Job Lastentarhanopettaja Helsinki-Uusimaa Vantaan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastentarhanopettaja

Työnkuvaus:
Tehtävän kuvaus: Etsimme innokasta, leikistä ja liikkumisesta kiinnostunutta lastentarhanopettajaa Saturnuksen päiväkodin 3-5-vuotiaiden lasten ryhmään. Olet osa Saturnuksen toimintayksikön 23 kasvatusammattilaisen porukkaa ja tiimissäsi toimii työpareinasi kaksi lastenhoitajaa. Lisäksi teette pedagogista yhteistyötä tiimityöparinne, integroidun ryhmän kanssa. Saturnuksen yksikössä tarjotaan syksyllä varhaiskasvatusta kahdeksassa tiimissä. Päiväkotiin kuuluvat myös kerhot ja avoin toiminta. Yhteistyötä tehdään lähialueen päiväkotien kanssa. Sinulla on nyt loistava mahdollisuus tulla tekemään lapsilähtöistä ja laadukasta varhaiskasvatusta yhdessä alueen perheiden ja päiväkodin työntekijöiden kanssa. Vantaan kaupunki on savuton työpaikka. Lasten (alle 18 vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä. Kelpoisuusehto: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain mukainen lastentarhanopettajan kelpoisuus.

Työnantajan nimi: Vantaan kaupunki

Työnantajan osoite: Kaakkoisväylä 8, 01480 VANTAA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

A la carte - tarjoilija -

Tarjoilijat
Kun ihmisten mahat mouruavat nälkää ja suut huutavat perusvelliä parempaa apetta on sinun aikasi iskeä. Olet salamana pöydän äärellä ja tyrmäät asiakkaat heti kättelyssä hurmaavalla
Opteam Vantaa Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Alue-edustaja -

Myyntiedustajat
Maahantuontiyrityksemme on jo 7 vuotta toiminut Vantaalla. Kuulumme amerikkalaiseen jättikonserniin ja tuotettamme on markkinoitu jo 102 vuotta ja on myynnissä yli 77 eri maassa. Yrityksemme laajentaa ovensa nyt myös PORVOOSEEN! Etsimme
Ikonen Marketing Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Automaatioasentaja -

Muut sähköasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme Vantaalle automaatioasentajaa huoltotehtäviin. Yritys on erikoistunut päivittäistavarakaupan-, pikaruokala- ja kahvila-alan laitteisiin: niin maahantuontiin, myyntiin kuin huoltotoimintaan. Hakemamme henkilön
Alrekry Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Diginatiivi SOME-markkinoinnin projektiin -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Oletko markkinoinnin tai viestinnän opiskelija etsimässä osa-aikaista työtä loppukeväälle? Löytyykö sinulta kokemusta uusien digitaalisten markkinointi- ja viestintäkanavien käyttöönotosta?
Academic Work Suomi Ab - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Erityisluokanopettaja -

Erityisopettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Executive Assistant, Helsinki -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Etsimme asiakkaallemme johdon assistenttia määräaikaiseen työsuhteeseen Helsinkiin. Työnkuva on vastuullinen ja se tarjoaa monipuolisia haasteita assistenttityön ammattilaiselle. Toimit toimitusjohtajan assistenttina ja avustat
StaffPoint Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Försäljningschef -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Account Manager & Business Partner Description As Account Manager you will develop new relationships with businesses across Finland. You win accounts and nurture the relationships selling high quality language learning packages, blended learning,
Connectare Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilöitä koulutettaviksi kunnossapitotehtäviin -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Haemme asiakasyrityksellemme aloittelevia kunnossapitoasentajia Sipooseen. Työkohteena ovat modernit automatisoidut tuotantolaitteet. Toivomme hakijoilta tehtävään soveltuvan koulutuksen
Barona Teollisuus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Imuauton apukuljettaja -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kassamyyjä -

Myyjät
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys, joka on keskittynyt välittämään vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Viimeisimmän tutkimuksen
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Etsimme ammattitaitoista KIRVESMIESTÄ Klaukkalaan uudiskohteen runkotyöhön. Odotamme sinulta: - Monipuolista kokemusta timpurin töistä, etenkin runkovaiheen töistä. - Oma-aloitteisuutta ja luotettavuutta - Voimassaolevaa
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Kosmetiikkamyyjä -

Myyjät
Kosmetiikka myyjän työ on aktiivista ja sosiaalista työtä jossa laadukas ja ystävällinen asiakaspalvelu on kaiken keskiössä. Samalla on kuitenkin oltava rohkeutta niin tuote-esittelyyn kuin asiakkaan ostopäätöksen
Lammervo & Torikka Oy - 2016-03-10 - Helsinki-Uusimaa

Kosmetologi /parturi-kampaaja -

Kosmetologit ym.

Helmi nails - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Opetusvirasto, Mustakiven ala-asteen koulu Helsingin kaupungin opetusvirasto on Suomen suurin perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen järjestäjä. Opetusviraston tehtäviin kuuluu myös
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Marketing Coordinator -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Semantix is the leading Nordic language company with 40 years of experience on translation and interpretation services. We cooperate with 7,000 translators, interpreters and language consultants and we have 12 offices in the Nordic countries. You will
Semantix Finland Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Matkatoimistovirkailija -

Matkatoimistovirkailijat
Etsimme osaavaa matkatoimistovirkailijaa. Työtehtäviin kuuluu lentolippujen myynti ja kirjoittaminen sekä muutosten tekeminen niihin. Amadeus -järjestelmän osaaminen ja sujuva käyttö ON EHDOTON EDELLYTYS! Työajat
Ab Fin Hel Vip Oy Ltd - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Poolia on asiantuntijahenkilöstön projektityöhön, rekrytointiin ja suorahakuihin erikoistunut yritys. Toimimme seuraavilla alueilla: toimisto, taloushallinto ja rahoitus, IT, HR, myynti ja markkinointi sekä johtotehtävät.
Poolia Suomi Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Mikä on sinun työtuntisi arvo? 15,00 €/h vai vielä enemmän? Tarjoamme palkitsevaa myynti- ja markkinointityötä kauppakeskuksissa sekä puhelinmyyntitoimistoissamme tuntipalkalla. Kilpailuta ja vertaa palkkaasi nyt!
Eira Oy - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa

Pääsihteeri -

Järjestöjen johtajat
Sykkiikö sydämesi strategialle? Innostutko ihmisten auttamisesta ja osaatko näyttää joukoille suuntaa? Kiinnostavatko yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja opiskelijoiden edunvalvonta? Pyöritätkö mielelläsi excelit
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL ry) - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa

Palvelusuunnittelija -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Haemme alati kasvavaan joukkoomme idearikasta palvelusuunnittelijaa, joka tuntee ja ymmärtää nykyaikaista siivousalaa. Palvelusuunnittelijana pääset osallistumaan uusien kohteiden
Palmia Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Palvelutiskimyyjä -

Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Etsimme Helmikuussa avattavaan uuteen liikkeeseemme ja energiseen tiimiimme sopivaa parturi-kampaajaa ja hiusmuotoilijaa. Olet positiivinen, ahkera ja työmotivaatiosi on korkea. Ribella on ruotsalainen tuotemerkki, joka avaa ensimmäisen salonkinsa
Ribella - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Postinjakaja -

Postinkantajat ja -lajittelijat
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapulainen -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Etsimme asiakasyrityksemme työmaille pääkaupunkiseudulle reippaita RAKENNUSAPUMIEHIÄ Rakennusapumiehenä työtehtäviäsi ovat monipuoliset purku- ja kantotehtävät sekä muut rakennusalan avustavat tehtävät
Uniflex Suomi Oy - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Siivoustyönjohtaja -

Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Olemme pääkaupunkiseudulla toimiva rakennussiivous- ja purkuliike. Toimintamme laajentuessa voimakkaasti etsimme joukkomme vahvistukseksi Kokenutta Siivoustyönjohtajaa! Etsimämme henkilö
Loni Palvelut Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa

Skolcoach -

Koulunkäyntiavustajat
Lovisa är en charmig tvåspråkig kuststad som präglas av småstadsidyll. I kommunens 15 grundskolor och två gymnasier finns ca 150 lärare och 50 skolgångshandledare. Lovisanejdens högstadium är en svenskspråkiga
Loviisan kaupunki / Lovisa stad - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Trade Manager -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Do you have experience in sales or logistics? We are now looking for a Trade Manager to take over the fascinating role with interesting job duties at Containerships Oyj. If you have pro-active and flexible
Academic Work Suomi Ab - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Tuotantotyöntekijä -

Kemianteollisuuden prosessityöntekijät
Vantaco Oy:n toimialaa ovat logistiset palvelut, erityisesti maalien sekä muiden vaarallisten ja vaativien kemikaalien valmistus, käsittely, pakkaaminen ja varastointi sekä niihin liittyvä konsultointi. Vantaco Oy työllistää
Barona Teollisuus Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Työmaainsinööri -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
TYÖMAAINSINÖÖRI KORJAUSRAKENTAMISEEN Työmaainsinöörin työ on itsenäistä ja vaihtelevaa. Roolisi työmaalla on toimia vastaavan työnjohtajan rinnalla pitäen huolta työmaan jatkuvasta etenemisestä
Jobio Henkilöstöpalvelut - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Yrittäjä -

Haemme yrittäjää uuteen, valoisaan meikkistudioomme. Yrityksemme 67 neliön tiloissa järjestetään meikkaaja-maskeeraajan koulutuksia yhteistyössä Edupolin kanssa, sen lisäksi meillä käy paljon meikki- ja maskiasiakkaita. Nyt sinulla on loistava
Julia Kinnunen - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.36810779571533 sekuntia