Job Myyntiedustaja Pirkanmaa Werel Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
WE®EL - Nykyaikainen sähköyhtiö Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät tekniikan kehittymisestä ja energia-alan uutuuksista. Siksi kuljemme kehityksen etujoukoissa ja kehitämme sekä palvelujamme että hinnoitteluamme aina kun se on mahdollista. Olemme Suomen suurin itsenäinen sähkönmyyjä ja kasvaneet alle vuodessa 40 000 asiakkaaseen. Meillä on toimintaa Suomessa ja Ruotsissa ja tänä vuonna laajennamme toimintamme myös Norjan markkinoille. Työ Työsi on myydä yrityksille ja kuluttajille edullista energiaa. Ensisijaisesti tehtävä on päätoiminen, mutta sinulla voi jo olla jokin edustus, jonka puitteissa matkustat näillä talousalueilla. Meillä ei ole rajoituksia kenelle tai miten paljon voit myydä, tämä on vain sinusta kiinni. Mitä odotamme sinulta? Olet positiivinen, omaat hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot, olet määrätietoinen ja osaat ottaa asiakkaan tarpeet huomioon, sekä viedä kaupat päätökseen. Osaat hahmottaa kokonaisuuksia ja luoda omat tavoitteet kanssamme ja pidät niitten ylittämistä normaalina tavoiteltavana asiana. Tärkeintä on näyttää asiakkaalle, että myymme jotain halvemmalla, mistä hän maksaa tällä hetkellä enemmän. Käytännössä hän vain päivittää sopimuksensa meille ja ostaa sinulta säästöä. Mitä tarjoamme Kilpailukykyisen tuotteen haastavilla energiamarkkinoilla. Hinta ja hinnan turvallisuus on avainasemassa. Kilpailukykyisen palkkion, jonka tason voit itse määritellä myyntihinnan perusteella asiakastilanteessa. Perehdytyksen ja jatkuvan tuen. Myyntimateriaalit Näemme, että sinulla on y-tunnus, jonka kautta laskutat, jolloin omien tulojen ja menojen hyötyminen on avainasemassa. Pystymme myös tarjoamaan yhteistyökumppanimme palvelua, jolloin voit samalla ryhtyä yrittäjäksi esim. toiminimellä. Lähetä hakemus ja cv sähköpostitse osoitteeseen hakan.gustafsson (at) werel.net. Tiedusteluissa voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 040 168 77 69.
Työnantajan nimi: Werel Oy
Työnantajan osoite: 33100 TAMPERE
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat
Maa: Suomi
Alue: Pirkanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Autopeltiseppä -
Ohutlevysepät
Etsimme asiakkaallemme aluksi osa-aikaista autopeltiseppää. Työ sisältää ajoneuvojen kolarikorjauksia, tuulilasien vaihtoja yms. autokorjaamo tehtäviä työtilanteen mukaan hakemukset osoitteeseen: hakemukset (at) innolinkstaff.fi
Innolink Staff Oy - 2016-06-04 - Pirkanmaa
Harjoittelijoita strateg. verkon kehitys - tiimiin -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Elenia toimii sadan kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Sähkön ja lämmön jakelu on palvelumme arjen turvaamiseen ja sujumiseen joka
Elenia Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme henkilökohtaisia avustajia eri puolille Pirkanmaata. Toimit alueellasi henkilökohtaisena avustajana. Avustat avustettavia henkilökohtaisesti niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö
CityWork Pirkanmaa Oy - 2016-04-27 - Pirkanmaa
Inside Sales Manager -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
M-Filesin ohjelmistoratkaisut mullistavat tiedon hallinnan, jakamisen sekä suojaamisen. Kehittämämme metatietopohjainen M-Files-tiedonhallintateknologia erottaa tuotteemme muista alan tuotteista ja on nostanut meidät alan kärkeen.
M-Files Oy - 2016-04-19 - Pirkanmaa
Jakajia Urjalaan -
Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
VOISIKO SINUSTA TULLA MANU? Alma Manu Oy:n Pirkanmaan jakelussa työskentelee meitä Manuja noin 500. Manujen työ on tärkeä osa lehdentekoa, sillä lehti on valmis vasta, kun se on asiakkaalla. Varhaisjakelussa jaamme Aamulehden
Alma Media Oyj - 2016-06-22 - Pirkanmaa
Kahvilatyöntekijä (kesätyö) -
Kahvila- ja baarimyyjät
Etsimme asiakkaallemme Tampereelle keskustan alueelle KAHVILATYÖNTEKIJÄÄ. Työ pitää sisällään asiakaspalvelua, leipomotuotteiden esille laittoa ja myymistä sekä yleisestä siisteydestä huolehtimista.
Carrot Pirkanmaa Oy - 2016-02-26 - Pirkanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Asiakasyrityksemme on monipuolinen valkeakoskelainen rakentamisen ammattilainen. Etsimme heille kesän urakoihin kiireellisesti KIRVESMIESTÄ Hakijalta vaaditaan kokemusta kirvesmiehen työstä, voimassa olevaa työturvallisuuskorttia
Alen Consulting Oy - 2016-07-28 - Pirkanmaa
Kosmetiikkamyyjä -
Myyjät
Kosmetiikkamyyjän työ on aktiivista ja sosiaalista työtä jossa laadukas ja ystävällinen asiakaspalvelu on kaiken keskiössä. Samalla on kuitenkin oltava rohkeutta niin tuote-esittelyyn kuin asiakkaan ostopäätöksen
Lammervo & Torikka Oy - 2016-05-18 - Pirkanmaa
Laitossiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haetaan mielellään runsaan kokemuksen omaavaa siivoustyöntekijää Pälkäneellä sijaitsevaan leipomoon. Työ edellyttää oma-aloitteisuutta, joustavuutta, huolellisuutta sekä ymmärrystä
Risto Pitkänen Oy - 2016-02-15 - Pirkanmaa
Liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Tampereen Jumppatiimi TAJU ry on lähes 1200 harrastajan seura. Tarjoamme harrasteliikuntaa vauvasta vaariin ympäri Tamperetta. Nyt etsimme uusia harrasteliikunnan ohjaajia! Vailla ohjaajaa seuraavat tunnit: ma klo 19-20 Kuntotanssi, Takahuhdin
Tampereen Jumppatiimi TAJU ry - 2016-08-10 - Pirkanmaa
Lupa-asiantuntija -
Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - 2016-07-28 - Pirkanmaa
Maanrakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme Tampereelle maarakentajia! Nyt on pitkäaikaista työtä tarjolla itsenäiseen maanrakennukseen kykenevälle ammattilaiselle. Edellytämme, että omaat nykyaikaiset mittaus- ja kuvienlukutaidot, ja että putkien
Maximus Oy - 2016-03-15 - Pirkanmaa
Matematiikan ja fysiikan tuutori/Tutor i matematik -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Uplus yksityisopetus on koulutuspalveluita tarjoava yritys. Tavoitteemme on auttaa ja motivoida kaiken ikäisiä oppijoita pääsemään tavoitteisiinsa. Tarjoamme yksityisopetusta kaikissa oppiaineissa, opetamme opiskelutekniikkaa
Uplus Yksityisopetus Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Myyjä -
Myyjät
Stockmannin kesähaku on käynnistynyt. Haemme kesäksi 2016 reippaita, täysi-ikäisiä ja kaupan alasta innostuneita asiakaspalvelijoita lähinnä myyntityöhön Tampereen tavaratalon eri osastoille. Työsuhteet
Stockmann Oyj Abp - 2016-04-01 - Pirkanmaa
Myyjiä kesäkaudelle, Kaipola -
Myyjät
Etsimme nyt kesäkauden ajaksi päivittäistavarakaupan asiakkaallemme Vilppulaan asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJIÄ Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä
StaffPoint Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia myyntiedustajia joukkoomme. Työnkuva sisältää arvokkaiden tuotteiden markkinointia ja myyntiä valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Pohjapalkkaa
Tmi S.Sorsa - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä "hyviä tyyppejä".
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Kuulumme yli 100 vuotta toimineen amerikkalaiseen yhtiöön, joka myy korkealaatuista kodinhoitojärjestelmää yli 65 maassa. Vantaan pääkonttorimme on nyt toiminut 7 vuotta maahantuojana. Kasvatamme nyt tiimiämme ja
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Asiakkaamme ovat pirkanmaalaisia menestyksekkäitä mediamyyntiyrityksiä. Kysynnän kasvaessa etsimme nyt asiakkaillemme aurinkoisia ja myyntihenkisiä MYYNTIEDUSTAJIA Työ on enimmäkseen puhelimessa tapahtuvaa myyntiä
Alen Consulting Oy - 2016-02-18 - Pirkanmaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
haetaan teknisen kaupan ammattilaista, myyntiedustajan tehtäviin. Autoalan tai teknisen kaupan kokemus on välttämätöntä. Toimenkuvana on myydä tuotteita ja palveluitamme autoalan ammattilaisille, sekä auton huoltopalveluita
Rantakylän Varaosa Oy - 2016-09-10 - Pohjois-Karjala
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Ilmakas Oy on painovoimaisten ilmanvaihtoremonttien edelläkävijä Suomessa. Toteutamme ilmanvaihtoremontteja kuluttaja-asiakkaille avaimet käteen-periaatteella Keski- Suomessa ja Pirkanmaan alueella. Kehittämämme palvelukonsepti
Ilmakas Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Olisitko SINÄ kaipaamamme lisä huikeaan tiimiimme?!? Etsimme sopimusyrittäjiä NAPSiin Tampereelle. Liike sijaitsee loistavalla paikalla Sokoksen vieressä. NAPSissa sinua odottaa laadukkaat tuotteet, säännölliset
Naps Oy Ltd - 2016-03-19 - Pirkanmaa
Projektitutkija (DSP-ohjelmointi) -
Sovellusohjelmoijat
Tampereen teknillisenä yliopistona (TTY) toimiva TTY-säätiö on noin 2000 työntekijän ja yli 10 000 opiskelijan aktiivinen tiedeyhteisö ja haluttu tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän kumppani. Monilla TTY:n
Tampereen teknillinen yliopisto - 2016-04-16 - Pirkanmaa
Raskaankaluston asentaja -
Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Valtti Henkilöstöratkaisut on aidosti palveluhenkinen, ammattitaitoinen henkilöstöalan ratkaisujen tarjoaja. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus sekä rekrytointipalvelut sisältäen soveltuvuusarvioinnit
Valtti Henkilöstöratkaisut Ky - 2016-05-30 - Pirkanmaa
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakkaallemme kokeneita sähköasentajia Tampereella ja Tampereen ympäristökunnissa sijaitseviin uudis- ja saneerauskohteisiin. Sinulla tulee olla alan koulutus sekä useiden vuosien kokemus sisäjohtoasennuksista. Edellytämme
Opteam Pirkanmaa/Tampereen Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-05-15 - Pirkanmaa
Sosiaalialan ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Pirkanmaan Sininauha ry - 2016-05-20 - Pirkanmaa
Talous- ja velkaneuvoja -
Lainopilliset avustajat
Haemme vakituiseen työsuhteeseen 01.09.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan Talous- ja velkaneuvojaa. Tehtävänä on talous- ja velkaneuvonnasta annetun lain (713/2000) mukaiset tehtävät. Tehtäviin kuuluu tietojen ja neuvojen
Valkeakosken kaupunki - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Tuotantoassistentti, Aviation Linnavuori -
Yleissihteerit
Patriassa puolustus-, turvallisuus- ja ilmailuteollisuuden monipuoliset tehtävät työllistävät yhteensä 2900 osaajaa. Esimiestyön ja osaamisen kehittäminen ovat henkilöstöasioiden painopistealueita. Ainutlaatuinen
Patria Aviation Oy - 2016-03-17 - Pirkanmaa
Urheiluvarainhankkija -
Myyntiedustajat
Kampanja toteutetaan yhteistyössä Valo Ry:n (Ent. SUL) ja Urheilun Unelma-arvan kanssa. Mukana kampanjassamme on 16 suomalaista lajiliittoa mm. Olympiakomitea. Kampanjaamme mainostaa eri medioissa mm. Tommi Evilä. Palkkaamme nyt vielä
Urheilun Unelma-Arpa Oy - 2016-07-15 - Pirkanmaa
Ylikonstaapeli -
Komisariot ja ylikonstaapelit
TYÖPAIKKA KUVAUS Sisä-Suomen poliisilaitos vastaa poliisipalveluista sekä suorittaa sille erikseen määrätyt muut tehtävät. Poliisilaitos huolehtii yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä,
Sisä-Suomen poliisilaitos - 2016-04-12 - Pirkanmaa