ASIAKASNEUVOTTELIJOITA kokoaikaiseen työsuhteeseen. Töitä on tarjolla toukokuusta aina syyskuulle saakka. Työtehtävänä on toimia asiakasneuvottelijana
Kareta Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Kesätyö 2016 / Kareta Oy -

Myyntiedustajat
Kesärekrytointimme on jälleen alkanut! Haemme kesälle 2016 ASIAKASNEUVOTTELIJOITA kokoaikaiseen työsuhteeseen. Töitä on tarjolla toukokuusta aina syyskuulle saakka. Työtehtävänä on toimia asiakasneuvottelijana
Kareta Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Kesätyöntekijöitä Kajaaniin ja Sotkamoon -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Kajaaniin ja Sotkamoon kiinteistönhoidon tehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä kiinteistönhoidossa ovat muun muassa ulkoalueiden hoito
ISS Palvelut Oy - 2016-02-18 - Kainuu

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme reipasta ,oma-aloitteista työntekijää keittiötyöhön, osittain kassatyöskentelyäkin. Voit olla alan opiskelija tai muuten kiinnostunut tästä työstä. Pizzanleipomista, lounasruuan tekoa,
Kiehimänportti Oy - 2016-03-02 - Kainuu

Konepuuseppä -

Konepuusepät
Haetaan Suomussalmella sijaitsevaan liikelahjoja valmistavaan yritykseen konepuuseppää käsityövaltaisten piensarjoissa tehtävien tuotteiden valmistukseen. Tuotteiden pintakäsittely kuuluu myös tehtävänkuvaan.
Pet Pine Oy - 2016-09-10 - Kainuu

Kotipalvelumyyjä -

Myyntiedustajat
Suomen Lämpöikkuna Oy on valtakunnallinen, nopeasti kasvava ikkuna- ja ovipalveluyritys. Olemme nyt vahvistamassa Lämpölux -myyntitiimiämme Kajaanin alueella. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-09-10 - Kainuu

Koulupsykologi -

Psykologit
Haemme kolmea koulupsykologia esi- ja peruskouluasteelle Kajaaniin (yhteen tehtävään sisältyy koulupsykologipalvelut Paltamossa ja Ristijärvellä). Tehtävät täytetään mahdollisimman pian tai sopimuksen
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-04-12 - Kainuu

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Validia Asuminen tarjoaa asumispalveluita ja kotiin vietäviä palveluita vammaisille henkilöille sekä ikäihmisille. Toimimme 1500 ammattilaisen voimin yli 20 paikkakunnalla ympäri Suomen. Kokonaan kotimainen Validia Asuminen
Invalidiliiton Asumispalvelut Oy, Kajaanin Validia-talo - 2016-09-10 - Kainuu

Laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Työtehtävät koostuvat puhtaanapitopalveluiden tehtävistä useissa eri työkohteissa. Edellytämme hakijalta tehtävään soveltuvaa koulutusta ja hygieniapassia. Arvostamme hakijan joustavuutta, oma-aloitteisuutta,
Paltamon kunta - 2016-09-10 - Kainuu

Laserleikkaaja/CNC-särmääjä -

Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Jetmasters Oy on metalliosien ja kokoonpanojen valmistaja. Tuotantopaikkamme ovat Kajaanissa ja Nummelassa. Yrityksen liikevaihto on noin 1,5 milj. euroa ja henkilöstön määrä 14. Pääosa asiakkaistamme on kone-, laite-
Jetmasters Oy - 2016-03-04 - Kainuu

Mobiiliverkkoasentaja -

Rakennussähköasentajat
Asiakkaamme on teknologiapalveluiden tarjoaja. Heidän palvelutarjonta kattaa valtakunnallisen mobiiliverkkojen rakentamisen, sähkö- ja telecomverkkojen elinkaaren hallinnan, uudisasuinalueiden kuituoptiikan asentamisen sekä turvallisen
Studentwork Sharper Oy - 2016-02-18 - Kainuu

Myyjä -

Myyjät
Silmäasema-ketju tarjoaa asiakkailleen kaikki silmäterveyteen ja näkemiseen liittyvät tuotteet ja palvelut ainutlaatuisella tavalla. Silmäasema-ketju toimii optisessa vähittäiskaupassa yli 120 omalla ja yrittäjävetoisella
Silmäasema Fennica Oy - 2016-02-18 - Kainuu

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Jäitkö ilman kesätyötä? Meillä on vielä paikkoja vapaana heinäkuulle! Kareta Oy on kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä
Kareta Oy - 2016-07-15 - Kainuu

Ohjelmistosuunnittelija, C# -

Ohjelmistokehittäjät
Kajapro Oy on tuotekehityspalveluiden ja ICT-konsultointipalveluiden luotettava ammattilainen. Tarjoamme asiakkaillemme tehokkaan ja saumattoman yhteistyökumppanuuden ohjelmisto- ja laitesuunnitteluun, testaamiseen, määrittelyihin, konsultointeihin
KajaPro Oy - 2016-09-10 - Kainuu

Palvelumyyjä -

Myyntiedustajat
DNA Kauppa Oy pitää sisällään puhelinpalvelukeskukset sekä myymälät. DNA Kauppa tarjoaa matkapuhelimia, puheliittymiä, liikkuvaa ja kiinteää laajakaistaa, TV-palveluja niin antenni - kuin kaapelikoteihin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-06-04 - Kainuu

Purkutyöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Työntekijöitä Renforsin rantaan ratapölkkyjen käsittelyyn. Kyseessä vaunujen purkutyö ja työtehtävä sisältää kaikki tehtävät, mitä purkuprosessissa tulee eteen. Kaivinkoneen,
Hitsausliike Heikkilä Oy - 2016-08-10 - Kainuu

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Leenan Puhdistuspalvelu Oy on yli kolmenkymmenen vuoden ajan palvellut kainuulaisia. Liiketoimintamme perusajatuksena on tuottaa asiakkaillemme laadukasta siivouspalvelua. Haemme aidon asiakaspalveluasenteen omaavaa SIIVOOJAA osa-aikaiseen, työhön
Leenan Puhdistuspalvelu Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-04-28 - Kainuu

Siivoojia -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsitkö siivoustöitä? Tykkäätkö pitää paikat järjestyksessä ja nautit siitä, kun näet työsi jäljen? Haluaisitko työskennellä tunnetussa alan yrityksessä? Haemme nyt koko-
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-09-10 - Kainuu

Siivoustyönohjaaja -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Vaalan kunnan tekniset palvelut julistaa haettavaksi SIIVOUSTYÖNOHJAAJAN TOIMEN 3.10.2016 ALKAEN Tehtäviin kuuluu siivoustyön ohjausta ja myös suorittavaa työtä. Pätevyysvaatimuksena
Vaalan kunta - 2016-08-17 - Kainuu

sisustuskirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme asiakasyrityksellemme Kainuun alueelle sisustuskirvesmiehiä väliseinä-, alakatto-, laatoitus-, lattiapintojen- ja muihin rakennusalan sisäpuolisiin. Lisäksi toivomme että sinulla on kokemusta kosteiden tilojen työvaiheista.
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-08-02 - Kainuu

Sosiaalialan ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Täytetään 1.3.2016-28.2.2017 100%, minkä jälkeen jatkuu 50%, mikäli määrärahavarausta 100% virkaan ei saada. Sosiaalisen luototuksen palvelu on otettu käyttöön Kainuun sote-kuntayhtymän
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-02-15 - Kainuu

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haettavana kaksi lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän virkaa. Sijoituspaikkana tehtävien alkaessa molemmissa viroissa lastensuojelun avohuolto Kuhmon perhekeskuksessa. Viroista toinen täytetään heti ja toinen virka
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-06-22 - Kainuu

Sosiaalityöntekijä-lastenvalvoja -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme Kuhmon perhekeskuksen mukavaan työyhteisöömme sosiaalityöntekijä - lastenvalvojaa. Tehtävät koostuvat 50 % aikuissosiaalityön ja 50 % lastenvalvojan tehtävistä. Aikuissosiaalityössä tehtäviin
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - 2016-03-31 - Kainuu

SW Engineers -

Tietoliikenneteknologian erityisasiantuntijat
We are looking for software engineers to our development teams in Kajaani. Are you interested in Linux environment and love to solve challenging problems? As a candidate for these positions you can have a several years of experience about Linux programming
Bittium Wireless Oy - 2016-08-10 - Kainuu

Varaosapäällikkö -

Myyntiedustajat
Pörhön Autoliike Oy on pohjoissuomalainen 60-vuotias autokaupan perheyritys. Konserni tarjoaa vakaan työpaikan lähes 400 autokaupan ammattilaiselle panostaen merkittävästi henkilöstön jatkuvaan koulutukseen. Toimimme
Pörhön Autoliike Oy, Kajaani - 2016-05-15 - Kainuu

 
 
site syntyy 8.5415971279144 sekuntia