Job Luokanopettaja Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Luokanopettaja

Työnkuvaus:
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset ominaisuudet. Espoolaisissa peruskouluissa ja lukioissa oppilaat saavat laadukasta opetusta, mikä antaa hyvän pohjan jatko-opintoja ja tulevaisuutta varten. Opetustoimeen kuuluu 75 peruskoulua, 3 erityiskoulua ja 11 lukiota. Espoon kaupunki on savuton työpaikka. Tehtävän kuvaus: Luokanopettajan tehtävä ruotsin kielen kielikylvyssä. Palvelussuhde alkaa elokuussa 2016. Palvelussuhde alkaa elokuussa 2016. Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun luokanopettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä. Vain muodollisesti kelpoiset hakijat huomioidaan. Pätevyyden osoittavat todistukset tarkistetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja kaikki siihen liittyvät osasuoritukset. Hakemuksesta pitää käydä ilmi onko tutkinto luokanopettajan koulutusohjelmasta tai muu kasvatustieteellisen alan tutkinto ja mitkä ovat sivuaineopinnot ja opintoviikkojen määrä. Jos tutkinto ei ole luokanopettajan koulutuksesta tulee hakijan merkitä muu opettajan koulutuksensa tai muut tutkintonsa mahdollisimman selkeästi sekä todistus opettajan pedagogisista opinnoista ja todistus monialaisten opintojen suorittamisesta. Ulkomailla suoritetusta tutkinnosta tulee olla Opetushallituksen antama tutkinnon tunnustamistodistus. Ruotsin kielen taidon osoittamiseksi hakijan tulee olla suorittanut yleisistä kielitutkinnoista annetun lain (668/1994) ja asetuksen (669/1994) mukaisissa kielitutkinnoissa tason viisi mukainen koe, ennen vuotta 2002 kuitenkin em. lain mukaan suoritetuissa tutkinnoissa tason seitsemän mukainen koe ja yleisistä kielitutkinnoista annetun lain (964/2004) ja valtioneuvoston asetuksen (1163/2004) mukaisissa kielitutkinnoissa tason viisi mukainen koe tai yliopistossa vähintään 80 opintopisteen laajuiset opetuskielen opinnot tai sellainen opettajankoulutus Ruotsissa, johon on sisältynyt ruotsin kielellä suoritettava opetusharjoittelu. Hakijalta edellytetään erinomaista suomen kielen kirjallista ja suullista hallintaa, joka osoitetaan kuten kielilaissa ja asetuksessa määrätään. Tehtävässä edellytetään kielikylpypedagogiikan tuntemusta, kokemusta vastaavasta tehtävästä, innostusta ja edellytyksiä kielikylpyopetuksen kehittämiseen koulussamme, hyviä tiimityöskentelytaitoja. Arvostamme hyviä tvt-taitoja ja halukkuutta musiikin opettamiseen

Työnantajan nimi: Espoon kaupunki

Työnantajan osoite: Hiiralantie 6, 02160 ESPOO

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Hallintoassistentti, kokoaika, Espoo -

Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Hallintoassistentti Etsimme innostunutta hallintoassistenttia JM Suomi Oy:lle Espooseen! Etsitkö tilaisuutta päästä näyttämään taitosi monipuolisessa roolissa? Tämä tehtävä tarjoaa erinomaisen
Academic Work Suomi Ab - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Elämäsi Adato Oy on erikoistunut henkilökohtaisen avun järjestämiseen yli 10 vuoden ajan. Vuonna 2006 perustimme ensimmäisen henkilökohtaista apua tuottavan yrityksemme Ruotsissa. Elämäsi Adato Oy perustettiin
Elämäsi Adato Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)

Sundström Terhi - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Ilmoitusmyyjä -

Muut liike-elämän asiantuntijat
ilmoitusmyyntiin ja kustantamiseen erikoistunut yritys. Myymme ilmoitustilaa vain yrityksille ja yhteisöille. Helsingin toimistollemme nelja reipasta ilmoitustilamyyjää vakituiseen kokopäivätyöhön. Myös etätyö
Armada Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

