Job Myyntiedustaja Kainuu Contact &Travel Finland Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Myyntiedustaja

Työnkuvaus:
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Kainuun alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin kainuuseen. Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät tekniikan kehittymisestä ja energia-alan uutuuksista. Siksi kuljemme kehityksen etujoukoissa ja kehitämme sekä palvelujamme että hinnoitteluamme aina kun se on mahdollista. Päämiehemme WEREL on Suomen suurin itsenäinen sähkönmyyjä ja yritys on kasvanut alle vuodessa 40 000 asiakkaaseen. Yrityksellä on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja tänä vuonna yritys laajentaa toimintaansa myös Norjan markkinoille. Tärkeintä on näyttää asiakkaalle, että myymme jotain halvemmalla, mistä hän maksaa tällä hetkellä enemmän. Käytännössä hän vain päivittää sopimuksensa meille ja ostaa sinulta säästöä. Työ Työsi on myydä yrityksille ja kuluttajille edullista energiaa. Ensisijaisesti tehtävä on päätoiminen, mutta sinulla voi jo olla jokin edustus, jonka puitteissa matkustat näillä talousalueilla. Meillä ei ole rajoituksia kenelle tai miten paljon voit myydä, tämä on vain sinusta kiinni. Odotamme sinulta: - Työkokemusta myynnin parista - omaat hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot - Rohkeutta ja määrätietoisuutta - Tavoitteellisuutta, osaat viedä kaupat päätökseen - Ajokorttia ja mahdollisuutta matkustaa omalla alueella Tarjoamme sinulle: - Kilpailukykyisen tuotteen haastavilla energiamarkkinoilla. Hinta ja hinnan turvallisuus on avainasemassa. - Kilpailukykyisen palkkion, jonka tason voit itse määritellä myyntihinnan perusteella asiakastilanteessa. - Perehdytyksen ja jatkuvan tuen. - Myyntimateriaalit - Odotamme, että sinulla on y-tunnus, jonka kautta laskutat. Työajat sijoittuvat pääsääntöisesti arkipäiviin klo 8-16. Tunnistitko itsesi ja otatko haasteen vastaan? Lähetä avoin hakemus ansioluettelosi kera osoitteeseen: terho.piittari (at) ctf.fi Tiedusteluissa voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 045 126 1005. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Työnantajan nimi: Contact &Travel Finland Oy

Työnantajan osoite: 87100 KAJAANI

Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat

Maa: Suomi

Alue: Kainuu

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasneuvottelija -

Myyntiedustajat
Kareta Oy on kuopiolainen jo 6 vuotta toiminut, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita sekä uusasiakkaille että nykyisille asiakkaille. Työllistämme
Kareta Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Asiakasneuvottelija -

Myyntiedustajat
Kareta Oy on kuopiolainen jo 6 vuotta toiminut, puhelinpalveluihin ja asiakaspalveluun erikoistunut telemarkkinointiyritys. Tehtävänämme on myydä laadukkaita tuotteita sekä uusasiakkaille että nykyisille asiakkaille. Työllistämme
Kareta Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Elintarviketyöntekijä -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Haetaan valkosipulin käsittelytehtäviin nuorehkoa naisihmistä, kiireapulaiseksi, alustavasti 3 viikon ajalle. Mahdollisesti sijaisuuksia myöhemminkin. Työ on käsityövaltaista, jossa tärkeimmät hakijalta vaadittavat
Valkoliekki Oy - 2016-07-15 - Kainuu

Etsivä nuorisotyöntekijä, vuorotteluv.sijainen -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Haemme yhtä (1) vuorotteluvapaan sijaista Suomussalmen kunnan etsivään nuorisotyöhön ajalle 18.3. - 15.6.2016. Ensisijaisena tehtävänä on auttaa alle 29 -vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden
Suomussalmen kunta - 2016-02-15 - Kainuu

fysioterapeutti -

Fysioterapian erityisasiantuntijat
Hyvinvointi Sampo on monipuolisia kuntoutuspalveluita tarjoava toimija Kuhmossa. Järjestämme Kelan kuntoutuskursseja monipuolisesti sekä Kelan yksilökuntoutusta vaikeavammaisille ja harkinnanvaraisille. Lisäksi tarjoamme laitoskuntoutusta
Kalevalan kuntoutuskoti-säätiö - 2016-07-15 - Kainuu

Hydrauliikka-asentaja/kokoonpanija -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Etsimme asiakasyrityksellemme Transtech Oy:lle useita hydrauliikka-asentajia Kajaaniin. Voit olla työurasi alussa oleva tai kokeneempi tekijä.Työt alkavat sopimuksen mukaan ja kestävät
Adecco Finland Oy, Jyväskylä - 2016-08-17 - Kainuu

Kemian tuntiopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Perusopetuksen ja lukion yhteinen kemian tuntiopettaja (arvio tunneista on noin 15 vt) ajalle 1.8.2016 - 31.7.2017. Palkkaus on OVTES:n mukainen. Koeaika on 4 kk. Valitun on ennen vaalin vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus
Vaalan kunta - 2016-07-15 - Kainuu

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakasyrityksellemme kokin sijaista määräaikaiseen työsuhteeseen. Määräajan jälkeen työt voivat jatkua halujen mukaan kokin avustajana. Työt ovat säännöllistä päivätyötä.
Sihti Pohjois-Suomi oy - 2016-03-01 - Kainuu

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Haemme asiakasyritykseemme lastenhoitajaa. Edellytämme kokemusta ja koulutusta vastaavista työtehtävistä. Tule haastatteluun Kairest Oy Nuaskatu 8 D Kajaani. Töitä tarjolla heti! Täytä hakemus www.kairest.fi ilmoittaudu
Kairest Oy - 2016-02-19 - Kainuu

Liikenneopettaja -

Ajo-opettajat

KAINUUN AUTOKOULU OY - 2016-07-15 - Kainuu

Luokanopettajan virka -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Sotkamon kunnan sivistyspalveluissa julistetaan haettavaksi toistaiseksi voimassaoleva perusopetuksen luokanopettajan virka nro 0702 1.8.2016 alkaen, toimipaikkana Kontinjoen koulu. Viranhaltijalta toivotaan tekstiilityön ja musiikin opetustaitoa
Sotkamon kunta - 2016-03-22 - Kainuu

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Alavus Ikkunat Oy on kotimainen laadukkaita ikkunoita ja ovia valmistava yritys. Alavus Ikkunat Oy valmistaa laadukkaita puu- ja puualumiini-ikkunoita sekä parveke- ja ulko-ovia. Tuotteidemme korkea laatu syntyy henkilöstön korkeasta ammattitaidosta,
Alavus Ikkunat Oy - 2016-04-12 - Etelä-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
MIKSI? Vantaalla sijaitseva toimipiste joka hakee uusia edustajia, tiiminvetäjiä ja toimistonpitäjiä. Tässä on nälkäiselle ajokortin omistavalle henkilölle täydellinen tilaisuus menestyä! +Yrityksessä
Karl Peltonen Tmi - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia myyntiedustajia joukkoomme. Työnkuva sisältää arvokkaiden tuotteiden markkinointia ja myyntiä valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Pohjapalkkaa
Tmi S.Sorsa - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 65 maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana ja olemme avanneet uuden toimipisteen
rk marketing - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yritysmyyjä Oppisopimuksella PEZ Media hakee Helsingin toimipisteeseen kahta yritysmyyjää oppisopimuskoulutukseen. Työskentelemällä osan viikosta ja opiskelemalla osan, voit hankkia itsellesi tutkinnon ja samalla kouluttaa
PEZ Media Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Oletko sinä yrityksemme tuleva myyntitykki? Jos vastasit kyllä , niin tervetuloa tiimiimme! Olemme vahvasti kasvava paikallinen yritys, joka on toiminut jälleenmyyjänä 2 vuotta ja ylentynyt maahantuojaksi. Laajensimme nyt toimintaamme
Haapasaari Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Hartwall on juoma-alan kasvava suunnannäyttäjä. Valmistamme suomalaisten rakastamia juomia arkeen ja juhlaan. Hartwallin tuotevalikoimaan kuuluu vesiä, virvoitusjuomia, erikoisjuomia, oluita, siidereitä ja long drink -juomia sekä
Oy Hartwall Ab - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Toimintamme kasvaessa haemme myyntiedustajia myymään ikkuna- ja oviuudistuksia. Erinomainen tuote- ja palvelukonsepti, siksi suosittu. Myyntityöhösi saat vahvan tuen johdolta. Tämä on todellinen menestyspaikka nälkäiselle
Suomen Tiimi-Ikkuna Oy - 2016-03-24 - Kanta-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme nyt tiimiimme lisää motivoituneita, oma-aloitteisia ja kunnianhimoisia työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-28 - Kanta-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
KotiSun Group Oy on valtakunnallinen putkisaneerauspalveluja tarjoava yritys. Toteutamme vuosittain yli 2500 saneerausta Suomessa. Etsimme nyt reipasta ja hyvällä asenteella olevaa myyntiedustajaa Helsingin tiimiin Uudenmaan alueelle. Et tarvitse
KotiSun Viemäripalvelut Oy - 2016-04-01 - Kanta-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Sihvari Oy on suomalainen jäte- ja ympäristöhuoltopalveluita tuottava yritys. Toimipisteet sijaitsevat Vantaalla, Lappeenrannassa, Kouvolassa, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Palvelemme sekä yrityksiä että kotitalouksia.
Sihvari Oy - 2016-05-18 - Kymenlaakso

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Pohjolan Energiatalo Oy on nopeasti kasvava aurinkoenergiaan erikoistunut yritys. Olemme nyt vahvistamassa myyntitiimiämme Oulun alueella. Laadukkaat tuotteemme ja avaimet käteen -palvelumme lisäävät suosiotaan. Energiamarkkinoiden
Pohjolan Energiatalo Oy - 2016-02-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjois-Savon alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjois-Savoon. Toimittamamme sähkö tuotetaan
Contact &Travel Finland Oy - 2016-03-17 - Pohjois-Savo

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Olemme kattojen pesuihin ja maalauksiin erikoistunut yritys ja haemme myyntihenkistä edustajaa palvelemaan kotitalousasiakkaitamme. Annamme täydellisen koulutuksen työhön eli enemmän arvostamme asennetta kuin koulutusta. Kokemus
L-S Mittasaneeraus - 2016-05-13 - Satakunta

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Pohjolan Ikkunacenter on alansa nouseva toimija. Panostamme erityisesti henkilöstön kehittämiseen ja hyvinvointiin. Tarjoamme työhön henkilökohtaisen perehdytyksen ja mahdollisuudet todella hyviin ansioihin. Edustamamme tuotteet
Secure Trade Finland Oy - 2016-02-15 - unspecified

Ryhmänohjaaja Kuhmon Green Care -hankkeeseen -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kuhmon kaupunki hakee määräaikaiseen työsuhteeseen ryhmänohjaajaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittamaan Kuhmon Green Care -hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on edistää pitkään työttömänä
Kuhmon kaupunki - 2016-04-13 - Kainuu

Sellonsoiton tuntiopettaja -

Muut musiikin opettajat
Kajaanin kaupungin ylläpitämässä Kainuun musiikkiopistossa on haettavana sellonsoiton tuntiopettajan tehtävä ajalle 15.8. - 20.12.2016. Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin
Kajaanin kaupunki - 2016-06-04 - Kainuu

Telineapumies -

Muut rakennustyöntekijät
Suomen Vuokramestarit Oy on pääasiassa Oulun ja Kokkolan talousalueilla toimiva henkilöstönvuokraus- ja rekrytointialan yritys. Toimintamme kasvaessa palvelemme työntekijöitämme ja asiakkaitamme myös muualla Suomessa
Suomen Vuokramestarit Oy - 2016-02-15 - Kainuu

Työnjohtaja, rakennusala -

Rakennusalantyönjohtajat
Vuokatin Nurmi Oy on vuonna 1992 perustettu maa- ja viherrakentamiseen sekä ympäristönhoitopalveluihin erikoistunut yritys. Vuokatin Nurmi Oy on osa Vumos - konsernia. Haemme työnjohtajaa tuottamaan Vumos Green - palveluita Kainuun
Vuokatin Nurmi Oy - 2016-06-22 - Kainuu

 
 
site syntyy 7.6420540809631 sekuntia