Job Kokki Pohjois-Pohjanmaa HR Solutions Finland Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Kokki

Työnkuvaus:
Haemme asiakkaallemme kahvila-ravintola Spooniin ammattitaitoista kokkia ensi kesäksi Kellon Virpiniemeen. Työnkuvaan kuuluu lounaslistojen suunnittelu ja vastaaminen käytännön toteutuksesta mm. vastuu tilattavan ruuan määrästä, lounasruoan- ja Ala Carten valmistusta sekä kaikki muut keittiön työt, myös tiskaus. Olethan luonteeltasi tunnollinen, iloinen ja omatoiminen ammattilaiskokki, joka ei vierasta työntekoa ja huolehtii omalta osaltaan keittiön siisteydestä. Työtehtävään vaaditaan alan koulutus ja aikaisempi kokemus keittiötyöskentelystä. Hygieniapassi on tehtävän kannalta välttämätön, anniskelupassi plussaa. Lisäksi edellytämme, että hallitset itsenäisen työskentelyn, olet oma-aloitteinen, joustava, asiakaspalveluhenkinen, yhteistyökykyinen ja tottunut työskentelemään kiireisissäkin tilanteissa. Tarjolla on määräaikainen kokin paikka. Työtunteja on 111/3vkoa sekä arkena että viikonloppuna ja työ alkaa toukokuussa ja kestää syyskuuhun. Jatkon mahdollisuus syksyllä on sinusta itsestäsi ja työpanoksestasi kiinni! Mikäli koet olevasi hakemamme henkilö ja haluat mukaan asiakkaamme vauhdikkaaseen työympäristöön, käy pikaisesti täyttämässä sähköinen hakemus internetsivuillamme, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä! Haastattelut aloitetaan jo hakuajan puitteissa. Ravintola Spoon on kahvila-ravintola A-oikeuksin, joka palvelee asiakkaita Virpiniemi Golfin klubitalolla. Ravintolaan mahtuu n. 100 henkilöä sisätiloihin ja ravintolan 80-paikkaiselta ulkoterassilta on suora näkymä viimeiselle väylälle. Ravintolassa on tarjolla buffetlounas päivittäin klo 11-16 ja a la carte lista aina klo 22 asti. Ravintola voi toimia tilauksesta aina klo 02 saakka. Ravintola Spoon on avoinna kesäkaudella joka päivä klo 08-22

Työnantajan nimi: HR Solutions Finland Oy

Työnantajan osoite: Virpiniementie 501, 90810 KIVINIEMI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Autoalan tuntiopettaja -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Opetusala on henkilöautoasennusta. Edellytämme hakijoilta: - alan koulutusta sekä laaja-alaista työkokemusta asennus- ja huoltotehtävistä. - hybridi- ja sähköajoneuvojen rajoitettua sähköpätevyys
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa

Eräopas -

Matkaoppaat
Haemme talvikaudelle reipasta ja kielitaitoista opasta rekikoirasafareiden ohjaajaksi. Asiakkaamme ovat ulkomaalaisia joten sujuva englanti on välttämätön hallita. Työssämme käytämme moottorikelkkoja paljon joten
Finn-Jann Huskyfarmi Oy - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme maanrakennusalalla toimivalle asiakkaallemme ammattitaitoista kaivinkoneenkuljettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Työt alkavat pikaisella aikataululla heti oikean tekijän löydyttyä. Työnkuvaan kuuluu
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kodinhoitaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Tyrnävän kunnan vanhuspalveluissa / kotihoito on haettavana kodinhoitajan sijaisuus ajalle 1.9.2016 - 31.5.2019. Työ on asiakaslähtöistä ja kuntouttavaa hoitotyötä. Tehtävässä menestyminen edellyttää
Tyrnävän kunta - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme elokuun lopulla Jätkäsaareen avattavaan Kalifornia-henkiseen keittiöön tiimiimme 3 kokkia. Toivomme hakijoilta tietoa ja käytännön kokemusta eri maiden ruokakulttuureista sekä intoa kehittää/oppia
Barnest Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme Lounaskioskiin grillityöntekijää. hakijalta edellytetään reipasta asennetta työhön, kiireen sieto kykyä, hyvää suomenkielen taitoa, huolellisuutta, tunnollisuutta. toimimme pääkaupunkiseudun
NCS Nordic Construction Services Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kokki Ravintola Bröd Punavuori Helsinki Hotelli Indigon yhteydessä toimiva Ravintola Bröd Punavuori, on yksilöllinen ja urbaani skandinaavinen bistro. Bröd tarjoilee ensiluokkaista aamiaista päivittäin, maistuvaa lounasta
Restel Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Luona Oy operoi tällä hetkellä useita turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia Uudellamaalla maahanmuuttoviraston toimeksiannosta. Tuntuuko siltä, että ala carte ravintolat on jo nähty ja nyt olisi oikea aika uusille haasteille?
Luona Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

P & S Crew Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme Riihimäelle kokkia osa-aikaiseen työhön. Edellytämme sinulta kokin koulutusta sekä jonkin verran työkokemusta kokin tehtävistä ja hygieniapassia. Työpaikka on a la carte ravintolassa jossa myös
Opteam Hyvinkää Oy - 2016-05-11 - Kanta-Häme

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme kesäsesongiksi (heinäkuu-syyskuun puoliväli) ravintolakokkia tiimiimme. Hotellimme on kansanvälinen kodikas perheyritys ja ravintolamme on saanut useita palkintoja (vuoden ruokamatkailuteko 2015 ja voitto kansainvälinen
Hotelli Inarin Kultahovi Oy - 2016-06-04 - Lappi

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Rengasravintolat Oy/ - 2016-05-28 - Pirkanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme ammattitaitoisia kokkeja Pohjois-Karjalan alueelle. Työntekijöille tarjolla täydet viikkotunnit ja viihtyisä työympäristö. Hakijalta edellytämme voimassaolevaa salmonellaodistusta sekä hygieniapassia.
Kairest Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Karjala

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakasyrityksillemme keikkakokkia. Etsimme alan ammattilaista, jolla on kova motivaatio ja into tehdä töitä. Töitä olisi tarjolla vaihtelevasti arkipäivisin ja viikonloppuisin. Työssä pääsisit
Opteam Yhtiöt Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Savo

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Alavieskan kunnan sivistyspalveluissa julistetaan haettavaksi varhaiskasvatuspalveluihin Päiväkoti Keltasirkkuun -lastenhoitajan sijaisuus määräaikaisesti ajalle 3.10.2016-31.5.2017 Haemme sitoutunutta ja joustavaa lastenhoitajaa
Alavieskan kunta - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Lehdenjakaja -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Sanomalehtien varhaiskantoa aamulla klo 3:00 alkaen. Työ suoritetaan oikealta ohjattavalla autolla. Jos olet tunnollinen, aamuvirkku ja hyvän työmoraalin omaava itsenäiseen työhön kykenevä ihminen. Sopii lisäansioksi
Posti Kusti Oy - 2016-04-13 - Pohjois-Pohjanmaa

Lukion englannin ja saksan kielen tuntiopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Limingan lukiossa on haettavana englannin ja saksan kielen päätoimisen tuntiopettajan tehtävä lukuvuodeksi 2016-2017. Oppilasmäärämme on tulevana syksynä n. 260 opiskelijaa. Limingan lukio on innovatiivinen ja kehittämismyönteinen
Limingan kunta - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAN määräaikainen virka Länsituulen koulussa. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja kestää 31.12.2016 saakka. Tehtävänä on luokanopettajan tehtävät 1.luokalla.
Oulun kaupunki - 2016-05-11 - Pohjois-Pohjanmaa

Luokkahitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme yhteistyökumppanillemme luokkahitsaajaa mustalle putkelle puikkohitsaukseen sekä lankahitsaukseen sekä matkatöihin että välillä pajalla tapahtuvaan työhön. Edellytämme hakijalta: - voimassa olevia
Sihti Oulu Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Maataloustyöntekijä -

Yhdistetyn maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat
Sikalassa on sekä emakoita että porsaita. Emakoita on 850 ja porsaita 4000 - 5000. Kaikki työntekijät osallistuvat pääsääntöisesti kaikkiin töihin. Työtehävinä
Niitynmaan Porsas Oy - 2016-05-11 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
Oletko vailla vakituista työtä? Jääkö koulun ohella luppoaikaa? Haluatko opetella uuden ammatin ja tehdä siitä uran? Haluatko olla myyntitilaston kärjessä ja saada ihailua työkavereilta ja esimieheltä?
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-03-08 - Pohjois-Pohjanmaa

Palvelumyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Fixi Oy on kodin huoltopalveluihin erikoistunut yritys. Olemme toimineet vuodesta 2008 ja meillä on jo yli 30 000 tyytyväisiä asiakkaita. Haemme sinua PALVELUMYYJÄ aktiiviseen myyntitiimiimme. Työnkuvaasi kuuluu huoltopalveluiden
Fixi Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakkaillemme rakennustyöntekijöitä kesän ajalle. Rakennuksilla työskentelet avustavissa rooleissa, imuroit, järjestelet rakennusmateriaaleja ja avustat eri ammattilaisia (muurarit ja kirvesmiehet). Työmaat ovat
StaffPoint Oy - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa

Rengasasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Jobrent on innovatiivinen ja kasvava yritys. Olemme henkilöstöalan asiantuntijoita ja tarjoamme henkilöstövuokrausta ja rekrytointia. Tarjoamme sinulle arvokkaita työmahdollisuuksia työurasi kaikissa vaiheissa. Kauttamme
Suomen Jobrent Oy - 2016-03-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Röntgenhoitajan sijaisuus -

Lääketieteellisen kuvantamis- ja laitetekniikan asiantuntijat
Haemme röntgenhoitajaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen ajalle 1.8.- 27.11.2016. Oulaskankaan röntgenosastolla suoritetaan monipuolisesti erilaisia kuvantatutkimuksia (CT, MRI, mammogr. toimenpiteet
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-05-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat

Sähköpalvelu Mustonen Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Sairaanhoitajan sijaisuus, kivunhoitoyksikkö -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Etsimme sairaanhoitajaa sijaisuuteen (75 %) ajalle 9.5.- 31.12.2016. Vaativan erityistason kivunhoito toteutetaan sairaalassamme moniammatillisena yhteistyönä. Kivunhoitoyksikön sairaanhoitaja ja kivun hoidosta vastaava anestesialääkäri
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-04-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-07-28 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuntiopettaja (S2) -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Oulun aikuislukiossa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavana aineena suomi toisena kielenä. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön
Oulun kaupunki - 2016-05-30 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 6.7027649879456 sekuntia