JÄRJESTELMÄTESTAAJA -

Elektroniikan asiantuntijat
Nice-business Consulting Oy:n (Nico) on perustettu 2000. Toiminta-ajatuksena on tarjota kiinnostava ja palkitseva työpaikka yrittäjähenkiselle ICT-alan ammattilaiselle. Nico kuuluu Fujitsu konserniin. Haemme asiakkaallemme Helsinkiin JÄRJESTELMÄTESTAAJAA
Nice-business Consulting Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat

NetPhone Finland Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kassamyyjä -

Myyjät
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys, joka on keskittynyt välittämään vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Viimeisimmän tutkimuksen
VARA-APU Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivous-yrittäjä -

Kotirinki on kasvava kotisiivoukseen erikoistunut ketju. Tarjoamme uudistuneella konseptilla laadukkaita kotisiivouspalveluita eripuolilla Suomea. Asiakkaidemme tyytyväisyys on huippuluokkaa. Käytössämme on myös nykyaikainen Online -varausjärjestelmä. Etsimme nyt Tapiolan
Kotirinki Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Laatutakuu-yrittäjä -

"Muutos kannatti: yrittäjyys on mukavaa ja palkkapussi kasvanut." Yrittäjämme mietteitä Nordean Ajassa-asiakaslehdessä 27.4.2016. Toimintamme kasvaessa haemme nyt Laatutakuu-yrittäjää Espooseen Olemme erikoistuneet pienten ja keskisuurten yritysten sekä
Suomen Laatutakuu Palvelut Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Kaunialan Sairaala hakee lähihoitajaa. Pitkäaikaishoidonprosessissa on haussa lähihoitajan toistaiseksi voimassa oleva toimi 1.4.2016 alkaen ja/tai sopimuksen mukaan. Työ on jaksotyötä sisältäen pääosin
Kaunialan Sairaala Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Hei Sinä varhaiskasvatuksen ammattilainen ja työsi kehittämisestä kiinnostunut! Koet kasvattajana lapsen oppimisen ilon yhtä tärkeäksi kuin vuorovaikutuksellisuuden hoiva- ja kasvatustyössä. Etsimme juuri sinua
Sipoon kunta - Sibbo kommun - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Tehtävän kuvaus: Kartanonkosken koulu on 850 oppilaan yhtenäiskoulu Aviapoliksen alueella. Koulu toimii ajanmukaisesti varustellussa koulukiinteistössä. Työn tukena on tiimiorganisaatio sekä aktiivinen ja kannustava
Vantaan kaupunki - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Uudelleenhaku : Luokanopettajan tehtävät ajalle 1.8.2016 -31.7.2017. Valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja esitettävä lain 504/2002
Mänttä-Vilppulan kaupunki - 2016-05-30 - Pirkanmaa

Markkinointipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Elämysmatkat hakee digiajan senseitä nostamaan yrityksemme markkinoinnin ja viestinnän uudelle tasolle ja tuomaan uskomattoman upeat sisältömme ja palvelumme paremmin asiakkaiden ja koko maailman tietoisuuteen. Sensei tuntee suvereenisti
Milargo Oy Ltd - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Muu toimisto- tai laitossiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Suomen Citypuhdistus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä infopisteeseen -

Myyjät
Prisma Iso Omena toimii Iso Omenan kauppakeskuksen yhteydessä Espoon Matinkylässä Länsiväylän varrella. Kauppakeskuksessa on parhaillaan menossa mittava laajennustyö, jonka seurauksena Iso Omenasta tulee yksi Suomen
Helsingin Osuuskauppa Elanto - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Pakkaaja -

Pakkaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme pakkaajia elintarvikkeiden pariin Vantaalle. Työnkuvaan kuuluu erilaisten vihannesten, hedelmien ja muiden elintarvikkeiden pakkaukseen liittyvät työtehtävät. Työntekijältä edellytämme
VMP Group, Järvenpää - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Perhe- ja perintöoikeuteen erikoistunut juristi -

