Job Lastentarhanopettaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastentarhanopettaja

Työnkuvaus:
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Meripirtti, päivähoitoyksikkö Meripirtti STADISSA ON KLIFFAA OLLA SNADI Tule luomaan kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta, jossa annamme arvoa lapsuudelle, hyvälle arjelle ja kasvatuskumppanuudelle. Meillä laadullisen kehittämisen kulmakiviä ovat lasten, vanhempien ja henkilökunnan osallisuus ja vuorovaikutus sekä hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuuden ja monikulttuurisen varhaiskasvatuksen jatkuva kehittäminen. Tehtävän kuvaus: Haemme lastentarhanopettajaa päivähoitoyksikkö Meripirttiin, joka sijaitsee kolmessa eri osoitteessa Helsingin kantakaupungissa. Keskeisiä työtapojamme ovat lasten leikin edistäminen, pienryhmät, osallisuus ja omahoitajuus, tämä erityisesti hoitosuhteen alkaessa. Toivomme työhön motivoitunutta, sensitiivistä ja tilannetajuista lastentarhanopettajaa. Lisäksi pedagoginen osaaminen ja vuorovaikutustaidot ovat vahvuuksiasi. Lapsiryhmämme muodostuvat pääsääntöisesti 1-5-vuotiaista lapsista. Toivommekin sinun omaavan suunnittelu- ja organisointitaitoja sekä varhaiskasvatuksen pedagogista osaamista. Positiivista työotetta, huumoria sekä rohkeutta kokeilla uutta ja tarttua haasteisiin. Työ alkaa 9.8.2016 tai sopimuksen mukaan. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Luemme eduksi: Työkokemus on eduksi sekä halu oppia ja kehittyä ammatissa. Millainen työyhteisön jäsen olet? Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Merimiehenkatu 43, 00150 HELSINKI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas- ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
HALUATKO MUUTTAA KESÄLOMASI RAHAKSI? Haemme Vantaan Tikkurilan toimipisteeseemme yhteensä 20 ASIAKAS- JA MYYNTINEUVOTTELIJAA kokopäivätyöhön kesän myyntiprojekteihin kahdeksi kuukaudeksi (30.5 - 30.7 tai 6.6 - 6.8).
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa

Baarimestari -

Baarimestarit
Etsimme iloista, sosiaalista persoonaa mutta ennen kaikkea on tärkeää, että olet asiakaspalvelu henkinen. Sinun tulee pystyä työskentelemään korkealla työtahdilla ja samalla olla joustava työaikojen suhteen,
HKI KAARLE XVI Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Business controller -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Haemme syys-lokakuussa alkavaan määräaikaiseen perhevapaan sijaisuuteen Business controlleria. Vastaat ensisijaisesti HYY Ravintolat Oy:n ja Academica Hotels Ltd:n ulkoisen ja sisäisen laskennan tehtävistä, mutta tulet työskentelemään
HYY Ravintolat Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Financial Controller -

Rahoitusanalyytikot
COMPANY DESCRIPTION: DealDash is an Internet retailer & brand promotion platform. We are about to launch a two more channels in addition to DealDash and we are hiring professionals to help us grow the verticals further and develop into a Group with
DealDash Oyj - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Jobio Henkilöstöpalvelut on räätälöityihin henkilöstöpalveluihin erikoistunut yritys. Toimimme Pirkanmaalla, Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Etsimme asiakasyrityksillemme Helsinkiin AMMATTITAITOISIA
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Lohjan alueelle Kirvesmiestä Haemme työmaalle joka paikan kirvesmiestä. Olet toiminut useamman vuoden niin saneeraus- kuin uudiskohteissa. Olet kerryttänyt kokemusta lukuisista työtehtävistä, kuten: ikkuna- ja
Selekta Rakennus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Klasslärare, lågstadiet -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Rudolf Steiner skolan i Helsingfors är en enhetsskola med elever från förskola till abiturientklass. Den ligger i centrala Helsingfors, i Dal, vid den natursköna centralparken och utmärkta kommunikationer. Skolan består
Helsingin Rudolf Steiner -koulun kannatusyhdistys - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Cafe La Luna - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Kokki / keittäjä -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Palkataan kokki/keittäjä,4pv/vko,työtunnit 8-9h/pv,ma-su.Henkilö joka viihtyy asiakaspalvelussa ja kiireisessä työrytmissä.On luonteeltaan sosiaalinen,ystävällinen,oma-aloitteinen,vastuuntuntoinen,luotettava
Soppakanuuna Terho Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Kosmetologi -

Kosmetologit ym.
Parturi-kampaamon yhteydessä on vuokrattavana kosmetologille uudet ja asianmukaiset työtilat. Liike laajenee ja avaa täysin uusissa tiloissa ruokakaupan yhteydessä ja asuinalueen välittömässä läheisyydessä
Marin Hiuspiste - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Oletko huolellinen ja siisteyttä rakastava tehopakkaus? Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoisia KOTISIIVOOJIA pääkaupunkiseudulle! Työtehtävän kuvaus Kotisiivoojan tehtävässä vastaat yksityiskotien siivoustöistä
Uniflex Suomi Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäyntiavustaja -

Koulunkäyntiavustajat
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa on haettavana vakituinen koulunkäyntiavustajan toimi alkaen 9.8.2016. Tehtävän sijoituspaikka palvelussuhteen alkaessa on Keskuskoulu. Keskuskoulu on perinteikäs koulu Keravan keskustassa,
Keravan kaupunki - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Kurottajakuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haemme Helsingin työmaille KUROTTAJAKUSKIA Haemme ammattitaitoisen kurottajankuljettajan. Työkuvasi koostuu kurottajalla tehtävistä nosto- ja siirtotöistä sekä erilaisista aputyötehtävistä. Edellytämme:
Selekta Rakennus Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
LASTENTARHANOPETTAJAN sijaisuus ajalle 1.8.2016 - 31.7.2017, Sipilän päiväkodissa. Kelpoisuusvaatimuksena toimeen on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun lain (272/2005) mukainen pätevyys. Palkkaus-
Teuvan kunta - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa

Leikkikenttätarkastaja -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Kiinteistöhuolto Jaakola Oy on virkeä, yli 35-vuotias kiinteistöhuollon tunnettu ja luotettava ammattilainen Espoon Leppävaarassa. Yritys on perustettu vuonna 1978. Yritys toimii Suur-Leppävaaran
Kiinteistöhuolto Jaakola Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Loungetyöntekijä -

Tarjoilijat
Etsimme Loungetyöntekijöitä Finnairin korkeatasoisiin Loungeihin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Loungien palveluntarjonnasta vastaa asiakkaamme Starfood Finland Oy. Finnairin kolme korkeatasoista Business Loungea palvelee asiakkaitaan
StaffPoint Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa

LVI-myyjä -

Myyjät
Olemme vuonna 1974 perustettu LVI - Myyntiä ja LV - Asennusta palveleva yksityinen yritys. Haemme myymäläämme kokopäivätyöhön LVI - Alaa tuntevaa oma - aloitteista myyjää. Emme edellytä aikaisempaa
Vesijohtoliike Mönkkönen Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Yrityksemme etsii itselleen lisää positiivisia, myyntihenkisiä ja innokkaita myyjiä. Tarjoamme sinulle perehdyttävän koulutuksen, joten aikaisempi myyntikokemus ei ole välttämätöntä. Meillä on
mikonen tmi - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Suomen Lelumaskotti etsii itsenäistä ja tulosta tekevää myyntiedustajaa Suur-Helsingin aluelle käsittäen myös Hangon ja Riihimäen. Tuotteitamme ovat pehmolelut, maskotit, lahjatuotteet ja ns. heräteostotuotteet.
Suomen Lelumaskotti Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
SOL Henkilöstöpalvelut Oy on luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen, logistiikan, teollisuuden, kaupan, hotelli ja ravintola- sekä sosiaali- ja terveysalalle. Panostamme palveluosaajiemme työhyvinvointiin
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusinsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Vastaava mestari, Työnjohtaja, Sievitalo Oy Sievitalo on muuttovalmiiden omakotitalojen sekä täyden palvelun asuntoyhtiöiden rakentaja. Toimintamme keskeisiä arvoja ovat rakentamisen ja asiakaspalvelun laatu, toimitusvarmuus sekä
Sievitalo Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusmestari -

Rakennusalantyönjohtajat
Rakennusvalvontavirasto, Rakenneyksikkö Helsingin rakennusvalvontavirasto ohjaa lähes kaikkia talonrakennushankkeita Helsingissä. 120 työntekijän voimin vaalimme Helsingin kaupunkikuvaa ja rakentamisen lainmukaisuutta. Myönnämme
Helsingin kaupunki. - 2016-04-25 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Inhouse Partners Oy on Etelä-Suomen, Turun, Tampereen ja Oulun alueilla toimiva kokonaisvaltaisiin siivous- ja toimitilapalveluratkaisuiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Haemme siivoustyöntekijää päivätyöhön
Inhouse Partners Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Sisustusmyyjä -

Myyjät
HAETAAN MYYJÄÄ PLUME STORY MYYMÄLÄÄN ! Haemme palveluhenkistä ja vastuuntuntoista myyjää sisustusmyymälöihimme Lauttasaareen. Odotamme sinulta: - Positiivista asennetta ja asiakaspalveluhenkisyyttä
Vector Factory OY - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Team leader trainee, sales and marketing -

Myyntiedustajat
Face2face was founded in Oslo in 1999. The agency specializes in concept- and campaign development, design and field marketing. Our campaigns are devised to generate tangible value and positive word of mouth. Based on an strategic approach, our teams
Face2FaceFinland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Tig-hitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista tig-hitsaajaa. Työnkuvaan kuuluu erilaisten ruostumattomasta teräksestä valmistettujen putkituotteiden hitsaus. Työtä tehdään päivävuorossa. Työt kestävät
VMP Group, Järvenpää - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Vastuumyyjä -

Myymälän esimiehet
INDITEX konserni koostuu kahdeksasta brändistä: Zara, Pull&Bear, Massimo Dutti, Bershka, Stradivarius, Oysho, Zara Home & Uterqüe. Konserniin kuuluu yli 7000 myymälää 91 eri markkinoilla. Nyt Massimo Dutti on avaamassa
Z-Fashion Finland Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Yrityslakimies -

Asianajajat
SOPIMUSOSASTON ASIANTUNTIJA TITAN-2 konserni on yksi Venäjän suurimmista ja nopeimmin kasvavista yrityksistä. Tällä hetkellä palvelukessamme työskentelee yli 5500 eri alan ammattilaista. Lisätietoja yritysestämme
JSC Concern Titan 2, Suomen sivuliike, Pyhäjoki - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 8.2211380004883 sekuntia