Job Myyntiedustaja Satakunta Contact &Travel Finland Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Myyntiedustaja

Työnkuvaus:
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Satakunnan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin satakuntaan. Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät tekniikan kehittymisestä ja energia-alan uutuuksista. Siksi kuljemme kehityksen etujoukoissa ja kehitämme sekä palvelujamme että hinnoitteluamme aina kun se on mahdollista. Päämiehemme WEREL on Suomen suurin itsenäinen sähkönmyyjä ja yritys on kasvanut alle vuodessa 40 000 asiakkaaseen. Yrityksellä on toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja tänä vuonna yritys laajentaa toimintaansa myös Norjan markkinoille. Tärkeintä on näyttää asiakkaalle, että myymme jotain halvemmalla, mistä hän maksaa tällä hetkellä enemmän. Käytännössä hän vain päivittää sopimuksensa meille ja ostaa sinulta säästöä. Työ Työsi on myydä yrityksille ja kuluttajille edullista energiaa. Ensisijaisesti tehtävä on päätoiminen, mutta sinulla voi jo olla jokin edustus, jonka puitteissa matkustat näillä talousalueilla. Meillä ei ole rajoituksia kenelle tai miten paljon voit myydä, tämä on vain sinusta kiinni. Odotamme sinulta: - Työkokemusta myynnin parista - omaat hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot - Rohkeutta ja määrätietoisuutta - Tavoitteellisuutta, osaat viedä kaupat päätökseen - Ajokorttia ja mahdollisuutta matkustaa omalla alueella Tarjoamme sinulle: - Kilpailukykyisen tuotteen haastavilla energiamarkkinoilla. Hinta ja hinnan turvallisuus on avainasemassa. - Kilpailukykyisen palkkion, jonka tason voit itse määritellä myyntihinnan perusteella asiakastilanteessa. - Perehdytyksen ja jatkuvan tuen. - Myyntimateriaalit - Odotamme, että sinulla on y-tunnus, jonka kautta laskutat. Työajat sijoittuvat pääsääntöisesti arkipäiviin klo 8-16. Tunnistitko itsesi ja otatko haasteen vastaan? Lähetä avoin hakemus ansioluettelosi kera osoitteeseen: terho.piittari (at) ctf.fi Tiedusteluissa voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 045 126 1005. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Työnantajan nimi: Contact &Travel Finland Oy

Työnantajan osoite: 26100 RAUMA

Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat

Maa: Suomi

Alue: Satakunta

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

2 hoitajaa, Kepolankoto -

Lähihoitajat
Ryhmäkoti Kepolankoto sijaitsee kauniissa luonnon ympäröimässä Köyliössä, Säkylän kunnassa. Kepolankoto tarjoaa ympärivuorokautista, turvallista asumista 15 asukkaalle. Asukkaat jakaantuvat kolmeen
Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-03-25 - Satakunta

Asiakas- ja Myyntineuvottelija, kokopäiväinen -

Myyjät
HELMIKUUSSA TYÖSUHTEEN ALOITTANEILLE MAKSAMME 300€ TALOONTULOBONUKSEN! Palkkaamme Porin keskustan toimipisteeseemme asiakas- ja myyntineuvottelijoita vakituiseen tai halutessasi määräaikaiseen työsuhteeseen. Toimenkuvaasi kuuluu
Buusteri Oy, Pori - 2016-02-23 - Satakunta

Commissioning Engineer - HVAC Systems -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Enersense International Oy provides its customers with resourcing solutions which appreciate the fluctuations in their projects. Our company is an ISO 9001:2008/14001:2004-certified actor with more than ten years of experience in operating in close cooperation
Enersense International Oy - 2016-02-15 - Satakunta

Commissioning Technicians - HVAC -

Maa- ja vesirakentamisen asiantuntijat
Enersense International Oy provides its customers with resourcing solutions which appreciate the fluctuations in their projects. Our company is an ISO 9001:2008/14001:2004-certified actor with more than ten years of experience in operating in close cooperation
Enersense International Oy - 2016-02-15 - Satakunta

Contract Manager -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Nipromec Oy Ltd is a global consulting and engineering company operating in energy-, industry- and offshore fields. We are looking for a Contract Manager for our client working on the Olkiluoto 3 project.
Nipromec Oy - 2016-09-10 - Satakunta

Eristyspeltiseppä -

Eristäjät
Itsenäiseen työhön kykeneviä, vankan työkokemuksen omaavia eristyspeltiseppiä teollisuuden työkohteisiin. Kohteina putket, säiliöt, laitteet, jne. Pääasialliset kohteet Raumalla ja Harjavallassa.
Eupart Oy - 2016-02-19 - Satakunta

Hautausmaatyöntekijä -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Työ sisältää viheralueiden kausiluonteisia hoitotöitä sekä hautojen kukkapesien hoitoa hautausmailla. Työ on ulkotyötä, joka edellyttää hyvää
Huittisten seurakunta - 2016-02-15 - Satakunta

Hitsaajia teollisuuden kunnossapidon tehtäviin -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Quant on teollisuuden kunnossapidon globaali markkinajohtaja. Olemme jo yli 25 vuoden ajan auttaneet asiakkaitamme hyödyntämään kunnossapidon koko potentiaalin. Quantin ammattilaiset erottuvat edukseen, oli kyseessä tinkimätön
Barona Teollisuus Oy - 2016-07-15 - Satakunta

Hygieniaosaamistestaaja -

Opinto-ohjaajat ja muut opetuksen erityisasiantuntijat
HYGIENIAOSAAMISTESTAAJIA KEIKKATYÖHÖN Osaamistehdas Oy:n Hygieniapassi.fi on valtakunnallinen hygieniapassitestausta ja -koulutusta tarjoava palvelu. Hygieniapassi.fi järjestää
Osaamistehdas Oy - 2016-08-10 - Satakunta

I&C Commissioning Technician/ automaatioasentaja -

Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Kaiku HR is specialized in personnel leasing, outsourcing and recruitment. In addition, we offer professional welding services. It is very important for us to find an inspiring and motivating job for the candidate or otherwise well-fitting task for his/
Kaiku HR Oy - 2016-03-22 - Satakunta

Katsastaja -

Konetekniikan asiantuntijat
Tule meille KATSASTAJKSI Porin katsastusasemalle Meillä pääset tutustumaan autoihin pintaa syvemmältä. Olet myös mukana varmistamassa, että jokainen tiellä vastaantuleva auto on turvallinen. Olethan joustava asiakaspalvelija,
A-katsastus Oy/Yksityiset K-asemat Oy/Ajovarma Oy. - 2016-03-01 - Satakunta

Kotimyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko lyhyet työmatkat? Haluatko liukuvan työajan? Haluatko tienata kotona? Haemme myyntineuvottelijoita kotoa tehtävään puhelinmyyntityöhön. Tuotteina meillä on Suomen suurimpien kustantajien aikakausilehdet.
Contact &Travel Finland Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Laborantti -

Bioteknikot (pl. lääketieteellinen tekniikka)
Laborantti, jäteveden puhdistuksen vesi- ja lieteanalyysien tekoon Luotsinmäen keskuspuhdistamolle, kesä-elokuussa. Työsuhteen kesto n. 2,5 kk. Työaika 36,25 h/vk. Tehtävään vaaditaan vähintään 18-vuoden
Porin kaupunki - 2016-02-15 - Satakunta

LVI-Asentaja -

Putkiasentajat
LVI-Tapioharju Oy on toiminut alalla jo vuodesta 1958. Yritys palvelee 12 ammattilaisen voimin Punkalaitumen ja Urjalan toimipisteistämme käsin niin yksityisiä, yrityksiä ja taloyhtiöitä kuin julkistakin sektoria Pirkanmaan,
Adecco Finland Oy, - 2016-09-10 - Satakunta

Myyjä -

Myyjät
Rinta-Joupin Autoliike on yli 60 vuotta autokauppaa harjoittanut vakavarainen perheyritys. Toimimme 15 eri paikkakunnalla: Tervajoella, Vaasassa, Rovaniemellä, Oulussa, Espoossa, Kempeleessä, Ylivieskassa, Porissa, Jyväskylässä,
Rinta-Joupin Autoliike Oy - 2016-02-24 - Satakunta

Myyjä -

Myyjät
Dressmann on yksi Pohjoismaiden suurimmista miestenvaateketjuista. Myymälöitä on yhteensä lähes 460, kuudessa eri maassa. Dressmann tarjoaa valikoiman korkealaatuisia tuotteita hintatietoiselle miehelle niin arkeen, vapaa-aikaan
Dressmann Oy - 2016-09-10 - Satakunta

Myyjä, Suomen Lähikauppa, Noormarkku -

Myyjät
Etsimme nyt keikkailemaan Suomen Lähikaupan Siwa -myymälöihin Noormarkun alueelle asiakaspalveluhenkisiä ja reippaita MYYJÄÄ Keikkailevan myyjän työtehtäviin kuuluvat kaikki kaupan työt vaihtuvissa myymälöissä.
StaffPoint Oy - 2016-09-10 - Satakunta

Myyntiassistentti -

Yleissihteerit
Haemme aktiiviselle ja nuorekkaalle liikelahjoja myyvälle yritykselle myynnin avuksi henkilöä hoitamaan puhelinmyyntiä ja muuta asiakaskontaktointia sekä palvelemaan asiakkaita näyttelytiloissa. Edellytämme rohkeaa ja
HR Sata Henkilöstötalo / Partners Help Satakunta Oy - 2016-03-09 - Satakunta

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja reippaalla asenteella varustettuja myyntiedustajia. Työtehtäviisi kuuluu markkinoida ja myydä maailman laadukkainta puhdistusjärjestelmää. Aiempaa kokemusta ei tarvitse olla, sillä
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja reippaalla asenteella varustettuja myyntiedustajia. Työtehtäviisi kuuluu markkinoida ja myydä maailman laadukkainta puhdistusjärjestelmää. Aiempaa kokemusta ei tarvitse olla, sillä
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä "hyviä tyyppejä".
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja reippaalla asenteella varustettuja myyntiedustajia. Työtehtäviisi kuuluu markkinoida ja myydä maailman laadukkainta puhdistusjärjestelmää. Aiempaa kokemusta ei tarvitse olla, sillä
Diallo Marketing and Consulting TMI - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Oy Scanria Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme itsenäisiä myyntiedustajia eripuolille Suomea. Olet innokas, itsenäinen yrittäjä, jolla on jo vankka kokemus kosmetiikasta, valmiit kontaktit ja tuntemus kenttätyöstä. Apteekkialan ja lisäravinnealan
Pharmcos Oy - 2016-05-25 - unspecified

Myyntiedustaja, yrittäjä -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjois-Pohjanmaan alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Pohjois-Pohjanmaalle. Toimittamamme sähkö
Contact &Travel Finland Oy - 2016-03-17 - Pohjois-Pohjanmaa

NSSS System Completion and Handover Leader -

Kemian prosessitekniikan asiantuntijat
AREVA NP and Siemens Company, the world leader in the design and construction of nuclear power plants, and the supply of fuel, maintenance and modernization services offers interesting job opportunities We are now looking for NSSS System Completion and
ManpowerGroup Oy, Rauma - 2016-05-02 - Satakunta

Rakennusapumies -

Rakennusalan avustavat työntekijät
Haemme asiakkaallemme rakennusapumiehiä lyhytkestoisiin projekteihin Hakijalta edellytetään: - Hiukan kokemusta rakentamisesta - Omatoimisuutta ja itsenäistä työotetta - Positiivista asennetta - Työturvallisuuskorttia
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-08-10 - Satakunta

Rakennuspiirtäjä -

Tekniset piirtäjät
Widetek Insinööritoimisto tarjoaa rakennusten ja kiinteistöjen elinkaarien teknisiä asiantuntijapalveluita Lounais-Suomessa (Raumalla ja Turussa). Palveluitamme ovat rakennusten kuntoselvitykset ja -tarkastukset, rakennuttaminen ja
Widetek Insinööritoimisto - 2016-03-16 - Satakunta

System Leader -

Systeemisuunnittelijat
Enersense International Oy provides its customers with resourcing solutions which appreciate the fluctuations in their projects. Our company is an ISO 9001:2008/14001:2004-certified actor with more than ten years of experience in operating in close cooperation
Enersense International Oy - 2016-06-27 - Satakunta

Tuotantotyöntekijä, elintarviketeollisuus -

Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Kaiku HR on henkilöstönvuokraukseen, henkilöstön ulkoistamispalveluihin ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Hoidamme myös hitsauksen laadunhallintaan liittyvät asiantuntijapalvelut. Toiminnassamme tärkeää
Kaiku HR Oy - 2016-03-16 - Satakunta

 
 
site syntyy 1.0518710613251 sekuntia