Job Lastentarhanopettaja Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Lastentarhanopettaja

Työnkuvaus:
Tehtävän kuvaus: Lastentarhanopettajan tehtävät alle 3v. ja yli 3v. lasten kerhoryhmissä, jossa työkaverina lastenhoitaja. Kerhotoiminta on päiväkodissamme uutta, joten tässä on loistava tilaisuus uuden toiminnan luomiseen ja kehittämiseen. Työaika 20h/vko. Alle 3-v. kerho kokoontuu 2krt/vko ja yli 3-v. kerho 3krt/vko. Kerhot toimivat aamupäivisin, klo 9-12 välillä. Tiivis yhteistyö pk:n hlöstön ja toiminnan kanssa on olennainen osa työtä. Päiväkotimme tärkeitä arvoja on lapsen itsetuntoa ja minuutta tukeva vuorovaikutus, lapsen kohtaaminen ja läsnäolo. Päiväkodissa toteutetaan monipuolista, lapsilähtöistä varhaiskasvatusta, jossa leikillä, liikunnalla ja luovuudella on keskeinen merkitys. Turvallisessa, kannustavassa ja positiivisessa sekä kiireettömässä ilmapiirissä tuemme lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja oppimisen edellytyksiä. Päiväkodin kasvuympäristö antaa lapselle vahvan pohjan hänen rakentaessaan oman elämänsä ja persoonallisuutensa kokonaisuutta. Tehtävänämme on ylläpitää avointa ja keskustelevaa kasvatuskumppanuutta vanhempien ja henkilökunnan välillä. Etsimme motivoitunutta, toiminnan kehittämisestä kiinnostunutta, innostuneen työotteen omaavaa ja yhteisöllisen toimintatavan läheiseksi kokevaa lastentarhanopettajaa. Tarjoamme mukavat, joustavat työkaverit ja hyvin toimivan työyhteisön sekä viihtyisän työympäristön mukavien perheiden parissa. Painotuksenamme on liikunnan lisääminen arjen toiminnassa sekä lasten leikin ja leikkiympäristöjen jatkuva kehittäminen. Työmme tueksi olemme saaneet uusinta teknologiaa, joten sinulla on mahdollsiuus hyödyntää ict-välineitä myös kerhotoiminnassa. Järvenperän päiväkoti sijaitsee Järvenperän pientaloalueella, Kehä 3:n välittömässä läheisyydessä. Päiväkotiin on hyvät kulkuyhteydet Leppävaaran, Espoon keskuksen ja Myyrmäen suunnista. Yksikkö on avoinna tällä hetkellä klo 6.30-17. Aloitus viimeistään 15.8.16 alkaen. Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun lain (272/2005) 7 §:n mukainen pätevyys. Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opinnot, 60 op. Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sensititiivisyyttä lasta kohtaan. Arvostamme joustavuutta arjen muutostilanteissa, kokemusta kerhotoiminnasta.

Työnantajan nimi: Espoon kaupunki

Työnantajan osoite: Kylänportti 17, 02940 ESPOO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lastentarhanopettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja / Buukkari -

Yleissihteerit
Palkkaamme pääkaupunkiseudulle reippaita ja ahkeria ajanvaraajia. Meillä on joustavat työajat klo 9-21 välillä. Ajanvaraustyö sopii hyvin päätyöksi, sivutyöksi, opiskelujen tai toisen työn oheen,
Naikon Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Apulaisosastonhoitaja -

Johtavat kätilöt
Hyvinkään sairaanhoitoalueen Hyvinkään sairaalassa on haettavana apulaisosastonhoitajan vakituinen toimi Fysiatria ja kuntoutuksen vastuualueella, fysioterapian yksikössä. Toimimme yhteistyössä fysiatrian poliklinikan,
HUS - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin Vuorikadun toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin työtehtäviimme.
Buusteri Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

B2B Sales Manager -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Sinulla on kokemusta ja näyttöjä tuloksellisesta B2B-myynnistä pk-yrityksille. Sinulla on B2C-sektorilla toimivien yritysten liiketoimintaymmärrystä ja autat ratkaisukeskeisellä myyntityylilläsi asiakkaitamme tavoittamaan
Aller Media Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

CNC-sorvaaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
CNC-koneistaja metalli Haemme asiakasyrityksellemme osaavaa ja ahkeraa CNC-koneistaja Sorvaajaa pääkaupunkiseudulle. Olet tunnollinen, ahkera ja sinulla on hyvä asenne työhön. Sinulla on aikaempaa työkokemusta CNC-sorvaajan
Aputeam Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Sokea mies Helsingin Itä-Helsingin Viikkiin hakee avustajaa kuntosalille. Kuntosalin välinetuntemus eduksi. Henkilön tulee myös osata googlata netissä. Työaika 68 tuntia/kk, sairaalakäynteihin lisätunteja silloin
Marttila Juhani - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Huolto- ja varaosakoordinaattori -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Wihuri on teollisuutta ja kauppaa harjoittava kansainvälinen suomalainen monialakonserni. Wihurin neljä toimialaa ovat pakkausteollisuus, päivittäistavaratukkutoiminta, tekninen kauppa
Wihuri Oy Tekninen Kauppa - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat

Lvi Jani Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Keittiömestari -

Keittiöpäälliköt
Ravintola BossaNova Steakhouse on pihviravintola, joka seuraa tämän hetken ruokatrendejä. Käytämme aina puhtaita raaka-aineita ja teemme kaiken itse alusta loppuun asti. Emme tingi ruoan maussa emmekä ulkonäössä.
Culinary Art Finland Oy Ab Ltd - 2016-02-17 - Helsinki-Uusimaa

Kenkämyyjä -

Myyjät
NILSONGROUP on ketjukonsepteillaan DinSko, Nilson Shoes, Skopunkten, Jerns ja Radical Sports sekä franchising-pohjaisilla Ecco-myymälöillään Pohjoismaiden johtava kenkäkonserni. NILSONGROUPilla on 320 myymälää
Nilson Group AB Filial i Finland - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Helsingin ydinkeskustassa, päärautatieasemaa vastapäätä sijaitseva Sports Academy tarjoaa uskomattomat puitteet penkkiurheiluun, ruokailuun, kaveriporukoiden ja yritysten kokoontumisiin tai saunailtojen viettoon. Noin tuhannen
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Kosmetologi -

Kosmetologit ym.

Velvet Beauty Oy - 2016-04-01 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja, perushoitaja -

Lähihoitajat
Elämäntalo Oy:n hoitokoti Aaria tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista muistisairaille. Musiikilla on hoitokodissamme erityinen sija. Lähtökohtanamme on asukkaiden itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen
Elämäntalo Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Pilke päiväkotien tärkein tavoite on tarjota lapselle hyvä päivä - joka päivä. Koska hyvään päivään ei ole yhtä kaavaa, turvallinen ja ilmapiiriltään kannustava hoitopaikka
Pilke Päiväkodit Oy - 2016-03-05 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Pajamäki Tervetuloa työskentelemään kanssamme Munkkiniemi - Pitäjänmäen varhaiskasvatusalueelle! Työmme lähtökohtana on lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi,
Helsingin kaupunki. - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Lehdenjakaja / Taajama jakaja -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Lehtien ja mainosten jakelua kotitalouksiin Lohjan Ojamon alueella. Taajamajakajalle osoitetaan jakelualue mahdollisuuksien mukaan kodin lähettyviltä. Jakelua suoritetaan kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoiltaisin ja viikonvaihteessa. Jaettavat
Länsi-Uudenmaan Mainosjakelu Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

LVI-SUUNNITTELIJA -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
ALTE Group on vuonna 1969 perustettu, yli 360 henkeä työllistävä insinööritoimisto. Toimipisteemme sijaitsevat Espoossa, Hyvinkäällä, Tampereella, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Raahessa ja Kempeleessä.
ALTE OY - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Myyjä, S-Market Nikkilä S-Market Nikkilä hakee myyjää vakituiseen työsuhteeseen, viikkotyöaika keskimäärin 20h/vko. Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag on asiakasomistajien omistama Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla
Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsitkö kiinnostavaa myyntityötä, jossa pääset itse vaikuttamaan työnkuvaasi ja menestymällä työssäsi sinulla on mahdollisuus edetä nopeasti? Etsimme tavoitteellisia myyntiedustajia, jotka haluavat
Tmi T.Helminen - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Osastonsihteeri -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Haemme toistaiseksi voimassaolevaan (vakituiseen) palvelussuhteeseen osastonsihteeriä Jorvin sairaalan anestesia- ja leikkausosastolle K. Osastonsihteereitä on osastolla kaksi. Työaikamuoto on päivätyönluonteinen jaksotyö.
HUS - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa

Parturi-Kampaaja tai Jalkojen hoitaja -

Kampaajat ja parturit
Haetaan PARTURI-KAMPAJAA TAI JALKOJEN HOITAJAA yrittäjäksi vuokralle. Olen avoin myös muulle yritystoiminnalle. Tila toimii siis Parturi-Kampaamon tiloissa. Edellytys on ,että olet omatoiminen yrittäjä ja sinulla on jo oma
HOPE HAIR - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa

Pigmentoija -

Kosmetologit ym.
Haemme parturi-kampaamoomme kestopigmentoinnin ammattilaista. Toivomme sinulta kokemusta alalta. Liikkestämme löytyy tilat sekä kosmetologituoli ja valmiit asiakkaat. Liike sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien lähellä. Töitä
Tmi Meli & Miki - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Pyöräkuormaajan kuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Asiakasyrityksemme etsii kauttamme ammattitaitoista ja omatoimista pyöräkuormaajan kuljettajaa uudehkolle Volvo 120 koneelle. Työmaa on Vantaalla Myyrmäessä ja työt alkaa välittömästi! Edellytämme hakijoilta
Maximus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Rakennuttajakonsultti -

Rakennusalantyönjohtajat
Haetaan projektijohtajaa mielenkiintoiseen rakennusprojektiin Espoossa. Hakijalta edellytetään rakennuttajakonsultin pätevyys tai kokemusta vastaavanlaisesta työstä. Lisäksi sisäilma-asioiden tuntemus on vättämätöntä
Rissanen Niina Maria - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolapäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Palmian ravintolapalvelut etsii osaavaa ja itsensä likoon laittavaa ravintolapäällikköä Yle:lle avattavaan ravintolamaailmaan. Avaamme ensimmäisessä vaiheessa kahvilan syksyllä 2016 ja toisessa vaiheessa uudistetun
Palmia Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mehiläinen Kielotielle ammattitaitoista ja asiakaspalveluhenkistä SAIRAANHOITAJAA Työtehtävät muodostuvat monipuolisesti asiakaspalvelutyöstä. Tehtäviin kuuluu lääkäreiden avustaminen toimenpiteissä,
Mehiläinen Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Service Desk -Henkilö -

Käytön tukihenkilöt
Etsimme jatkuvasti asiakkaillemme uusia henkilöitä Service Desk -tehtäviin. Työtehtäviin kuuluu yritysasiakkaille annettava tekninen tuki puhelimitse, tietoteknisten ongelmien ratkominen sekä palvelupyyntöjen käsitteleminen.
Barona IT Oy - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Tehtävän kuvaus: Haussa kaksi sosiaalityöntekijän virkaa lastensuojelun avopalveluissa Myyrmäen toimintayksikössä. Aloitus 1.6.2016 tai sopimuksen mukaan. Yksikössä on kaksi suunnitelmallisen sosiaalityön
Vantaan kaupunki - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Tekninen myyjä -

Myyntiedustajat
Etsimme nyt Valaistus-tuoteryhmämme myyntitiimiin vahvistusta Tekninen myyjä, Valaistus Tehtävänäsi on yrityksen valaistustuotteiden ja -ratkaisujen myynti teollisuuden asiakkaille. Toimit osana Valaistus-myyntitiimiä ja
Malux Finland Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.75614714622498 sekuntia