Asianajajat
Oletko vastavalmistunut tai opintojasi viimeistelevä oikeustieteiden maisteri? Kiinnostaako sinua juridiikan lisäksi osallistuminen kasvuyrityksen kehitykseen? Etsimme nyt perhe- ja perintöoikeuteen erikoistunutta juristia Helsinkiin kehittämään
Academic Work Suomi Ab - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Puheterapeutti -

Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Tarjolla uniikki työpaikka puheterapeutille. Tehtäviin kuuluu kunnallisessa varhaiskasvatuksessa olevien lasten puheterapiapalveluiden järjestäminen Masalan ja Veikkolan alueella. Puheterapeutti tekee yhteistyötä kunnallisten
Kirkkonummen kunta - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Fazer on tehnyt maailmasta maistuvampaa jo vuodesta 1891. Me olemme vastuullinen ja innovatiivinen yritys, jonka intohimoinen tehtävä on luoda makuelämyksiä. Vaalimme paikallisia makuja kansainvälisellä otteella yli 15 000
Fazer Food Services Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme sairaanhoitajaa Meilahden kolmiosairaalan päivystysosastolle. Osastolla on 10 sairaansijaa. Kaikki osaston hoitojaksot ovat päivystysluonteisia. Toiminta perustuu aktiiviseen moniammatilliseen yhteistyöhön. Etsimme kehitysmyönteistä
HUS - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kauniaisten terveysaseman vastaanotolle haetaan sairaanhoitajaa. Terveysasemalla on monipuolinen asiakaskunta ja se palvelee sekä ajanvarausasiakkaita että päivystysasiakkaita klo 8-16 välisenä aikana. Vastaanoton sairaanhoitajan
Kauniaisten kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Attendo tuottaa laadukkaita hoivapalveluja yli 120 hoivakodissa ja 250 kunnan kumppanina. Arvomme ovat osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen - olemme joustava ja kannustava työnantaja ja pääset myös kehittämään
Attendo Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Senior Detector Engineer -

Biologit, kasvi- ja eläintieteilijät ym. erityisasiantuntijat
KaVo Kerr Group is the world leader in smart products and processes that enable dental professionals to confidently optimize their work and lives. KaVo Kerr Group Tuusula site, previously known as Palodex
Barona Teollisuus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Tuotanto-/lähettämötyöntekijä -

Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Haemme asiakasyrityksellemme reipasta lähettämö/tuotantotyöntekijää rakennustuoteteollisuuteen Vantaalle. Työtehtäviin kuuluvat sekä tuotantokoneiden käyttö että lähettämön tehtävät
Barona Teollisuus Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Tuotantotyöntekijä -

Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme 1-2 kokoaikaista tuotantotyöntekijää betonitehtaalle kesäajaksi, mahdollisesti työt jatkuvat pidempäänkin. Tehtävässä työskentelet
Eilakaisla Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava ohjaaja (sosiaaliala) -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan osaamiskeskus. Meitä etevalaisia on noin 1 300, ja palvelujamme käyttää vuosittain noin 1 600 asiakasta. Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon tekemään yhteiskunnallisesti
Eteva kuntayhtymä - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Vastaava Työnjohtaja Saneeraus -

Rakennusalantyönjohtajat
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa

Vesiliikennepäällikkö -

Julkishallinnon ylimmät virkamiehet
Liikuntavirasto, Merellinen osasto Liikuntaviraston tavoitteena on lisätä helsinkiläisten liikuntaa. Vastuullamme ovat mm. Helsingin sisä- ja ulkoliikuntapaikat, uimarannat sekä kalastuksen, vesiliikenteen ja veneilyn edistäminen.
Helsingin kaupunki. - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Yritysmyyjä -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Undin on myynnin ja markkinoinnin osaaja jo vuodesta 1992. Olemme kasvava ja vakavarainen yritys, jonka palveluksessa on myynnin ja esimiesosaamisen huipputekijöitä. Haemme organisaatioomme yritysmyynnin osaajia. Toivomme alalta kokemusta ja
Undin Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.7115638256073 sekuntia