Job Kodinhoitaja, määräaikainen Varsinais-Suomi Raision kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kodinhoitaja, määräaikainen

Työnkuvaus:
Raision kaupunki on aktiivinen ja ennakkoluuloton uusien, tehokkaiden toimintamallien ja työmenetelmien kehittäjä. Etsimme määräaikaiseen toimeen (vuoden 2017 loppuun) aikaansaavaa, palveluhenkistä ja innokasta kodinhoitajaa perhepalveluihin vastaamaan uuden sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain edellyttämistä kotipalveluista lapsiperheille. Uuden kodinhoitajan tehtäviä ovat lapsiperheiden arjen tukeminen kodinhoidollisin keinoin ja erilaisten tukitoimien suunnittelu yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Kodinhoitaja toimii lapsiperheiden kotona ja työ painottuu ilta-aikaan. Työskentelyn suunnittelu ja arviointi tapahtuvat tiiviissä yhteistyössä perhepalvelujen työryhmien kanssa. Pätevyysvaatimuksena on lähihoitajan tutkinto. Lisäksi edellytetään vankkaa kokemusta lapsiperheiden kanssa työskentelystä. Tehtävän hyvä hoitaminen edellyttää erinomaisia vuorovaikutustaitoja, palveluasennetta, kykyä itsenäiseen asiakastyöhön sekä innokkuutta kehittää uudenlaisia omaa työtään. Työ voidaan aloittaa sopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 1991,44 €/kk, työehdot ovat KVTES:n mukaisia. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 §:n 2. mom. mukainen rikosrekisteriote. Hakemukset ja ansioluettelo Kuntarekryn kautta 15.2.2016 klo 12.00 mennessä. Tutkinto- ja työtodistukset esitetään työhaastattelun yhteydessä. Tervetuloa joukkoomme!

Työnantajan nimi: Raision kaupunki

Työnantajan osoite: 21200 RAISIO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakashankkija -

Puhelin- ym. myyjät
Tarvitsetko lisäansioita? Onko sinulla esim. iltaisin vapaa-aikaa, minkä haluat muuttaa rahaksi? Meillä alkaa iltaisin uusi projekti, joka liittyy suomalaisten terveyteen. Projektiin palkkaan kahdeksan uutta asiakashankkijaa. Saat koulutuksen
Finnacta Oy - 2016-03-10 - Varsinais-Suomi

CNC-koneistaja / CAM-ohjelmoija -

Koneenasettajat ja koneistajat
Salon Metalelektro Oy valmistaa vaativia koneistusosia sekä osakokonaisuuksia kansainvälisille kone- ja laitevalmistajille. Haemme ohjelmointitaitoista koneistajaa uusille työstökoneillemme. Työhösi kuuluu ohjelmointia Mastercam
Salon Metalelektro Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Erikoistutkija -

Biologit, kasvi- ja eläintieteilijät ym. erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKAKUVAUS Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi.
Luonnonvarakeskus - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Esimiesharjoittelija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Toimintamme kivijalka on myyntineuvottelijoiden ja esimiesten rautainen osaaminen jonka ansiosta olemme markkinajohtaja useiden Suomen myydyimpien tuotteiden
Finnacta Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Hammaslaborantti -

Hammas- ja apuvälineteknikot
Hammaslaboratorio Labodent Oy on vuonna 1990 perustettu yksityinen hammaslaboratorio Salossa. Haemme vakituiseen työsuhteeseen hammaslaboranttia. Erikoisosaamistamme on irto-, ranka-, kruunu- ja siltaprotetiikka. Hakijalta edellytämme ammattitaitoa,
Labodent Oy Hammaslaboratorio - 2016-03-03 - Varsinais-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Citywork Avustajapalvelut on keskittynyt henkilökohtaiseen apupalveluun, jonka tarkoituksena on antaa mahdollisuus vammaiselle tai pitkäaikaissairaalle henkilölle selviytyäyhdenvertaisesti päivittäisissä toiminnoissa
Citywork Oy - 2016-03-17 - Varsinais-Suomi

