Job Lähihoitaja Lappi Enontekiön kunta - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
ENONTEKIÖN PERUSTURVALAUTAKUNTA julistaa haettavaksi 11.04.2016 klo 15.00 mennessä: Kodinhoitajan toimen, ensisijainen sijoituspaikka kotipalvelu Kodinhoitaja työskentelee enontekiöläisten ikäihmisten, päihde- ja mielenterveyskuntoutujien sekä lapsiperheiden kotona. Kodinhoitajan tehtävänä on tukea, ohjata ja avustaa kotona selviytymistä ja arkea. Kotipalvelussa toteutetaan kuntouttavaa työotetta. Työ on kaksivuorotyötä, työaikamuotona jaksotyöaika. Kelpoisuusehtona kodinhoitajan sijaisuuteen on lähihoitajan tutkinto tai muu soveltuva sosiaali- ja terveysalan kouluasteinen tutkinto. (Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 272/2005 8 §). Saamenkielen suullinen taito katsotaan eduksi. Työ edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Palvelusuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Toimessa noudatetaan 4kk:n koeaikaa. Valitun tulee tarvittaessa ottaa vastaan lähihoitajan työtehtävien lisäksi myös muita sosiaalitoimen osoittamia työtehtäviä. Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa osoitteeseen Enontekiön kunta, Perusturvalautakunta, Ounastie 165 99400 Enontekiö Lisätietoja toimesta antaa vanhustenhuollon sosiaaliohjaaja Miia Ahlholm miia.ahlholm (at) enontekio.fi, puh. 040 5598 367 Enontekiöllä 18.03.2016 Enontekiön perusturvalautakunta
Työnantajan nimi: Enontekiön kunta
Työnantajan osoite: 99400 ENONTEKIÖ
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat
Maa: Suomi
Alue: Lappi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
A la Carte -tarjoilija, Rovaniemi -
Tarjoilijat
StaffPoint on merkittävä ravintola-alan ammattilaisten työllistäjä Rovaniemellä. Työntekijämme ovat ammattitaitoisia, ammattiylpeitä ja motivoituneita alan moniosaajia - löytäisitkö kenties Sinä
StaffPoint Oy - 2016-03-04 - Lappi
Asiakasneuvoja, informaatiopiste -
Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Matkailuneuvontaa vierailijoille paikallisista palveluista, oikean tiedon välittäminen asiakkaille liikenneyhteyksistä, nähtävyyksistä ja aktiviteeteista. Autamme asiakkaitamme tekemään myös varauksia hotelleihin
Arctic China Oy - 2016-05-30 - Lappi
Erityisluokanopettaja (virka n:o 0085) -
Erityisopettajat
Erityisluokanopettaja (opettajan virka n:o 0085), pienluokkaopetus, opetuskielenä suomi, ajalle 15.8.2016-11.2.2017, sijoituspaikkana Ivalon ala-asteen koulu. Hakijalta toivotaan vaihtoehtoisten kommunikaatiomenetelmien tuntemusta. Valitun tulee
Inarin kunta - 2016-04-27 - Lappi
Hyllytys -
Myyjät
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-24 - Lappi
Jakelupistepaikantaja -
Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
P-S Suorajakelu Oy jakaa Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueella lehtiä, mainoksia, esitteitä ja muita painotuotteita lähes 83 000 kotitalouteen. Olemme osa valtakunnallista Suomen Suoramainonta -ketjua. Haemme nyt kesätyöntekijäksi
P-S Suorajakelu Oy - 2016-06-22 - Lappi
Kahvilamyyjä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Hoitaa päivittäin normaalit sotilaskodissa olevat tehtävät. Työhön kuuluu leipoa päivittäin myytävät tuotteet, joten leipomokokemus hyödyksi. Kassan käytön kokemus on työn hoidon vuoksi
RAJASOTILASKOTIYHDISTYS RY - 2016-02-24 - Lappi
Kerroshoitaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakkaallemme Lapland Hotel Riekonlinnaan Saariselälle kerroshoitajaa kevätsesonkiin 2016 Lapland Hotel Riekonlinna sijoittuu keskelle tunturikylää eikä Jäämerikään ole kuin päivämatkan päässä
StaffPoint Oy - 2016-03-01 - Lappi
kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
etsimme pieneen idylliseen ja kansainväliseen perhehotelliin kokin apulaista. Työhön kuulu työskentelyä keittiössä eri työvaiheissa kokin apulaisena. Työpaikka sijaitsee Inarin keskustassa Inarinjärven
Hotelli Inari Oy - 2016-02-15 - Lappi
Laboratoriohoitaja -
Laboratoriohoitajat
LABORATORIOHOITAJAN sijaisuus Toimipaikkana terveyskeskuksen vastaanottopalvelut/ laboratorio. Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan. Työn kesto 2 kuukautta. Laboratoriossa työskentelee lisäksi toinen laboratoriohoitaja sekä 1
Sallan kunta. - 2016-06-22 - Lappi
Laboratoriohoitajan kesäsijaisuudet -
Laboratoriohoitajat
Haemme laboratoriohoitajia kesäloma-ajan sijaisuuksiin NordLab Kemin aluelaboratorioon. Haemme bioanalyytikoita/laboratoriohoitajia näytteenottoon, asiakaspalveluun, näytteiden esikäsittelyyn sekä analytiikan tehtäviin. Hakijoilta
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä - 2016-02-15 - Lappi
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Lapuan uusi kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö Hoitokoti Helmi valmistuu kesällä 2016 Liuhtarin kaupunginosaan, Myllykyläntielle. Hoitokoti Helmi tarjoaa ympärivuorokautista autettua asumista sekä tukiasumista kehitysvammaisille
Esperi Care Oy - 2016-04-13 - Etelä-Pohjanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Vire Kodit ovat ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa tarvitseville ikäihmisille tarkoitettuja hoivakoteja. Vire Koti Martinlähteessä on 40 tehostetun asumispalvelun paikkaa. Koti toimii viihtyisissä tiloissa Hyvinkään
Mainio Vire Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Espoossa mielenterveys- ja päihdepalvelut on yhdistetty samaan terveyspalveluihin kuuluvaan yksikköön. Tavoitteenamme on edistää mielenterveyttä ja päihteettömyyttä ja näiden ongelmien samanaikaista hoitoa.
Espoon kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Lähihoitajan äitiysloman sijaisuus 8.9.2017 saakka. Työ on 3-vuorotyötä, fyysisesti vammaisten henkilöiden päivittäisissä toimissa avustamista. Hygieniapassi ja lääketentin suorittamiset katsotaan
Invalidiliiton Asumispalvelut Oy - 2016-08-17 - Keski-Suomi
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
HR Hoiva on vahvasti kasvussa oleva sosiaali- ja terveyspalveluja valtakunnallisesti tuottava yritys. HR Hoivan ammattitaitoinen ja osaava henkilöstö tarjoaa kotihoito-, avustus-, siivous- ja asiointipalveluja, sekä lapsiperheiden palveluja.
HR Hoiva Oy - 2016-05-20 - Pirkanmaa
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Lähihoitajan toimi sijoittuu alkuvaiheessa tehostetun palveluasumisen yksikkö Hoivakoti Kieloon. Työ on kolmivuorotyötä. Kelpoisuusvaatimuksena sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettujen lakien (272/2005
Juuan kunta - 2016-07-15 - Pohjois-Karjala
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Seniori Turva Oy - 2016-04-19 - Varsinais-Suomi
Lähihoitaja -
Lähihoitajat
Pihlajalinna-konserni on Suomen suurin kotimainen yksityinen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottaja. Pihlajalinna tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita yksityishenkilöille, yrityksille sekä julkiselle sektorille. Dextra-brändin
Pihlajalinna Terveys Oy - 2016-06-04 - Varsinais-Suomi
Muu myyntialan työntekijä, Osastopäällikkö -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Tele-osaston osastopäällikkö Sinä tiedät miten liittymiä myydään ja ymmärrät miten tulosta tehdään haastavalla markkinalla. Saat porukkasi tahkoamaan
Kodinkone Ollakka Oy - 2016-08-02 - Lappi
Myyjä -
Myyjät
Vianor hakee Keminmaan toimipaikkaan Myyjää tule tekemään Vianorista maailman mukavin Pitstop ja luomaan yhdessä turvallista matkaa asiakkaillemme! Toimipaikan myyjä toimii myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä palvellen
Vianor Oy. - 2016-09-10 - Lappi
myyjä -
Myyjät
Haemme joukkoomme sujuvan kiinan kielen taitajaa palvelemaan kiinalaisia asiakkaitamme Joulupukinkylän liikkeessämme. Tehtäviisi kuuluu keskeisesti markkinointi Kaakkois-Kiinan suuntaan ja takaisin, matkailun kehittäminen yms. Tuntemus
Arctic Hall Oy - 2016-04-21 - Lappi
Myyntineuvottelija / Osa-aika työtä -
Myyntiedustajat
Myyntitalo Routa Oy on Pohjois-Suomalainen myynti- ja markkinointialan yritys. Kolme avointa paikkaa osa-aika työhön. Oletko: -Energinen -Myyntihenkinen -Kovia tuloksia tavoitteleva -Vailla lisätuloja? Jos vastasit kyllä, voit olla
Myyntitalo Routa Oy - 2016-05-03 - Lappi
Pikaruokakokki, Levi -
Pikaruokatyöntekijät
Haemme asiakkaallemme Leville pikaruokakokkeja. Levi on Suomen suurin hiihtokeskus jossa viihtyvät niin kotimaiset kuin kansainvälisetkin vieraat. Ravintolat Levillä tarjoavat pohjoisen parhaita herkkuja ja kansainvälisiä makuja.
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Lappi
Puheterapeutin vuorotteluvapaan sijaisuus -
Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Ylitornion kunta hakee puheterapeutin vuorotteluvapaan sijaista ajalle 1.5.-30.9.2016. Oman auton käyttömahdollisuus on suotavaa laajassa kunnassa, koska työ sisältää käyntejä esim. päivähoitopaikoissa,
Ylitornion kunta - 2016-03-02 - Lappi
Puutarhuri -
Avustavat puutarhatyöntekijät
Haemme nyt PUUTARHUREITA/VIHERALAN työntekijöitä työskentelemään Rovaniemelle. Työtehtävät sisältävät viheralueiden hoitoa Rovaniemen alueella. Viherhoitotöihin kuuluu puiden, pensaiden,
Personalhuset Staffing Group - 2016-03-18 - Lappi
Ravintolan tarjoilija -
Tarjoilijat
Etsimme reipasta, rehellistä ja oma-aloitteista tarjoilijaa ravintola Saarenpisteeseen. Tunteja on tarjolla vähintään 18h/vko ja jatkossa mahdollisesti lisää. Hakijalla oltava anniskelupassi, työkokemusta tarjoilusta
Ravintola Rovaniemen aurinko Oy - 2016-03-03 - Lappi
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Outokumpu on ruostumattoman teräksen markkinajohtaja maailmassa. Outokumpu valmistaa edistyksellisiä materiaaleja, jotka ovat tehokkaita, kestäviä ja kierrätettäviä, ja auttaa siten rakentamaan maailmaa, joka kestää
Outokumpu Stainless Oy - 2016-08-10 - Lappi
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kelpoisuusehtona sairaanhoitajan toimeen on terveydenhuollon ammattihenkilön tutkinto. Toimessa katsotaan eduksi työkokemus vanhustyöstä. Hakijoilta odotamme oman työn kehittämishalukkuutta, joustavuutta, vuorovaikutus- ja
Sodankylän kunta - 2016-03-19 - Lappi
Sivutoiminen tuntiopettaja, pohjoissaamen kieli -
Muut kieltenopettajat
Rovaniemen kaupungin koulutuspalvelut julistaa haettavaksi Määräaikaisesti lukuvuodeksi 2016 - 2017 - pohjoissaamen kielen sivutoimisen tuntiopettajan tehtävän. Opetusta on 2-3 koululla yhteensä kuusi (6) viikkotuntia. Kelpoisuus
Rovaniemen kaupunki - 2016-09-10 - Lappi
Uimavalvoja -
Muut suojelu- ja vartiointityöntekijät
Holiday Club Resorts Oy, Holiday Club Saariselkä - 2016-09-10 - Lappi