Job Määräaikainen koulunkäynnin ohjaaja unspecified Jyväskylän kaupunki - Työtarjoukset
YzgyNjJmMzQtYzJiYy00MGJmLTgzZWEtMzUwYTI5ZTFjNzg3IDgx
reference: c8262f34-c2bc-40bf-83ea-350a29e1c787
documentId: 9823090
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1547817902754
Työnimike: Määräaikainen koulunkäynnin ohjaaja
Työnkuvaus:
Jyväskylän kaupunki hakee määräaikaista koulunkäynnin ohjaajaa ajalle 4.2. - 31.5.2019 työsuhteeseen Korpilahden yhtenäiskoululle. Työaika on 30 h/vko.
Koulunkäynnin ohjaaja toimii luokassa / luokissa, pienryhmissä tai henkilökohtaisena ohjaajana erilaisissa opetuksen ja kasvatuksen toimintaympäristöissä ohjaamalla ja avustamalla oppilasta. Lisäksi hän voi toimia ohjaajana perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa (Jälkkäri-toiminta) ja/tai kehitysvammaisten ja autististen koululaisten aamu- ja iltapäivä- sekä lomatoiminnassa (VERTTI-toiminta) tai varhaiskasvatuksessa. Työtehtäviin voi kuulua myös koulun järjestelytehtäviä eli ns. vahtimestarin tehtäviä.
Korpilahden yhtenäiskouluun etsitään määräaikaista koulunkäynnin ohjaajaa. Tehtäviin sisältyy työskentelyä myös aamu- ja iltapäivätoiminnassa.
Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto tai vastaavaa koulutus tai soveltuva koulutus.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).
Tehtävä alkaa 4.2.2019 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote (joka ei saa olla 6 kk vanhempi).
Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C5312
abstractJV_contact_0:
http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/JYV-54-323-18/fi_FI
positionTypeCode: temporary
Työnantajan nimi: Jyväskylän kaupunki
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Ajanvaraaja -
Etsimme suomenkielisiä henkilöitä, jotka voivat tehdä töitä kotoa käsin.Laajennamme ja etsimme intohimoisia buukkaajia ilmanvaihtoalan yrityksen palvelukseen. Työn voit suorittaa omalla tietokoneellasi mistä päin maailmaa tahansa. Jotta voit saavuttaa täyden potentiaalisi ja kehittyä buukkaajana,
FugeMedia Oy - 2019-03-20 - unspecified
Asbestipurkutyöntekijä -
Smile Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2002 perustettu henkilöstöpalvelukonserni, joka tarjoaa henkilöstövuokrauspalveluja mm. ravintola-alan, rakentamisen, teollisuuden, logistiikan, kunnossapidon, ICT:n ja toimiston sekä terveydenhuollon alan tarpeisiin. Yritys on
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-09-04 - unspecified
Asiakaspalvelu- ja lapsiparkkityöntekijöitä EL... -
ELIXIA kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan kuntokeskusketjuun, SATS Groupiin. Tarjontaamme kuuluvat mm. ryhmäliikuntatunnit ja Personal Training -palvelut noin 160 modernissa liikunta- ja hyvinvointikeskuksessa ympäri pohjolaa. Visiomme on vaikuttaa merkittävästi pohjoismaalaisten terveyteen ja elämänlaatuun.Nyt
SATS Finland Oy - 2018-12-01 - unspecified
Customer Facing Specialist, Unilever Finland -
Unilever Finland työllistää noin 200 työntekijää ja sen vuotuinen liikevaihto on lähes 190 miljoonaa euroa. Unileverin tuttuja tuotemerkkejä ovat mm. Ingman, Knorr, Axe, Ben & Jerry's ja Dove. Unilever Finlandin pääkonttori sijaitsee Helsingin Vallilassa. Paikallinen tehdas Sipoossa valmistaa
Adecco Finland Oy, - 2019-08-14 - unspecified
Kaivinkoneen perämiehiä Tampereelle -
Haemme asiakkaallemme kaivinkoneen perämiehiä Tampereelle. Työtehtäviin kuuluvat yleiset maanrakennustyöt ja erityisesti eristeiden, putkien ja kaivojen asennus. Edellytetään maanrakennuskuvien lukutaitoa ja laserin käyttöä. Töiden aloitus on
Maximus Oy - 2018-08-31 - unspecified
Kirvesmies -
Kirvesmies Haemme Helsingin ja Porvoon kohteisiin kokeneita timpureita erilaisiin piha-alueiden kirvesmiehen töihin. Työtehtävinä mm. aitojen ja terassin rakentaminen. Hae paikkaa: https://q.bolt.works/application.html?advertId=172638 Kyseisen kohteen valmistuttua meillä
Bolt.Works Oy - 2018-10-23 - unspecified
Lähihoitaja -
Sosiaali- ja terveystoimiala, Kivelän monipuolinen palvelukeskus, osasto 10 Tehtävän kuvaus: Haemme kahta lähihoitajaa vakinaiseen työsuhteeseen Kivelän monipuolisen palvelukeskuksen osastolle 10. Ympärivuorokautisen hoidon osastolla on 20 asukaspaikkaa. Kivelän
Helsingin kaupunki. - 2018-11-02 - unspecified
Logistiikkasihteeri -
Haemme LOGISTIIKAN AMMATTILAISTAtehtaallemme Porvooseen. Vastaat yrityksemme lähtevien tavaroiden toimituksista asiakkaillemme, sekä kotimaahan että ulkomaille. Varaat kuljetukset, laadit tarvittavat dokumentit, huolehdit rahdituksesta jne. Olet aktiivinen kuljetusliikkeiden suuntaan ja haet jatkuvasti
Enervent Zehnder Oy - 2019-06-14 - unspecified
Loppusiivooja -
Haemme asiakkaallemme Tampereelle rakennussiivoojia/loppusiivoojia.Etsimme puhdistusalan tekijöitä asiakkaamme Tampereen seudun kohteisiin.Työ on määräaikainen. Työtehtävät ovat etupäässä pölynhallintaa, loppusiivousta, rakennussiivousta ja ylläpitosiivousta.Hakijoilta toivomme:Alalle soveltuvaa
Biisoni Pohjanmaa Oy - 2019-05-14 - unspecified
Maanrakennustyöntekijä -
Haemme Tampereen alueelle osaavia ja itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä MAANRAKENTAJIA Työkohteinasi ovat rakennustyömaiden perustus- ja maanrakennustyöt, talojen pohja- ja piharakenteet, putkistojen ja muiden maarakennuselementtien ja tarvikkeiden asennustyöt
Selekta Rakennus muu Suomi Oy - 2018-08-08 - unspecified
Mail delivery personnel -
Aalto Henkilöstöpalvelut is a rapidly growing recruitment and staffing agency. We are a part of international OTIGA Group and amongst the fastest growing staffing companies in the Nordic countries. Do you enjoy working independently and being on the move? Are you interested in a permanent job
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2019-07-13 - unspecified
Muu toimisto- tai laitossiivooja -
unspecified
Cleantime Oy - 2019-08-14 - unspecified
Myyjä -
Miltä kuulostaisi työpaikka, jossa saat pukeutua vaikkapa Halloween-asuun? Tai ideoida maailman siisteimmät lastenkutsut? Tässä riemukkaan värikkäässä työpaikassa saat heittäytyä täysillä juhlatunnelmaan! Haemme juhlamaailmaan aitoja bilehileitä, jotka rakastavat kaikenlaisten kekkereiden
Barona Oy - 2019-08-09 - unspecified
Päätoiminen tuntiopettaja, espanjan kieli, Jok... -
Vantaan kaupunki, sivistystoimen toimiala, perusopetusJokivarren kouluSorvatie 16, 01480 VantaaTyösuhteen kesto: Määräaikainen 06.08.2019 - 30.05.2020Työyhteisöömme haetaan päätoimista tuntiopettajaa määräaikaiseen espanjan kielen opettajan tehtävään ajalle 6.8.2019 - 30.5.2020. Tehtävään
Vantaan kaupunki - 2019-04-09 - unspecified
Parturi-kampaaja -
Haetaan ammattitaitoista parturi- kampaajaa vuokratuolille tai sopimusyrittäjäksi.Parturi-kampaamo Haircut Studio sijaitsee Ruoholahdessa kävelykadulla metro vieressä. Toivomme reipasta ja positiivista asennetta, ahkeruutta, oma- aloitteisuutta ja innostuneisuutta alasta. Plussana aikaisempaa kokemusta
Haircut Studio - 2019-04-09 - unspecified
Perhepäivähoitaja -
unspecified
MRM Ipanat Avoin yhtiö - 2018-07-27 - unspecified
Projektityöntekijä -
"Nyt mun päässä ei raksuta - työttömyys on uhka aivoterveydelle" Stean rahoittamalle hankkeelle haemme vuoden kestävään työhön projektityöntekijää. Hankkeen tavoitteena on työikäisten työelämän ulkopuolella
Jämsän Muistiyhdistys ry - 2018-08-17 - unspecified
Ravintolan tarjoilija -
unspecified
Arktiset kiinteistöt Oy - 2019-03-13 - unspecified
Ravintolatyöntekijä -
Prisma Mikkolan Ravintolamaailmaan haetaan työntekijääRavintolamaailmaan haetaan ravintolatyöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tehtävä on osa-aikainen (60 h/3vko) ja alkaa huhtikuussa 2019. Prisma Mikkolan Ravintolamaailmaa uudistetaan kevään aikana ja myös kaikkien konseptien;
Satakunnan Osuuskauppa - 2019-01-29 - unspecified
Sairaanhoitaja, nuorisopsykiatria -
Työ on mielenterveys- ja päihdetyötä ja tehtävä sijoittuu ympärivuorokautiselle nuorisopsykiatriselle osastolle. Työ sisältää sekä osastolla tapahtuvaa että kasvuympäristöön suuntautuvaa intensiivistä hoitotyötä koko Eksoten palvelualueella. Työhön kuuluu yksilö-, perhe-, ryhmä-
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - 2018-12-15 - unspecified
Tarjoilija, Angleterre, syys- ja pikkujoulukausi -
Sinä energinen ja asiakaspalveluhenkinen, oluiden maailmasta kiinnostunut tarjoilija - hae OlutHuone Angleterreen syys- ja pikkujoulukaudelle töihin! Brittipubielämää vuodesta 1976 Jo vuodesta 1976 Kalevankadun ja Fredrikinkadun kulmassa toiminut Angleterre on Helsingin vanhin
StaffPoint Oy - 2018-09-18 - unspecified
TOIMITILAPÄÄLLIKKÖ -
Tule mukaan kehittämään Helsingin seurakuntien käytössä olevaa kiinteistöomaisuutta HAEMME TOIMITILAPÄÄLLIKKÖÄ KIINTEISTÖOSASTON TILAPALVELUYKSIKKÖÖN Seurakuntayhtymän kiinteistöosaston muodostavat kiinteistökehitys-,
Helsingin seurakuntayhtymä - 2018-09-04 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-10-25 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2020-03-09 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-12-06 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-23 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-09-14 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-10-16 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2020-05-28 - unspecified
Välinehuoltaja Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito -
Haemme asiakaspalveluhenkistä, oma-aloitteista ja hyvät organisointikykytaidot omaavaa henkilöä välinehuoltotehtäviin. Edellytämme hyviä ihmissuhdetaitoja, vastuullisuutta ja joustavuutta tehtävässä. Tehtävä on moniammatillista tiimityötä
HUS - 2018-08-16 - unspecified