Job Myyntiassistentti Keski-Suomi Investium Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Investium on jo yli 20 vuotta toiminut suomalainen finanssikonserni, jonka keskeisin tehtävä on vertailla ja välittää asiakkailleen ensiluokkaisia sijoitus- ja vakuutusratkaisuja. Meillä ei ole omia tuotteita, vaan palvelumme ydin on valita asiakkaillemme parhaat ratkaisut laajasta yhteistyöverkostostamme. Yhä enemmän asiakkaat haluavat kuulla ainutlaatuisesta palvelustamme, joten haemme nyt Jyväskylän toimistollemme kahta MYYNTIASSISTENTTIA Tehtäväsi on varata tapaamisia puhelimitse. Myyntiassistentti soittaa potentiaalisille ja nykyisille asiakkaillemme ja täyttää asiantuntijoidemme kalentereita. Olet myyntihenkinen, tuloshakuinen ja positiivinen henkilö. Arvostamme myös aiempaa kokemusta puhelintyöstä tai finanssialasta, mutta olemme myös koulineet huipputekijöitä alusta alkaen. Tiiviissä työyhteisössä sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan toimiston kehitykseen Jyväskylän alueella. Uuden ideointia tuetaan ja pääset osaksi tiimiä, jolla on kova tahtotila kasvattaa toimintaansa. Tässä työssä menestyvät henkilöt loistavat lähes poikkeuksetta myös muissa tehtävissä. Koulutamme sinut tehtäviisi ja huolehdimme urakehityksesi vaatimasta koulutuksesta säännöllisesti. Myyntiassistentin työ on erinomainen ponnahduslauta rahoitus- tai vakuutusalalle haluaville, sillä tällä alalla tärkein asia on oppia luomaan kontakteja ja asiakassuhteita. Henkilöstömme on meille erityisen tärkeä ja siksi olemme mukana Great Place to Workin järjestämässä Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa. Supliikkina henkilönä soitat itsellesi haastatteluajan jo tänään. Voit myös lähettää meille vapaamuotoisen myyntiesittelyn itsestäsi.
Työnantajan nimi: Investium Oy
Työnantajan osoite: Kauppakatu 18, 40100 JYVÄSKYLÄ
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat
Maa: Suomi
Alue: Keski-Suomi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Myyjät
M&J Dynastia on kasvava ja kehittyvä kuopiolainen telemarkkinoinnin asiantuntijayritys. Haluatko ansaita mukavasti ja hankkia itsellesi samalla ammatin? Meillä se on mahdollista! Pystyt työsi lomassa hankkimaan itsellesi merkonomin
M&J Dynastia Oy - 2016-08-10 - Keski-Suomi
Asiakashankkija -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Pohjolan LVIturva Oy on vuonna 2012 perustettu valtakunnallinen omakotitalojen vesijohtoremontteihin erikoistunut yritys. Olemme nopeasti kasvava yritys, jonka huikean menestyksen takana on tyytyväiset
Pohjolan LVIturva Oy - 2016-03-18 - Keski-Suomi
Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -
Puhelinpalveluneuvojat
Etsitkö työtä, jossa on joustavat työajat ja hyvä palkka? Kareta Oy on kuopiolainen, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita sekä
Kareta Oy - 2016-04-12 - Keski-Suomi
Asiakasneuvottelija -
Puhelin- ym. myyjät
Suoramarkkinointi Mega Oy on v.1986 perustettu, Suomen johtava puhelimitse tehtävään markkinointiin erikoistunut yritys. Kuulumme vahvasti kehittyvän Alma Media Oyj -konsernin Alma Talent -liiketoimintayksikköön. Alma Talent
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2016-08-17 - Keski-Suomi
Autonasentaja, huoltokorjaamo -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Päijät-Kumi Oy - 2016-03-25 - Keski-Suomi
Betonielementtien valmistaja -
Betonituote- ym. teollisuuden prosessityöntekijät
Haemme asiakasyrityksellemme Jyväskylän alueelle kesätyöntekijöitä betonielementtien valmistukseen. Työtehtävät koostuvat betonisten elementtien valmistuksesta
Opteam Pro Oy, Jyväskylä - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Energiapalveluiden myyjä, osa-aikainen -
Myyjät
Haemme nyt asiakaslähtöisiä Energiapalveluiden myyjiä Buusterin outbound- myyntitiimiin Jyväskylään. Tehtäväsi on tarjota Pohjoismaiden suurimman sähköyhtiön Nordic Green Energyn energiapalveluita
Buusteri Oy Jyväskylä - 2016-04-12 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme innostunutta ja työhönsä sitoutunutta henkilökohtaista avustajaa, jolla on kokemusta varhaiskasvatuksesta. Henkilökohtainen avustaja toimii lapsen ohjaajana ja tukena esiopetuksen ja päivähoidon arjen tilanteissa.
Uuraisten kunta - 2016-04-19 - Keski-Suomi
Itsenäinen myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Olemme työkaluja, kunnossapitotarvikkeita ja koneita valmistava sekä maahantuova perheyritys. Asiakkaina ovat ammatinharjoittajat, yritykset kunnat sekä valtio. Haemme nyt palvelukseemme myyntihenkisiä, tavoitteellisia, itsenäiseen
Spitzeco Oy / Avainkoneet - 2016-03-02 - Keski-Suomi
Kahvilamyyjä -
Kahvila- ja baarimyyjät
Jyväskylän jäähallin alakulmassa oleva Kahvila Alakulma etsii reipasta, kokenutta ruuanlaittotaitoista alan ammattilaista osa-aikaiseen työhön. Työtä on päivisin, iltaisin sekä viikonloppuisin. Myös
Tmi Juha Virenius - 2016-08-17 - Keski-Suomi
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-05-20 - Keski-Suomi
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-04-19 - Keski-Suomi
Kesätyöntekijöitä tuotantoon, Metsä Wood, Suolahti -
Saha- ja puutavaran käsittelijät ja prosessinhoitajat
Metsä Wood tarjoaa parhaita puutuotteita rakennus-, teollisuus- ja jakeluasiakkaiden tarpeisiin. Tavoitteemme on olla asiakkaan paras kumppani. Käytämme maailman parasta uusiutuvaa raaka-ainetta,
StaffPoint Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Leirintäaluetyöntekijä -
Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Leirintäaluetyöntekijän toimenkuvaan kuuluvia tehtäviä mm. kesäkahvilan hoitaminen, matkustajien vastaanottaminen, leirintämökkien petaukset ja muut siivoukset alueella sekä alueella ilmenevät muut työt.
Killinkikulma Ay - 2016-04-01 - Keski-Suomi
Linja-autonkuljettaja -
Linja-auton- ja raitiovaununkuljettajat
Haemme useampaa kuljettajaa ajamaan 1+16paikkaisia linja-autoja koskien jyväskylän kaupungin kilpailuttamaa vpl/shl matkojen kuljetuksia. Töissä tulee olla maanantai - perjantai klo 07:00 - 16:00. Viikonlopuista sovitaan erikseen.
Paajanen Hannes - 2016-02-18 - Keski-Suomi
Luokanopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Jämsä on toimelias ja kehittyvä noin 22 000 asukkaan kaupunki eteläisessä Keski-Suomessa, loistavien kulkuyhteyksien varrella. Kaupungin kivijalkoja ovat vahva teollisuus ja monipuolinen matkailu- ja palvelusektori. Jämsän
Jämsän kaupunki - 2016-04-12 - Keski-Suomi
Muottikirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme Jyväskylän työmaille ammattitaitoista MUOTTIKIRVESMIESTÄ Työ tapahtuu uudis- ja korjausrakennustyömailla. Muottitimpurin hommiin kuuluu mm. muottien esivalmistus, pystytys, tuenta, sidonta, purku ja puhdistus sekä
Selekta Rakennus Oy - 2016-03-10 - Keski-Suomi
Myyjä, Elisa / Saunalahti (oppisopimus mahdollinen -
Myyjät
Myyjä, Elisa / Saunalahti (myös oppisopimus mahdollinen) Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä aidosti
Enia Oy - 2016-05-02 - Keski-Suomi
Myyntijohtaja -
Myynti- ja markkinointijohtajat
Prasos Oy hakee kansainvälisen kasvunsa tueksi kansainvälistä myyntijohtajaa. Yritys on neljä vuotta sitten perustettu nuorekas finanssiteknologia-alan yritys. Prasos Oy on toistaiseksi keskittynyt kryptovaluuttoihin, lähinnä
Prasos Oy - 2016-03-16 - Keski-Suomi
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Holiday Club Resorts Oy:n myynti on vahvassa kasvussa. Haemme uuteen Holiday Clubin Jyväskylän myyntitoimistoon MYYNTINEUVOTTELIJOITA viikko-osakkeiden ja loma-asuntojen myyntitehtäviin kasvattamaan menestyvää liiketoimintaamme
Holiday Club Resorts Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Myyntineuvottelija, Saunalahti -
Myyjät
Myyntineuvottelija, Elisa/Saunalahti (myös oppisopimus mahdollinen) Etsitkö vakituista työpaikkaa, jossa saat hyvää palkkaa? Oletko jo valmis myynnin osaaja tai vaihtoehtoisesti alalle vasta aikova, mutta myyntityöstä
Enia Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi
Myyntivalmentaja (Trainee) -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Kasvamme vauhdilla ja haemme 3 henkilöä koulutukseen tulevaisuuden myyntivalmentajaksi. Koulutuksessa hiomme myyntitaitosi huipputasolle ja tämän jälkeen pääset näyttämään taitojasi vastuuhenkilönä.
M&J Dynastia Oy - 2016-06-01 - Keski-Suomi
Ohjelmistosuunnittelija -
Ohjelmistokehittäjät
Yrityksemme kasvaa voimakkaasti ja tarvitsemme uusia eri ohjelmistotekniikoiden osaajia esimerkiksi C/C++, C#, Python, SQL, UML, LabView, CoDeSys ja HTML5 -tekniikat sekä Linux - ja Android - ympäristöihin. Plussaa on, jos sinulla on kokemusta
Vision Development Oy - 2016-04-26 - Keski-Suomi
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Metropolis Oy hakee uutta ja reipasta parturi-kampaajaa. Pitkään toimineet toimipisteemme sijaitsevat aivan Jyväskylän ydinkeskustassa Asemakadulla ja Kauppakadulla. Nyt haemme sopimusyrittäjää Palokan Prisman yhteydessä
Metropolis Oy - 2016-05-28 - Keski-Suomi
Perushoitaja/sairaanhoitaja -
Lähihoitajat
Haemme perushoitajaa tai sairaanhoitajaopiskelijaa (suoritettu yli 140 op) sijaisuuteen hengityshalvausyksikköön ajalle 21.6. - 21.8.2016. Hengityshalvauspotilaiden hoitoyksikössä hoidetaan hengityshalvausstatuksen omaavia hengityskonepotilaita,
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-07-15 - Keski-Suomi
Software Project Managers -
Systeemisuunnittelijat
Qvantel is a leading global provider of cloud-based Business Support Solutions (BSS) and IT consulting services, which help telecom operators achieve maximum business efficiency and stand out from the competition through excellent customer experience.
Qvantel Finland Oy, Jyväskylä - 2016-06-14 - Keski-Suomi
Teollisuusputkihitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
BioGTS Oy valmistaa kotimaisia, patentoituja ja tehdasvalmisteisia biokaasu- ja biodiesellaitoksia, jotka mahdollistavat aikaisempaa kannattavamman bioenergian tuotannon. Yrityksemme avainhenkilöillä on pitkä kokemus biokaasu- ja biodiesellaitosten
BioGTS OY - 2016-04-15 - Keski-Suomi
Teräsrakenneasentaja -
Ohutlevysepät
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2003 perustettu henkilöstöpalveluihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Toimintamme kattaa henkilöstövuokraus- ja suorarekrytointipalvelut, soveltuvuusarvioinnit sekä henkilöstöhallinnon-
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Jyväskylä - 2016-07-15 - Keski-Suomi
Toimistopäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Finalistit Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi
Työnjohtaja (maarakennus) -
Rakennusalantyönjohtajat
Etsimme asiakasyrityksellemme TYÖNJOHTAJAA maarakennuskohteeseen Jyväskylään pitkään projektiin. Odotamme sinulta: - Vähintään AMK-insinöörin/mestarin/teknikon koulutusta - Kokemusta maanrakennusalan
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi