Job Lehtori (MA, FY) Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haettavana on LUKION LEHTORIN määräaikainen virka Laanilan lukiossa lukuvuonna 2016 - 2017. Opetettavina aineina matematiikka ja fysiikka. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Eduksi luetaan kokemus tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytöstä ja kiinnostus opetuksen kehittämisen. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Oulun kaupunki käyttää opettajien määräaikaisissa tehtävissä koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Liitä kirjalliseen hakemukseesi ansioluettelo, kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista ja mahdollisista työtodistuksista. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/5286/2016 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus liitteineen. Hakemukset on toimitettava 21.6.2016 klo 16.00 mennessä.
Työnantajan nimi: Oulun kaupunki
Työnantajan osoite: 90650 OULU
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Maa: Suomi
Alue: Pohjois-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Elektroniikka- ja automaatioasentaja -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Oulun Energia Urakointi Oy vastaa sähköverkkojen, katuvalaistuksen, liikennevalojen, kameravalvontajärjestelmien sekä televerkkojen rakentamisesta ja ylläpidosta Pohjois-Suomen alueella kotipaikkanaan Oulu. Vuoden 2011 alussa
Barona Rakennus Oy, Oulu - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Esimiesharjoittelija -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finnacta Oy on innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava asiakaspalvelu- ja telemarkkinointiyritys. Toimintamme kivijalka on myyntineuvottelijoiden ja esimiesten rautainen osaaminen jonka ansiosta olemme markkinajohtaja useiden Suomen myydyimpien tuotteiden
Finnacta Oy - 2016-04-21 - Pohjois-Pohjanmaa
Hammashoitaja -
Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Haemme hammashoitajaa hammashoitajan tehtävään Oulunkaarelle Pudasjärven suun terveydenhuoltoon. Tehtävä alkaa 1.6.2016. Kelpoisuusvaatimus: Tehtävään soveltuva terveydenhuollon kouluasteinen tutkinto. Arvostamme
Oulunkaaren kuntayhtymä - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme reipasta avustajaa ALS motoneuronitautia sairastavalle naiselle. Työtehtäviin kuuluu avustamista mm. pukeutumisessa, siirtymisissä ja nostoissa. Kodinhoitoa seka käsinä ja jalkoina toimimista kaikessa mihin avustettava
Anonyymi työnantaja - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Imuautonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy on ketjuuntumaton henkilöstöpalveluyritys. Olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointiin. Toimintamme perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin ja vuosien kokemukseen
Dynamo Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Kaivinkoneenkuljettaja -
Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kassanhoitaja -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Haemme nyt Oulun tavarataloon KASSANHOITAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen 7.2.2017 saakka. Keskimäääräinen viikkotyöaika on 25 h / vko. Toivomme hakijalta kokemusta vastaavista tehtävistä valmiutta
Bauhaus & Co Ky - 2016-08-17 - Pohjois-Pohjanmaa
Kesätyöntekijä -
Myyntiedustajat
Etsitkö kesätöitä? Kolkuttaako jo lukulomat ovella? Meneekö loppukevät todistusta odotellessa? Tahdotko ansaita itsellesi mukavan tukun rahaa siistissä sisätyössä? Meillä Finnactalla kesätyöt
Finnacta Oy - 2016-03-16 - Pohjois-Pohjanmaa
Kioskityöntekijä -
Kioski- ja torimyyjät
Haetaan täysikäistä, iloista, reipasta ja asiakaspalvelutaitoista kioskityöntekijää kesälomien lomittajaksi. Työtehtävinä mm. myyntitehtävät, lotto-, toto- ja online-palvelut, pakettipalvelut
1121 Riikka Salmela Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Asiakkaamme Oulun keskustassa etsii kokkia lounas- sekä grilli-/hampurilaisruokien valmistukseen. Voit olla jo ravintola-alalla aiemmin työskennellyt osaaja tai vastavalmistumassa/valmistunut aloittelija. Erityisen tärkeänä pidämme
Go On Oulu / Rikimet Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Kosmetologi/meikkaaja/kouluttaja -
Kosmetologit ym.
Kosmetologi / meikkaaja, kouluttaja Ouluun (Norris Cosmetics Oy Helsinki) Etsimme nyt Norris Cosmeticsille myyntihenkistä vankan tuloksellisen myyntikokemuksen omaavaa ja ammattitaitoista osaajaa. Kouluttaja / myyjä Työtehtäviisi kuuluvat
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-02-24 - Pohjois-Pohjanmaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Oletko reipas ja rivakka rakennusalan ammattilainen vailla töitä? Etsimme nyt ammattitaitoista laatoittajaa Oulun alueella sijaitseviin asiakaskohteisiimme. Toivomme hakijalta alan koulutusta sekä työkokemusta linjasaneerauskohteiden
Personalhuset Staffing Group Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Levytyökeskuksen käyttäjä -
Ohutlevysepät
Nordic JobCentre Oy on yli 20 vuotiset juuret omaava henkilöstöpalvelualan perheyritys. Yritys vuokraa ja rekrytoi ammattitaitoista henkilöstöä rakennus- ja teollisuusalojen yrityksille Pohjois-Suomen ja Uudenmaan alueilla. Olemme
Nordic JobCentre Oy, Ylivieska - 2016-05-05 - Pohjois-Pohjanmaa
Monipalvelutyöntekijöitä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Omaatko työkokemusta ruokapalveluista sekä siivoustyöstä? Onko asiakaspalvelu sinulle luontevaa? Olisiko tämä työ silloin sinua varten? Haemme nyt asiakkaallemme SIIVOOJIA/MONIPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ Kiimingin
Personalhuset Staffing Group - 2016-03-16 - Pohjois-Pohjanmaa
Myymäläpäällikkö -
Myymälän esimiehet
MYYMÄLÄPÄÄLLIKKÖ OULUUN Haemme Kauppakeskus Valkeaan avattavaan Spice Ice -jäätelöbaariin vakituiseen työsuhteeseen myymäläpäällikköä, jonka pääasiallisena tehtävänä
Video Film Town Oy - 2016-03-19 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Olemme pitkään toiminut kauneuden hoitoalan tukku ja vähittäiskauppa. Myymälämme sijaitsee Oulussa. Tuomme maahan erityisesti hiusten hoitoon ja hiusten pidentämiseen liittyviä tuotteita joita markkinoimme erityisesti
Suomen Kampaamotarvike Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Oy Valkoinen Risti - Vita Korset Ab on suomalainen pitkät perinteet omaava 90- vuotias perheyritys. Omien tuotebrändiemme lisäksi edustamme useita laadukkaita koti- ja ulkomaisia brändejä. Elintarvikepuolen tuotteittamme ovat
Oy Valkoinen Risti - Vita Korset Ab - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo työkaluja, koneita ja tarvikkeita. Voimakkaan kasvun johdosta etsimme innokasta, oma-aloitteista ja yrittäjähenkistä myyntiedustajaa vahvistamaan myyntiorganisaatiotamme. Työtehtäviisi kuuluu laadukkaiden
CB-Osake Oy - 2016-06-27 - Pohjois-Pohjanmaa
Paloesimies -
Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat
Haettavana PALOESIMIEHEN VIRKA Paloesimiehen virka (VPEM16), ensimmäinen sijoituspaikka Kalajoen paloasema. Paloesimiehen työaika tulee ensisijaisesti olemaan 38,25 h/vko. Virkaan kuuluu velvollisuus
Jokilaaksojen pelastuslaitos - 2016-05-15 - Pohjois-Pohjanmaa
Perheryhmäkodin johtaja -
Sosiaalihuollon johtajat
Perheryhmäkoti on 7- paikkainen ilman huoltajaa saapuneille, oleskeluluvan saaneille alaikäisille 13-17 vuotiaille maahanmuuttajille tarkoitettu asumisyksikkö. Perheryhmäkodin johtaja vastaa mm. perheryhmäkodin hoito- ja kasvatustehtävistä,
Oulunkaaren kuntayhtymä - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa
Projektitutkija tai tutkijatohtori -
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Oulun yliopiston Oulun Eteläisen instituutin tulevaisuuden tuotantoteknologiat (FMT) tutkimusryhmä, hakee määräaikaiseen työsuhteeseen PROJEKTITUTKIJAA tai TUTKIJATOHTORIA Työ liittyy digitalisaation tehokkaampaan hyödyntämiseen
Oulun Yliopisto - 2016-03-31 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennustyöntekijä Oulaisiin -
Talonrakentajat
Haemme asiakkaallemme Oulaisiin lisää RAKENNUSALAN OSAAJIA. Työhön kuuluvat monipuoliset rakentamisen työtehtävät elementtitehtaalla. Tarkempi työnkuva määräytyy hakijan osaamisen perusteella. Työ
Nordic JobCentre Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Rakennustyöntekijä -
Talonrakentajat
Etsimme Oulunseudun työmaille hyväasenteista ja työtä pelkäämätöntä RAKENNUSMIESTÄ. Sinulla tulisi olla kokemusta rakennustöistä vähintään muutaman vuoden verran. Kuvienlukutaito
Värväämö Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa
Ratatyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme valtakunnalliselle asiakkaallemme ratatyöntekijöitä Oulun alueelle sekä lähikuntiin. Odotamme hakijoilta: - hyvää fyysistä kuntoa - valmiutta työskennellä erilaisissa sääolosuhteissa -
Finnace Oy - 2016-05-20 - Pohjois-Pohjanmaa
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
PM Pizzeria Milano avoin yhtiö - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Rengasasentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Haemme vahvistusta kesärengassesonkiin. Tarjoamme vaihtelevan tehtävän nuorekkaassa, palvelevassa joukkueessamme. Työn painopistealue on kevyen kaluston asennuksessa. Myös autonasentajan kokemus katsotaan eduksesi. Suomen Euromaster
Suomen Euromaster Oy - 2016-02-28 - Pohjois-Pohjanmaa
Talouspäällikkö -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Haemme TM Voimaan vakituiseen työsuhteeseen talouspäällikköä. Vastaat konsernin ja sen tytäryhtiöiden kirjanpidosta tilinpäätöksineen sekä veroasioiden
TM Voima Oy - 2016-02-18 - Pohjois-Pohjanmaa
Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa
Yksilövalmentaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Yksilövalmentajan tehtävän sijaisuus ajalla 2.5.2016 - 31.12.2016. Yksilövalmentajan tehtävään kuuluvat nuoren opiskelu- ja työpolkujen suunnittelu sekä arkielämän taitojen tukeminen, työmuotoja
Oulaisten kaupunki - 2016-03-02 - Pohjois-Pohjanmaa
Yrittäjä -
Haluatko sinä Country French -tuotteiden yrittäjäpohjalta toimivaksi itsenäiseksi jälleenmyyjäksi? Country French -tuotteet ovat kotimaisia, päästöttömiä, luontoystävällisiä ja turvallisia sisustusmaaleja ja tuoteperheeseen kuuluu
Aava Coatings - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa