Job Nuorisotyönohjaaja unspecified Varkauden seurakunta - Työtarjoukset
ZDA2ZTk4MmEtNTFmNi00ZDYyLTkzYzctZmRkOTUyNzVkM2NkIDgx
reference: d06e982a-51f6-4d62-93c7-fdd95275d3cd
documentId: 9842029
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1550638576872
Työnimike: Nuorisotyönohjaaja
Työnkuvaus:
Varkauden seurakunnassa on haettavana kaksi nuorisotyönohjaajan virkaa
Nuorisotyönohjaajat toimivat omien vastuualueidensa kehittäjinä ja asiantuntijoina sekä osana 12 hengen kasvatustyön tiimiä. Avointen virkojen vastuualueet painottuvat varhaisnuorisotyö/rippikoulutyö ja nuorisotyö/nuoret aikuiset.
Viran kelpoisuusehtona on Kirkkohallituksen päätöksen nro 124 mukainen ammattikorkeakoulututkinto tai piispainkokouksen aikaisempien päätösten mukainen tutkinto kirkon nuorisotyöstä. Tehtävän hoitaminen edellyttää itseohjautuvuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä myönteistä ja innovatiivista otetta toimia lasten ja nuorten muuttuvassa toimintaympäristössä. Kansainvälisentyön/lähetyssihteerin pätevyys katsotaan eduksi toista virkaa täytettäessä, sillä seurakunnan lähetys- ja kansainvälinen työ hoituvat kasvatuksen tehtäväalueen alaisuudessa.
Virkaan valittavien tulee olla konfirmoituja evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Ennen valinnan vahvistamista heidän tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n mukainen rikosrekisteriote. Virat täytetään neljän kuukauden koeajalla 1.6.2019 alkaen. Palkkaus on vaativuusryhmän 502 mukainen.
Henkilöstöjaostolle osoitettu hakemus ansioluetteloineen on toimitettava 28.2.2019 klo 12 mennessä osoitteella Varkauden seurakunta, Ahlströminkatu 19, 78250 Varkaus tai varkauden.seurakunta (at) evl.fi . Hakemukseen merkintä " nuorisotyönohjaaja".
Lisätietoja antavat johtava kasvatustyön viranhaltija Tiina Taavitsainen 040 5568506, tiina.taavitsainen (at) evl.fi sekä kasvatustyöstä vastaava pastori Karoliina Mustonen 040 5727850, karoliina.mustonen (at) evl.fi
numberOfPosts: 2
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C3413
positionTypeCode: directhire
Työnantajan nimi: Varkauden seurakunta
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Aloita ura IT-alalla ja kouluttaudu Academyssa -
Oletko utelias ongelmanratkaisija, innostutko uusista innovaatioista ja haluaisit hypätä digitaalisen muutoksen aallonharjalle kehittämään yritysten toimintatapoja entistä fiksummiksi? Tartu elämäsi tilaisuuteen ja aloita ura IT-alalla Academyn 12 viikon intensiivikurssilla,
Oy Academic Work Suomi Ab - 2018-10-20 - unspecified
Bioanalyytikko / Laboratorionhoitaja -
unspecified
Säkylän kunta - 2018-12-18 - unspecified
Hankekoordinaattori -
Saamelaiskäräjät ilmoittaa haettavaksiSAAMEN KIELTEN ETÄOPETUSHANKKEEN KOORDINAATTORIN TEHTÄVÄN Työ alkaa 1.1.2019 ja kestää 31.12.2020 saakka. Tehtävä on osa-aikainen (50 %). Hankekoordinaattori vastaa yhteyksistä eri puolella Suomea sijaitseviin kouluihin, koulutuksen järjestäjiin
Saamelaiskäräjät - 2018-11-23 - unspecified
Henkilökohtainen avustaja -
Olen 39-vuotias autistinen mies, ja haen henkilökohtaista avustajaa arki-iltoihin ja viikonloppuihin. Avustajan työaika on pääsääntöisesti ti, to, ja pe klo 16-21 ja la-su klo 13-21. Työtehtäviin sisältyy päivittäisissä toimissa (esim.
Veikko Päätalo - 2018-08-16 - unspecified
Huoltoasentaja -
Haemme paineilmaan erikoistuneelle asiakasyrityksellemme huoltoasentajaa Poriin. Työskennellessäsi edustat sekä yritystä, että itseäsi. Olethan hyvällä asenteella varustettu, tarkka, aikaansaava ja huolellinen. Ymmärrät asiakaspalvelun merkityksen ja
Soluta Henkilöstöratkaisut Oy - 2018-10-06 - unspecified
Kaivostyöntekijä -
Aalto Henkilöstöpalvelut on voimakkaasti kasvava henkilöstötalo. Olemme osa kansainvälistä OTIGA Groupia, Olemme yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Aalto henkilöstöpalvelut on Työelämän Pelastusrengas
Aalto Henkilöstöpalvelut / Aaltovoima - 2018-11-08 - unspecified
Kesäkokki BBQ Houseen -
Kun sinä hoidat, homma on pihvi. Onko näin? Hyvä, tässä sinulle mehevä tilaisuus: Haemme KOKKIA kesätöihin BBQ Housen tiiviiseen tiimiin.Tässä Kampin kauppakeskuksessa sijaitsevassa eteläamerikkalaistyylisessä pihviravintolassa pääset työskentelemään monipuolisesti keittiön tehtävien
Barona Oy - 2019-03-22 - unspecified
Kirvesmies -
Haemme ammattitaitoista KIRVESMIESTÄ. Toivomme hakijalta aiempaa kokemusta kirvesmiehen työtehtävistä sekä sujuvaa kuvienlukutaitoa. Työ on itsenäistä, joten etsimämme henkilö on omatoiminen ja omaa itsenäisen työotteen. Positiivinen asenne
Carrot Länsi-Suomi Oy - 2018-10-19 - unspecified
Kojeistoasentaja -
VPS HenkilöstöpalveluVPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi meillä on toimipisteet Budapestissa ja Tallinnassa. Olemme HPL Henkilöstöpalveluyritysten
VPS Henkilöstöpalvelu Oy - 2019-03-23 - unspecified
Kokki -
Villa Wolax hakee kokkia/ keittiöpäällikköä Kuusistoon.Haemme ammattitaitoista henkilöä, joka on kiinnostunut kehittämään Villa Wolaxin toimintaa ja viemän paikkaa eteenpäin \"ruoka edellä\". Paikalla on paljon käyttämätöntä potentiaalia, johon sinun on mahdollista käyttää osaamistasi.
Tino s Garage Ky - 2019-03-22 - unspecified
Koneistaja -
Olemme aidosti välittävin, vuodesta 2003 asti toiminut rekrytointialan yritys. Työllistimme viime vuonna yli 2000 henkilöä ja suuri joukko hakijoita sai kauttamme uusia työmahdollisuuksia. Miksi valita juuri meidät työnantajaksesi? Olemme kotimainen ja vakavarainen
WorkPower Oy - 2018-08-16 - unspecified
Kotipalvelutyöntekijä -
Kotipalvelutyötä vapaasti ja joustavasti EspoossaSevalia Oy on siivous- ja kotipalvelua tarjoava yritys. Sevalian tavoitteena on madaltaa kynnystä tilata apua kodin taloustöihin. Sevalia saattaa yhteen kotipalvelutyötä tekevät ja kotipalvelua tarvitsevat. Palvelussamme yhdistyy korkea asiakastyytyväisyys,
Sevalia Oy - 2019-02-21 - unspecified
Kuorma-auton kuljettaja (elintarvike KESKO) -
Kuorma-auton kuljettaja (elintarvikejakelu KESKO)Etsimme kuorma-autonkuljettajaa vakituiseen työsuhteeseen pääkaupunkiseudulla tapahtuvaan elintarvikejakelu työhön. Asiakasyrityksemme autot sijaitsevat sekä lastaukset tapahtuvat Hakkilassa Keskon uudesta terminaalista.Kyseessä on kokoaikatyö
WorkPower Oy - 2019-03-16 - unspecified
Laitos- ja putkistosunnittelijoita -
Etsimme laitos- ja putkistosuunnittelijoita toimimaan suunnittelutiimimme jäsenenä, jossa tehtäväkuvaasi kuuluvat laitos-ja putkistosuunnittelun eri tehtävät asiakkaidemme toimeksiantojen parissa kotimaassa ja ulkomailla. Tiimityöskentelyn lisäksi olet tarvittaessa valmis työskentelemään myös
SWECO Industry Oy, Pori - 2019-01-26 - unspecified
Liikkuva kunnossapitoasentaja -
Etsimme Rudus Oy:lle pitkäaikaiseen työsuhteeseen liikkuvia kunnossapitoasentajia vahvistamaan Etelä-Suomen kunnossapidon tiimiä.Liikkuvana kunnossapitoasentajana Ruduksella teet työtä Uudenmaan alueella, tukikohtasi sijaitessa Tuusulassa. Tehtäviisi kuuluvat betonituotetehtaiden ja valmisbetonitehtaiden
Barona Oy - 2019-02-21 - unspecified
MAANRAKENTAJIA 6.5.- 29.11.2019 -
SELEKTA - TYÖTÄ JA TYÖVOIMAAPalkkaamme 12 hyvää tyyppiä maanrakennustöihin 6.5.- 29.11.2019 väliseksi ajaksi!Edellytyksenä on, että kykenet itsenäiseen työhön. Osaat käyttää taso- ja putkilaseria, asentaa kaivot paikoilleen ja lukea kuvia. Suomen kielen taito ja oman auton käyttömahdollisuus
Selekta Rakennus Oy - 2019-03-29 - unspecified
Mig-hitsaaja -
Haemme hitsaria asiakasyrityksellemme Lahden seudulle. Työ on metallipajan hitsaustyötä. Tarjoamme sinulle hyvät työolosuhteet nykyaikaisin menetelmin kiinnostavissa ja ammattitaitoa vaativissa tehtävissä sekä hyvän työporukan tuen. Edellytämme
Barona Oy - 2018-08-07 - unspecified
Myyjä -
Etsimme timanttista myyjää, joka innostuu uusimmasta kodinelektroniikasta! Avoimesta paikasta: Poriin myymälässämme on 50 työntekijää ja haemme nyt kasvavaan tiimiimme lisää väkeä. Etsimme myyjiä Operations/Technology/Home-osastoille. Päivittäiseen työhösi kuuluu ensiluokkainen
Gigantti Oy - 2019-03-22 - unspecified
Myyntiedustaja -
Etsimme kahta tavoitteellista apteekkikanavan myyntiedustajaa Tampereen seudulle ja Mikkelin seudulle Laajennamme myyntiorganisaatiotamme Paranovalla ja etsimme joukkoomme kahta haasteita pelkäämätöntä myyntiedustajaa edistämään lääke- ja muiden valmisteidemme
Paranova Oy - 2018-08-16 - unspecified
Palveluohjaaja -
Haemme palveluohjaajaa Meri-Lapin alueella sijaitseviin asiakaskohteesiimme. ODOTAMME: - Aikaisempaa kokemusta siivoustyöstä - Rautaista asennetta, sekä ammattiylpeyttä - Joustavuutta - Suomen kielen taitoa - Hyvää fyysistä kuntoa EDUKSI KATSOTAAN: - Laitoshuoltajan
Suomen Turvamiehet Ky - 2019-04-11 - unspecified
Pesulatyöntekijä -
Haetaan pesulan työntekijää. Ei välttämättä tarvitse aikaisempaa kokemusta, koulutetaan tehtävään. Työnkuvaan kuuluu kaikki pesulan työt. Työ on pääsääntöisesti säännöllinen päivätyö.
Lapin Pesupalvelu Oy - 2018-10-16 - unspecified
Postinjakaja -
SOL konserniin kuuluva SOL Henkilöstöpalvelut Oy on luotettava ja varma työnantaja. Tarjoamme työpaikkoja: mm. rakentamisen-, logistiikan-, teollisuuden ja sosiaali- ja terveydenalalle sekä hotelli-, ravintola- ja kaupan alalle. Panostamme palveluosaajiemme työhyvinvointiin kaikilla toiminnan tasoilla
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-12-15 - unspecified
Postinjakaja -
Haemme postinjakeluun iloisia ja reippaita POSTINJAKAJIA määräaikaisiin ja osa-aikaisiin työsuhteisiin eri puolille Vantaata. Työ on vaihtelevaa ja liikkuvaa asiakaspalvelutyötä. Olet näkyvin osa Postia, sillä jakajamme palvelevat päivittäin lähes kaikkia suomalaisia kotitalouksia
Posti Group Oyj - 2019-03-20 - unspecified
Rakennusapulainen -
unspecified
Trony Oy - 2018-08-02 - unspecified
Rakennussiivooja/Loppusiivooja HETI töihin -
Haemme pääkaupunkiseudulle rakennussiivoojia/loppusiivoojia. Osa töistä on keikkaluonteisia ja osa pitkäaikaisia. Tästä työstä maksetaan ns. hetipalkkaa. Hetipalkasta löytyy lisätietoa osoitteessa www.hryhtiot.fi Jos sinulla on kokemusta siivouksesta
HR Yhtiöt Oy - 2018-10-05 - unspecified
Raskaan kaluston asentaja -
Asiakkaamme Haka Center Oy on työkoneiden asiantuntija, jonka palvelut kattavat maanrakennuksen, maa- ja metsätalouden sekä kiinteistö- ja tienhoidon koneiden myynnin ja varustelun. Haemme nyt heidän toimintojen laajentuessa KEMPELEEN TOIMIPISTEESEEN kokenutta ASENTAJAA.Työn kuvaus:Työt alkavat
Adecco Finland Oy, Oulu - 2018-12-18 - unspecified
Romun käsittelijä -
Romualan ammattilainen saa paikanOlet toiminut kierrätysalalla ja tunnet romulaadut, lisäksi olet käyttänyt romunkäsittelykoneita, mm. kahmaria.Vahva ammattitaito, hyvä motivaatio ja pitkäaikainen sitoutuminen ovat avainsanoja tehtävään.Tarjolla on pitkäaikainen työsuhde ja työ on vuorotyötä.Lisätietoja
Barona Oy - 2018-12-06 - unspecified
Toimistotyöntekijä, KIIRE -
Lakiasiaintoimisto Asiakasturva Oy on toistakymmentä henkeä työllistävä vuonna 2000 perustettu rahoituspalveluihin ja sijoittamiseen erikoistunut tuloksellinen konserni. Haemme jatkossakin kovaa kasvua joten etsimme jatkuvasti uusia osaajia joukkoomme.Henkilöstö työskentelee laskutuksen, rahoituksenasiakaspalvelun,
Lakiasiaintoimisto Asiakasturva Oy - 2018-11-16 - unspecified
Tuotantotyöntekijä, konepaja- ja metallituotteet -
Etsimme asiakkaallemme Salon talousalueele Metallialan työntekijää. Työ sisältää metallituotteiden sahaustehtäviä. Oman ammattiosaamisen mukaan mahdollisesti myös muita metallialan työtehtäviä Asiakkaamme toivoo hakijoilta alan koulutusta
Varsinais-Suomen Apuvoima oy - 2018-09-21 - unspecified
Varhaiskasvatuksen opettaja -
Pilke päiväkotien tärkein tavoite on tarjota lapselle hyvä päivä - joka päivä. Lapsen hyvä päivä ei synny ihan itsestään. Sen tekevät varhaiskasvatuksen ammattilaiset positiivisella ja pitkäjänteisellä työllään. Liity nyt hyvän päivän tekijöiden joukkoon ja hae varhaiskasvatuksen
Pilke päiväkodit Oy - 2019-01-10 - unspecified