Job Myyntiedustaja/työmateriaalien asiantuntija unspecified Click Henkilöstöpalvelut Oy - Työtarjoukset

Käytä
id:
MjI1NjcwNjgtYTc2YS00OWRlLWIxMmQtNmE0YjNjMDA1NzZjIDgx

reference: 22567068-a76a-49de-b12d-6a4b3c00576c

documentId: 10010409

connectionPointId: 81

lastModificationDate: 1561369805868

Työnimike: Myyntiedustaja/työmateriaalien asiantuntija

Työnkuvaus:
Oy ER Finland Ab kuuluu kansainväliseen Rahmqvist-konserniin, jolla on pitkät perinteet jo vuodesta 1953. Konsernin liikevaihto on n. 41 miljoonaa euroa ja yhtiöllä on AAA-luottoluokitus. Olemme vakavarainen ja kasvava perheyhtiö jolla on edustus 16 maassa. Suomen Rahmqvist täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 40 vuotta.

Meillä pääset osaksi kestävällä tavalla toimivaa yritystä, jolla on sekä tyytyväiset asiakkaat että motivoituneet työntekijät. Henkilöstö on yrityksemme kasvun ja kehityksen kannalta yksi tärkeimmistä asioista ja siksi panostammekin heihin.

Autamme sinua saavuttamaan tavoitteesi tarjoamalla kannustusta ja ohjausta työssäsi. Koulutamme työntekijämme oman alansa asiantuntijoiksi työn lomassa. Menestyksen kannalta on tärkeää, että pidät ihmisten parissa työskentelystä ja olet luova sekä myyntihenkinen. Aiempi kokemus myyntityöstä ei ole välttämättömyys.

Suomen Rahmqvist etsii nyt kauttamme oma-aloitteista ja innokasta myyntiedustajaa/ulkotilojen esitys- ja työmateriaalien asiantuntijaa Turun ja Varsinais-Suomen myyntialueelle. Kyseessä on suorarekrytointi, joten tehtävään valittu henkilö tulee työllistymään suoraan Rahmqvist-konsernin palvelukseen.

Odotamme hakijalta:
- oikeanlaista asennetta myyntityötä kohtaan ja yrittäjähenkisyyttä
- ulospäinsuuntautuneisuutta ja kykyä luoda menestyksekkäitä asiakassuhteita
- aitoa halua löytää oikeita ratkaisuja asiakkaille
- halua kehittyä ja luoda uraa erinomaisten tuotteiden parissa
- itsenäistä työskentelyotetta
- b-ajokorttia

Tarjoamme sinulle:
- kokonaisvaltaisen koulutuksen
- motivoivan ja kilpailukykyisen palkkauksen
- vakavaraisen ja luotettavan työnantajan
- yhtiön auton tai korvauksen oman auton käytöstä

Tartu tilaisuuteen ja luo itsellesi ura menestyvässä perheyrityksessä!

Työt alkavat heti/sopimuksen mukaan sopivan henkilön löydyttyä. Hae tehtävää nopeasti sivuillamme https://www.click-hp.fi/hakemus/10075 tai lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ansioluetteloineen 07.07.2019 mennessä.

Hakemukset ja lisätiedot arkisin klo 9.00-15.00: Lauri Liewendahl, p. 050 411 0371, etunimi.sukunimi (at) click-hp.fi. Kaikki yhteydenotot Click Henkilöstöpalveluiden kautta.

Rekrytointikonsultti Lauri Liewendahl, puh. 050 411 0371.

numberOfPosts: 1

jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C3322

positionTypeCode: directhire

contractTypeCodes_0: fulltime

Työnantajan nimi: Click Henkilöstöpalvelut Oy

source: TIVA

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas- ja myyntineuvottelija( osa-aikainen) -

M&J Dynastia Oy, telemarkkinoinnin asiantuntijayritys Savon sydämestä. Olemme vakaavarainen, luotettava perheyritys, meille on myönnetty korkein AAA-Luottoluokistus ja olemme myös ASML:n reilun pelin jäsen.Toimimme Kuopiossa, Varkaudessa, Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä sekä Kajaanissa
M&J Dynastia Oy - 2018-12-22 - unspecified

Asiakasneuvoja, informaatiopiste -

Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme työhyvinvointiin kaikilla toiminnan tasoilla ja vaalimme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-12-05 - unspecified

Esimiesharjoittelija Urheilun-unelma arpa -

Haemme Pasilan toimistolle hyvien kulkuyhteyksien varrelle esimiesharjoittelijaa vakituiseen työsuhteeseen.Odotamme sinulta päättäväistä ja positiivista asennetta, hyviä vuorovaikutustaitoja, lisäksi kaikki kokemus myyntialalta katsotaan eduksi. Työtehtäväsi on kuin tiivishenkisen jääkiekkojoukkueen
Venum Sales Oy - 2019-06-01 - unspecified

Grillimyyjä -

unspecified
Exotron Oy - 2019-01-12 - unspecified

Head of Cash Management -

HEAD OF CASH MANAGEMENT, TREASURYkonsernirahoituksen kassanhallintatiimiin Helsinkiin.Head of Cash Management johtaa YIT-konsernin kassanhallintatiimiä, toimii projektipäällikkönä kassanhallintaan liittyvissä projekteissa ja kehittää konsernin kassanhallintapalvelustruktuuria, prosesseja ja toimintatapoja.
YIT Oyj - 2019-01-25 - unspecified

Henkilökohtainen avustaja -

Lounais-Suomen Avustajakeskus/LSLY ry (www.avustajakeskus.fi) välittää henkilökohtaisia avustajia vammaisille työnantajille. Avustajan valinnasta päätttää työnantaja itse.Vuonna -66 syntynyt kehitysvammainen nainen etsii itselleen avustajaa. Työtehtäviin kuuluu mm. kävelyllä, kirpputoreilla,
Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry - 2019-03-20 - unspecified

Kahvilatyöntekijä -

unspecified
Valkila Karita - 2019-05-07 - unspecified

Korkeakouluharjoittelija -

TYÖPAIKAN ESITTELYTerveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Vahvuuksiamme ovat merkityksellinen työ, osaava ja intohimoisesti työhönsä suhtautuva henkilöstö
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - 2019-03-23 - unspecified

Lähihoitaja -

Alina on kokonaisvaltaisia kotityö- ja hoitopalveluita tuottava kotimainen hoiva-alan ketju, jolla on jo yli 30 paikallista yrittäjää eri puolilla Suomea. Alinan ammattilaiset auttavat kaiken ikäisten ihmisten arkea heidän kodeissaan monipuolisilla kotipalveluilla.LÄHIHOITAJA, haluatko itsenäiseen
Alina Hoivatiimi Oy - 2019-05-07 - unspecified

Lähihoitaja -

Haemme nyt LÄHIHOITAJAA vakituiseen työsuhteeseen Mainiokoti Tanhuun Vantaalle. Työ on monipuolista ikäihmisten hoivatyötä, jonka perustana on asukaslähtöisyys ja omatoimisuuden tukeminen. Kuntouttava työote on meillä tärkeässä asemassa
Mehiläinen Oy - 2018-08-15 - unspecified

Lähihoitaja -

Ruskeasuolla sijaitseva Hoivakoti Sara-koti tarjoaa muistisairaiden hoitotyöstä kiinnostuneelle osaajalle töitä. 14-paikkainen Sara-koti on juutalaisen kulttuuritaustan omaava hoitokoti, joka tarjoaa ympärivuorokautista asumispalvelua ikäihmisille.Haemme nyt Sara-kotiin muistisairaiden ikääntyneiden
Esperi Care Oy - 2019-02-21 - unspecified

Lähihoitaja -

Attendo on Suomen johtava yksityinen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden tuottaja. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Olemme joustava ja kannustava työnantaja, jonka yrityskulttuurin
Attendo Oy - 2018-08-25 - unspecified

LÄHIHOITAJAN TOIMI -

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa on haettavana 17.04.2019 klo 12.00 mennessäLÄHIHOITAJAN TOIMIAlkusijoituspaikka Kruunupyyn kotihoito, TeerijärviKelpoisuusehtona on lähihoitajan tutkinto. Arvostamme vanhustyöhön suuntautumista sekä kuntouttavaa työotetta. Kokemus
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soit - 2019-04-03 - unspecified

Liikuntapalveluvastaava -

Turun kaupungin liikuntapalveluiden tehtävänä on aktivoida turkulaiset liikkumaan. Työtä tehdään noin sadan ammattilaisen voimin kehitysmyönteisessä työyhteisössä. Liikuntapalveluilla on kolme päätehtävää, joille kullekin on oma tulosalue; liikuntapaikkojen ylläpito, kuntalaisten liikkumaan
Turun kaupunki. - 2018-11-16 - unspecified

Muu tarjoilija -

Etsimme joukkoomme työntekijää osa-aikaiseen työsuhteeseen. Työtehtäviisi kuuluu asiakaspalvelua, tarjoilua, salin siistimistä yms. Toivomme, että olet luotettava, työtä pelkäämätön ja oma-aloitteinen. Kokemusta kahvilatöistä
Karoliinan Kahvimylly Oy/Karoliinan Kestikievari - 2018-09-27 - unspecified

Muu toimisto- tai laitossiivooja -

Cleaning workers \"We are looking for employees for fixed-terms contracts with different lengths. As an employee, you will be working in our client companies in Helsinki and Espoo area. The length of an assignment varies according to the needs of the customer, but its also possible to work a longer
VMP Group / Bework Oy - 2019-03-07 - unspecified

Myyjä -

Etsimme nyt rohkeaa ja innostunutta myyjää Telian myyntipisteelle Forssaan Oletko vailla hyväpalkkaista työtä opiskelujen oheen tai haluatko vakituisen työn ja hyvän ansainnan? Vahvistamme Telian myyntitiimiä Forssassa ja tarvitsemme mukaan reippaan, iloisen ja
Rainmaker SalesHow Oy - 2018-10-04 - unspecified

Padasjoelle kesätyöntekijöitä -

Palkkaamme vuosittain yli 300 kesätyöntekijää ja olemme mukana valtakunnallisessa Vastuullinen Kesäduuni 2019-kampanjassa.Haemme nyt myymälöihimme keväällä alkavalle puutarhasesongilleKESÄTYÖNTEKIJÖITÄKesätyöntekijämme työskentelevät myyjinä tai varastotyöntekijöinä.Myyjänä työtehtäviisi
Hankkija Oy - 2019-01-12 - unspecified

Porrassiivooja (6h/vko), Helsinki -

Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin.Haemme asiakasyrityksellemme porrassiivoojaa Helsinkiin.Kohteissa työskennellään 6 tuntia viikossa, 2h/työpäivä.
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy - 2019-04-02 - unspecified

Rakennusmaalari Pk-seudun kohteisiin -

Oletko sinä hakemamme maalausalan ammattilainen! Asiakkaallamme on haussa rakennusmaalauksen ammattilainen tekemään pintaviimeistelyjä Espooseen monipuolisiin kohteisiin. Tarjolla on loistava tilaisuus päästä toteuttamaan ammattitaitoaan ja kehittymään lisää.
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-09-25 - unspecified

Rengasasentaja -

Haemme RENGASASENTAJAA tulevan kevään rengassesonkiin asiakkaillemme PoriinRengasasentajan työnkuvaan kuuluvat henkilöautojen renkaiden asennukset sekä huolto- että varastointitehtävät. Arvostamme aikaisempaa kokemusta rengasasentajan töistä tai autoalan koulutustaustaa, nämä eivät ole kuitenkaan
Worker Finland Oy - 2019-03-20 - unspecified

Sairaanhoitaja Tulehduskeskus -

Meilahden kolmiosairaalan päiväsairaalassa hoidetaan usean lääketieteellisen erikoisalan infuusio- ja toimenpiteen jälkitarkkailupotilaita sekä tehdään eri erikoisalojen toimenpiteitä osaston omissa toimenpidehuoneissa. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää sairaanhoitajalta
HUS - 2019-03-16 - unspecified

Säljare Vasa/ Österbotten -

Vidamic Ergonomics, är en av divisionerna i Oy ER Finland Ab, som marknadsför sitt eget varumärke av högkvalitativa ergonomiska produkter. Vi ingår i den internationella Rahmqvistkoncernen, som har representation i 16 länder och egna försäljningsbolag i nio länder.
Oy ER Finland Ab - 2018-10-30 - unspecified

Siivooja -

Jos olet positiivinen, oma-aloitteinen ja työtä pelkäämätön, sinulla on ajokortti ja haluat tehdä siivoustyötä kodeissa ja yrityksissä, olet etsimämme henkilö.Työkohteet ovat Keski-Uudellamaalla, työt teemme arkipäivisin klo. 06.00 - 15.00. Työssä tarvitaan suomenkielen taitoa. Jos sinulla
Haarajoen Siivous Oy - 2018-11-29 - unspecified

Siivoojia laivasiivoukseen kesäksi -

KESÄTÖIHIN N-CLEANILLE SUMMER JOB AT N-CLEANKoe kanssamme raikkaasti parempi kesä ja hae meille kesätöihin! Tarjoamme sinulle tilaisuuden kartuttaa työkokemusta ja oppia uusia taitoja, joista hyödyt myös tulevaisuudessa. Haluaisitko tehdä tänä kesänä työtä, jolla on merkitystä ja
N-Clean Oy - 2019-03-22 - unspecified

Tutkimushaastattelija -

Päivittäistavarakaupan asiakaskyselyprojektimme jatkuvat taas ja tällä kertaa olemme Kokkolan Intiaanikylässä 20.-26.5. Tarvitsemme useampia tekijöitä, mutta käsittelemme myös hakemuksia heti niiden saapuessa, joten kannattaa ottaa heti yhteyttä.Toivomme hakijoilta:- Vähintään 18 vuoden
Nurmix Oy - 2019-05-14 - unspecified

Varastotyöntekijä -

unspecified
Rota Optima Oy - 2018-11-10 - unspecified

Vesileikkaaja/ suunnittelija -

Etsimme asiakasyrityksellemme Tampereelle vesileikkaustaitosta työntekijää. Työtä tehdään ma-pe kahdessa vuorossa. Tehtäväsi on olla alkuun lomittajana ohjelmien suunnittelijoille/piirtäjille ja jatkossa sinulla on mahdollisuus päästä suunnittelemaan ohjelmia vesileikkauskoneille kokoaikaisesti.
Smile Henkilöstöpalvelut Oyj - 2019-03-26 - unspecified

 
 
site syntyy 0.38397812843323 sekuntia