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Hei! Olen kolmekymppinen neliraajahalvaantunut nuori nainen, joka etsii henkilökohtaista avustajaa itselleen 80h/kk. Tarvitsen avustajaa kotona ja vapaa-ajalla. Työtehtäviin kuuluu ruuan valmistusta, asiointeja ja avustamista päivittäisissä
Nurmi Johanna - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Etsimme perinteikkäälle asiakaallemme Turkuun kirkkaan raudan hitsaajaa ohutlevytöihin. Edellytämme hyvää hitsaustaitoa sekä kuvienlukutaitoa, luotettavutta sekä aitoa työhalua. Työt alkavat Juhannuksen
Job Services Finland Oy - 2016-06-14 - Varsinais-Suomi

Järjestösihteeri -

Lainopilliset avustajat
Kyläkehittäjä, Varsinais-Suomen Kylät ry, Turku Varsinais-Suomen Kylät ry on vuonna 2000 perustettu maakunnallinen kyläyhdistys. Toimimme kylä- ja asukastoiminnan asiantuntijaorganisaationa. Keskeisimmät palvelumme
Varsinais-Suomen Kylät ry - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Kesätyöntekijä -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vuonna 2016 kesätyöpaikkoja ja kesätyöseteleitä voivat hakea kaikki vuosina 2000-1992 syntyneet lietolaiset nuoret. Arvottavissa paikoissa kesätyön kesto on noin kaksi viikkoa sisältäen 10 työpäivää.
Liedon kunta - 2016-03-01 - Varsinais-Suomi

Koneenasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme vakituiseen työsuhteeseen ammattitaitoista kunnossapitoasentajaa. Toivomme hakijoilta kunnossapidon kokemusta ja monipuolista osaamista tekniikan eri aloilta. Tehtäviisi kuuluu päivittäisien
Röchling Rimito Plast Oy - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Konemestari -

Laivojen konepäälliköt ja -mestarit
Relacom Finland Oy on valtakunnallisesti toimiva palveluyritys, joka auttaa asiakkaitaan saamaan enemmän etua verkko- ja järjestelmäinvestoinneistaan. Olemme yksi Suomen ja Pohjoismaiden johtavista kumppaneista verkkojen ja järjestelmien
Relacom Finland Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Laitosapulainen -

Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme Tuomaansillan päivähoitoyksikköön laitosapulaista 1.8.2016 -31.5.2017. Työ on itsenäistä ja monipuolista. Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä ja kysy lisää. Toivomme alan koulutusta. Kelpoisuusvaatimus:
Turun kaupunki. - 2016-04-19 - Varsinais-Suomi

Levyseppähitsaaja -

Ohutlevysepät
Etsimme Turkuun Ammattitaitoista levyseppähitsaajaa, 1 paikka Tarjoamme mahdollisuutta työllistyä vakituiseksi levyseppähitsaajaksi. Pääset näyttämään kykysi metallialan vakaavaraiseen yritykseen, jonka
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Myyntiedustaja kotitalouksille -

Myyntiedustajat
Suomen Ilmakuva Oy:n kuva-arkistoon kuuluu yli 4 miljoonaa ilmakuvaa 1950-luvulta alkaen. Kuvaamme myös jatkuvasti uusia ilmakuvia. Etsitkö työtä? Vai haluatko vaihtaa alaa? Koulutamme myös tiimipäälliköitä.
Suomen Ilmakuva Oy - 2016-03-22 - Varsinais-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Plusab Medical Solutions Finland Oy Plusab Finland myy ja markkinoi turvallisia, tehokkaita ja käyttäjäystävällisiä ensiapu turvallisuus terveystuotteita, jotka auttavat luomaan turvallisuutta työpaikoille. Toimintaperiaatteemme
Plusab Medical Solutions Finland Oy - 2016-04-28 - Varsinais-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tervetuloa kesätöihin keskustan toimistollemme! Työnhakulomakkeemme löytyy nettisivuiltamme osoitteesta http://www.hyvatlehdet.fi/puhelinmyyntityolla-hohtoa-arkipaivaan/ . Täytä lomake nyt, niin lupaamme olla sinuun yhteydessä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-04-24 - Varsinais-Suomi

Pizzabagare -

Avustavat keittiötyöntekijät

EETH Ab Oy / Strandhotellet i Dalsbruk - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Promootiotyöntekijä -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Buusteri Oy on myynnin ja asiakaspalvelun asiantuntija. Olemme osa Suomen suurinta tele-markkinointikonsernia TeleForce Oy:tä ja toimimme useilla eri paikkakunnilla ympäri Suomen. Etsimme parhaillaan
Buusteri Oy, Turku - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Puhelinneuvottelija / sisäänostaja -

Myyntiedustajat
Suomen Jalometallikierrätys Oy on Suomen suurin jalometallien kierrätykseen erikoistunut yritys, markkinajohtaja alallaan, suomalainen osakeyhtiö ja Suomalaisen Työn Liiton jäsen. Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden muuttaa
Suomen Jalometallikierrätys Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Purkutyöntekijä -

Talonrakentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi länsi Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Pyöräkuormaajankuljettaja -

Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme kerrostalotyömaille pyöräkuormaajan kuljettajaa. Tehtäviisi kuuluu myös kurottajan kuljettaminen ja nosturikuskin koukkumiehenä toimiminen. Työmaalla toimit myös suojaamis tehtävissä
Amiko Pori Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Pysäköinninvalvoja -

Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
ParkkiPate Oy on vahvassa kasvussa oleva kotimainen yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittava yritys. Etsimme nyt vakituiseen työsuhteeseen Turkuun kokopäiväistä pysäköinninvalvojaa, jonka tehtävänä
ParkkiPate Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme rakennusapulaisia eri pituisiin töihin Turun talousalueelle. Haemme reippaita ja hyvän fyysisen kunnon omaavia työntekijöitä rakennusaputöihin. Vaadimme työnhakijalta voimassaolevaa työturvallisuuskorttia.
Aputeam Oy - 2016-04-21 - Varsinais-Suomi

Rakennusmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaallemme Liedossa sijaitsevalle työmaalle rakennusmiestä. Tehtävänkuva Työtehtäviin kuuluu sisätyötä, kuten seinien levytystä, kalusteasennusta, kattopaneeleiden ja laminaattien asennusta,
Suomen Henkilöstötalo - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi

Taimitarhatyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Haemme reippaita henkilöitä taimitarhalle. Taimitarhatyöntekijän tehtäviin kuuluvat metsäpuuntaimien lajittelu-, pakkaus- sekä hoitotyöt. Edellytyksenä on tiimityöhön
Taimi-Tapio Oy, Virttaan taimitarha - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi

Tapahtuma-/markkinamyyjä -

Kioski- ja torimyyjät
Laitilan Leipä on perustettu v. 1974. Päätuotteinamme ovat makeat leipomotuotteet. Olemme jatkuvasti kehittyvä vakavarainen perheyritys ja toimimme valtakunnallisesti määrätietoisesti kasvaen. Tällä hetkellä
Laitilan Leipä S. Heinonen Oy - 2016-05-02 - Varsinais-Suomi

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Menestyvä asiakasyrityksemme hakee teknistä myyjää hydrauliikkaletkujen myyntiin palvelutiskillä. Arvostamme kokemusta teknisestä myynnistä, hydrauliikan tuntemusta sekä myynti- ja asiakaspalveluhenkisyyttä.
Aurakoulutus Oy - 2016-03-03 - Varsinais-Suomi

Varainhankkija -

Myyntiedustajat
Palkkaamme Heti 5 työntekijää Suomen Olympiakomitean toimeksiantoon. Työssäsi hankit asiakkaita uuteen varainhankinta projektiin ja neuvottelet sopimuksia kuluttajien kanssa Työtä tehdään toimistosta käsin
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 0.60138201713562 sekuntia