Job Myyntipäällikkö Helsinki-Uusimaa Werel Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
WE®EL - Nykyaikainen sähköyhtiö Aluksi haluamme todeta, että toimimme kuten kaikki muutkin sähköyhtiöt: toimitamme sähköä pisteestä A pisteeseen B. Muista sähköyhtiöistä meidät erottaa kuitenkin se, että olemme sekä fiksumpia että 100-prosenttisen ympäristöystävällisiä. Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät tekniikan kehittymisestä ja energia-alan uutuuksista. Siksi kuljemme kehityksen etujoukoissa ja kehitämme sekä palvelujamme että hinnoitteluamme aina kun se on mahdollista. Olemme Suomen suurin itsenäinen sähkönmyyjä ja kasvaneet alle vuodessa 40 000 asiakkaaseen. Meillä on toimintaa Suomessa ja Ruotsissa ja tänä vuonna laajennamme toimintamme myös Norjan markkinoille Työ Työsi on myydä yrityksille ja kuluttajille edullista energia. Ensisijaisesti tehtävä on päätoiminen, mutta sinulla voi jo olla jokin edustus, jonka puitteissa matkustat näillä talousalueilla. Meillä ei ole rajoituksia kenelle ja miten paljon voit myydä, tämä on vain sinusta kiinni. Kuka olet? Olet positiivinen, omaat hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot, olet määrätietoinen ja osaat ottaa asiakkaan tarpeet huomioon sekä viedä kaupat päätökseen. Tärkein on näyttää asiakkaalle, että myymme jotain halvemmalla jota hänellä jo on, käytännössä hän vain päivittää sopimustaan ja ostaa sinulta säästöä. Osaat hahmottaa kokonaisuuksia ja luoda omat tavoitteet kanssamme ja pidät niitten ylittäminen normaalina tavoiteltavana asiana. Mitä tarjoamme Kilpailukykyisen tuotteen haastavilla energiamarkkinoilla. Hinta ja hinnan turvallisuus on avainasemassa. Kilpailukykyisen palkkion jonka tason voit itse määritellä myyntihinnan perusteella asiakastilanteessa.. Myyntimateriaalit Näemme että sinulla on y-tunnus, jonka kautta laskutat, jolloin omien tulojen ja menojen hyötyminen on avainasemassa. Pystymme myös tarjoamaan yhteistyökumppanimme palvelua jolloin voit samalla ryhtyä yrittäjäksi esim. toiminimellä. Palkkio on 1 € / MWh (1000 kWh) asiakkaan vuosivolyymillä laskien ja noin 30 euroa / sopimus. Keskiansiot ovat laskutettuna 4500 -10 000 euron välillä. Lähetä hakemus ja cv sähköpostitse osoitteeseen hakan.gustafsson (at) werel.net. Tiedusteluissa voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 040 168 77 69. Haastattelut järjestetään juoksevasti Helsingissä ja Vaasassa.
Työnantajan nimi: Werel Oy
Työnantajan osoite: 02760 ESPOO
Työn lyhyt kuvaus: Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 1 vuosi
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Autolähetti -
Moottoripyörälähetit ym.
Jäljentämö Jokela Oy on tunnettu pääkaupunkiseudulla laadukkaista tulostus- ja kopiopalveluista. Haemme autolähettiä mukavaan joukkoomme. Tehtäviisi kuuluu pikkupakettien kuljetukset Suur-Helsingin alueella sekä
Jäljentämö Jokela Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Erityisluokanopettaja -
Erityisopettajat
Vihdin kunnan sivistyskeskus julistaa haettavaksi erityisluokanopettajan viran määräajalle 9.8.2016-4.6.2017. Viran ensisijainen sijoituspaikka on Nummelanharjun koulu. Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen
Vihdin kunta - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Esimiesharjoittelija -
Myyntiedustajat
Maahantuontiyrityksemme etsii uutta esimiesharjoittelijaa edellisen ylennyttyä muihin tehtäviin. Yrityksemme toiminta rakentuu pääasiassa kuluttajamarkkinoinnista ja -myynnistä, joten työtehtävät ovat vaihtelevia
Tmi S.Sorsa - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Farmaseutti -
Farmaseutit
Meillä Willan apteekissa on ollut apteekkari vaihdos 5.12.2015. Mutta jatkamme toimintaa Terveys Willan Oy nimissä. Tästä löydät meistä vähän tietoa http://terveyswilla-parafarmasia.fi/ Haemme nyt farmaseuttista
Terveys Willa Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa
Hoivanantaja/ Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsimme uusia iloisia ja reippaita hoivanantajia ja henkilökohtaisia avustajia palvelemaan asiakkaitamme heidän kodeissaan Itä-Helsingin alueella. Haemme myös Heikinlaaksoon avustajaa arki- ja viikonloppuvuoroihin. Home Instead on
Itä-Helsingin Seniorihoiva Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Ilmanvaihdon puhdistaja -
Putkiasentajat
Ilmanvaihdon pudistus- ja säätötyöt. Sekä muut ilmanvaihtoon liittyvät huolto- ja ylläpitotehtävät. Työajat painottuvat 07.00- 15.00 välille. Työkohteet sijoittuvat pääkaupunkiseudulle.
Cervi Talotekniikka Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Informaatikko/kirjastonhoitaja (työsuhde) -
Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
TYÖPAIKKA KUVAUS Ulkopoliittinen instituutti on eduskunnan yhteydessä toimiva riippumaton valtion tutkimuslaitos, jonka tehtävänä on tuottaa korkeatasoista, ajankohtaista tietoa kansainvälisistä poliittisista ja taloudellisista
Eduskunnan kanslia - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Kansivarustelusuunnittelija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Elomatic kuuluu Euroopan johtaviin suunnittelutoimistoihin ja on merkittävä ohjelmistotalo maailmanlaajuisesti. 700 suunnittelutyön ammattilaistamme toimivat kone-, prosessi-, energia- ja laivanrakennusteollisuudessa. Ohjelmistokehityksessä
Elomatic Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kaupan moniosaaja -
Myyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Kieli- ja kulttuuriryhmien tuntiopettaja -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset
Espoon kaupunki - 2016-06-04 - Helsinki-Uusimaa
Kiinteistövälittäjä -
Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät
Kiinnostaako Kiinteistönvälittäjän ura ? Open Market kiinteistönvälitys on valtakunnallinen ja hyvämainen kiinteistönvälitysketju. Olemme allalla innovatiivinen ja nuorekas toimija. Etsimme Helsingin konttoriin
Suomen Asunnonvaihtokeskus Oy / Open Market - 2016-03-04 - Helsinki-Uusimaa
Kotimyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Haluatko lyhyet työmatkat? Haluatko liukuvan työajan? Haluatko tienata kotona? Haemme myyntineuvottelijoita kotoa tehtävään puhelinmyyntityöhön. Tuotteina meillä on Suomen suurimpien kustantajien aikakausilehdet.
Contact &Travel Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Laitosmies -
Kansimiehistö ym. vesiliikenteen työntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme Nurmijärvelle laitosmiestä elementtitehtaaseen. Tehtäviisi kuuluu elementtitehtaan koneiden ja kaluston huolto ja korjaus. Hakijoilta odotamme: - Aiempaa kokemusta vastaavista töistä - Hitsaus taitoa
Innolink Staff Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Tehtävän kuvaus: Me Vantaan varhaiskasvatuksessa työskentelevät arvostamme lasta ja perhettä ja meillä on asennetta tehdä asioita uudella tavalla. Työyhteisöjämme kannustetaan ja tuetaan uudistumaan lapsiperheiden
Vantaan kaupunki - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa
Lumityöntekijä -
Kiinteistöhuollon työntekijät
Docere Kiinteistöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
LVI-asentaja -
Putkiasentajat
Haemme kokeneita ja motivoituneita LVI asentajia. Työkohteina on saneeraus ja uudistuotannon rakennukset: rivitalot, kerrostalot, hoivakodit ja päiväkodit Edellytämme alan ammattitutkintoa, vähintään kolmen vuoden kokemusta
Maximus Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
SISUSTUSMYYJÄ, Lastenhuone.fi Store, Espoo Lastenhuone.fi Store on laadukkaiden lastenhuoneen huonekalujen ja sisustustuotteiden suurmyymälä. Suomen laajin lastenhuoneen sisustustuotteiden valikoimamme kattaa mm. yhteensopivat huonekalut,
Lasten Lifestyle Oy - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä / meikkitaiteilija -
Myyjät
Etsimme kauneuden alan ammattilaista,joka palaa halusta työskennellä värikosmetiikan parissa. Myyntityössä olet tottunut saavuttamaan tavoitteet ja meikkitaiteilijana osaat ja haluat antaa asiakkaalle parhaan mahdollisen palvelun
Make Up Store Finland Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
Olemme Amerikkalaisen puhdistusjärjestelmän maahantuontiyritys, jonka asiakkaana ovat niin yksityiset kuluttajat kuin yrityksetkin. Etsimme kasvavaan tiimiimme tuloshakuisia ja eteenpäinpyrkiviä "hyviä tyyppejä".
GOLDEN OPPORTUNITY FINLAND OY - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Myyntiedustaja -
Myyntiedustajat
WE®EL - Nykyaikainen sähköyhtiö Toimittamamme sähkö tuotetaan aina uusiutuvilla energianlähteillä ja aina markkinoiden fiksuimpaan hintaan. Lisäksi katsomme tulevaisuuteen. Haluamme, että asiakkaamme hyötyvät
Werel Oy - 2016-03-15 - Keski-Pohjanmaa
Nursery Teacher -
Lastentarhanopettajat
European Schooling Helsinki is a state school which started its operation in autumn 2008. There are three language sections in the school: English, French and Finnish. The two-year nursery cycle starts at the age of four, the five-year primary cycle at
Helsingin eurooppalainen koulu - 2016-02-24 - Helsinki-Uusimaa
Ohjaaja, kesä, Eteva -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Tehtävä Ohjaajan ja lähihoitajan kesäajan sijaisuuksia Etevan Kuntayhtymässä Espoossa 1. Espoo 7, Masto ohjaajan kesäsijaisuus ajalle 13.6.-4.9.2016 2. Espoo 7, Vantti ohjaajan kesäsijaisuutta ajalle 6.6.-4.9.2016
Seuturekry Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Haemme iloisia ja asiakaspalveluhenkisiä kesätyöntekijöitä vesipuisto Serenaan kesäkaudelle 2016! Pohjoismaiden suurin vesipuisto Serena tarjoaa kesätyötä vuosittain n. 50 työntekijälle. Puuharyhmä
Puuharyhmä Oyj / Serena - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasemainsinööri -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Rejlers Oy on Pohjoismainen yli 2100 asiantuntijan suunnittelu- ja konsultointiyhtiö, jonka palveluksessa on Suomessa yli 500 työntekijää. Tarjoamme suunnittelua, konsultointia ja turnkey -toimituksia energian, infran, rakentamisen
Rejlers Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Asiakkaamme etsii kauttamme sähköasentajia vakituiseen työsuhteeseen saneerauskohteisiin Helsinkiin. Työsuhde on aluksi Brikon kautta vuokralla, minkä jälkeen henkilö siirtyy työsuhteeseen suoraan asiakasyritykseen.
Briko Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Sähköasentaja (kärkimies) -
Rakennussähköasentajat
Haemme asiakasyrityksellemme kärkimiestä sähköasennuksiin pääkaupunkiseudulle. Työmaat ovat pääsääntöisesti kerrostalo- ja toimitilasaneerauksia. Sinulla on laaja osaaminen erilaisista sähköasennuksista,
Maximus Oy - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Olemme valtakunnallinen, kilpailukykyinen ja kasvava siivous- ja kiinteistöpalvelualan toimija. Meitä on jo yli kahdeksankymmentä ammattilaista erilaisissa tehtävissä palvelemassa asiakkaitamme. Olemme Suomalaisen Työn Liiton
Tampereen Lähisiivous Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Tuotespesialisti / Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta ja teollisuushalleista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa
Uniflex Suomi Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Vårdare -
Lähihoitajat
Vi söker EN VIKARIERANDE VÅRDARE (befattningsnummer 640) i heltid till Kvarnens serviceenhet i Karis för tiden 10.10.2016-31.7.2017. Anställningen är på boendet i Karis och arbetet är periodarbete. Vårdarna ger
Kårkulla samkommun, - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Yhdistelmätyöntekijä -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Vihdin kunnan Ateria- ja puhdistus hakee Nummelan alueelle toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.16 alkaen kahta yhdistelmätyöntekijää siivouspalvelun ammattitehtäviin sekä ateriapalvelutehtäviin/ astiahuoltoon.
Vihdin kunta - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa