Job Lastenhoitaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastenhoitaja

Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Pk Hanna, Py Hanna-Kurkimoisio-Mustakivi Tervetuloa luonnonläheiselle alueellemme töihin! Vuosaari-Östersundomin alueella kaikki ryhmät käyttävät luonnon mahdollisuuksia toiminnassa, oppimisessa ja liikkumisessa. Työntekijämme ovat aktiivisesti mukana sisältöjen ja käytäntöjen suunnittelussa. Monikulttuurisella alueellamme lapset oppivat kulttuurien yhteisiä vuorovaikutustaitoja jo päivähoidossa ollessaan. Alueellemme on hyvät ja nopeat liikenneyhteydet. Tehtävän kuvaus: Lastenhoitajan tehtävät kahden kasvattajan ryhmässä Päiväkoti Hannassa. Noin 40 lapsen ja 8 aikuisen tiivis kokonaisuus etsii osaajaa alkavan toimikauden toimintaan. Edellytämme vankkoja tiimityöskentelytaitoja ja joustavuutta pienen kolmiryhmäisen päiväkodin arjen muutoksissa. Teemme yhteistyötä myös naapurimme Hanna-kodin vanhusten kanssa. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman mukaisesti suoritettu lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava tutkinto esimerkiksi lastenohjaajan tutkinto (laki 272/2005). Suomen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Luemme eduksi: Kokemuksen monikulttuuristen lasten ja perheiden kanssa työskentelystä. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Tyynylaavantie 19, 00980 HELSINKI

Työn lyhyt kuvaus: Lastenhoitotyöntekijät

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A la Carte- tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme A la carte -taitoisia tarjoilijoita keikkatyöhön Helsingissä sijaitseviin asiakasyritykseemme. Olethan työtä pelkäämätön, reipas ja tunnollinen työntekijä. Arvostat työtäsi sekä
Henkilöstöpalvelu Efectivo Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Ajoneuvoasentaja -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Hyvinkään kaupungin konepalveluissa on haettavana ajoneuvoasentajan toimi. Konepalveluiden tehtävänä on tuottaa pääasiassa kaupungin muille yksiköille kone- ja kuljetuspalveluja sekä korjaamopalveluja. Työskentely
Hyvinkään kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Alepa-myyjä / Vantaa -

Myyjät
Alepa on pääkaupunkiseudun johtava lähikauppaketju S-ryhmän suurimmassa alueosuuskaupassa, HOK-Elannossa. Alepa-myymälöitä on noin 90 ja henkilökuntaa yli 1000. Etsimme kokeneita kaupan alan tähtiä Alepan
Opteam Vantaa Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Apumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
LKJ-Palvelut tuottaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä tapahtumien ja rakentamisen tarpeisiin. Palveluumme kuuluu liikennejärjestelyjen toteutus sekä ylläpito kaupunki- ja maantieympäristöissä. Toiminta
LKJ-Palvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Head of Marine Software and Analytics -

Systeemisuunnittelijat
ABB is a leading global technology company in power and automation that enables utility, industry, and transport & infrastructure customers to improve their performance while lowering environmental impact. The ABB Group of companies operates in roughly
ABB Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Iltapäiväkerhon ohjaaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Mammolina Oy etsii lisää ohjaajia iltapäiväkerhoihin sekä sijaisia pidempiin sijaisuuksiin. Hakijan tulee olla oma-aloitteinen ja työhön tarttuva tiimipelaaja, jolla on valmiuksia hallita suurempiakin lapsiryhmiä,
Mammolina Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Tartu työelämän pelastusrenkaaseen ja tule meille töihin! Etsimme kovan asenteen omaavia ammattilaisia!" Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Yhtiömme on HPL:n auktorisoitu
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kassa -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Alepa on pääkaupunkiseudun johtava lähikauppaketju S-ryhmän suurimmassa alueosuuskaupassa, HOK-Elannossa. Alepa-myymälöitä on noin 90 ja henkilökuntaa yli 1000. Etsimme nyt kokeneita kaupan alan ammattilaisia Alepan
Opteam Järvenpää Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kiinteistönhoitoapulainen -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Haemme oma-aloitteista kiinteistönhoitoapulaista asiakasyritykseemme Porvooseen! Työnkuvaan kuuluu avustavat kiinteistöhuollon työtehtävät yhdessä kiinteistönhoitajan kanssa: kiinteistöjen siivoustyöt,
SunUra Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, sekä suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja Teollisuus.
Job Services Finland Oy - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Klasslärare -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Borgå stads svenska utbildningstjänster söker klasslärare för tiden 1.8.2016-31.7.2017 till Sannäs skola. Examensbetygen som visar behörigheten (klasslärarbehörighet) ska uppvisas i samband med en eventuell
Porvoon kaupunki/Borgå stad - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Koulukäyntiavustaja -

Koulunkäyntiavustajat
Haetaan määräaikaista koulunkäyntiavustajaa Askolan koululle 9.8.2016-3.6.2017 väliselle ajalle, työaika 30 h/viikko. Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto. Hakijalta toivotaan hyviä vuorovaikutustaitoja,
Askolan kunta - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Lohjan kaupunki hakee kahta luokanopettajaa Ojamon kouluun (1-6 lk). Kokemus alkuopetuksesta katsotaan eduksi. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan
Lohjan kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

LVI-valvoja -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 77 eri maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana ja laajennamme nyt Porvooseen.
mikonen tmi - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Laajennamma nyt yritystämme ja etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja reippaalla asenteella varustettuja tuote-esittelijöitä. Työtehtäviisi kuuluu markkinoida ja myydä maailman laadukkainta puhdistusjärjestelmää.
Haapasaari Marketing Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Myyntiedustaja / kotipalvelumyyjä Uusimaa, Lohja/ 1Paikka Kate-Pro Oy on valtakunnallinen, nopeasti kasvava vesikatto- ja ulkomaalaus remontteja tekevä yritys. Olemme nyt vahvistamassa Kate-Pro -myyntitiimiämme Uudenmaan alueella. Laadukkaat
Kate-Pro Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Myynnin ammattilainen, etsimme sinua! Oletko kiinnostunut sisustuksesta, kattauksesta ja kokkaamisesta? Jos vastaat kyllä, tämä työpaikka on sinua varten! Etsimme nyt asiakasyrityksellemme kunnianhimoista MYYNINEUVOTTELIJAA vakituiseen
Uniflex Suomi Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Ohjelmistokehittäjä -

Ohjelmistokehittäjät
Yrityksemme kasvaessa etsimme uusia ohjelmistokehittäjiä. Olemme jatkuvasti tekemisissä toimialansa huippujen kanssa. Viime aikoina olemme mm. tehneet React Nativella mobiilisovellusta, jonka kautta erään suuren suomalaisen toimijan
RND Works Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Ohjelmistoneuvoja -

Käytön tukihenkilöt
Etsimme nyt Solteqin ServiceDeskiin asiakaspalveluhenkistä ja kielitaitoista ohjelmistoneuvojaa. Solteq on Suomen kokenein itsenäinen kaupan toimialan ohjelmistopalveluyritys, jonka ydinosaamista ovat liiketoimintakriittiset IT-ratkaisut. Solteq
Barona IT Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Talonrakentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Apumiehiä rakennuksille Espooseen. Hakijalta edellytämme hyvää asennetta sekä työturvallisuuskortin. Olethan henkilönä oma-aloitteinen, olet fyysisesti hyvässä kunnossa sekä
Job Services Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Haemme asiakaspalveluhenkisiä, reippaita ja ystävällisiä tarjoilijoita. Edellytetään hyvää suomen kielen taitoa. Vaaditaan hygieniapassi sekä alkoholipassi ja tarjoilijan koulutusta tai vähintään
Tikkurila-Grilli Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Ruokapalvelutyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy:n ateriapalvelut hakee ruokapalvelutyöntekijää Simonkotiin. Tehtävä on osa-aikainen ja se sisältää viikonlopputöitä. Ateriapalvelujen perustehtävänä on tuottaa
Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Tietojärjestelmäsuunnittelija -

Muut ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät
HUSLAB on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluva laboratorioliikelaitos. Se on Suomen johtava kliinisten laboratoriopalveluiden tuottaja. HUSLAB tuottaa noin neljänneksen Suomen kliinisistä laboratoriotutkimuksista.
HUS - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtajaharjoittelija -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Asiakasyritykseni Rappaustekniikka Laurell Oy hakee pääkaupunkiseudulle työnjohtaja harjoittelijaa määräaikaiseen työsuhteeseen kesälle 2016. Tehtävä sopii vastavalmistuneelle tai alaa opiskelevalle rakennusmestarille
Rekrytointi- ja resursointipalvelu JM - 2016-03-13 - Helsinki-Uusimaa

Työturvallisuusasiantuntija/-insinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Tule mukaan energisoimaan, yhdessä oivaltamaan, kannustamaan ja valmentamaan työmaitamme työturvallisuus-, työhyvinvointi- ja laatuasioissa. Sinulla on kokemusta ja kiinnostusta työmaiden turvallisuudesta ja ihmisten sitouttamisesta
YIT Rakennus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Kaiku HR on henkilöstövuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Hoidamme myös hitsauksen laadunhallintaan liittyvät asiantuntijapalvelut. Toiminnassamme tärkeää
Kaiku HR Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava mestari -

Rakennusalantyönjohtajat
Haemme asiakkaallemme VASTAAVAA MESTARIA Helsinkiin vaativaan rivitalokohteeseen. Toivomme sinulta vähintään kolmen vuoden kokemusta vastaavan mestarin, työmaainsinöörin tai vastaavan työnjohtajan tehtävistä
Personalhuset Staffing Group - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 8.78848695755 sekuntia