Job Kriisityöntekijä Helsinki-Uusimaa Vantaan kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Vuorotteluvapaan sijaisuus Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystyksessä ajalle 31.3.-31.8.16. Tehtävänä on virka-ajan ulkopuolella tapahtuva akuuttien kriisien selvittely, ohjaus ja neuvonta. Työtä tehdään parityönä toisen kriisityöntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa. Valtaosin työtä tehdään puhelimitse, mutta myös kotikäyntejä tehdään ja osa asiakkaista tavataan sovitusti toimistolla. Pääpaino työssä on traumaattisten kriisien akuutti selvittely. Kelpoisuusehtona on sosionomi AMK tutkinto, myös päihde/mielenterveyssuuntautunut sairaanhoitaja AMK käy. Lisäksi vaaditaan erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito. Suositeltavaa on, että hakijalla on B-ajokortti. Työ on epäsäännöllistä kolmivuorotyötä. Palkka on 2519,71 e pätevälle + palvelulisät ja vuorotyökorvaukset. Vuorotteluvapaa sijaisen tulee olla työ- ja elinkeinotoimistossa työttömänä työnhakijana oleva henkilö, joka - on ollut työttömänä työnhakijana vähintään 90 päivää vuorotteluvapaata edeltäneiden 14 kuukauden ajan tai - on alle 30-vuotias ja jonka ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään 1 vuosi tai - vuorotteluvapaan alkaessa on alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias Hakemus + CV sähköpostitse.
Työnantajan nimi: Vantaan kaupunki
Työnantajan osoite: Unikkotie 5 a C, 01300 VANTAA
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Accountant, Nordic Morning -
Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Nordic Morning on Pohjoismaiden johtava viestintäkonserni, jonka palveluksessa työskentelee noin 800 viestinnän ammattilaista 14 yhtiössä, jotka toimivat Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Ukrainassa ja Intiassa. Luomme innovatiivisia
Selekta Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa
Ajoneuvoyhdistelmäkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan ajoneuvoyhdistelmäkuljettajaa kappaletavaran jakelutehtäviin. Toivotaan ADR-lupaa ja digipiirturikuljettajakorttia. Vaatimuksena on voimassa oleva kuljettajan ammattipätevyys. Lisäksi riittävä alan työkokemus.
Nordicos Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Avustava sovellusneuvoja -
Yleissihteerit
Tehtävän kuvaus: Espoo Talouspalvelut vastaa kaupungin taloushallinnon operatiivisesta toiminnasta, kuten kirjanpito, osto- ja myyntilaskujen käsittely sekä palkan- ja palkkiolaskenta. Haemme Espoo Talouspalvelut Osto-palvelualueen
Espoon kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Hankekoordinaattori -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Porvoon nuorisopalvelut etsii Hankekoordinaattoria Navigaattori hankkeeseen ajalle 1.9.2016 -31.5.2017. Porvoo on saanut hankerahoitusta nuorten tieto-ja neuvontapalveluiden kehittämiseen opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Navigaattori
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Hankintapäällikkö, alihankinnat -
Ostajat
Arctech Helsinki Shipyard Oy on arktiseen meriteknologiaan ja laivanrakennukseen erikoistunut yhtiö, jonka päätuotteita ovat jäänmurtajat ja arktiset offshore- ja erikoisalukset. Arctechilla on parhaillaan rakennettavana viisi
Arctech Helsinki Shipyard Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kahvila-ravintola-huoltoasematyöntekijä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Haetaan reipasta, rehellistä, työtäpelkäämätöntä ja täysi-ikäistä kahvila-ravintola-huoltoasematyöntekijää kesätöihin Hyvinkäällä sijaitsevaan Teboil Kehäkujalle,
Teboil Hyvinkää Kehäkuja - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme asiakkaallemme kaivinkonekuskeja Vantaan Hakkilaan ja Tikkurilaan. Asiakkaamme arvostaa: - kokemusta 5-50 t tela-alustaisista koneista (valtaosa tällä työmaalla on 30 t. kaivinkoneita) - kokemusta asuntotuotannon työkohteista
Maximus Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Karaokevetäjä / DJ -
Juontajat, kuuluttajat ym.
Riitta-Liisa Piiroinen Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Kuorma-auton kuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Uusimaa Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja/Barnskötare -
Lastenhoitotyöntekijät
Ett av Pilke päiväkodit:s största mål är att erbjuda barnen en bra dag - varje dag. En vårdplats i en trygg miljö med uppmuntrande atmosfär ger barnen en bra grund att lära sig nya saker i god anda och trygga
Pilke Päiväkodit Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Liikunnanohjaaja/Fressi Trainer -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Fressi Iso Omena Espoossa etsii vahvistusta Fressi Trainer -tiimiinsä! Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressi on maan johtava kotimainen liikuntakeskusketju. Kuluneen 35 vuoden aikana Fressi on laajentunut nykyiseen mittaansa, 18 virkeään
Fysioline Fressi Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Markkinointikoordinaattori -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finnkino elokuvalevitys levittää ja markkinoi Suomessa Paramount Pictures- ja Universal Pictures -studioiden sekä Scanboxin elokuvia. Julkaisemme noin 40 elokuvaa vuosittain valkokankaalla. Finnkinon elokuvalevitys on Finnkino Oy:n sisäinen,
Empore Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme MYYJIÄ iltatyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti opiskelijalle, kaikenikäisille, toisen työn ohelle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Oletko ahkera, reipas ja oma-aloitteinen, tarkka ja joustava tiimityöskentelijä? Sovellut asiakaspalvelutyöhön ja sinulla on silmää siistin myymälän ylläpitoon. Tarjoamme mahdollisuuden työllistyä
Kultasepänliike Kultasäde Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
VOLT on tyylitietoisille miehille suunnattu muotiketju. Myymälöidemme valikoima on hienostunut ja vahvasti inspiroitunut skandinaavisesta tyylistä ja designista. Asiakaspalvelu on meille erittäin tärkeä asia. Inspiroimme
Volt Fashion Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa
Myynninedistäjä -
Myyjät
Etsimme myynninedistäjää palvelukseemme PK-seutu talousalueelle: Työaika arviolta n. 130-135 t. / kk. Myynninedistäjänä toteutat sovittuja toimenpiteitä annetussa ajanjaksossa itsenäisesti. Myynninedistäjän
Tradehit Suomi Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Neuvotteleva virkamies -
Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) vastaa Suomen yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristöstä, työmarkkinoiden toimivuudesta ja työntekijöiden
Työ- ja elinkeinoministeriö - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Big Babo Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Parturi-Kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Hei! CLIPS toimii Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Lahdessa, Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa. Meillä on palveluksessamme 64 rautaista hiusalan ammattilaista. Haluatko Sinä ammattitaitoinen ja nuorekas Parturi-Kampaaja
Kampaamo-Myymälä CLIPS - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Peltisepän apulainen -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Haetaan ahkeraa ja ripeää peltisepän apulaista. Edellytetään hyviä kädentaitoja, peltien asennuskokemus eduksi. Tehtävänä on toimia apurina hissikorien ja liukuportaiden vuorauksissa. Työ sopii esim.
Weldforce Oy Ltd - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Pikaruokaravintolatyöntekijä -
Pikaruokatyöntekijät
TASTE IS KING! Vuonna 1954 perustettu BURGER KING® on maailman toiseksi suurin hampurilaisketju. BURGER KING® -ravintoloita on yli 13 000 ympäri maailmaa 88 maassa. Ravintolat palvelevat noin 11 miljoonaa asiakasta päivittäin. Restel
Restel Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasiantuntija, Talokeskus -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Haemme Helsingin toimistoomme sähköasiantuntijaa Rakennuttamis- ja valvontapalvelut -yksikköömme. Toteutat asiakkaan tilaamia sähkötöiden valvonta- ja asiantuntijatehtäviä asuin- ja liiketilojen peruskorjaus-
Selekta Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tehtävän kuvaus: Tervetuloa joukkoomme sairaanhoitajaksi varahenkilöstöön! Varahenkilönä toimit pääasiassa Puolarmetsän sairaalassa sijaitsevassa saattohoito-osasto Puolarvillassa sekä kotisairaalassa.
Espoon kaupunki - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Salin vuoropäällikkö -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Sisustuskirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme saneerauskohteisiin ammattitaitoisia kirvesmiehiä pääkaupunkiseudulle. Edellytämme vankkaa kokemusta vaativista sisutuskirvesmiehen töistä, luotettavuutta sekä työturvallisuuskorttia. Laskemme eduksi omat
Maximus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Someviestinnän harjoittelija -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Teknoloikka on Tekniikan Akatemia TAF:n ylläpitämä harjoitteluohjelma, jonka tavoite on kannustaa nuoria teknologia-alojen pariin. Harjoittelupaikkoja tarjoavat useat eri yritykset ympäri Suomea. Palkallinen Teknoloikka-harjoittelu
Tekniikan Akatemia -säätiö - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Lastensuojelutarpeen arviointi, Kallio Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehittymiseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelun
Helsingin kaupunki. - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Perusturvakuntayhtymä Karviaisessa on haettavana sosiaalityöntekijän vakinainen virka Nummelan sosiaalitoimistossa, hyvien kulkuyhteyksien päässä myös pääkaupunkiseudulta. Karviainen tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut
Perusturvakuntayhtymä Karviainen - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Taksinkuljettaja -
Henkilö-, taksi- ja pakettiautonkuljettajat
E - U Liikenne Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa