Job Laboratoriohoitaja/sairaanhoitaja Helsinki-Uusimaa HUS - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
HUS-Kuvantaminen on Suomen johtava lääketieteellisen kuvantamisen, fysiologisten ja neurofysiologisten tutkimusten, niihin liittyvien toimenpiteiden ja asiantuntijapalvelujen sekä lääkintäteknisten asiantuntijapalvelujen tuottaja. HUS-Kuvantaminen on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin kuuluva liikelaitos. Haemme innostuneeseen ja osaavaan työyhteisöömme laboratoriohoitajaa/sairaanhoitajaa, joka pitää uusista haasteista ja työskentelystä lasten kanssa. Teemme erilaisia kliinisen neurofysiologian tutkimuksia lapsille ja nuorille (esimerkiksi EEG, unitutkimukset ja leikkaussalirekisteröinnit). Aikaisempi kokemus lasten kanssa työskentelystä ja kliinisen neurofysiologian työstä katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä. Työtehtäviin annetaan hyvä perehdytys. Työ on pääosin päivätyötä, osa osaston unitutkimuksista tehdään yövuoroissa. Työpaikka sijaitsee Lastenlinnassa Meilahden kampuksella. Lisäksi teemme päivystyksellisiä tutkimuksia kaikilla Lastenklinikan osastoilla. Tulevaisuudessa yksikkö siirtyy Uuteen Lastensairaalaan ja tämän myötä yksikön toiminnassa tapahtuu muutoksia. Haemme tehtävään henkilöä, joka on tarvittaessa valmis tekemään myös vuorotyötä. Toivomme joukkoomme hyvät vuorovaikutustaidot omaavaa, itsenäiseen työskentelyyn pystyvää laboratoriohoitajaa/sairaanhoitajaa. Työsuhde on määräaikainen vuoden 2016 loppuun, tehtävän jatko on todennäköinen, asia selviää syksyn 2016 aikana. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2§:n mukainen rikosrekisteriote. Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen laillistus.
Työnantajan nimi: HUS
Työnantajan osoite: 00290 HELSINKI
Työn lyhyt kuvaus: Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asennustyönjohtaja Vantaa -
Rakennusalantyönjohtajat
Lumon Suomi Oy on erikoistunut rakennusten parvekejulkisivutuotteiden ja lasiterassien myyntiin, valmistukseen ja asennukseen - erikoisosaamisalueena lasi- ja alumiinirakentaminen. Yli miljoonat tyytyväiset asiakkaat ovat tehneet Lumonista alansa
Lumon Suomi Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Digimarkkinoija -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Paperipalvelu Koskimo ja Rännäli Oy - Onnellisen toimistoelämän puolesta Paperipalvelu on vuonna 1948 perustettu perheyritys, jonka palveluksessa työskentelee noin 70 henkilöä, kuluvan vuoden liikevaihtomme on noin 20
Paperipalvelu Koskimo ja Rännäli Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Henkilöstöjohtajat
Maahantuontiyrityksemme etsii uutta esimiesharjoittelijaa edellisen ylennyttyä muihin tehtäviin. Yrityksemme toiminta rakentuu pääasiassa kuluttajamarkkinoinnista ja -myynnistä, joten työtehtävät ovat vaihtelevia
Tmi S.Sorsa - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Hoitotyön ja kuntoutuksen kouluttaja -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Hyria koulutus toteuttaa Hyvinkään-Riihimäen alueella opiskelijoiden tarpeita palvelevaa ammatillista koulutusta ja työelämän kehitystä palvelevaa toimintaa. Haluamme olla ammatillisen koulutuksen arvostetuin edelläkävijä
Hyria koulutus Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa
Ikkunanpesijä -
Ikkunanpesijät
Haemme Ikkunanpesijää vakituiseen työsuhteeseen. Työn kuva: Näyte-, toimisto-, koti- ja rappuikkunoiden pesua, teippausten poistoa. Tikas ja nostokoriautosta työskentelyä ei korkeanpaikan kammoa. Ajokortti vaaditaan.
Ikkunanpuhdistusliike Unto Koskinen Oy - 2016-03-15 - Helsinki-Uusimaa
Keittiöapulainen -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme Inexin työmaaruokalaan Keravalle osa-aikaista keittiöapulaista. Työtä on ma-pe ja klo 8.00-12.00 / 13.00. Työnkuvaan kuuluu mm linjaston hoitoa,tiskihuoltoa,annostelua,sämpylöiden täyttöä, pikaruoan
Raksa Catering Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa
Ketjujohtaja -
Myynti- ja markkinointijohtajat
Ahlsell on Pohjoismaiden johtava tekninen tukkukauppa. Yhtiöllä on toimintaa pohjoismaiden lisäksi myös Virossa ja Venäjällä. Ahlsell tarjoaa ammattilaisille asennus-tuotteita, koneita ja työkaluja sekä palveluita
Search & Selection - S&S Consulting Oy Ab - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kodinhoitaja / kotiavustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme perusturvan ikäihmisten hyvinvointipalveluiden palvelukseen Kirkkonummen kotihoitoon (Masala/Keskusta ) kodinhoitajaa /kotiavustajaa sijaisuuteen. Kodinhoitajan tehtäviin kuuluu kotihoidon asiakkaiden avustaminen kokonaisvaltaisesti kodinhoidollisissa
Kirkkonummen kunta , Kyrkslätt kommun - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Willitomaatti Catering on laadukkaaseen catering toimintaan erikoistunut juhlapalveluyritys. Olemme tuottaneet erilaisia juhlia yksityisille ja yrityksille vuodesta 2012. Tomintaalueemme on koko eteläinen Suomi. Tuotantokeittiöitä on sekä
Willitomaatti Catering Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Korvauskäsittelijä -
Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Potilasvakuutuskeskus (PVK) huolehtii keskitetysti terveydenhoidon yhteydessä aiheutuneista henkilövahingoista potilasvahinkolain mukaisesti. PVK edistää potilasturvallisuutta tekemällä tutkimusta, laskelmia ja tilastoaineistoa.
Potilasvakuutuskeskus - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Seure Henkilöstöpalvelut Oy on pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteinen henkilöstöpalveluyhtiö. Välitämme työntekijöitä kaupunkien sairaaloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin työkohteisiin.
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Luksustuotteiden myyjä -
Myyjät
Asiakkaamme etsii MYYNNIN osaajia tai sellaiseksi haluavia työskentelemään maailmanlaajuisen kosmetiikkabrändin tuotemyyjä. Asiakkaamme on kansainväliseen konserniin kuuluva kosmetiikkayritys, joka tarjoaa laadukkaita luksusluokan
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Materiaalikäsittelijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Adecco SA on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adeccolla on toimipisteitä yhteensä 5800, joista noin 170 Pohjoismaissa. Suomessa Adecco on toiminut vuodesta 1997 ja palvelemme 10 paikkakunnalla eri puolilla maata.
Adecco Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Mekaanikko -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Volvo Construction Equipment Finland Oy on teknisen tukkukaupan palveluyritys. Edustamamme tuotteet ovat alansa johtavia, ja meillä on vankka asema Suomen markkinoilla. Liikevaihtomme v. 2015 oli
Volvo Construction Equipment Finland Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä / Alue-edustaja -
Myyntiedustajat
Prima-rakentajat on toiminut Suomessa jo yli 24 vuotta. Olemme vakavarainen, yksi Suomen johtavia talon ulkopuolen uudistuksia tekevä yritys. Toimimme rehdisti kotimaisin voimin ja tuotteemme ovat markkinoiden huippua. Etsimme nyt ALUE-EDUSTAJAA
Prima-rakentajat Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Elisan myyntipisteelle Espoo-Kirkkonummen myyntitiimiin mahtuisi uusi myynnin taitaja. Reipas ja tuloshakuinen, aktiivisesta ständimyynnistä innostunut, MYYJÄ on siis haussa! Tärkein tehtäväsi on Saunalahden mobiili- ja laajakaistapalveluiden
Barona Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Puhelin- ym. myyjät
Lahjoitamme jokaiselle työntekijällemme ylimääräisen 300 euron Paras Työpaikka 2015 - Bonuksen palkan päälle! Haemme Espoon Leppävaaran toimipisteeseemme MYYJIÄ osapäiväiseen työhön.
