Job Myyntiedustaja Satakunta Thinko Positivo Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Myyntiedustaja

Työnkuvaus:
Thinko Positivo Oy on järjestöjen ja yritysten kampanjamyynnin ja -tiedottamisen luotettava ja osaava kumppani. Työntekijämme ovat persoonia, joita kaikki yhdistää intohimo toimia myynnin tehtävien parissa. Perustamme nyt aluemyyntiorganisaatioita ja haemme alue-edustajia vastaamaan palveluidemme myynnistä. Haluamme olla aktiivisesti mukana Suomen tulevaisuuden rakentamisessa ja olemme kehittäneet uudenlaisen konseptin alle 30-vuotiaille nuorille työllistyä! Toteutamme Nuoret Tähtimyyjät - projektin yhdessä kumppaniyritystemme kanssa. Projektin aikana nuoret saavat kokea sekä myynnin teoriavalmennusta että aitoja myyntikohtaamisia yritysasiakkaiden parissa. Tavoitteemme on työllistää projektiin osallistuvia nuoria alueen yrityksiin tai itsenäisiksi yrittäjiksi. Projektin aikana teet asiakaskäyntejä alueesi yritysasiakkaissa ja myyt laadukkaita tuotteita ja palveluita. Samalla käyt yritysten kanssa aktiivista keskustelua rekrytointimahdollisuuksista. Ensisijaisesti hakumme kohdistuu henkilöihin, jotka pystyvät toimimaan itsenäisinä yrittäjinä. Haemme Porin talousalueelle itsenäiseen työhön pystyvää energistä myyjää, jolla on: - intohimo työskennellä myynnin työtehtävien parissa - kokemusta btob myynnistä tai ainakin palava halu oppia - sosiaalisia taitoja ja pilkettä silmäkulmassa - halu auttaa nuoria työllistymään ja tarjota tukea myynnin osaajien alkutaipaleella - auto käytössä Me tarjoamme: - mielenkiintoisen ja innovatiivisen konseptin - hyvät ansaintamahdollisuudet (budjetoitu alue-edustajan palkkio alueesta riippuen 3 000-6 000 €/kk) Lähetä hakemus CV:n kera osoitteeseen: mikko.niemela (at) thinkopositivo.fi Lisätietoja tehtävästä antaa: Mikko Niemelä Thinko Positivo Oy 045 657 7706 mikko.niemela (at) thinkopositivo.fi

Työnantajan nimi: Thinko Positivo Oy

Työnantajan osoite: 28100 PORI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Myyntiedustajat

Maa: Suomi

Alue: Satakunta

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Commissioning Engineers for Auxiliary Systems -

Biologit, kasvi- ja eläintieteilijät ym. erityisasiantuntijat
The Adecco Group, based in Zurich, Switzerland, is the world's leading provider of HR solutions. With over 31,000 FTE employees and more than 5,500 offices, in over 60 countries and territories around
Adecco Finland Oy, - 2016-02-15 - Satakunta

Cost Controller -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
N-PRO Resources Oy Ltd is a staffing and recruiting company belonging to Nipromec Group focusing mainly on needs of our customers in the fields of energy, industry and offshore. We are looking for COST
N-Pro Resources Oy Ltd - 2016-04-28 - Satakunta

I&C Self standing system commissioning engineer -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Nipromec Oy Ltd is a global consulting and engineering company operating in energy-, industry- and offshore fields. We are now looking for I&C Self standing system commissioning engineer for our client in Olkiluoto. Work starts as soon as possible
Nipromec Oy - 2016-06-04 - Satakunta

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
StaffPoint on merkittävä ravintola-alan ammattilaisten työllistäjä ympäri Suomen! Työntekijämme ovat ammattitaitoisia, ammattiylpeitä ja motivoituneita alan moniosaajia - löytäisitkö kenties
StaffPoint Oy - 2016-03-31 - Satakunta

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Haemme sairaalan osastolle vakituiseen työsuhteeseen kahta lähihoitajaa. Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (tutkintonimike lähihoitaja) tai muu vastaava tutkinto. Työ
Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä - 2016-02-15 - Satakunta

Muu palvelutyöntekijä -

Muut muualla luokittelemattomat työntekijät
Kesätyö, Kaupan alan aputyöt, mm. pullokoneen hoitaminen sekä ostoskorien ja -kärryjen kerääminen. Tehtävä ei sisällä myyntityötä. Työn suorittaminen edellyttää voimassaolevaa
Securitas Oy, Pori - 2016-02-19 - Satakunta

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Orapi Nordic Oy Ab myy kemianalan tuotteita teollisuuden kunnossapitoon, kiinteistöjen huoltoon, voiteluaineita koneyrittäjille, pesuaineita suurkeittiöihin sekä siivoukseen. Tuotteita myymme suoraan loppukäyttäjille sekä
Orapi Nordic Oy Ab - 2016-04-12 - Etelä-Karjala

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsimme etenemishaluisia esimiesharjoittelijoita, jotka ovat kiinnostuneita luomaan pidempiaikaista uraa yrityksessämme. Meillä on kannustava työilmapiiri, pääset itse vaikuttamaan työhösi ja tuloksesi palkitaan. Yrityksemme
Tmi T.Helminen - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Menestyvä myyntiyrityksemme laajentaa toimintaansa ja etsimme nyt uusia myyntiedustajia joukkoomme. Työnkuva sisältää arvokkaiden tuotteiden markkinointia ja myyntiä valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Pohjapalkkaa
Tmi S.Sorsa - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Oletko sinä yrityksemme tuleva myyntitykki? Jos vastasit kyllä , niin tervetuloa tiimiimme! Olemme vahvasti kasvava paikallinen yritys, joka on toiminut jälleenmyyjänä 2 vuotta ja ylentynyt maahantuojaksi. Laajensimme nyt toimintaamme
Haapasaari Marketing Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Yrityksemme maahantuo ja myy laadukkaita amerikkalaisia puhdistusjärjestelmiä Uudenmaan alueella. Etsimme nyt tiimiimme lisää motivoituneita, oma-aloitteisia ja kunnianhimoisia työntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita
Golden Opportunity Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Ovilla Oy on suomalainen, nuorekas ja nopeasti kasvava kaluste-ja saneerausalan yritys. Palvelukonseptimme sisältää kaikki kodinkiintokalustekokonaisuudet, säilytysratkaisut, sisustus-väliovet, sekä kattavat kodin sisustusremontit.
Saneeraus-Palvelu Ovilla Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Scander, yksi Oy ER Finland Ab:n osastoista, on puhtaiden, hygieenisten ja miellyttävien työpaikkojen luomisen asiantuntija. Kehittämämme puhdistustuotteet, ilmanpuhdistimet ja akustiset apuvälineet ovat markkinoiden tehokkaimpien
Oy ER Finland Ab - 2016-09-10 - Keski-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Suomen Lämpöikkuna Oy on valtakunnallinen ikkuna- ja ovipalveluyritys. Vahvistamme Lämpölux -myyntitiimiämme Rovaniemen alueella. Laadukkaat tuotteemme ja Lämpölux avaimet käteen -palvelumme lisää suosiotaan.
Suomen Lämpöikkuna Oy - 2016-04-12 - Lappi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Olemme Kuopiolainen ikkuna -ja oviremontteihin erikoistunut yritys. Kartoitamme asiakkaiden tarpeet asikkaidemme luona ja suoritamme työt puhtaasti Avaimet Käteen-takuutyönä. Etsimme kasvavaan joukkoomme avattaville toimipisteille
Suomen Valmisremontit Oy - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Suomen Valmennustalo Oy on vuodesta 2010 toiminut palveluyritys. Tarjoamme monipuolisia henkilöstön rekrytointiin ja kehittämiseen liittyviä palveluja pääasiassa Pirkanmaan alueella. Olemme erikoistuneet työllistämään
Suomen Valmennustalo Oy - 2016-09-10 - Pirkanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Edustaja Ouluun Vahvistamme tiimiämme ja haemme ikkunanmyyntiedustajaa myymään ja markkinoimaan HIT-Nordic ikkunoitamme. Tarjoamme: - Oman alueen hoidettavaksi - Testimenestystuotteet, jotka ovat aidosti asiakkaille pitäaikäinen
Hämeenkyrön Ikkunatehdas Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Etsimme sinua, joka haluat työskennellä itsenäisessä ja vastuullisessa työssä kauneuden, hiusten ja myynnin parissa! TIETOA TOIMEKSIANNOSTA Academic Work etsii kokoaikaista myyntiedustajaa vakituiseen työsuhteeseen Itä-Suomen
Academic Work Suomi Ab - 2016-07-15 - Pohjois-Savo

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Thinko Positivo Oy on järjestöjen ja yritysten kampanjamyynnin ja -tiedottamisen luotettava ja osaava kumppani. Työntekijämme ovat persoonia, joita kaikki yhdistää intohimo toimia myynnin tehtävien parissa. Perustamme
Thinko Positivo Oy - 2016-02-15 - Satakunta

päiväkodin johtaja -

Lastenhoidon johtajat
Eurajoen kunta julistaa haettavaksi toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen 2.1.2017 lukien päiväkodin johtajan viran, viran ensimmäisenä sijoituspaikkana päiväkoti Majakka. Päiväkodin johtajan viran hakijoilla
EURAJOEN KUNTA - 2016-09-10 - Satakunta

Pikaruokatyöntekijä/Kokki -

Pikaruokatyöntekijät
Haluatko töihin Pohjolan upeimmalle hiekkarannalle! Yyterin Kylpylähotelli sijaitsee ainutlaatuisen kansallismaiseman keskellä, Porin Yyterin ytimessä. Kestävä matkailu on meille sydämen asia! Kylpylähotellimme
HRC Satakunta Oy - 2016-02-15 - Satakunta

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
Etsimme nyt asiakasyrityksellemme useampia SÄHKÖASENTAJIA Uuteenkaupunkiin pian alkavaan työkohteeseen. Työtehtäviin kuuluvat sähköasennustyöt, mm. sähkökaapit ja lamput. Odotamme sinulta itsenäistä
VMP Group / Vimeli Oy - 2016-05-06 - Satakunta

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Kotisairaalassa lääkäri-sairaanhoitaja-työpari suunnittelee ja toteuttaa potilaan sairaanhoidon kotona. Kotisairaalan sairaanhoitaja toimii itsenäisesti, usein yksin potilaan hoidon toteuttamisessa ja raportoi lääkärille
Porin kaupunki - 2016-02-15 - Satakunta

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2016-02-15 - Satakunta

Tapahtumatyöntekijä -

Tarjoilijat
Haemme yhteistyökumppanillemme Rauman Lukko Oy:lle tarjoilijoita ja tapahtumahenkilökuntaa alkavalle jääkiekkokaudelle kotipeleihin. Odotamme hakijalta: - palveluhenkisyyttä - iloista ja reipasta työskentelyasennetta - aktiivista
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-08-17 - Satakunta

Tilaustarjoilija -

Tarjoilijat
StaffPoint on merkittävä ravintola-alan ammattilaisten työllistäjä ympäri Suomen! Työntekijämme ovat ammattitaitoisia, ammattiylpeitä ja motivoituneita alan moniosaajia - löytäisitkö kenties
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Satakunta

Tuotantotyöntekijä -

Muotin- ja keernantekijät
KJ REKRY on aloittanut toimintansa vuoden 2016 alussa. Toimintaa harjoitetaan toistaiseksi Suomen Teräsosaajat Oy:n kyljessä aputoiminimellä. KJ REKRY:N henkilökunta tarjoaa yrityksille rautaisella työmotivaatiolla henkilövuokrausta,
Suomen Teräsosaajat Oy - 2016-09-10 - Satakunta

Tuotekehitysinsinööri -

Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Amcor on maailman johtava pakkausmateriaalien valmistaja, jolla on Suomessa tuotantolaitokset Kauttualla ja Lieksassa. Tehtaat ovat osa joustopakkauksia valmistavaa Amcor Flexibles Europe & Americas
Amcor Flexibles Finland Oy - 2016-02-15 - Satakunta

Tutkija (kesätyö) -

Yhteiskunta- ja kulttuuritutkijat
Taidemuseon kesän näyttelyihin liittyvät pedagogiset, esittely-, opastus- ja yleisöpalvelutehtävät sekä näihin liittyvien prosessien kehittäminen. Soveltuvin osin taidemuseon ammattikirjastoon sekä tutkimusarkistoon
Porin kaupunki - 2016-03-10 - Satakunta

Työkalusuunnittelija -

Konetekniikan asiantuntijat
Etsimme asiakasyrityksellemme pysyvään työsuhteeseen pätevää suunnittelijaa muovituotetekniikan työkaluvalmistukseen. Käytännön kokemus cnc-työstötekniikasta katsotaan eduksi. Käytössä
Econia Yrityspalvelut Oy - 2016-05-25 - Satakunta

 
 
site syntyy 2.8248248100281 sekuntia