Job Myyntiedustaja Lahti unspecified Oy ER Finland Ab - Työtarjoukset
YmMzMzIzZDgtNmUzMS00ZWViLTk1ZGMtODcwNzM2NWIzZmQ0IDgx
reference: bc3323d8-6e31-4eeb-95dc-8707365b3fd4
documentId: 10077730
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1566901807952
Työnimike: Myyntiedustaja Lahti
Työnkuvaus:
Oy ER Finland Ab kuuluu kansainväliseen Rahmqvist -konserniin, jolla on pitkät perinteet jo vuodesta 1953. Konsernin liikevaihto on n. 41 miljoonaa euroa ja yhtiöllä on AAA-luottoluokitus. Olemme vakavarainen ja kasvava perheyhtiö jolla on edustus 16 maassa. Suomen Rahmqvist täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 40 vuotta.
Meillä pääset osaksi kestävällä tavalla toimivaa yritystä, jolla on sekä tyytyväiset asiakkaat että motivoituneet työntekijät. Henkilöstö on yrityksemme kasvun ja kehityksen kannalta yksi tärkeimmistä asioista ja siksi panostammekin heihin.
Autamme sinua saavuttamaan tavoitteesi tarjoamalla kannustusta ja ohjausta työssäsi. Koulutamme työntekijämme oman alansa asiantuntijoiksi työn lomassa. Menestyksen kannalta on tärkeää, että pidät ihmisten parissa työskentelystä ja olet luova sekä myyntihenkinen. Aiempi kokemus myyntityöstä ei ole välttämättömyys.
Haemme nyt MYYNTIEDUSTAJAA Lahden/Päijät-Hämeen myyntialueelle.
Haluatko liittyä joukkoomme?
Tarjoamme sinulle:
- perusteellisen koulutuksen
- motivoivan palkan
- yhtiön auton tai korvauksen oman auton käytöstä
- loistavan työyhteisön
Odotamme sinulta:
- tuloshakuisuutta ja yrittäjähenkisyyttä
- halu kehittyä yritysmyynnin ammattilaiseksi
- valmiutta työskennellä nopeatempoisessa ympäristössä
- ajokorttia
Tartu tilaisuuteen ja luo itsellesi ura menestyvässä perheyrityksessä!
Hae tehtävää helposti ja nopeasti oheisen hakulinkin kautta tai lähetä hakemuksesi osoitteeseen rekry (at) rahmqvist.com. Mikäli jokin asia jäi askarruttamaan, ota yhteyttä Matti Harjuun puh. 040 842 7489. Toimi nopeasti, sillä täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lue perheyrityksemme toiminnasta lisää osoitteessa www.rahmqvist.fi.
Matti Harju, +358 40 842 7489
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C5223
positionTypeCode: directhire
contractTypeCodes_0: fulltime
Työnantajan nimi: Oy ER Finland Ab
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Asfalttityöntekijä -
Haemme reipasta asfalttityöntekijää tuleville kausille.Työtehtäviin kuuluu mm. lapiomiehen työt ym. asfalttityöt.Edellytämme- ABCE ajokorttia tai vähintään ABC- luotettavuutta ja joustavuutta- hyvää fyysistä kuntoaAsfalttialan työkokemus ei ole välttämätöntä; koulutusta ja opastusta
HTG-Asfaltti Oy - 2019-03-25 - unspecified
Geoteknikko -
Me Yarassa tuotamme ratkaisuja tuottavaan ja kestävään maatalouteen sekä ympäristönsuojeluun. Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa osallistumme globaalien haasteiden kuten ruoan ja luonnonvarojen riittävyyden sekä ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen. Yara
Yara Suomi Oy, Siilinjärvi - 2018-08-16 - unspecified
Hitsaaja -
Haemme asiakasyrityksellemme Oulun alueelle TIG-HITSAAJAA. Hakijoilta toivomme: - kokemusta tig-hitsauksesta/rosteri - kuvanlukutaitoa - hyvää työasennetta - voimassa olevia työturvallisuus- ja tulityökortteja - auton käyttämahdollisuutta Työt alkavat heti
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2018-09-05 - unspecified
Hydrauliikka-asentaja -
Asiakasyrityksemme TP-Kunnossapito on erikoistunut teollisuuden monipuolisiin asennus- ja kunnossapitopalveluihin. Heidän palvelunsa pitävät sisällään muunmuassa teollisuuden kunnossapito- ja koneasennuspalveluja, kuten myös yksittäisten tuotantolaitteiden korjaukset ja vuosisopimuksiin perustuvat
Valtti Henkilöstöratkaisut Oy - 2019-02-21 - unspecified
Imuauton kuljettaja -
.Haemme vahvistukseksi Tuusulan toimipisteeseemmeIMUAUTON KULJETTAJAAvastaamaan viemärihuollon monipuolisista tehtävistä. Pääpaino tehtävässä on sadevesi- ja lokakaivojen tyhjennyksissä.Valittavalta kuljettajalta tulee löytyä C-ajokortti, voimassa oleva kuljettajan ammattipätevyys sekä työturvallisuus-
Lassila & Tikanoja Oyj - 2019-01-08 - unspecified
Käynninvarmistaja, Tikomet Oy -
Tikomet Oy on kovametallin kierrätykseen sinkkiprosessilla erikoistunut yhtiö. Kuulumme kansainväliseen Plansee-konserniin, joka on länsimaiden suurin volframituottaja ja johtava kovametallin kierrättäjä. Alan viimeistä tekniikkaa edustava tuotantolaitoksemme sijaitsee Jyväskylässä, Seppälänkankaan
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-11-13 - unspecified
Koneasentaja -
Mateko Oy toimii maarakennuskonekaupan alalla maahantuojana, markkinointi- ja jälleenmyyntiyhtiönä. Yhtiön pääedustuksia ovat Euroopan suurimman maarakennuskoneiden valmistajan JCB:n tuotteet. Yhtiö on perustettu vuonna 1996, liikevaihto on 27 M€ ja henkilökuntaa on 50. Lisätietoja www.mateko.fiHaemme
Eilakaisla Oy - 2019-08-09 - unspecified
Koulutussihteeri -
Turun yliopisto on maailmanluokan monialainen tutkimusyliopisto, joka tarjoaa haasteellisia työtehtäviä ja ainutlaatuisen näköalapaikan suomalaiseen ja kansainväliseen tiede- ja koulutusmaailmaan. TURUN YLIOPISTON KEHITTÄMISPALVELUJEN TUTKIJANURA-YKSIKÖSSÄ ON HAETTAVANA Koulutussihteerin
Turun yliopisto. - 2019-05-24 - unspecified
Kuorma-autonkuljettaja -
Haussa asiakasyrityksellemme C-kortillinen koukkukuorma-auton kuljettaja Keravan alueelle. Ajoalue pääkaupunkiseutu/Uusimaa, paikallistuntemus eduksi.Jos olet kiinnostunut kuorma-autonkuljettajan tehtävistä,ole minuun pikimmiten yhteydessä niin katsotaan asiaa eteenpäin!Yhteydenotot: Mira Laitila,
Lokki Henkilöstöpalvelut Oy - 2019-03-20 - unspecified
Lakimies -
TYÖPAIKAN ESITTELYTerveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Vahvuuksiamme ovat merkityksellinen työ, osaava ja intohimoisesti työhönsä suhtautuva henkilöstö
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - 2019-06-15 - unspecified
Myyjä -
Teetkö kaikkesi tehdäksesi myyntiä? Oletko elementissäsi nopeatempoisessa työssä ja koet uudet haasteet palkitsevina? Sytytkö ajatukselle tavoitteiden saavuttamisesta yhdessä tiimisi kanssa? Jos vastasit kyllä, saatat olla juuri etsimämme henkilö.
JYSK OY - 2018-08-16 - unspecified
Myyntiedustaja Sanoma-tiimiin -
Liity energiseen Sanoman tiimiimme myymään ja edustamaan Suomen vahvinta mediabrändiä!KUKA?Sinä! Ahkera, rohkea ja asiakaspalvelusta innostuva tyyppi jota motivoi mahdollisuus kehittyä myynnin superammattilaiseksi! Meillä tehdään tulevaisuuden tähtiä.MITEN?Meillä olet tärkeä osa isompaa
Promotion Point Oy - 2019-08-10 - unspecified
Näytteenottovastaava, näytteenottaja -
MetropoliLab Oy on kotimainen elintarvike-, vesi- ja ympäristölaboratorio. Tarjoamme monipuolisia laboratoriopalveluita yrityksille, laitoksille, yhteisöille, kuntien ja valtion viranomaisille sekä yksityisille henkilöille. Tutkimuksiin liittyvä raportointi, erilaiset asiantuntijapalvelut
MetropoliLab Oy - 2018-08-08 - unspecified
Ohjaaja -
HALUATKO OLLA MUKANA EDISTÄMÄSSÄ HYVÄÄ ELÄMÄÄ?KVPS Tukena Oy on omaisjärjestötaustainen kehitysvammaista ja erityistä tukea tarvitsevaa ihmistä ja hänen läheisiään auttavien ja tukevien palveluiden valtakunnallinen tuottaja ja kehittäjä. Tukena tarjoaa monipuolisia palveluita koko maan
KVPS Tukena OY - 2018-12-12 - unspecified
Painepesijöitä -
Hyvä fyysinen kunto ja asenne kohdillaan? Etsitkö joustavaa työtä muun elämän oheen? Tule meille töihin!Haemme nyt PAINEPESIJÖITÄ Kauhajoelle.Painepesijänä / elintarviketilojen siivoojana puhdistat elintarvikelaitoksen tuotannon tiloja ja koneita painepesumenetelmin. Tässä työssä tarvitset
Personalhuset Staffing Group Oy - 2018-12-04 - unspecified
Parturi-kampaaja -
Haemme parturi-kampaajia sopimusyrittäjyyspohjalla kahteen uuteen liikkeeseemme. Hair Today on ylellinen parturi-kampaamo, joka on erikoistunut hyviin asiakaskokemuksiin. Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä täysin uusissa moderneissa työtiloissa, hyvän työilmapiirin
Hius Plaza - 2018-08-22 - unspecified
Porrassiivooja -
Etsimme siivousalan asiakkaallemme aktiivista ja omatoimista PORRASSIIVOOJAA Pirkanmaan alueelle vaihteleviin kohteisiin. Työnkuva sisältää pääosin kerrostalojen ja kiinteistöjen porraskäytävien ja yleisten tilojen puhtaanapitoa, mutta tarvittaessa myös
Alen Consulting Oy - 2018-10-26 - unspecified
Psykologian apulaisprofessori (tenure track) -
Turun yliopisto on maailmanluokan monialainen tutkimusyliopisto, joka tarjoaa haasteellisia työtehtäviä ja ainutlaatuisen näköalapaikan suomalaiseen ja kansainväliseen tiede- ja koulutusmaailmaan.Yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa on haettavana Psykologian apulaisprofessorin (tenure track)
Turun yliopisto. - 2019-04-16 - unspecified
Rakennusapumies / Tampere -
VPS HenkilöstöpalveluVPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi meillä on toimipisteet Budapestissa ja Tallinnassa. Olemme HPL Henkilöstöpalveluyritysten
VPS Henkilöstöpalvelu Oy - 2019-04-03 - unspecified
Ryhmäperhepäivähoitaja -
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Ryhmäperhepäiväkoti Vuorenpeikko Maailman vaikuttavin paikka oppia! Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä
Helsingin kaupunki. - 2018-10-17 - unspecified
Siivoustyön vastaava -
Alina on kokonaisvaltaisia kotityö- ja hoitopalveluita tuottava kotimainen hoiva-alan ketju, jolla on jo yli 30 paikallista yrittäjää eri puolilla Suomea. Alinan ammattilaiset auttavat kaiken ikäisten ihmisten arkea heidän kodeissaan monipuolisilla kotipalveluilla.SIIVOUSTYÖN VASTAAVA, haluatko
Alina Hoivatiimi Oy - 2019-08-31 - unspecified
Tuotantotyöntekijä -
Etsitkö uusia haasteita työurallesi tai haluatko kehittää itseäsi jonkin uuden alan parissa? Onko sinulla hyvä asenne ja haluat haastaa itseäsi? Nyt tarjoamme sinulle näihin mahdollisuuden!Mihin haemme?Haemme yhteistyössä useiden asiakasyritystemme kanssa hyvällä asenteella ja reippaalla
Barona Oy - 2018-11-24 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-10-31 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-08 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-10-19 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-10-31 - unspecified
Valmentaja -
Haemme Huvilinnan ryhmäkotiin VALMENTAJAA Autismisäätiö on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon ja valtakunnallinen säätiö. Säätiössä on vahva neuropsykiatristen oireyhtymien, erityisesti autismin kirjon asiantuntemus. Autismisäätiön
Autismisäätiö - 2018-09-14 - unspecified
Varhaiskasvatuksen opettaja -
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatusyksikkö Kannel-pph KaarelaMaailman vaikuttavin paikka oppia!Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä 90 000 helsinkiläiselle
Helsingin kaupunki. - 2019-06-18 - unspecified
Vartija -
Etsimme tarvittaessa töihinkutsuttavia vartijoita vartiointitehtäviin Helsingin alueelle tärkeään asiakaskohteeseemme. Työvuoroja on tarjolla eri pituisia ja ne koostuvat sekä päivä-, että yövuoroista. Odotamme sinulta vartiointialan koulutusta, nuhteetonta taustaa, kiinnostusta turvallisuus
Sydbevakning Ab - 2019-08-29 - unspecified
Viisi asiakashankkijaa -
Etsimme viittä asiakashankkijaa toimistoon Hämeenlinnan keskustaan. Tiedätkö kodin nikkaroinnista, autoilusta, ruuasta, kauneudesta, terveydestä,matkailusta tai yleisesti joka asiasta paljon?Olet silloin juuri oikea henkilö tähän tehtävään.Olemme A-lehtien suurin yhteistyökumppani ja kasvavan
Finnacta Oy - 2019-07-23 - unspecified