Buusteri Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
KotiSun Group Oy on valtakunnallinen putkisaneerauspalveluja tarjoava yritys. Toteutamme vuosittain yli 2500 saneerausta Suomessa. Etsimme nyt reipasta ja hyvällä asenteella olevaa myyntiedustajaa Helsingin tiimiin Uudenmaan alueelle. Et tarvitse
KotiSun Viemäripalvelut Oy - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
EGN Suomi on riippumaton yritysjohtajien ammattiverkosto. EGN Suomi on osa kansainvälistä Executives' Global Network (EGN) -verkostoa, jolla on jäseniä 14 maassa. EGN on ainoa verkosto, joka tarjoaa tiedonjakoa riippumatta ammatti-,
Talente Consulting Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Päiväkodin johtaja -
Lastenhoidon johtajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Personal Trainer ja Yksilövalmentaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Haemme liikunta-alan osaajia osaksi mahtavaa porukkaamme. Kotimainen Forever-kuntoklubiketju etsii uusia personal trainereita ja yksilövalmentajia. Ohjasimme viime vuonna yli 42 000 tuntia yksilövalmennusta, ja kaipaamme nyt lisää
Forever Hiekkaharju Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Perheneuvola, pohjoisen työryhmä Tehtävän kuvaus: Haemme sosiaalityöntekijää vakinaiseen työsuhteeseen perheneuvolaan. Perheneuvolan tehtävänä on kasvatus- ja perheneuvonta
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Suunnittelija -
Yleissihteerit
Porvoon kaupungin sivistystoimen johto hakee suunnittelijaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Suunnittelijan tehtäviin kuuluu esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetusten suunnittelu ja koordinointi
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Haemme ammattitaitoisia tarjoilijoita Porvooseen. Töitä tarjolla vaihtelevissa kohteissa, aamu- / iltavuoroissa. Hyville tekijöille tarjolla runsaasti tunteja. Hakijalla tulisi olla hygienia- / alkoholipassi sekä salmonellatodistus.
Kairest Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Tiiminvetäjä -
Myyntiedustajat
Yrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme parhaillaan uusia tiiminvetäjiä eri puolille Porvoota ja sen lähialueita. Etsimme henkilöitä, jotka ovat tuloshakuisia, positiivisia ja myyntihenkisiä ihmisiä. Ajokortti
Ikonen Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Vartija -
Vartijat
Palmia Oy on uudistuva ja vahvasti kehittyvä toimitila- ja ravintolapalveluja tarjoava palveluyhtiö. Palvelujamme ovat kiinteistö-, ravintola-, siivous-, ja turvapalvelut. Pääkaupunkiseudulla meitä on noin 1500 ammattilaista
Palmia Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa
Vastaava työnjohtaja- linjasaneerauskohde -
Rakennusalantyönjohtajat
Iso ja vakavarainen asiakasyrityksemme hakee kauttamme kokenutta VASTAAVAA MESTARIA pääkaupunkiseudun linjasaneerauskohteisiin. Työ on aluksi määräaikainen, mutta jatkossa työntekijä voi mahdollisesti siirtyä
Maximus Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Vuokrausassistentti -
Yleissihteerit
Realia Management Oy:n kuuluva Realia Asuntovuokraus on Suomen suurin vuokra-asuntojen välittäjä. Tarjoamme alan positiivisinta ja kokonaisvaltaisinta vuokrauspalvelua sekä yksityisille asuntosijoittajille että suurille kiinteistönomistajille.
Realia Management Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Ympäristötarkastaja -
Terveys- ja työsuojelutarkastajat
Ympäristökeskus, Ympäristökeskus, asumisterveys Ympäristökeskus edistää helsinkiläisten elinympäristön terveellisyyttä ja viihtyisyyttä. Ympäristökeskus huolehtii paikallisesta
Helsingin kaupunki. - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa