Job Ohjaaja Etelä-Pohjanmaa Mikeva Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Ohjaaja

Työnkuvaus:
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet, mielenterveyskuntoutujat, kehitysvammaiset sekä terapia- ka kuntoutusasiakkaat. Toimimme yli 60 kunnassa ja asiakkaitamme ovat kunnat, kaupungit sekä yksityiset asiakkaat. Yli 1900 ammattitaitoista mikevalaista pitää huolen siitä, että asukkaillamme ja asiakkaillamme on joka päivä Hyvä Olla. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli yli 82 miljoonaa euroa. Lisätietoa toiminnastamme www.mikeva.fi. Ohjaaja, Mikeva Oy, Tepon tupa, Jalasjärvi Haemme ohjaajaa tuntityöhön sopimuksen mukaan. Edellytämme ohjaajan työtehtävään vähintään lähihoitajan tai perushoitajan tutkintoa. Myös sairaanhoitajan, sosionomin, fysioterapeutin tai toimintaterapeutin tutkinnon omaavat ovat tervetulleita joukkoomme. Edellytämme voimassa olevaa hygieniapassia. Työ on keikkaluontoista ja kolmivuorotyötä. Vastaat asukkaidemme hyvän elämän tuottamisesta ja hoivan toteuttamisesta ihmisläheisellä tavalla. Työtehtäviin kuuluvat mm. vanhusten hoito- ja hoiva, kuntoutus- ja viriketoiminta sekä hoitokodin kodinhoitotyöt. Työ on kolmivuorotyötä. Toivomme Sinulta ihmisläheistä työotetta, vastuuntuntoisuutta, joustavuutta ja yhteistyökykyä. Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn kodinomaisessa hoitokodissa. Tarjoamme myös Mikeva Oy:n hyvät henkilöstöedut kuten jatkuvan täydennyskoulutuksen tehtäviisi ja EPassin liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin. Palkkaus yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan. Tiedustelut arkisin: vastaava ohjaaja Päivi Kuusinen. puh. 044 7820816 . Työpaikan osoite: Koskitie 5C, 61600 Jalasjärvi

Työnantajan nimi: Mikeva Oy

Työnantajan osoite: 61600 JALASJÄRVI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat

Maa: Suomi

Alue: Etelä-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ala Carte-kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakkaallemme Seinäjoen keskustaan sijaitsevaan ravintolaan Ala Carte-kokkia. Työt alkaa keikkaluonteisesti keväällä, kesällä tarjoamme 90t/3vko. Monipuoliselle ja ammattitaitoiselle kokille löytyy mahdollisuus
Opteam/HRC Pohjanmaa Oy - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Asiakashankkija -

Myyntiedustajat
HALOO Seinäjoki ja tervetuloa töihin! Prime Sales avaa alkuvuodesta 2016 uuden upean toimiston Seinäjoen keskustaan. Tule osaksi mahtavaa työyhteisöä. Palkkaamme nyt kokoaikaiseen työsuhteeseen 5 UUTTA TYÖKAVERIA
Prime Sales Oy - 2016-02-19 - Etelä-Pohjanmaa

Edustaja, myyjä tai yrittäjä -

Myyntiedustajat
Tarjoamme sinulle saksalaiset hyvinvointi -ja kauneusalan laadukkaat ja sertifioidut tuotteet sekä ainutlaatuisen, kannustavan menestyskonseptin. Useita tapoja toimia riippuen elämäntilanteestasi. Yritys valmistaa tuotteet itse ja on valittu
Trendintekijät Oy - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Englannin tulkki -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät

Global Service Finland Oy - 2016-06-14 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa naistyönantajalle 40h/kk eli 10h/vko. Työpäivät yleensä ti ja pe sekä muita päiviä saattaa tulla myös tarpeen mukaan. Työtehtävinä: siivousapu, pyykinpesu,
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-05-22 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa miestyönantajalle 8h/vko eli työtä olisi n. 2krt/vko. Työtehtävinä ruoanlaitossa, kodinhoidossa ja ulkoilussa avustaminen. Työnantajalla huono näkö ja kuulo, minkä
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan kesäsijaisuuteen henkilökohtaista avustajaa. Työn kesto kesä-heinä-elokuu. Työaika ma-su pääosin 2-vuorotyötä, ja lisäksi joskus yövuoroja. Työaika 40 tuntia viikko. Avustettava
Ojala Virpi - 2016-03-11 - Etelä-Pohjanmaa

Keittäjä, kokki -

Avustavat keittiötyöntekijät
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-07-15 - Satakunta

Koneistaja -

Koneenasettajat ja koneistajat
Lapua-ketjut Oy on keskisuuri konepaja ja valmistanut raskaita kuljetinketjuja teollisuudelle jo vuodesta 1947. Merkittäviä asiakaskohderyhmiä ovat mm. sellu- ja paperiteollisuus, sahalaitokset, lämpöenergialaitokset ja kemian
Lapua-ketjut Oy - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Esperi Hoivakoti Hopiatuuli tuottaa ympärivuorokautista tehostettua asumis- ja hoivapalvelua kodinomaisissa tiloissa 25 vanhukselle. Hoivakoti sijaitsee rauhallisessa sekä luonnonkauniissa maalaismiljöössä Kurikan keskustan tuntumassa.
Esperi Care Oy - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Lastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Kauhavan kaupunki ilmoittaa haettavaksi 5.8.2016 klo 13.00 mennessä lastentarhanopettajan osa-aikaisen (50%) toimen Toimen alkusijoituspaikka on päiväkoti Tuulentupa Evijärvellä. Toimi on osa-aikainen (50%) ja se täytetään
Kauhavan kaupunki - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Med+eco Finland Med+eco Finland on ensiapu- ja hyvinvointituotteita maahantuova, markkinoiva ja myyvä yritys. Edustamme kansainvälisesti arvostettuja tuotemerkkejä sekä omaa suomalaista brändiä. Haemme nyt energiseen tiimiimme
CreatEnergy Oy - 2016-04-16 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Myyntiedustaja Etelä-pohjanmaa, Seinäjoki/ 1 Paikka Kate-Pro Oy on valtakunnallinen, nopeasti kasvava vesikatto- ja ulkomaalaus remontteja tekevä yritys. Olemme nyt vahvistamassa Kate-Pro -myyntitiimiämme Seinäjoen alueella. Laadukkaat
Kate-Pro Oy - 2016-04-24 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntiedustaja (PROMAN) -

Myyntiedustajat
Suomen Teollisuusvaate Oy kehittää, tuo maahan ja markkinoi turvakenkiä, henkilösuojaimia sekä yksilöiviä työ- ja mainosasuja ammattikäyttöön. Asiakkaitamme ovat mm. teollisuus, maatalous, koneyrittäjät
Suomen Teollisuusvaate Oy - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Seinäjoen toimipisteeseemme 5 uutta MYYNTINEUVOTTELIJAA kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työnkuvasi on tehdä tuloksellista telemarkkinointia kuluttaja-asiakkaille todistetusti toimivilla tuotteilla. Kokemus myynnistä tai asiakaspalvelusta
Prime Sales Oy - 2016-02-18 - Etelä-Pohjanmaa

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Tehtävän kuvaus: Espoon perheasioiden yksikössä toimii lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn erikoistunut Omatila-tiimi, jonka tehtävänä on tuottaa lähisuhde- ja perheväkivallasta tai sen uhasta
Espoon kaupunki - 2016-03-24 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja -

Ohjaajat ja tuottajat
Ylioppilasteatteri hakee ohjaajaa Mustikkamaan kesäteatteriin kesälle 2017. Ylioppilasteatteri on vuonna 1926 perustettu ammattijohtoinen harrastajateatteri, joka toimii uuden teatterin näyttämönä ja yhteiskunnallisesti suuntaa
Ylioppilasteatteri ry - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Toimi TYÖ- JA PÄIVÄTOIMINNAN OHJAAJA: Ohjaajan tehtävänä on suunnitella, toteuttaa ja arvioida kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintaa, jota järjestetään Lukkarin ryhmäkodin yhteydessä
Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä - 2016-07-15 - Kanta-Häme

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Lahden kaupungin vammaispalveluiden Niemen toimintakeskus tarjoaa työtoimintaa ja työhönvalmennusta kehitysvammaisille henkilöille. Tulevaisuudessa toiminnassa pyritään hyödyntämään yhteiskunnan tarjoamia
Lahden kaupunki - 2016-02-15 - Päijät-Häme

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kilpiäisten palvelukodit ovat neljä 5-6 asukkaan ryhmäkotia aikuisille kehitysvammaisille henkilöille. Asukkaat käyvät päivisin päiväaikaisessa toiminnassa kodin ulkopuolella ja eläkeikäisille järjestetään
Lahden kaupunki - 2016-09-10 - Päijät-Häme

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla, ks. www.pelastakaalapset.fi. Pelastakaa Lasten työtä
Pelastakaa Lapset ry/Itä-Suomen aluetoimisto - 2016-03-15 - Pohjois-Savo

Perusopetuksen luokanopettaja -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Järvi-Pohjanmaan sivistyspalvelut julistaa haettavaksi Perusopetuksen luokanopettajan viransijaisuuden 9.8.2016 - 3.6.2017 , sijoituspaikka Luoma-ahon koulu Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukainen
Alajärven kaupunki - 2016-05-13 - Etelä-Pohjanmaa

R-kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Teuvalle Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä katsotaan
R-Kioski Oy - 2016-02-19 - Etelä-Pohjanmaa

R-kauppias -

Kauppiaat (pienyrittäjät)
R-kauppiaaksi Jurvaan Jos saat virtaa asiakaspalvelusta ja olet yrittäjähenkinen, voit hyvinkin sopia Ärrälle kauppiaaksi. Kaupallinen tausta, kokemus ketjumaisesta liiketoiminnasta sekä kokemus esimiestyöstä katsotaan
R-Kioski Oy - 2016-02-19 - Etelä-Pohjanmaa

Sähkösuunnittelija -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
FINN-POWER Oy on levytyökoneisiin ja valmistusjärjestelmiin erikoistunut teollisuusyritys. Päätoimipisteemme on Kauhavalla, jossa meitä työskentelee yli 300. Olemme osa Milanon pörssissä noteerattua Prima Industrie
Finn-Power Oy/Kauhava - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat

Seinäjoen kaupunki - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa

Tuntiopettaja (tyttöjen liikunta ja terveystieto) -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Järvi-Pohjanmaan sivistyspalvelut julistaa haettavaksi 9.8.2016 alkaen Perusopetuksen tuntiopettajan (Jopo-vastaavana toimiminen, Jopo-opetus, tyttöjen liikunta ja terveystieto) toimen, sijoituspaikka Alajärven yläkoulu Opetustoimen
Alajärven kaupunki - 2016-05-13 - Etelä-Pohjanmaa

Vastaava hoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-03-04 - Etelä-Pohjanmaa

Verhoilija / Lapua -

Verhoilijat
Etsimme asiakkaallemme Lapualle AMMATTIVERHOILIJAA Työ on itsenäistä 2-vuorossa tapahtuvaa huonekalujen verhoilua sekä kokoonpanoa. Tuotantoerät ovat suuria, joten ammattitaidon lisäksi tarvitaan hyvää fyysistä
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-05-03 - Etelä-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 9.2462320327759 sekuntia