Job Ohjaaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Sosiaali- ja terveysvirasto, Aurinkolahden ryhmäkoti Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa vammaistyö sijoittuu perhe- ja sosiaalipalvelujen osastolle. Vammaistyöhön kuuluu vammaisten sosiaalityö, asumis- ja laitospalvelut, työ- ja päivätoiminta sekä kehitysvammapoliklinikka. Tehtävän kuvaus: Aurinkolahden ryhmäkoti on keväällä 2014 toimintansa aloittanut koti kymmenelle runsaasti psykososiaalista tukea ja ohjausta tarvitsevalle kehitysvammaiselle aikuiselle ja tarkoitettu vastaamaan haastaviin tilanteisiin vaativassa kehitysvammatyössä. Ryhmäkodilla on lisäksi kaksi lyhytaikaishoitopaikkaa ja yksi akuuttipaikka asiakkaille, joille avohuollon tarjoamat palvelut ja tukitoimet eivät ole riittäviä. Haemme ohjaajaa vakinaiseen työtehtävään 1.5.2016 lukien. Työ on tiimityöskentelyä ja työnkuva painottuu vahvasti ohjauksellisiin työtehtäviin, mutta työhön kuuluu myös perushoitoa sekä lääkehoitoa. Ohjaajana työskentelet myös osana yhteis- ja verkostotyötä asukkaiden, heidän omaistensa, läheistensä ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Asumisen lisäksi Aurinkolahden ryhmäkodissa toteutetaan arkipäivisin myös päivätoimintaa kolmelle asukkaalle. Tarjoamme sinulle hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä suuren työnantajan henkilöstöedut. Avustamme tarvittaessa työsuhdeasunnon hankinnassa. Lisätietoja muista henkilöstöeduistamme saat osoitteesta www.helsinkirekry.fi. Täytä hakemus sähköisessä muodossa. Hakemusasiakirjat ovat julkisia eikä niitä palauteta. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto esim. lähihoitaja tai muu vastaava tutkinto. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä. Lisäksi edellytämme: - paineensietokykyä ja ammatillista työotetta haastavissa tilanteissa - reipasta ja aktiivista työotetta, kykyä sekä kiinnostusta yhteisölliseen tiimityöhön - hyviä vuorovaikutustaitoja sekä halua ja kykyä sitoutua annettuihin työtehtäviin - halua toteuttaa ja kehittää yksilöllisistä tarpeista lähtevää kehitysvammatyötä. Luemme eduksi: kokemuksen autismityöstä sekä haastavasta kehitysvammatyöstä. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.
Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.
Työnantajan osoite: Ivan Falinin kuja 3, 00990 HELSINKI
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Lähihoitajat
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -
Puhelinpalveluneuvojat
Väestöliiton Nuoret, nuoret aikuiset ja parit-toiminto tekee työtä kohderyhmänsä seksuaaliterveyden, aikuiseksi kasvamisen, parisuhteiden ja elämänhallinnan parantamiseksi. Väestöliiton Poika- ja miestyön
Väestöliitto ry - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Barnträdgårdslärare -
Lastentarhanopettajat
Steinerlekskolan Näckrosen är en trivsam lekskola för barn i åldern 1,5-7 år som verkar i Brunakärr. Till hösten kommer vi att utöka vår verksamhet och söker därför en till steinerpedagog.
Föreningen Steinerlekskolan Näckrosen rf - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Face to face -varainhankkija -
Mainosten jakajat, kengänkiillottajat ym.
Haluatko olla mukana mahdollistamassa ihmisoikeudet kaikille, kaikkialla maailmassa? Halutatko tehdä työtä, jolla on todella merkitys? Haemme nyt feissareita ja tiiminvetäjiä feissauskaupunkeihimme ympäri Suomea! Töihin
Amnesty International Suomen osasto ry - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen näkövammainen nuori nainen. Haen raitista, tupakoimatonta täysi-ikäistä naispuolista henkilöä henkilökohtaisiksi avustajaksi. Viikoittainen työaika olisi 10-20 tuntia viikossa . Tarvitsen avustusta arkirutiineissa
Anonyymi työnantaja - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa
Hoitaja -
Lähihoitajat
Hoivapalvelu Metsätähti Oy on hoitajien perustama yritys. Olemme välittäneet hoitoalan sijaisia vuodesta 2001 ja nykyisin kauttamme työskentelee satoja hoitoalan ammattilaisia kuukausittain. Laadukkaan hoitotyön toteuttaminen
Hoivapalvelu Metsätähti Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Huoltoteknikko -
Muut fysiikan, kemian ja teknisten alojen asiantuntijat
HUOLTOTEKNIKKO, VANTAA Diagno Finland Oy on Vantaalla toimiva korjaamoiden, katsastusyritysten sekä teollisuuden palvelemiseen erikoistunut arvostettu asiantuntijayritys. Diagno tarjoaa kattavan valikoiman
Diagno Finland Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Ikkunapesijä/ Sekatyöntekijä -
Ikkunanpesijät
Laadukasta kotisiivouspalvelua tarjoava yritys etsii palvelukseen ikkunapesijää. Aikaisempi kokemus on eduksi, mutta ennen kaikkea arvostamme ahkeruutta, luotettavuutta ja korkeata motivaatiota. Tarjoamme vain parasta asiakkaillemme, joten sinun
Uudenmaan Siivous- ja Kiinteistöhoitopalvelut Oy - 2016-03-16 - Helsinki-Uusimaa
Integration Specialist -
Ohjelmistokehittäjät
We are looking for a Senior Integration Architect for our customer project. Required skills: - Strong Java-skills - XML Koodaripalvelut.com Finland provides professional IT consultants for various customer projects. In addition to coding, our employees
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-02-25 - Helsinki-Uusimaa
Kauppakeskusjärjestyksenvalvoja -
Vartijat
Securitas Oy tuottaa monipuolisia turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille ja julkisen sektorin tarpeisiin toiminnan pääalueena vartiointi- ja hälytyskeskuspalvelut. Vahvuuksiamme ovat muun muassa tunnettu brändi, ammattitaitoinen
Securitas Oy - 2016-03-18 - Helsinki-Uusimaa
Kehityspäällikkö, talous -
Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Finnvera Oyj tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä
Finnvera Oyj - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme asiakasyrityksiimme kokkeja keikkaluonteiseen työhön Järvenpään, Keravan ja Tuusulan alueelle. Edellytämme alan koulutusta ja/tai jo hankittua työkokemusta kokin työstä. Lisäksi sinulla tulee olla
Opteam Järvenpää Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Laatoittaja -
Lattianpäällystystyöntekijät
Kylpyhuoneremontin loppuun saattaminen, laatoitus, saumaus, panelointi. Uudisrakennuksessa pieniä viimeistelytöitä mm. keskeneräisten asioiden loppuun saattamista. saumojen tiivistämistä, listoitusta, vetimien asennusta,
Riikka Lintukangas - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-03-01 - Helsinki-Uusimaa
LVI- ja automaatioasiantuntija -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Sweco PM on Suomen johtava rakennuttamis- ja projektinjohtopalveluiden tarjoaja. Palveluksessamme on yli 170 ammattilaista, jotka toimivat infra-, talo- ja teollisuustoimialoilla sekä terveydenhuoltosektorilla. Työnäytteitämme ovat
Sweco PM Oy - 2016-05-19 - Helsinki-Uusimaa
Muu kiinteistöhuollon työntekijä -
Kiinteistöhuollon työntekijät
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstönvuokraukseen erikoistunut vakavarainen ja luotettava yritys. Etsimme asiakasyrityksellemme neljää hyvän peruskunnon omaavaa henkilöä teollisuushallin LVI-
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Avaamme Espooseen kauppakeskus Entresseen touko-/kesäkuun vaihteessa Finlayson pop up - myymälän, jonne haemme kahta osa-aikaista myyjää (n. 20h/vko ja 10h/vko). Työ alkaa pari päivää kestävällä
Finlayson Oy - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Haluamme olla Suomen paras palveluyritys - sekä vastuullisella toiminnalla, että asiakaspalvelulla mitattuna. Tavoitteemme on myös paras työ, jossa korostuvat huippupalveluosaaminen ja asiakastarpeen mukainen tuoteosaaminen, aktiivinen
Alko Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Myyjä -
Myyjät
Pystytkö saavuttamaan tuloksia?Haluaisitko työn kansainvälisessä yrityksessä, jolla on tarjota paljon haasteita? Pidätkö enemmän työympäristöstä, jossa yritteliäisyys, tehokkuus ja lahjakkuus
Jysk Oy - 2016-02-22 - Helsinki-Uusimaa
myymälätyöntekijä -
Myymälän esimiehet
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-, rekrytointi- sekä soveltuvuusarviointipalveluita. Toimintamme alkoi
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Ohjaaja -
Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Espoossa mielenterveys- ja päihdepalvelut on yhdistetty samaan terveyspalveluihin kuuluvaan yksikköön. Tavoitteenamme on edistää mielenterveyttä ja päihteettömyyttä ja näiden ongelmien samanaikaista hoitoa.
Espoon kaupunki - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Osastonlääkäri -
Erikoislääkärit
Sosiaali- ja terveysvirasto, Malmin sisätautien poliklinikka Tehtävän kuvaus: Sisätautien poliklinikan Laakson ja Malmin yksiköissä on 26 erikoislääkärin ja kaksi erikoistuvan lääkärin virkaa.
Helsingin kaupunki. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa
Perhetyöntekijä -
Lähihoitajat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Neuvola- ja perhetyö, Idän kotipalvelu 1 Tehtävän kuvaus: Haemme perhetyöntekijän vuorotteluvapaan sijaista lapsiperheiden kotipalveluun. Palvelualueena on itäinen Helsinki; Herttoniemen,
Helsingin kaupunki. - 2016-05-06 - Helsinki-Uusimaa
Promootiotyöntekijä -
Myyjät
Promootiotyöntekijä, Markkinointitoimisto OFRD Oy Olemme nuorekas, tapahtumamarkkinointiin ja promootioihin erikoistunut yritys. Toimimme maanlaajuisesti ja tällä hetkellä palkkalistoillamme on yli 130 ammattitaitoista työntekijää
OFRD Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Senior Developer -
Sovellusohjelmoijat
We are looking for a Senior Developer for Device Connection Platform Development for our customer project. Apply for the job IMMEDIATELY, the selection process is already ongoing. Required skills: BS/BA in Computer Science or other related field 2-3 years
Koodaripalvelut.com Finland - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa
Tarjoilija / blokkari -
Tarjoilijat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Tietomallintaja (Ra/Ins) -
Talonrakennuksen arkkitehdit
TIETOMALLINTAJA (RA/INS) TOIVOMME SINULTA: Vankkaa ja monipuolista työkokemusta tietomallintamisesta. Asiakaspalvelu- ja yhteistyötaitoja. Halua kehittyä. Erinomaista Revit, ACA/ADT tai ArchiCAD -ohjelmien hallintaa. Solibri, NavisWorks
Cadpool Oy - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa
Tuntiopettaja luokanopetukseen -
Peruskoulun alaluokkien opettajat
Vihdin kunnan sivistyskeskus julistaa uudelleen haettavaksi tuntiopettajan tehtävän ajalle 9.8.2016-3.6.2017. Tehtävän ensisijainen sijoituspaikka on Nummelan koulu. Tehtävä sijoittuu pääasiassa vuosiluokkien 1-6
Vihdin kunta - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa
Vantaa - Lähihoitaja -
Lähihoitajat
MediPower Oy välittää koko Suomen laajuisesti terveydenhuollon ammattilaisia; erityisesti olemme keskittyneet hoitohenkilöstön välitykseen. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi terveyskeskukset, sairaalat, hoivakodit, palvelutalot
MediPower Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Viherrakentaja -
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia
Banssi etelä Oy - 2016-05-22 - Helsinki-Uusimaa
Vuorovastaava, ravintola -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Tennispalatsin kultuuri- ja viihdekeskuksessa sijaitseva Brasserie Lumière hakee saliin ammattitaitoista vuoropäällikköä. Lumière Vin&Cusine on brasserie joka tarjoilee klassisia ranskalaisia herkkuja sekä lounaalla
COMPAGNIE MAT OY AB, HELSINKI - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa