Job Myyntiagentti Teleperformancelle Pirkanmaa Teleperformance Finland Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Huikea tilaisuus päästä Myyntiagentiksi Teleperformancelle Sanoman uuteen myyntitiimiin Kahden mahtavan liitto on aina kaikkien etu! Urbaanit legendat sikseen, nyt on aika tehdä oikeita töitä aikakausilehtien parissa! Teleperformancella alkaa maaliskuussa uusi myyntitiimi, joka saa tuotteikseen hyvän kattauksen Sanoma Media Finlandin suosituimpia ja ajankohtaisimpia lehtiä, joista voivat kaikki iloita. Miltä kuulostaisi mahdollisuus piristää ihmisen päivää ja myydä hänelle tarpeellinen lehti, jonka myötä hän aina lehden saapuessa muistaa miellyttävän keskustelunne ja hyvätapaisen myyjän? Kuinka hienoa olisi nähdä oman työn tulosten listautuvan myyntitaululle, sitä mukaan kun jaksat kerta toisensa jälkeen luurin nostaa? Rennon letkeässä työympäristössäsi tuemme tuloksentekoasi ja kunnioitamme yksilön tapoja tehdä hyvää myyntityötä! Tarvittaessa saat totta kai myös apua. Sinun ei tarvitse tietää vielä myynnistä mitään, sinulla tarvitsee olla vain aito halu ja asenne tehdä laadukasta myyntiä sekä nauttia hyvän työn tuomista etenemismahdollisuuksista, joita Teleperformancella on tarjota. "Joka päivä, joka paikassa. Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään." "Teleperformance on maailman johtava ulkoistettuja palveluita tuottava yritys, jonka erityisalaa on monikanavaisen asiakaskokemuksen johtaminen." Kukapa ei haluaisi olla osa tätä yhteistyötä? Työvuorot vaihtelevat pääsääntöisesti klo 09-18 välillä, arkisin ja lauantaisin. Työt alkavat maaliskuun aikana. Kuka sinä olet? -Myyjä, kokenut tai urasi alussa, asenne ratkaisee! -Et välttele haastavampiakaan tilanteita ja haluat kehittää itseäsi -Nautit hyvästä keskustelusta -Olet pitkäjänteinen ja argumentointitaitoinen -Pystyt tekemään päätöksiä ja saamaan niille kannatusta -Ymmärrät työpanoksesi merkityksen palkkaasi -Olet tiimipelaaja -Viet loppuun sen mitä aloitit, et jätä asioita roikkumaan -Olet kritiikinsietokykyinen ja itsekriittinen -Puhut ja kirjoitat erinomaista suomea ja englannin kielentaitosi ovat ajan tasalla -Ruotsin kielen osaaminen katsotaan eduksesi Kuka viihtyy meillä? Viihdyt meillä jos sinulla on aito halu palvella asiakkaita ja myydä erinomaisesti, et pelkää kovaakaan työtahtia ja arvostat järjestelmällistä toimintatapaa. Olet tuloshakuinen ja avoin uusille asioille. Mitä tarjoamme? Tarjoamme Sinulle viihtyisät toimitilat Tampereen keskustassa, työehtosopimuksen mukaisen peruspalkan ja tuloksesi mukaisen bonuksen sekä suuren joukon energisiä ja avuliaita työkavereita. Meillä Sinulla on hyvät etenemismahdollisuudet niin Suomessa kuin maailmalla. Haluamme auttaa työntekijöitämme kehittymään globaaleiden koulutusohjelmiemme kautta. Kiinnostuitko? Hae nyt! Haku on voimassa 20.3.2016 asti ja tapaamme hakijoita jo hakuaikana. Tervetuloa!
Työnantajan nimi: Teleperformance Finland Oy
Työnantajan osoite: Hatanpään Valtatie 18, 33100 TAMPERE
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakashankkija -
Myyntiedustajat
Etsitkö kesätöitä? Otamme nyt kasvavaan Tampereen toimistoomme vielä kolme kesätyöntekijää asiakashankintatehtäviin. Työssäsi keskustelet asiakkaiden kanssa joten odotamme sinulta hyviä
Finnacta Oy - 2016-06-14 - Pirkanmaa
CNC Koneistaja -
Koneenasettajat ja koneistajat
Etsimme asiakkaallemme ammattitaitoista CNC-koneistajaa. Toivomme kokemusta CNC-koneistuskeskuksista ja ohjelmointitaitoa Fanuc-Wincam ympäristöstä. Työsuhde on aluksi neljän kuukauden määräaikainen mutta on myös
VMP Group/ Conrator Oy - 2016-03-31 - Pirkanmaa
Etuuskäsittelijä, Tampere -
Sosiaaliturvaetuuksien käsittelijät
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 6 000 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata toimistoissa, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton
Kela - 2016-03-04 - Pirkanmaa
Huoltokorjaamotyöntekijä -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
RS Huolto Oy - 2016-04-12 - Pirkanmaa
Ikkuna-asentaja -
Lasinasentajat
Lämpölux on valtakunnallinen, nopeasti kasvava ikkuna- ja ovi-palvelukonsepti. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme lisää suosiotaan. Saneerausmarkkinoiden lähivuosien kasvu Suomessa lupaa
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-03-16 - Pirkanmaa
Iltavuorovastaava -
Myyntiedustajat
Huomio kaupallisen alan opiskelija! Etsitkö syksyksi mukavia lisäansioita, arvokasta työkokemusta sekä palkallista harjoittelupaikkaa? Laajennamme toimintaamme Tampereella. Kahdenkymmenen uuden työpisteen myötä etsimme
Finnacta Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Kahvilamyyjä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Aitoleipä Oy - 2016-03-11 - Pirkanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakkaallemme rautaisen ammattitaidon omaavia keittiötaiteen osaajia á la carte-ravintolaan Tampereelle. Arvostamme ripeyttä, täsmällisyyttä, tiimityötaitoja sekä tietysti ammattimaista otetta työhön.
VaWid-Yhtiöt Oy - 2016-03-23 - Pirkanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme ABC Kolmenkulmaan motivoitunutta ja innostunutta KOKKIA vakituiseen (90 h/3 vkoa) työsuhteeseen. Etsimme Sinua, joka omaat vahvan asiakaslähtöisen asenteen ja luontaisen palon ruoan valmistukseen. Aikaisempi noutopöytä-
Pirkanmaan Osuuskauppa - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Uusheräyksen Keskusliitto ry - 2016-03-23 - Pirkanmaa
Kotisiivooja -
Kotiapulaiset ja -siivoojat
Etsitkö keikkatyötä muun elämän oheen? Olisitko sinä etsimämme työntekijä siivoustöihin? Haemme nyt asiakkaallemme KOTISIIVOOJIA keikkatyöhön Tampereelle. Toivomme sinulta kokemusta kotisiivouksista
Personalhuset Staffing Group - 2016-05-15 - Pirkanmaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Parkanon kaupungin sivistystoimessa julistetaan haettavaksi määräaikaisesti seuraava toimi Lastentarhanopettajan perhevapaan sijaisuus ajalle 15.8.2016-4.6.2017 Kelpoisuusvaatimuksena lastentarhanopettajan toimeen on kasvatustieteen kandidaatin
Parkanon kaupunki - 2016-04-13 - Pirkanmaa
Levyseppähitsaaja -
Ohutlevysepät
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Muu ohutlevyseppä -
Ohutlevysepät
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-03-16 - Pirkanmaa
Myyjä/Remonttisuunnittelija -
Myyntiedustajat
Saunatohtori Oy on erikoistunut kosteiden tilojen remontoimiseen ja rakentamiseen. Saunojen ja kylpyhuoneiden lisäksi wc:t ja kodinhoitohuoneet kuuluvat palveluihimme. Kotimainen ja oma laudemallistomme on suunniteltu yhdessä asiakkaidemme kanssa.
Temp-Team Finland Oy - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
KENTTÄ / MESSUMYYJÄ REIPPAALLE MYYNTIMIEHELLE/ -NAISELLE MYYNTITYÖTÄ TARJOLLA Haluatko töitä? Koulutuksen myyjäksi? Vai oletko kokenut konkari? Haluatko työskennellä itsenäisesti? Oletko ihmisten parissa
Rekrytointipalvelu Highway - 2016-03-11 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija, Elisa / Saunalahti -
Myyntiedustajat
Myyntineuvottelija, Elisa/Saunalahti Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Tässä on mahdollisuutesi työllistyä ammattitaitoiseen ja mukavaan tiimiin ja napata oikeasti hyvä työpaikka
Enia Oy - 2016-03-31 - Pirkanmaa
myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Auto1.com on Euroopan nopeimmin kasvava vaihtoautojen tukkuliike. Laadukkaiden vaihtoautojen kysyntä kasvaa, ja Auto1.com mahdollistaa autoliikkeille vaihtoautojen tehokkaan hankinnan EU:sta. Auto1.com on kansainvälinen ja vauhdikas yritys,
Autowholesale Automotive Finland Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Nuorisotyönohjaaja -
Seurakuntatyöntekijät
Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnassa on haettavana Nuorisotyönohjaajan virka Viran tehtävät painottuvat varhaisnuorisotyöhön sisältäen tyttöjen ja poikien kerhotoiminnan sekä iltojen organisointia ja toteuttamista,
Tampereen ev.lut. seurakuntyhtymä - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Palveluneuvoja -
Vakuutusalan asiamiehet
LähiTapiola Pirkanmaa on itsenäinen osa johtavaa ja vakavaraista yhtiöryhmää, tarjoten palveluja kotien, maatilojen ja yritysten vakuuttamiseen liittyen. Meille asiakas on aina ykkönen ja haluammekin tarjota asiakkaillemme
LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö - 2016-04-28 - Pirkanmaa
Parturi-kampaaja, Kynsimuotoilija -
Kampaajat ja parturit
Etsinnässä Parturi-Kampaaja / Kynsimuotoilija! Haetaan mukavaa ja reipasta yrittäjää vuokratuolipaikalle kauneusstudioon, kosmetologin kaveriksi. Liike sijaitsee Oriveden Keskustassa, katutasossa ja on hiljattain remontoitu. Voit
Vanilla Studio - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Jos asiakaspalvelutyö on sinulle mieluisaa, työsi jälki kestää tarkastelun ja arvostat hyvää yhteishenkeä, on meillä tarjota sinulle mukava työpaikka, jossa työilmapiiri on hyvä ja työnantaja
Skylark-Invest Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Puistotyöntekijä -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Nokian kaupungin infrapalvelut/puistot hakee muutamia puistotyöntekijöitä kokoaikaiseen tuntipalkkaiseen työsuhteeseen viheralueiden kunnossapitotöihin. Työtehtäviin
Nokian kaupunki - 2016-03-04 - Pirkanmaa
Rakennusapumies -
Talonrakentajat
Haemme osaavia ja omatoimisia rakennusapumiehiä Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijoilta työturvallisuuskorttia, kokemusta rakennustyömailta sekä reipasta asennetta. Tulityökortti sekä oma auto katsotaan eduksi. Rekrytointipalvelu
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-03-15 - Pirkanmaa
Rakennusmies -
Talonrakentajat
Etsimme asiakkaallemme reippaita rakennusmiehiä vesivahinkosaneerauskohteisiin. Edellytämme kokemusta vastaavasta työstä sekä työturvallisuuskorttia. Oman auton käyttömahdollisuus sekä tulityökortti eduksi.
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-08-17 - Pirkanmaa
Rakennustyöntekijä / Nokia -
Talonrakentajat
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Ravintolatyöt; asiakaspalvelu, ruoka-annosten valmistaminen, tarjoilu, muut työnantajan osoittamat tehtävät. Työn tekeminen edellyttää kokemusta asiakaspalvelusta, kassankäytöstä sekä ruoka-annosten
Sawings Oy - 2016-05-28 - Pirkanmaa
Tarjoilija -
Tarjoilijat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-05-19 - Pirkanmaa
Telineasentaja -
Muut rakennustyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme kokeneita telineasentajia määräaikaiseen työsuhteeseen Pirkanmaan alueelle. Edellytämme hakijalta: - Aiempaa kokemusta telineasennuksista - Työturvallisuuskorttia Rekrytointipalvelu Sihti Oy on henkilöstöhallinnon
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Ylläpitopäällikkö -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Tervetuloa kiinteistöalan näköalapaikalle Tampereelle. Ovenia-konsernissa pääset mukaan toimintaan, jossa tehtävänämme on kiinteistön käytettävyyden sekä arvon kehittäminen ja säilyttäminen.
Ovenia Oy - 2016-04-28 - Pirkanmaa