Job Kirjanpitäjä unspecified Kaarinan kaupunki - Työtarjoukset
MDM5NTlhYmQtOGMyNy00ODAxLTk4MjAtZjRlMWQ4OGY5ZjU1IDgx
reference: 03959abd-8c27-4801-9820-f4e1d88f9f55
documentId: 9730749
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1539154803303
Työnimike: Kirjanpitäjä
Työnkuvaus:
Vuoden 2017 alussa vastuukuntamallin mukaisesti toimintansa aloittanut Kaarinan, Liedon, Paimion ja Sauvon yhteinen palvelukeskus huolehtii kuntien palkkojen maksusta, kirjanpidosta, osto- ja myyntireskontrasta, yleislaskutuksesta sekä käytännön perintätyöstä ja raportoinnista ja myös näihin liittyvien ohjelmien ylläpidosta ja kehittämisestä. Näihin kaikkiin osa-alueisiin kuuluu paljon myös sekä sisäisten että ulkoisten asiakkaiden ohjausta ja neuvontaa.
Laskentapalvelukeskus palvelee sopijakuntia kuntien ohjelmilla 30 ammattilaisen voimin yhteisessä toimipisteessä Kaarinassa. Vuoden 2019 alusta lähtien laskentapalvelukeskuksen toiminta jatkuu muodoltaan kuntien omistamana osakeyhtiönä. Tavoitteena on siirtyä yhteisiin ohjelmiin vuoden 2020 alussa.
Nyt etsimme reippaaseen tiimiimme tilinpäätöstaitoista kunnan kirjanpidon osaajaa vakituiseen työsuhteeseen. Ensisijainen tehtävä on Liedon kunnan vastaavana kirjanpitäjänä toimiminen.
Kirjanpitäjän tehtäviin kuuluvat kunnan juoksevaan kirjanpitoon liittyvien tehtävien ja tilinpäätöksen lisäksi muun muassa kunnan konsernitilinpäätös ja erilaiset lakisääteiset tilastot. Käytössä oleva kirjanpito-ohjelma on CGI:n Raindance.
Kelpoisuusehtona tehtävään on soveltuva opistoasteinen tutkinto tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto. Lisäksi edellytetään kokemusta kirjanpitotehtävistä.
Eduksi katsotaan kuntakirjanpidon ja arvonlisäverotuksen erityispiirteiden hallitseminen, konsernitilinpäätösosaaminen, Raindance - ohjelman tuntemus sekä hyvät excel-taidot. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää numerotarkkuutta ja täsmällisyyttä, itsenäistä työotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Etsimme henkilöä, joka on myös innostunut kehittämään omaa työkuvaansa ja osallistumaan palvelukeskuksen toimintojen kehittämiseen. Toivomme valitun henkilön voivan aloittaa työt mahdollisimman nopeasti.
Työaikamme, toimistotyö 7h21min/päivä, on joustava ja liukuva. Meillä on myös mahdollisuus tehdä etätyötä. Tule töihin luovaan ja rohkeaan joukkoomme.
Toivomme ensisijaisesti sähköisiä hakemuksia.
Kirjalliset hakemukset ja CV:n voi tarvittaessa toimittaa osoitteeseen: Vilma Tikakoski, Kaarinan kaupunki, PL12, 20781 Kaarina . Kuoreen kirjaus ''Kirjanpitäjä'' Kirjallisia hakemuksia ei palauteta, eikä mahdollisia muita liitteitä huomioida.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C3313
abstractJV_contact_0: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/199724/fi_FI
positionTypeCode: directhire
Työnantajan nimi: Kaarinan kaupunki
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Barnskötare -
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Bertha MAria-hemmet / Toppans förskola Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman vaikuttavin paikka oppia! Varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukiot, suomenkielinen ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö muodostavat toimialan järjestämät
Helsingin kaupunki. - 2018-09-13 - unspecified
Elementtiasentaja -
Haemme elementtiasentajia Etelä-Suomen alueelleCelt Oy valmistaa Valkeakoskella pitkälle esivalmistettuja, massiivipuisia rakennuselementtejä ja muuttovalmiita tilaelementtiasuntoja. CLT-runkoiset rakennuselementit ovat CNC-työstettyjä, millintarkkoja elementtituotteita, jotka mahdollistavat terveellisien
Celt Oy - 2018-11-22 - unspecified
henkilökohtainen avustaja -
Spesio on osa valtakunnallista, kotimaista sosiaali- ja hyvinvointipalveluiden tuottajaa Honkalampea. Spesio Honkalammen tytäryhtiönä tuottaa valtakunnallisesti avustus- ja hoivapalveluita. Juuremme ovat henkilökohtaisessa avussa, jota olemme tarjonneet vuodesta 2001 saakka tuetulla
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2018-10-27 - unspecified
Hitsaaja -
Rekrytoimme asiakkaallemme rst-hitsaajaa, MIG- tai TIG-hitsausprosessin hallintaa (rst-teräs), ja kykenet oma-aloitteiseen ja fyysiseen työhön. Ymmärrät työsi merkityksen osana koko tuotantoprosessia, ja hallitset Suomenkielen. Edellytämme hakijoilta alan työkokemusta,
Soluta Henkilöstöratkaisut Oy - 2018-10-06 - unspecified
Hitsaaja -
Karjalan Paja Oy on 1981 perustettu valtakunnallisesti rosteriputkien asennuksia ja hitsauksia tarjoava yritys. Nyt haemme ASENTAJAA Voit tutustua toimintaamme: https://youtu.be/zxMNSz0SqoU Valmis osaaja otathan suoraan yhteyttä Aatu Karjala 040 520 6098. Tehtävään haetaan myös
Karjalan Paja Oy - 2018-08-16 - unspecified
Keikkaileva Kahvilatarjoilija, Picnic -
Pääkaupunkiseudun sykkeessä sijaitsevat rennot ja nuorekkaat Picnic kahvilat etsivät tiimeihinsä työntekijöitä! Oletko Sinä uusi aurinkoinen asiakaspalvelija Picnic-kahviloihin? Työtehtäviin kuuluvat tuoreiden vitriinituotteiden ja erikoiskahvien
StaffPoint Oy - 2018-09-25 - unspecified
Keittiöapulainen -
StaffPoint on merkittävä ravintola-alan ammattilaisten työllistäjä Turussa! Löytäisitkö kenties sinä uuden uran StaffPointin asiakasyrityksistä? Etsimme asiakasyrityksillemme Turkuun ammattitaitoisia tai vasta uraansa aloittelevia, motivoituneita keittiöapulaisia
StaffPoint Oy - 2018-08-09 - unspecified
Keräilijä tuotantotyöhön -
Haemme vakavaraiselle asiakasyrityksellemme keräilijää tuotantotyöhön Ylöjärvelle. Työpaikka sopii hyvin myös työuransa alussa olevalle tekijälle. Tehtävään perehdytetään. Tärkeintä on, että olet oma-aloitteinen
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2018-08-28 - unspecified
Kirjanpitäjä -
Pörssinoteerattu perheyritys Tulikivi Oyj ja sen tytäryhtiöt muodostavat Tulikiven, joka on maailman suurin lämpöä varaavien tulisijojen valmistaja. Tulikivellä on kolme tuoteryhmää: Tulisijat, Sauna ja Sisustus. Tulikivi ja sen asiakkaat arvostavat hyvinvointia, sisustamista ja bioenergian
Tulikivi Oyj - 2018-11-17 - unspecified
Kotityöpalvelutyöntekijä -
Me Alina -ketjussa nautimme asiakkaidemme suuresta arvostuksesta. Valtakunnallista toimintaamme luotsaavat suurella sydämellä palvelualttiit Alina-yrittäjät, jotka huolehtivat asiakkaidensa kokonaisvaltaisesta kodinhoidosta. Sana osaamisestamme on kiirinyt ja nyt etsimme kasvavaan joukkoomme KOTITYÖPALVELUTYÖNTEKIJÄÄ.
Alina Hoivatiimi Oy - 2018-12-13 - unspecified
Lastenhoitaja -
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatusyksikkö Ahti-Hiekkalinna-VellamoMaailman vaikuttavin paikka oppia!Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä 90 000 helsinkiläiselle
Helsingin kaupunki. - 2018-12-04 - unspecified
Liikenteenohjaaja -
Haemme asiakasyrityksellemme Pohjois-Pohjanmaan alueelle reippaita ja työhön tarttuvia liikenteenohjaajia asfalttityömaiden yhteyteen. ---------- Mitä odotamme hakijalta: - voimassa olevaa tieturvakorttia - reipasta asennetta työntekoon - joustavuutta ja huolellisuutta -
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-08-30 - unspecified
Monitoimikoneenkuljettaja (metsätyö) -
unspecified
Juha Kyllönen Ky - 2018-08-16 - unspecified
Myyjä -
Haetaan palvelutiskimyyjää Road Housen liha- ja kalatiskille osa-aikaiseen työsuhteeseen. Tarjoamme monipuolisen työn, kauppahallimaisen miljöön ja mukavan työporukan. Edellytämme aikaisempaa kokemusta elintarvikkeiden käsittelystä, hygieniapassia, kokemusta
Lillbacka Powerco Oy - 2018-10-18 - unspecified
Myyntiedustaja -
Kymen Kattokeskus Oy hakee Lappeenrannan toimipisteeseen myyntiedustajia. Kymen Kattokeskus ja METEHE ovat aloittaneet yhteistyön ja suuren kysynnän vuoksi haemme lisää myyntihenkilöstöä. METEHE on Kaakkois-Suomen suurin kattotuotteiden valmistaja ja Kymen Kattokeskus
Kymen Kattokeskus Oy - 2018-08-16 - unspecified
Myyntijohtaja -
Oletko kiinteistönvälitysalan ammattilainen, kiikarissasi uudet tuulet ja mielenkiintoiset uudet mahdollisuudet?Kiinteistönvälitys Kallio LKV etsii tiiviiseen riviimme motivoitunutta ja aikaansaavaa Myyntijohtajaa ottamaan paikan kasvavassa toimistossamme. Edellytämme, että sinulla on jo kertynyt
Kiinteistönvälitys Kallio LKV Oy - 2018-12-14 - unspecified
Myyntineuvottelija -
Yhdistä työ ja opiskelu! Tule töihin meille oppisopimuksella! Oppisopimusopiskelijana tienaat jokainen arkipäivä ja saat samalla merkonomin tutkinnon. Oppisopimus lyhyesti: - Oppiminen tapahtuu pääosin omalla työpaikalla ja lisäksi täydennät
KF-Myynti Oy - 2018-09-27 - unspecified
Palveluasiantuntija -
Haemme palveluhenkistä turvatekniikan osaajaa vahvistamaan palvelukeskustiimiämme.Tehtävänäsi on ratkaista asiakkaiden turvajärjestelmien teknisiä ongelmia puhelimitse ja etäkäyttöohjelmien avulla. Kaikkea ei voi ratkaista etänä, joten myös vikailmoituksien eteenpäin välittäminen kuuluu
Viria Security Vaasa - 2018-11-28 - unspecified
Parturi-kampaaja -
unspecified
Hiusmesta Helsinki - 2018-08-04 - unspecified
Sähkö- ja automaatioasentaja -
Haemme tuotantoomme sähkö- ja automaatioasentaja. Tehtävinä elintarvikealan koneiden ja laitteiden sähköistys, keskusten valmistus ja modulirakenteisten laitosten sähköistys tehtaallamme. Lisäksi valmistamiemme laitteiden ja laitosten asennus- ja huoltotyöt
KOMETOS OY - 2018-08-29 - unspecified
Sairaanhoitaja -
Haemme uuteen yritykseen palvelupäällikköä Hankasalmelle. Sinulla on terveydenhoitoalan korkeakoulututkinto, olet siis sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja. Sosiaalialan ammattitutkinto lasketaan eduksi. Olet ystävällinen ja olet valmis tekemään kaikkesi potilaiden hyvän hoidon eteen. Olet valmis
Kunnanlääkärit Vaajakoski Oy - 2018-12-12 - unspecified
Siivooja 3 kpl -
Yli 10-vuotias Henkilöstöliiga on Turun alueen suurimpia henkilöstöpalveluyrityksiä. Satojen työntekijöidemme joukosta löytyy teollisuuden, rakentamisen ja logistiikan ammattilaisia, sekä toimistotyön ja kaupan alan asiantuntijoita. Olemme aktiivinen
Henkilöstöliiga Oy - 2018-10-12 - unspecified
Sosiaalityöntekijä Psykiatria -
Haemme sosiaalityöntekijää HUS Psykiatrian psykoosien ja oikeuspsykiatrian linjaan Leppävaaran psykoosipoliklinikalle määräaikaiseen työsuhteeseenajalla 2.1-31.8.2019.Psykoosipoliklinikalla sosiaalityöntekijä työskentelee moniammatillisessa tiimissä ja osallistuu potilaan tilanteen arviointiin,
HUS - 2018-11-15 - unspecified
Tiskaaja keikkatyöhön -
Kuvittele millainen maailma olisi ilman tiskareita: Lounasmakaronilaatikon herkullisen tuoreeseen makuun sekoittuisi aina myös häivä eilisen kanakastikkeen aromia ja rapsakan Caesar-salaatin joukosta löytyisi toissaviikkoisen soijarouhepihvin murusia. Tiskarit - teitä tarvitaan!
Barona Oy - 2018-09-29 - unspecified
Traktorinkuljettaja -
Etsimme asiakasyrityksellemme Ouluun traktorinkuljettajaa tienpientareen niittoon. Traktorinajotaitoinen, tienpientareen niittotaitokokemus suositeltavaa. Työtehtävässä on mahdollisuus tehdä pitkää työvuoroa. Tieturva 1 vaaditaan. Eduksi työtehtävässä
Sihti Oulu Oy - 2018-08-08 - unspecified
Vaatemyyjä -
AVOIMET TYÖPAIKAT: Your FACE Kuopio/MATKUS Avaamme Kuopioon kauppakeskus Matkukseen uuden Your FACE-myymälän joulukuussa 2018. Työt alkavat myymälän rakennuksella marraskuun lopulla. Haemme nyt uuteen tiimiimme rohkeita ja iloisia myyntitykkejä: MYYJÄ 10h/vko
L-Fashion Group Oy - 2018-10-24 - unspecified
Varastotyöntekijä -
HAETAAN TYÖHÖN OSALLISTUVAA ESIMIESTÄ VARASTOLLEMMECarlo Casagrande & Co Oy on kotimainen maahantuontiin ja tukkukauppaan erikoistunut perheyritys. Jo kolmannessa polvessa toimiva yhtiö on perustettu vuonna 1959. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingissä, tuotanto - ja varastotoimintomme Lapinjärvellä
Carlo Casagrande&co Oy - 2019-01-05 - unspecified
Vastaava työhönvalmentaja -
Nuorten Ystävät on yli 100-vuotias organisaatio, joka on perustamisestaan lähtien tehnyt ennakkoluulottomasti työtä heikommassa asemassa olevien sekä apua tarvitsevien lasten, nuorten, aikuisten ja perheiden hyväksi. Palveluja tarjoavan liiketoimintakonsernin ja yhteiskunnallista
Nuorten Ystävät ry - 2018-09-19 - unspecified
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Haemme Pirkkalan terminaaliin Tampereelle Yhdistelmäajoneuvonkuljettajaa päivä- ja yövuoroon vakituiseen työsuhteeseen. Työ on kappaletavaran runkokuljetusta ja jakelua. Hakijalla on oltava ajokortti, joka oikeuttaa ajamaan yhdistelmäajoneuvoa. Lisäksi hakijalla on oltava voimassa oleva ADR kortti
Posti Group Oyj - 2018-11-10 - unspecified
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -
Etsimme yhdistelmäajoneuvon kuljettajaa, joka pystyy toimimaan sujuvasti haastavissakin maastoissa. Käytössämme on pääosin vaihtolava-autoja, joiden kanssa pitää pärjätä myös vaikeilla keleillä. Kuljettajalta vaaditaan asianmukainen ammattipätevyys.
KARRI RÄIKKÄ OY - 2018-08-21 - unspecified