Job Luokanopettaja Pohjois-Pohjanmaa Oulun kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Luokanopettaja

Työnkuvaus:
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAN määräaikainen virka Myllyojan koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Eduksi luetaan valmius opettaa ruotsia, englantia, musiikkia ja käsityötä. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Oulun kaupunki käyttää opettajien määräaikaisissa tehtävissä koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa www.ouka.fi/tyopaikat. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 27, 90015 Oulun kaupunki. Liitä kirjalliseen hakemukseesi ansioluettelo, kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista ja mahdollisista työtodistuksista. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/4861/2016 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus liitteineen. Hakemukset on toimitettava 10.6.2016 klo 16.00 mennessä.

Työnantajan nimi: Oulun kaupunki

Työnantajan osoite: 90650 OULU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Peruskoulun alaluokkien opettajat

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajanvaraaja -

Myyntiedustajat
Suomen Lämpöikkuna Oy on valtakunnallinen ikkuna- ja ovipalveluyritys. Olemme markkinajohtaja omakotitalojen ikkuna- ja oviremonteissa. Vahvistamme nyt Oulussa toimivaa Lämpölux -ajanvaraustiimiämme. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-03-23 - Pohjois-Pohjanmaa

Alue-edustaja -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Tarjoamme vakituisen työsuhteen, pelkästään päivätyötä, jossa ahkeruutesi ja taitosi palkitaan. Yli 12 vuotta toiminut Eurosuni Oy on suomalainen terveysalan yritys, jonka toiminta-ajatuksena on terveyttä ja
Eurosuni Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Automyyjä -

Myyjät
Haluatko kehittyä autokaupan ammattilaiseksi? Kauppa käy ja haemme nyt Oulun toimipisteemme uusien autojen myyntitiimiin tulosnälkäistä, oma-aloitteista ja vastuullista automyyjää. Aikaisempi kokemus alalta on hyödyksi,
Veho Oy Ab - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Betonituotetyöntekijä, teollisuus -

Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia
Banssi Helsinki Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Erityisluokanopettaja, Pöllönkankaan koulu -

Erityisopettajat
Haettavana on PERUSOPETUKSEN ERITYISLUOKANOPETTAJAN määräaikainen virka Pöllönkankaan koulussa lukuvuonna 2016 - 2017. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Oulun kaupunki - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Erityisopettaja, luokkamuotoinen erityisopetus -

Erityisopettajat
Haapaveden kaupungin koulutoimessa on haettavana perusopetuksen erityisopettajan, luokkamuotoinen erityisopetus, virka ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Sijoituspaikka on Hyttikallion koulu. Tehtävän kelpoisuusehdot määräytyvät
Haapaveden kaupunki - 2016-05-05 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Hei, etsimme sinua oma-aloitteinen ja positiivisen asenteen omaava henkilökohtainen avustaja. Olen 36-vuotias kahden alaikäisen lapsen äiti ja tarvitsen avukseni henkilökohtaista avustajaa auttamaan jokapäiväisissä toiminnoissa
Anonyymi työnantaja - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Koneajotaitoinen kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Huoltia on Oulussa toimiva perheyritys. Tuotamme taloyhtiöille ja yrityksille kiinteistönhuolto- ja siivouspalveluita. Olemme aktiivinen, toimelias ja moderni kiinteistöhuoltoyritys, joka hoitaa monipuoliset tehtävänsä ammattitaidolla,
Huoltia Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
CNC-koneistajalta edellytetään 5 v työkokoemusta CNC koneistuksesta, Heidinhain- ja Fanuc- ohajauksella. Lisäksi hakijalta vaaditaan valmiutta vuorotyön tekemiseen. Piirustustenluku taitoa ja hyvää asennetta haastaviin
Sah-Ko Oy - 2016-04-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kotisiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Moppes Ky - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vantaa on maamme neljänneksi suurin kaupunki, jossa on rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla ja taitoa toimia yhteistyössä erilaisissa verkostoissa. Arvojamme ovat innovatiivisuus, kestävä kehitys sekä yhteisöllisyys.
Vantaan kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Nokian kaupungin sivistyspalveluissa julistetaan haettavaksi 1.8.2016 lukien luokanopettajan virka. Viran sijoituskoulu on Alhoniityn koulu. Arvostamme kokemusta luokanopettajan tehtävistä sekä halua ja kykyä yhteistyöhön
Nokian kaupunki - 2016-03-23 - Pirkanmaa

Myyjä -

Myyjät
DNA on yhdistelmä uusinta osaamista ja vuosikymmenten kokemusta. Vaadimme toiminnaltamme mutkatonta palveluasennetta, tehokkuutta ja toimintavarmuutta. Menestystä mittaamme asiakkaiden tyytyväisyydellä. Tule MYYJÄKSI DNA Kaupalle
Barona Sales Services Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
DNA on yhdistelmä uusinta osaamista ja vuosikymmenten kokemusta. Vaadimme toiminnaltamme mutkatonta palveluasennetta, tehokkuutta ja toimintavarmuutta. Menestystä mittaamme asiakkaiden tyytyväisyydellä. Tule MYYJÄKSI DNA Kaupalle
Barona Sales Services Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
WE®EL - Nykyaikainen sähköyhtiö Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät
Werel Oy - 2016-05-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
WE®EL - Nykyaikainen sähköyhtiö Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät
Werel Oy - 2016-03-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija (etätyö) -

Myyntiedustajat
Olemme laajentamassa toimintaa myyntipuolella uuden projektin myötä ja etsimme tiimiimme ETÄMYYNTINEUVOTTELIJOITA. Työssäsi tulet markkinoimaan laadukkaita tuotteita kuluttajille, sekä yrityksille. Tulet saamaan kattavan
IT-Networks FInland Oy - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Ohjaaja (sosiaaliala) -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Nuorten Ystävät on yli 100-vuotias kansalaisjärjestö, joka on perustamisestaan lähtien tehnyt ennakkoluulottomasti työtä heikommassa asemassa olevien sekä apua ja tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perheiden
Nuorten Ystävät -palvelut Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Ohjelmistosuunnittelija -

Ohjelmistokehittäjät
OHJELMISTOKEHITTÄJÄ Innostutko uuden ohjelmiston kehittämisestä? Nyt on hieno tilaisuus päästä työskentelemään joukkueessa, jossa luovuutesi ja rohkeutesi saavat loistaa. Pääset vaikuttamaan
Kaskipuu Oy - 2016-05-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haku käynnissä! Sinä myyntihenkinen, reipas ja iloinen henkilö, liity kasvavaan, leikkisään joukkoomme! Suomalainen Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen esittelemään
Leikkien Group Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Pr-henkilö -

Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Oletko ihmisten kanssa hyvin toimeentulevaa tyyppiä? Pidät promootiotyöstä ja sinulla on jo kokemusta siitä. Tarvitsemme toimistoamme edustamaan räväkän ja sanavalmiin
Finnacta Oy - 2016-05-03 - Pohjois-Pohjanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja osaavaan joukkoomme aktiivista palveluvastaavaa aamusiivoukseen Oulun keskustaan. Työ on vakituinen ja osa-aikainen (ei kesätyö). Työaika on ma-pe klo 05:00-08:00 (15 h/vko). Työtehtäviin kuuluu ylläpitosiivousta
SOL Palvelut Oy, Oulu - 2016-06-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Sorvaaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Ginolis Tools Oy on vaativaa koneistusta, laitesuunnittelua ja -kokoonpanoa harjoittava konepaja Oulunsalossa. Olemme erikoistuneet yksittäisten kappaleiden ja pienten sarjojen koneistukseen nopealla toimitusajalla ja reagoinnilla asiakastarpeisiin.
Ginolis Tools Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaalitoimen tehtävänä on tuottaa ja tarjota potilaille yksilöllisiä, laadukkaita ja oikea-aikaisia sosiaalityön palveluja. Sosiaalityöntekijän työalueena on lastentautien osasto, poliklinikat sekä äitiyspoliklinikalla
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Haemme sosiaalityön ammattilaista Hailuodon kunnan perusturvapalveluihin sosiaalityöntekijän sijaisuutta hoitamaan ajalle 23.5. - 31.7.2016. Työ voi jatkua pitempäänkin. Maaseutumaisessa pienessä alle 1000 asukkaan saaristokunnassamme
Hailuodon kunta - 2016-05-13 - Pohjois-Pohjanmaa

Tallentaja, tietotekniikka -

Tallentajat
Rahtikirjojen tallennus Oulun Logistiikkakeskuksessa. Tehtävä on osa-aikainen ja soveltuu hyvin opintojen ohessa tehtäväksi. Työaika on kello 15-15.30 alkaen ja päättyen kello 19-19.30 kahtena tai kolmena iltana viikossa.
Vähälä Logistics Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Työnsuunnittelijan sijaisuus -

Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
Työnsuunnittelijan työsopimussuhteinen sijaisuus ajalle 26.9.2016-31.5.2017, sijoituspaikkana Kempeleen kunnan työllistämisyksikkö. Haku päättyy 5.9.2016 klo 15:00. Työnsuunnittelijan
Kempeleen kunta - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Ylikonstaapeli -

Komisariot ja ylikonstaapelit
TYÖPAIKKA KUVAUS Poliisin tehtävänä Suomessa on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, selvittäminen
Oulun poliisilaitos - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Ympäristösuunnittelija -

Ympäristön- ja luonnonsuojelun erityisasiantuntijat
Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 000 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa
Ramboll Finland Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 8.8637938499451 sekuntia