Job Myyntitoimiston esimies Keski-Suomi Hyvät Lehdet RSM Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Haemme huipputyyppiä esimieheksi Jyväskylän toimistoomme! Työhösi kuuluu vastata toimiston pyörittämisestä yhdessä toisen esimiehen kanssa sekä myydä itse. Kun olet osoittanut omat myyntitaitosi ja oppinut talomme tavat, pääset myös pitämään työhaastatteluja ja myyntikoulutuksia. Tärkein tehtäväsi oman myyntisi ohella on varmistaa, että porukalla on hyvä fiilis, homma toimii ja kauppa käy. Sinun ei tarvitse olla kokenut konkari, mutta esimiehen saappaisiin on huomattavasti helpompi hypätä, kun olet jo ehtinyt oppia myyntityön perusteita. Kokemus puhelinmyyntityöstä katsotaan eduksi. Haluamme, että luot positiivista fiilistä ympärillesi ja ihmiset viihtyvät seurassasi. Olethan valmis tekemään ahkerasti töitä, sillä palkitsemme kyllä ahkeruutesi ja kasvavassa yhtiössä tie ylöspäin on auki! Koulutamme sinut huolellisesti tehtävään ja kehitämme osaamistasi jatkuvasti eteenpäin. Olemme tehneet tätä jo vuodesta 1993, seinillämme on sertifikaatteja ja kaikki muukin on kunnossa, eli nyt sinulla on mahdollisuus saada arvostettu ja vakaa vakituinen työpaikka. Palkkasi koostuu sopimuksen mukaan esimerkiksi pohjapalkasta, oman myyntisi provisioista ja erilaisista bonuksista. Palkkauksemme motivoi sinua varmasti! HUOM! Voit halutessasi suorittaa työn ohessa oppisopimuksella myös merkonomin tutkinnon tai myynnin ammattitutkinnon. Eli: Lähetä vapaamuotoinen, mutta huolella tehty hakemuksesi otsikolla "Esimieshaku, Jyväskylä" osoitteeseen jonne.valila (at) hyvatlehdet.fi . Liitä hakemukseen CV:si sekä palkkatoiveesi.-
Työnantajan nimi: Hyvät Lehdet RSM Oy
Työnantajan osoite: Yliopistonkatu 30 C, 2. krs, 40100 JYVÄSKYLÄ
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Maa: Suomi
Alue: Keski-Suomi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asbestinpurkaja -
Muut rakennustyöntekijät
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2003 perustettu henkilöstöpalveluihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Toimintamme kattaa henkilöstövuokraus- ja suorarekrytointipalvelut, soveltuvuusarvioinnit sekä henkilöstöhallinnon-
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Jyväskylä - 2016-05-03 - Keski-Suomi
Hankepäällikkö /Aerostructures, Halli -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Patriassa puolustus-, turvallisuus- ja ilmailuteollisuuden monipuoliset tehtävät työllistävät yhteensä 2900 osaajaa. Esimiestyön ja osaamisen kehittäminen ovat henkilöstöasioiden painopistealueita. Ainutlaatuinen
Patria Aerostructures Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Avustajan tehtäviin kuuluu avustettavan avustaminen kaikissa päivittäisissä toiminnoissa, kuten hygienian hoito, ruuanlaitto, avustaminen pukeutumisessa, pienet kotitaloustyöt, avustaminen liikkumisessa ja siirtymisessä (käytössä
Hietanen Merja. - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Jyväskylän kaupungin henkilökohtaisen avun palveluohjauksen ja neuvonnan kautta haemme henkilökohtaista urheilullista miesavustajaa kehitysvammaiselle 28-vuotiaalle mieshenkilölle. Työnantaja ilmaisee itseään viittomilla
Jyväskylän kaupunki/ Henkilökohtaisen avun palveluohjaus - 2016-08-10 - Keski-Suomi
Kiinteistöassistentti -
Johdon sihteerit ja osastosihteerit
Business Network Oy on kotimainen toimitilavuokraukseen, toimitilakehitykseen ja isännöintiin sekä rakennuttamiseen erikoistunut yritys, jonka pääpaikka sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Haemme nyt Jyväskylään
Business Network Oy - 2016-04-16 - Keski-Suomi
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Haemme asiakkaillemme Äänekoskelle ammattitaitoisia, monipuolisia ja luotettavia kirvesmiehiä uudis- ja/tai saneerauspuolen töihin. Kyse on pitkästä rakennusprojektista. Jos sinulla on mahdollisuus muuttaa työn perässä
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2016-04-24 - Keski-Suomi
Laatupäällikkö/ Quality Manager -
Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Tommi Mäkinen Racing Oy on ralliautoiluun keskittynyt yritys, joka vastaa autonvalmistaja Toyotan paluusta ralliautoilun MM-sarjaan. Toiminta koostuu autojen suunnittelusta, valmistuksesta ja rallin MM-sarjassa kilpailemisesta. Päätoimipaikka
Eilakaisla Oy - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Laitossuunnittelija -
Puunjalostuksen ja kemian prosessitekniikan erityisasiantuntijat
Elomatic kuuluu Euroopan johtaviin suunnittelutoimistoihin ja on merkittävä ohjelmistotalo maailmanlaajuisesti. 700 suunnittelutyön ammattilaistamme toimivat kone-, prosessi-, energia- ja
Elomatic Oy - 2016-05-25 - Keski-Suomi
Lehtori, matematiikka, fysiikka ja kemia -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Jyväskylän yliopisto on ihmistieteisiin ja luonnontieteisiin keskittyvä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä monialainen tiedeyliopisto ja koulutuksen asiantuntija. Yliopisto on maamme johtava opettajankouluttaja,
Jyväskylän yliopisto - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Levyseppähitsaaja -
Ohutlevysepät
Etsimme metallialan asiakkaallemme LEVYSEPPÄHITSAAJAA Jyväskylään alkuun määräaikaiseen työsuhteeseen. Työtä on tarjolla monipuolisissa metallin hitsaustehtävissä, erityisesti mig-, tig- ja robottihitsauksessa.
Go On Yhtiöt/ Jyväskylä - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Liikunnan ja terveystiedon lehtori -
Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Jämsä on toimelias ja kehittyvä noin 22 000 asukkaan kaupunki eteläisessä Keski-Suomessa, loistavien kulkuyhteyksien varrella. Kaupungin kivijalkoja ovat vahva teollisuus ja monipuolinen matkailu- ja palvelusektori. Jämsän
Jämsän kaupunki - 2016-06-27 - Keski-Suomi
Liikunnanohjaaja -
Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Jämsä on toimelias ja kehittyvä noin 22 000 asukkaan kaupunki eteläisessä Keski-Suomessa, loistavien kulkuyhteyksien varrella. Kaupungin kivijalkoja ovat vahva teollisuus ja monipuolinen matkailu- ja palvelusektori. Jämsän
Jämsän kaupunki - 2016-08-10 - Keski-Suomi
Mattoasentaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Etsimme asiakkaallemme mattoasentajaa Jyväskylässä ja lähiympäristössä sijaitseviin työkohteisiin. Työ on sekä kostean että kuivantilan mattoasennusta. Kokemus mattoasennuksista ja muista pintaremonttiin
Banssi Keski Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi
Moniosaaja -
Pikaruokatyöntekijät
Ravintolan moniosaaja Rax Jyväskylä Haemme joukkoomme täysi-ikäistä, itsenäiseen työskentelyyn kykenevää, vastuuntuntoista ja reipasta ravintolan moniosaajaa osa-aikaiseen, tarvittaessa töihin kutsuttavaan
Restel Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Muu myyjä -
Myyjät
Vahvistamme joukkuettamme, haemme vakituiseen työsuhteeseen kahta remonttimyyjää. Olet vastuuntuntoinen, omaat positiivisen asenteen ja elät haasteista. Asiakaspalvelu on sinulle luontaista ja tahdot auttaa asiakasta onnistumaan kodin
Keski-Suomen Takuuremontit Oy - 2016-05-24 - Keski-Suomi
Muu tarjoilija -
Tarjoilijat
Yöpuu Yhtiö Oy:n (Hotelli Yöpuu, Ravintola Pöllöwaari, Hotelli Verso ja Verso Baari) kasvava liiketoiminta vaatii lisää huippuosaajia! Yrityksen toiminnan kulmakiviä ovat ensiluokkainen palvelu, ruoka ja juoma.
Hotelli Yöpuu Oy - 2016-08-02 - Keski-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Etsimme myyjiä päivittäistavarakaupan asiakasyrityksiimme Karstulaan, Saarijärvelle ja Ääneseudulle. Työnkuvaan kuuluu kaupan työtehtäviä: kassatyöskentelyä, asiakaspalvelua ja hyllyttämistä.
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Keski-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Eliittikatot on kotien vesikattojen ja ulkoverhousten remontointiin erikoistunut yritys. Yritys on kasvanut kaikkina toimintavuosinaan: viimeisimmässä tilinpäätöksessä liikevaihto oli lähes 11 m € ja uusin tilivuosi
Eliittikatot Oy - 2016-06-22 - Keski-Suomi
Myyntiagentti -
Myyntiedustajat
Haluatko työn, jossa saat itse päättää omista työajoistasi, etkä ole sidottu yhteen paikkaan? Tässä sinulle sellainen! Voit olla kokenut myyjä tai vasta koulusta valmistunut. Tärkeintä on, että
Suomen hakukonemestarit - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Myyntineuvottelija, kesätyö -
Myyntiedustajat
Tervetuloa kesätöihin keskustan toimistollemme! Työnhakulomakkeemme löytyy nettisivuiltamme osoitteesta http://www.hyvatlehdet.fi/puhelinmyyntityolla-hohtoa-arkipaivaan/ . Täytä lomake nyt, niin lupaamme ottaa sinuun yhteyttä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-05-11 - Pirkanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Tervetuloa töihin keskustan toimistollemme! Voit tulla työskentelemään vakituisesti, osa-aikaisesti tai merkonomin oppisopimuksella. Palkkaamme myyntineuvottelijoita työskentelemään arkisin klo 9-21 välillä
Hyvät Lehdet RSM Oy - 2016-08-17 - Keski-Suomi
Rakennusmies Äänekoski -
Talonrakentajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
WorkPower Oy, Jyväskylä - 2016-02-25 - Keski-Suomi
Sähkösopimusneuvottelija -
Myyjät
Nordic Green Energy on johtava pohjoismaalainen energiayhtiö, jonka päätuote on sähkö sekä kuluttaja, että yritysasiakkaille. Nordic Green Energy toimittaa energiaa miljoonille asiakkailleen Pohjoismaissa ja myy sähköä
Buusteri Oy Jyväskylä - 2016-08-02 - Keski-Suomi
Saneerauskohteiden siivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy on vuonna 2003 perustettu henkilöstöpalveluihin erikoistunut suomalainen perheyritys. Toimintamme kattaa henkilöstövuokraus- ja suorarekrytointipalvelut, soveltuvuusarvioinnit sekä henkilöstöhallinnon-
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy, Jyväskylä - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Siivoustyöntekijä -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Hankasalmen seudulle siivoustehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä siivouksessa ovat muun muassa toimistojen, myymälöiden ja teollisuuskohteiden
ISS Palvelut Oy - 2016-06-14 - Keski-Suomi
Sosiaalialan ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
MilaPro Oy hakee avopalvelutiimiinsä Keski-Suomen alueelle lisää osaajia jo entuudestaan vahvaan ja ammatilliseen joukkoonsa. Teemme töitä lastensuojelun avopalveluiden parissa. Työn painopiste on lapsissa, nuorissa ja koko
MilaPro Oy - 2016-03-23 - Keski-Suomi
Terminaalityöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Olemme SOL Henkilöstöpalvelut Oy, luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden-, sosiaali- ja terveysalalle sekä hotelli ja ravintolan- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-09-10 - Keski-Suomi
Torninosturiasentaja -
Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme
WorkPower Oy, Jyväskylä - 2016-02-15 - Keski-Suomi
Tulevaisuuden Java-ammattilainen Jyväskylään -
Sovellusohjelmoijat
Onko sinulla osaamista Java-kehityksestä? Haluatko päästä työskentelemään mielenkiintoisella toimialalla yhdessä osaavien kollegoiden kanssa rennossa työympäristössä? Tämä tehtävä
Academic Work Suomi Ab - 2016-06-09 - Keski-Suomi
Varhaisjakaja -
Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Haemme VARHAISJAKELUUN LEHDENJAKAJAA ESA Jakelut on sanomalehtien varhaisjakeluorganisaatio, jonka luotettavuus on valtakunnallista huippuluokkaa. Etsimme nyt Joutsan alueen varhaisjakeluun täysi-ikäistä, reipasotteista ja työtä
Esa Jakelut Oy - 2016-06-14 - Keski-Suomi