Job Myyntiedustaja Etelä-Savo Contact &Travel Finland Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Myyntiedustaja

Työnkuvaus:
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Etelä-Savon alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin etelä-savoon. Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät tekniikan kehittymisestä ja energia-alan uutuuksista. Siksi kuljemme kehityksen etujoukoissa ja kehitämme sekä palvelujamme että hinnoitteluamme aina kun se on mahdollista. Päämiehemme WEREL on Suomen suurin itsenäinen sähkönmyyjä ja yritys on kasvanut alle vuodessa 40 000 asiakkaaseen. Yrityksellä on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja tänä vuonna yritys laajentaa toimintaansa myös Norjan markkinoille. Tärkeintä on näyttää asiakkaalle, että myymme jotain halvemmalla, mistä hän maksaa tällä hetkellä enemmän. Käytännössä hän vain päivittää sopimuksensa meille ja ostaa sinulta säästöä. Työ Työsi on myydä yrityksille ja kuluttajille edullista energiaa. Ensisijaisesti tehtävä on päätoiminen, mutta sinulla voi jo olla jokin edustus, jonka puitteissa matkustat näillä talousalueilla. Meillä ei ole rajoituksia kenelle tai miten paljon voit myydä, tämä on vain sinusta kiinni. Odotamme sinulta: - Työkokemusta myynnin parista - omaat hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot - Rohkeutta ja määrätietoisuutta - Tavoitteellisuutta, osaat viedä kaupat päätökseen - Ajokorttia ja mahdollisuutta matkustaa omalla alueella Tarjoamme sinulle: - Kilpailukykyisen tuotteen haastavilla energiamarkkinoilla. Hinta ja hinnan turvallisuus on avainasemassa. - Kilpailukykyisen palkkion, jonka tason voit itse määritellä myyntihinnan perusteella asiakastilanteessa. - Perehdytyksen ja jatkuvan tuen. - Myyntimateriaalit - Odotamme, että sinulla on y-tunnus, jonka kautta laskutat. Työajat sijoittuvat pääsääntöisesti arkipäiviin klo 8-16. Tunnistitko itsesi ja otatko haasteen vastaan? Lähetä avoin hakemus ansioluettelosi kera osoitteeseen: terho.piittari (at) ctf.fi Tiedusteluissa voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 045 126 1005. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Työnantajan nimi: Contact &Travel Finland Oy

Työnantajan osoite: 50100 MIKKELI

Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Savo

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Alue-edustaja -

Myyjät
Haluatko mahdollisuuden ansaita hyvin, tehdä työtä ja toimia laadukkaiden hyvinvointituotteiden parissa!! Laajennamme toimintaamme ja nyt sinulla on mahdollisuus päästä mukaan iloiseen ja huumorintajuiseen tiimiimme. Työskentelemme
Hyvinvointituotteiden Palvelumyynti HP . - 2016-04-12 - Etelä-Savo

Asentaja, raskas autokalusto -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat

KM Huoltopalvelut Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo

Asiakasneuvottelija -

Puhelin- ym. myyjät
Etsimme 10 henkilöä eri projekteihin markkinoimaan yhteistyökumppaneidemme tuotteita. Työssäsi kontaktoit tuotteistamme kiinnostuneita asiakkaita. Työskentelet viihtyisässä Mikkelin keskustan toimistossamme 7 tuntia
Finnacta Oy - 2016-08-17 - Etelä-Savo

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko lyhyet työmatkat? Haluatko liukuvan työajan? Haluatko tienata kotona? Haemme myyntineuvottelijoita kotoa tehtävään puhelinmyyntityöhön. Tuotteina meillä on Suomen suurimpien kustantajien aikakausilehdet.
Contact &Travel Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Haettavana on kaksi lastentarhanopettajan toimea 1.8.2016 alkaen Saksalan päiväkotiin. Lastentarhanopettajan tehtäviin kuuluu vastata lapsiryhmän pedagogisesta opetuksesta ja kasvatuksesta. Työn alkaessa tehtävät sijoittuvat
Mikkelin kaupunki - 2016-05-15 - Etelä-Savo

Luokanopettaja, peruskoulun alaluokat -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Luokanopettajan tehtävä Puumalan yhtenäiskoulussa. Arvostamme kokemusta ja koulutusta alkuopetuksesta. Virka täytetään ehdollisena kunnes valittu on esittänyt työnantajalle hyväksyttävän lääkärintodistuksen
Puumalan kunta - 2016-03-10 - Etelä-Savo

Muu markkinoinnin erityisasiantuntija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Mikkelin Teatteri hakee markkinointihenkilöä määräaikaiseen työsuhteeseen. Tehtävänä markkinoinnin ja myynnin suunnittelu ja toteutus sekä Työväen Näyttämöpäivien tuottajan
Mikkelin Teatterin kannatusyhdistys ry - 2016-03-24 - Etelä-Savo

Myyjä -

Myyjät
Finlayson, Suomen vanhin edelleen toimiva tekstiiliyritys, perustettiin Tampereella vuonna 1820. Nykyisin yrityksen päätuotteita ovat vuodevaatteet, kylpytekstiilit sekä keittiö- ja kattaustekstiilit. Pääkonttorimme sijaitsee
Finlayson Oy - 2016-04-16 - Etelä-Savo

Myyjä Fortumin myyntipisteelle -

Myyjät
Rakennamme uutta tiimiä palvelemaan Mikkeln asiakkaita. Nyt on sinun mahdollisuutesi päästä mukaan uuden myyntipisteen starttaukseen. Rainmaker ja Fortum ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-05-13 - Etelä-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Tehtävät: Ihonhoito- ja kosmetiikkatuotteiden myynti, tuotteiden esittely- ja koulutustilaisuuksien järjestäminen, yhteydenpito asiakkaisiin. Arvostamme käytännon myyntikokemusta, asiakaspalvelutaitoja ja hyvää
Ihoakatemia Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia myyntiedustajia joukkoomme. Työnkuva sisältää arvokkaiden tuotteiden markkinointia ja myyntiä valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Pohjapalkkaa
Tmi S.Sorsa - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 77 eri maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana ja laajennamme nyt Porvooseen.
Ikonen Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Asiakasyrityksemme etsii asiakaspalveluhenkistä, dynaamista, yrittäjähenkistä ja joustavaa työntekijää myymään korkealaatuisia hierontalaitteita. Oma auto välttämätön. Lisäksi mahdollisuus
Talent Center Oy - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 65 maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana. Kasvatamme nyt tiimiämme ja
mikonen tmi - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme nyt tiimiimme lisää motivoituneita, oma-aloitteisia ja kunnianhimoisia työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Uudenmaan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin uusimaalle. Toimittamamme sähkö tuotetaan aina
Contact &Travel Finland Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsitkö kiinnostavaa myyntityötä, jossa pääset itse vaikuttamaan työnkuvaasi ja menestymällä työssäsi sinulla on mahdollisuus edetä nopeasti? Etsimme tavoitteellisia myyntiedustajia, jotka haluavat
Tmi T.Helminen - 2016-08-02 - Kanta-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Röni-Kuva Oy on Suomessa ja Ruotsissa toimiva ilmakuvaukseen ja ilmakuvien myyntiin erikoistunut yritys. Kuva-arkistomme kattaa kuvia aina vuodesta 1920 alkaen. Kymmenien vuosien kokemus takaa laadukkaat tuotteet sekä asiantuntevan palvelun.
Röni-Kuva Oy - 2016-02-15 - Lappi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin päijät-hämeen alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin päijät-hämeeseen. Toimittamamme
Contact &Travel Finland Oy - 2016-08-17 - Päijät-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
HenkilöstöPartneri Vertico Oy on palvelualan rekrytoineihin ja henkilövuokraukseen erikoistunut yritys. Asiakkaamme ALLit Oy on suomalainen vuonna 2001 perustettu vakavarainen puhelintarvikevalmistaja. Yrityksen tuotemerkkejä ovat
Henkilöstöpartneri Vertico Oy - 2016-02-15 - unspecified

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Myyntiedustaja /teamleader Leakomatic Ab on suomalainen yritys, jonka tavoite on olla markkinajohtaja Pohjoismaissa erilaisilla vesivuotokytkin-tuotteilla. Tehtaamme valmistamat tuotteet perustuvat ainutlaatuiseen patentoituun keksintöön, joka
Leakomatic Ab - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Freo Oy hakee palvelukseen tuloksentekijää. Jos koet, että olet - tehokas - tuloshakuinen - iloinen asiakaspalvelija ja tykkäät itsenäisestä työstä. Tarjoamme sinulle tuotteen jolla ei ole kilpailua markkinoilla.
Freo Oy - 2016-05-18 - Varsinais-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kaikenikäisiä henkilöitä,
Pasastar Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat

Suomen Numerokeskus Oy - 2016-05-11 - Etelä-Savo

Palkanlaskija, Kuortti -

Palkanlaskijat

StaffPoint Oy - 2016-06-09 - Etelä-Savo

Siivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Tehtävänä on siivota majoitus-, sosiaali- ja kahvilatilat sekä tehdä piha- ja puutarhatöitä, auttaa tarvittaessa kahvilassa, veneiden siistimisessä ja asiakaspalvelussa sekä osallistua tilanteen mukaan erilaisiin
Nestorinranta Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo

Siivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Savonlinnan kotipalvelumme hakee siivoojaa. Työntekijä tarvitsee työssään omaa autoa, kilometrikorvaus maksetaan. Työ on pääasiassa asiakaskotien siivousta, mutta siihen sisältyy jonkun verran asiakkaiden avustamista
Vetrea Terveys Oy - 2016-03-17 - Etelä-Savo

Ständimyyjä -

Myyjät
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä ja pidät esillä olemisesta? Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Rainmakerin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo

Tarjoilija, Savonlinna -

Tarjoilijat
Etsimme edustus- ja väliaikatarjoilijoita Savonlinnan Oopperajuhlien ajalle. Savonlinnan Oopperajuhlat on vuosittain järjestettävä suuri musiikkitapahtuma Savonlinnassa, joka on merkittävimpiä suomalaisen oopperamusiikin
StaffPoint Oy - 2016-05-20 - Etelä-Savo

 
 
site syntyy 1.1623570919037 sekuntia