Job Lastenhoitaja Helsinki-Uusimaa Perhe Salminen - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Perhe Klaukkalasta (30km Helsingin keskustasta) etsii lastenhoitoapua. Etsimme luotettavaa, huolehtivaa ja ystävällistä henkilöä perheeseemme avuksi. Tehtäviin kuuluisi arkisin kahden lapsen hoitoa (4,5v ja kohta 6v) , erityisesti lasten vienti päivähoitoon (kesto n 1,5-2h aamusta). Sovittavina arkipäivinä myös mahdollisesti nouto päivähoidosta ja iltahoitoa kotona tai vientiä harrastuksiin. Viikonlopuiksi sovittavat työajat painottuisivat aamupäiviin, jolloin lasten kanssa puuhailua ja ulkoilua sekä ruokailut. Työajat olisivat etukäteen yhdessä kalenteriin sovittavat, erityisesti aamuja ja jonkin verran ilta-aikoja. Lisäksi lastenhoito päivisin olisi tarpeen silloin kun lapset ovat sairaana tai eivät muutoin voi mennä päivähoitoon. Kokonaistyöaika olisi noin 20 tuntia viikossa tai sovittaessa enemmän. Työhön kuuluisi lasten jälkien siivousta ja keittiötehtäviä. Lisäksi erikseen sovittaessa olisi mahdollisuus ottaa tehtäväksi siivous- ja kodinhoidon tehtäviä, mikä lisäisi työaikaa edellä mainitusta. Osaaminen ja kokemusta lasten hoidosta tarvitaan. Myös ajotaito ja ajokortti on tarpeellinen. Jos kiinnostuit niin otathan yhteyttä ja kerrotko itsestäsi sekä kokemuksestasi lastenhoidon tehtävissä sähköpostiin markusjataija (at) gmail.com.
Työnantajan nimi: Perhe Salminen
Työnantajan osoite: Purotie, 01800 KLAUKKALA
Työn lyhyt kuvaus: Lastenhoitotyöntekijät
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Aluepäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Haemme ASIAKKUUSPÄÄLLIKKÖÄ vaativaan kohteeseen kampusalueelle Espooseen Asiakkuuspäällikkönä johdat sovitun palvelulupauksen mukaan asiakkuuden kokonaisuutta, tavoitteellisesti ja rakentavalla otteella. Innovoit
ISS Palvelut Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Myyntiedustajat
Tämä Amerikkalainen jättikonserni laajentaa toimintaansa Suomessa ja etsinnässä olisi tulevat ryhmänjohtajat, aluemyyntipäälliköt, jälleenmyyjät ja jopa maahantuojat. Mikäli olet erittäin
Haapasaari Marketing Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Full Stack Java Devoper -
Systeemisuunnittelijat
Software Point, a LabVantage company in the Nordics, has five offices in the Nordic countries and employs over 110 professionals with comprehensive IT and laboratory backgrounds. We serve our customers locally in their own language and provide services
Barona IT Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Hieroja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Haemme nyt tiimiimme ammattitaitoista hierojaa yrittäjäksi vuokratuolille. Tarjoamme teille loistavan sijainnin keskeisellä paikalla hyvien kulkuyhteyksien varrella Pohjoismaiden suurimmassa kauppakeskus Itiksessä, hyvän työporukan,
ITIS MODE OY - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Järjestyksenvalvoja -
Vartijat
Wiking Security Oy hakee järjestyksenvalvojia kesän tapahtumiin. Vaatimuksena työhön on järjestyksenvalvojakortti. Eduksi katsomme: - Aikaisemman työkokemuksen vastaavista tehtävistä - Vartijakortin ja halukkuuden
Wiking Security Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Johtava asiantuntija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Haemme kiinteistöpalveluihin Vantaalle Johtavaa asiantuntijaa Vastaat pääkaupunkiseudulla kiinteistöjen energiahallinnasta, elinkaarihankkeista sekä valvomopalveluista. Aktiivinen asiakkuuksien hoitoon osallistuminen on tärkeä
Are Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Haemme Helsingin rakennustyömaille KOKENUTTA KAIVINKONEENKULJETTAJAA Työ tapahtuu saneerausrakennustyömailla. Haemme kaivinkoneenkuljettajaa joka osaa käyttää 40-tonnisen pitkäpuomi tela-alustaisen kaivinkoneen sekä
Selekta Rakennus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Kattoasentaja/kuorma-autokuski -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Kattoasentaja/kuorma-autokuski 1 paikkaa, RestaKoti Oy, Uusimaa. RestaKoti Oy on valtakunnallinen vesikattoihin ja hormisaneerauksiin kokonaisvaltaisesti erikoistunut yritys. Työllistämme tällä hetkellä noin 130 ammattilaista.
RestaKoti Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Helsingin rakennustyömaille KOKENUTTA ULKO KIRVESMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Kirvesmiehen tehtävänä rakennustyömaalla ovat monenlaiset puurakentamiseen liittyvät työt
Selekta Rakennus Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa
Koulunkäyntiavustaja -
Koulunkäyntiavustajat
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on haettavana vakituinen koulunkäyntiavustajan toimi (nro 022) alkaen 9.8.2016. Tehtävän sijoituspaikka palvelussuhteen alkaessa on Kalevan koulu. Kalevan koulussa on ensi lukuvuonna noin 370
Keravan kaupunki - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kuljetuslenkki Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Pinnoitusmaailma Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on haettavana määräaikainen lastenhoitajan tehtävä ajalle 22.9.2016 - 4.8.2017 Tehtävän sijoituspaikka työsuhteen alkaessa on Keravanjoen päiväkoti. Lastenhoitajalta
Keravan kaupunki - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Lastenhoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Tehtävän kuvaus: Haemme Maarukan toimintayksikköön Maarukan päiväkotiin lastenhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen. Maarukan päiväkoti on pieni neljän ryhmän talo Mikkolan alueella. Yksikköön
Vantaan kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Sesongin ollessa vielä käynnissä tarvitsemme riveihimme osaavia MAANRAKENTAJIA. Asiakkainamme on useita alan toimijoita ja työmaita on ympäri Pääkaupunkiseutua. Työt alkavat heti sopivien tekijöiden löydyttyä.
Värväämö Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Markkinointikoordinaattori -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Niemi® Muuttaa Kaiken Kotimuuttojen, yritysmuuttojen ja ulkomaanmuuttojen ohella olemme erikoistuneet tapahtuma-, logistiikka- sekä nosto- ja haalauspalveluihin. Huolehdimme vuosittain noin 20 000 muuttoa ja noin 30 000 muuta palveluprojektia.
Niemi Palvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Markkinointisuunnittelija -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
ETSIMME OSA-AIKAISTA DIGIMARKKINOINNIN OSAAJAA! TEHTÄVÄSSÄ PÄÄSET KEHITTÄMÄÄN YRITYKSEN DIGITAALISTA MARKKINOINTIA LAAJA-ALAISESTI JA TYÖSSÄ NÄET OMAN KÄTESI JÄLJEN. MIKÄLI VASTUULLISET
Academic Work Suomi Ab - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Pystytkö saavuttamaan tuloksia? Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota paljon haasteita? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys, tehokkuus ja lahjakkuus
Jysk Oy - 2016-02-17 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä, S-market Sokos Helsinki -
Myyjät
S-marketissa on aina edullinen hintataso sekä laaja ja kiinnostava tuotevalikoima. Myymälät ovat siistejä, ja palvelutiskiltä voi ostaa esim. tuoretta kalaa ja grillituotteita. Ketjussa panostetaan erityisesti tuoretuotteiden
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Jäitkö ilman kesätyötä? Meillä on vielä paikkoja vapaana heinäkuulle! Kareta Oy on kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä
Kareta Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Pääkaupungin turvakoti ry on kansalaisjärjestö, joka tuottaa laitos- ja avopalveluita perhe- ja lähisuhdeväkivallan kaikille osapuolille neljän eri toimintamuodon voimin. Turvakoti on tarkoitettu lähisuhteessaan
Pääkaupungin Turvakoti ry - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Palveluassistentti -
Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Täydennämme asiakaspalvelutiimiämme ja haemme iloiseen ja osaavaan joukkoomme tarvittaessa töihin tulevaa osa-aikaista henkilöä laadukkaaseen kuluttaja-asiakaspalveluun. Työ sisältää mm. kuluttaja-asiakaspuheluiden
Mixtra Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Personal Trainer, ELIXIA Kamppi -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
ELIXIA kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan kuntokeskusketjuun, SATS ELIXIAan. Tarjontaamme kuuluvat mm. ryhmäliikuntatunnit ja Personal Training -palvelut noin 160 modernissa liikunta-ja hyvinvointikeskuksessa ympäri pohjoismaita. Visiomme on vaikuttaa
SATS Finland Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Pikaruokatyöntekijä -
Pikaruokatyöntekijät
Haemme työntekijöitä vakituiseen osa-aikaiseen työhön. Työ Hesburgerilla on vuorotyötä, ja työvuorot sijoittuvat ravintolan kaikkiin aukioloaikoihin. Tässä tehtävässä on tarjolla pääsääntöisesti
Espoon Burger Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Ratkaisumyyjä -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Oletko etsimämme ratkaisumyyjä, jolla on asenne kunnossa? Calcus.com Oy on Suomen johtava sisältömarkkinointiin keskittynyt markkinointitoimisto. Haluamme kovan ratkaisumyyjään mukaamme menestymään ja tekemään
Calcus.com Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Aino Kotihoitajat Järvenpää Oy on tarjonnut yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja Järvenpään alueella vuodesta 2009. Tarjoamme kokonaisvaltaista kotihoitoa näytteidenotosta siivoukseen. Tiimissämme työskentelee
Järvenpään Kotihoitajat Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa
Sosiaalityöntekijä -
Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tuusula on 38 000 asukkaan hallitusti kasvava, viihtyisä, perheitä tukeva ja turvallinen kunta Helsingin seudulla. Kunnassa työskentelee noin 2 000 eri alojen ammattilaista. Haemme sosiaali- ja terveystoimialalle Perheiden ja lastensuojelun
Tuusulan kunta - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Terveydenhoitaja/sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Vuosaari 4 kotihoito Tehtävän kuvaus: Haemme Vuosaari 4 lähipalvelualueen kotihoitoon terveydenhoitajaa/sairaanhoitajaa äitiyslomasijaisuuteen 13.2.2017 saakka. Tehtävä täytetään
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Vastaava hammaslääkäri -
Hammaslääkärit
Vastaava hammaslääkäri toimii suun terveydenhuollon tulosalueen päällikkönä. Tulosalueella on 13 työntekijää, joista kolme hammaslääkäriä vastaavan hammaslääkärin lisäksi.
Kauniaisten kaupunki - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa