Job Ohjaaja Etelä-Pohjanmaa Mikeva Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet, mielenterveyskuntoutujat, kehitysvammaiset sekä lapset ja nuoret. Toimimme yli 60 kunnassa ja asiakkaitamme ovat kunnat, kaupungit sekä yksityiset asiakkaat. Yli 1500 ammattitaitoista mikevalaista pitää huolen siitä, että asukkaillamme ja asiakkaillamme on joka päivä hyvä olla. Vuoden 2014 liikevaihto oli yli 66 miljoonaa euroa. Lisätietoa toiminnastamme www.mikeva.fi. Ohjaajia eripituisiin sijaisuuksiin, Mikeva Oy, palvelukoti vuoritupa, Seinäjoki Haemme ohjaajia eripituisiin sijaisuuksiin sopimuksen mukaan. Edellytämme ohjaajan työtehtävään lähihoitajan tai perushoitajan tutkintoa. Myös sosionomin, geronomin, fysioterapeutin tai toimintaterapeutin tutkinnon omaavat ovat tervetulleita joukkoomme. Edellytämme voimassa olevaa hygieniapassia. Työ on kolmivuorotyö. Vastaat asukkaidemme hyvän elämän tuottamisesta ja hoivan toteuttamisesta ihmisläheisellä tavalla. Työtehtäviin kuuluvat mm. vanhusten hoito- ja hoiva, kuntoutus- ja viriketoiminta sekä hoitokodin kodinhoitotyöt. Työ on kolmivuorotyötä. Toivomme Sinulta ihmisläheistä työotetta, vastuuntuntoisuutta, joustavuutta ja yhteistyökykyä. Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn kodinomaisessa hoitokodissa. Palkkaus yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan. Tiedustelut arkisin: vastaava ohjaaja Anna Kangas puh. 044-7922645 Työpaikan osoite: Palvelukoti Vuoritupa, Törnäväntie 30 B 60200 Seinäjoki
Työnantajan nimi: Mikeva Oy
Työnantajan osoite: Törnäväntie 30b, 60200 SEINÄJOKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Pohjanmaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
A'la carte kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Onko maukkaan ruoan valmistaminen lähellä sydäntäsi? Osaatko loihtia näyttävät lautasannokset eikä kiire tuota sinulle ongelmia? Tämä voi olla sinun paikkasi! Etsimme asiakasyrityksellemme Seinäjoelle
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa
Asiakasneuvoja, informaatiopiste -
Informaatiopisteen asiakasneuvojat
Haemme Seinäjoen asuntomessuosastollemme kahta iloista, reipasta ja oma-aloitteista henkilöä Porin infopisteen asiakaspalvelutehtäviin. Porin infopisteellä esittelet sujuvasti Porin matkailukohteita ja kerrot Porin tapahtumista
Porin kaupunki, rekrytointiyksikkö - 2016-06-04 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haetaan henkilökohtaista avustajaa 37-vuotiaalle liikuntarajoitteiselle mieshenkilölle. Työtä 30-40 h / viikko. Työ on kolmivuorotyötä, myös viikonloppuisin Työtehtävinä avustaminen kaikissa päivittäisissä
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Heinäkuun ajalle (4.7.-29.7.2016) Kauhavalla Tommi tarvitsee kolmei henkilökohtaista avustajaa. Työtä on ma-su, kahdessa vuorossa: klo 9-15 ja klo 15-21, kolmen henkilön kesken suunnitellusti (5 töitä ja 2 vapaata-syklillä).
Eskoon Sosiaalipalvelujen Kuntayhtymä - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa
Huippumyyjä -
Muut muualla luokittelemattomat myyntityöntekijät
Etsimme nälkäistä tulevaa tai jo valmista HUIPPUMYYJÄÄ Etelä-Pohjanmaalle haasteelliseen, mutta onnistumisten kautta erinomaisesti palkittuun tehtävään. Tehtävässä
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-03-30 - Etelä-Pohjanmaa
Katumyyjä, elintarvikkeet -
Katumyyjät (elintarvikkeet)
Fastfood Festivals Oy - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa
Kirvesmies -
Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
MH-Kate Oy on 1993 perustettu perheyritys. Olemme erikoistuneet huopa- ja pvc-kattoihin, sokkeleihin, pihakansiin. Työmaamme vaihtelevat teollisuuskiinteistöistä omakotitaloihin pääsääntöisesti vanhan Vaasan läänin
MH-Kate Oy - 2016-04-28 - Etelä-Pohjanmaa
Koneinsinööri -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
REMUn suunnittelijana pääset hyödyntämään osaamistasi laaja-alaisesti niin seulakauhojen, seula-asemien kuin ponttonialustaisten kaivinkoneiden suunnittelussa. Ainutlaatuiset tuotteemme yhdessä erilaisten käyttöympäristöjen
REMU Oy - 2016-09-10 - Etelä-Pohjanmaa
Lehtori, kirjasto- ja tietopalveluala -
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Seinäjoen ammattikorkeakoulu hakee toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen 1.8.2016 alkaen Lehtori, kirjasto- ja tietopalveluala Lehtorin tehtävään kuuluu kirjasto- ja tietopalvelujen tutkinto-ohjelman opetus ja ohjaus, yksikön
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy - 2016-05-15 - Etelä-Pohjanmaa
Luokanopettaja, peruskoulun alaluokat -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
TUNTIOPETTAJA (LUOKANOPETTAJA 5. LUOKKA) Ähtärin kaupunki hakee määräaikaista luokanopettajaa ajalle 1.8.2016-31.7.2017. Luokanopettajan sijoituspaikkana on Otsonkoulu. Toivomuksena on valmius opettaa musiikkia ja teknistä
Ähtärin kaupunki - 2016-07-15 - Etelä-Pohjanmaa
Maatalous-/konemyyjä -
Myyjät
Haemme Kauhajoen S-Raudan tiimiin vakituiseen kokoaikaiseen työsuhteeseen ammattitaitoista maatalous-/konemyyjää. Odotamme: - Maataloustuotteiden ja - koneiden tuntemusta - Palvelualttiutta ja korkeaa motivaatiota asiakaspalvelutyöhön
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa
Marjojen myyjä -
Kioski- ja torimyyjät
Tehtäviin kuuluu mm. tuotteiden esillepano, myynti- ja asiakaspalvelutehtävät. Myyntipisteet on ruokapuodin sisällä ja tavarapuodin edessä. Työaika noin 6-7 h/pv, painottuen aamuvuoroon. Aikaisempi kokemus marjojen myynnistä
Marja-Rauhala Ky - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Etsimme energisiä ja tuloshakuisia myyntineuvottelijoita kesätöihin. Hakijoilta toivomme periksiantamatonta luonnetta, positiivista asennetta sekä halua kehittyä ja oppia uutta. Tarjoamme sinulle pohjapalkan lisäksi erittäin
Maskun Kalustetalo Oy - 2016-02-26 - Etelä-Pohjanmaa
Myyjä -
Myyjät
Isku on suomalainen vuonna 1928 Lahteen perustettu perheyritys, joka työllistää noin 800 henkilöä, joista Lahdessa noin 450. Isku suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kalusteita ja kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja sekä
Isku Koti Oy, Seinäjoki - 2016-04-27 - Etelä-Pohjanmaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
A-LEHDET OY - myyntineuvottelijaksi isoon mediataloon Seinäjoen toimisto hakee 3 MYYNTINEUVOTTELIJAA Uudet ovet tulevaisuuteen - tule tutustumaan, et ainakaan silloin menetä mitään! Alan paras työpaikka ja koulutus. Kartuta asiakaspalvelutaitojasi,
A-lehdet Oy - 2016-08-02 - Etelä-Pohjanmaa
Myyntineuvottelijoita -
Puhelin- ym. myyjät
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Yhteistyökumppanimme RestaKoti Oy on valtakunnallinen vesikattojen ja savuhormien kunnossapitoon kokonaisvaltaisesti erikoistunut yritys. Heidän palveluihin kuuluvat vesikattoremontit, kattopinnoitukset sekä savuhormipinnoitukset. Yrityksen
Temp-Team Finland Oy - 2016-05-25 - Etelä-Pohjanmaa
Ohjaaja -
Ohjaajat ja tuottajat
Tampereen Kaupunkilähetys ry:n Rongankotikeskus tarjoaa kehitysvammaisille monipuolisia palveluita elämän eri osa-alueisiin liittyen. Palveluihin kuuluvat asumispalvelut, työtoiminnan ja päivätoiminnan palvelut, vapaa-ajan
Tampereen kaupunkilähetys ry/Rongankoti - 2016-09-10 - Pirkanmaa
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Kumpuniitty Oy on vuonna 2001 perustettu yksityinen lastensuojelun ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja tarjoava yritys Ylöjärvellä. Harjuniitty on 7-paikkainen yksikkö ja se sijaitsee Soppeenmäessä osoitteessa Kuntotie
Kumpuniitty Oy - 2016-08-02 - Pirkanmaa
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut yli 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-08-10 - Pohjanmaa
Ohjaaja -
Ohjaajat ja tuottajat
Talous- ja toimistopalvelujen osaamisalan opiskelijoiden ohjaus (erityisesti kirjanpito ja palkkalaskenta), yksikön opiskelijoiden ohjaus matematiikassa ja vieraissa kielissä. Ohjaustehtävä edellyttää liiketalouden opetussuunnitelman
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä - 2016-05-22 - Pohjois-Pohjanmaa
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Työpaikan kuvaus Haukiputaan tukiasumisyksikkö on Oulun ensi- ja turvakoti ry:n ylläpitämä, 16-17-vuotiaiden turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Yksikössä on 40 asiakaspaikkaa. Työympäristö sijaitsee
Oulun ensi- ja turvakoti r.y. - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa
Päivähoitaja -
Lastenhoitotyöntekijät
Ilmajoen kunnassa on haettavana 2 PÄIVÄHOITAJAN äitiyslomasijaisuutta 1.9.2016 alkaen sijoituspaikkana on Palonkylän esiopetus ja Jaakonkujan päiväkoti. Kelpoisuusvaatimuksena toimeen on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön
Ilmajoen kunta - 2016-08-17 - Etelä-Pohjanmaa
Palveluvastaava -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme palveluvastaavaa myymälätilojen siivoukseen Lehtimäelle. Työ on aamutyötä ma-la. Olethan luonteeltasi oma-aloitteinen, asiakaspalveluhenkinen sekä ahkera työntekijä.
SOL Palvelut Oy, Seinäjoki - 2016-06-09 - Etelä-Pohjanmaa
Parturi-kampaaja -
Kampaajat ja parturit
Cm Hiustalo Oy on parturi-kampaamo-tuoteshop ketjuyritys, jolla on tällä hetkellä 32 liikettä ja yrityksessä työskentelee noin 250 hiusalan ammattilaista. Yritys on aloittanut toimintansa vuonna 2000 ja kasvaa ja kehittyy
CM Hiustalo Oy. - 2016-06-04 - Etelä-Pohjanmaa
Rakennustyömaan työnjohtaja tai työmaainsinööri -
Rakennusalantyönjohtajat
Jaskari Rakennus Oy on vuonna 1978 perustettu rakennusliike, joka toimii pääasiassa Seinäjoen alueella. Haemme joukkoomme rakennustyömaalle työnjohtajaa. Vastaat työmaan päivittäisestä työnjohdosta sekä
Jaskari Rakennus Oy - 2016-05-15 - Etelä-Pohjanmaa
Tuotantotyöntekijä metalliteollisuuteen -
Konehiojat, kiillottajat ja teroittajat
Haemme asiakkaallemme Ylihärmään TUOTANTOTYÖNTEKIJÄÄ metalliteollisuuden vaihteleviin työtehtäviin. Työ sisältää muun muassa prässäystä, särmäystä sekä työskentelyä
Biisoni Pohjanmaa Oy - 2016-02-18 - Etelä-Pohjanmaa
Tutkimusharjoittelija -
Yleissihteerit
ETELÄ-POHJANMAAN LIITTO hakee tutkimusharjoittelijaa ensisijaisesti ajalle 1.9.2016 - 30.11.2016 tai erikseen sovittavaksi kolmen kuukauden ajanjaksoksi vuoden 2016 aikana. Harjoittelijan päätehtävänä on päivittää
Etelä-Pohjanmaan liitto - 2016-06-22 - Etelä-Pohjanmaa
Verhoilija -
Verhoilijat
Etsimme asiakkaallemme Lapualle AMMATTIVERHOILIJAA Työ on itsenäistä 2-vuorossa tapahtuvaa huonekalujen verhoilua. Tuotantoerät ovat suuria, joten ammattitaidon lisäksi tarvitaan hyvää fyysistä kuntoa ja rutiininsietokykyä.
Innolink Staff Pohjanmaa Oy - 2016-04-12 - Etelä-Pohjanmaa
Yrittäjä kemikalioon ja kauneushoitolaan -
Yritys on perustettu vuonna 1984. Liikevaihto viimeisellä tilikaudella on ollut n. 150 000 € ja liiketoiminta on ollut kannattavaa. Yritys toimii Kauhavan keskustassa 50 m2 vuokratiloissa. Yritys pyörii yrittäjän omalla työpanoksella, mutta apuna on yksi osa-aikainen kosmetologi.
Kemikalio ja kauneushoitola Star - 2016-02-15 - Etelä-Pohjanmaa