Job Ohjaaja Helsinki-Uusimaa Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Ohjaaja

Työnkuvaus:
Sosiaali- ja terveysvirasto, Outamon lastenkoti Tehtävän kuvaus: Outamon lastenkoti on toiminut vuodesta 1911 vanhassa kulttuurimiljöössä. Lastenkotiosastot ovat nykyaikaisia rakennuksia. Lastenkodin ohjaajana työskentelet aamu-, ilta-, ja yövuoroissa, painottuen aamu- ja iltavuoroihin. Outamon haastavasti oireilevat lapset tarvitsevat erityistä suojelua, hoitoa ja huolenpitoa, mikä on perustehtävämme, sekä turvallisen ja virikkeellisen kasvuympäristön. Outamossa lapset ovat iältään 14-17 vuotiaita. Lapsipaikkoja on yhteensä 37. Outamon lastenkotiin ei ole julkista liikennettä. Matkaa Helsingistä on noin tunti ja Espoosta noin puoli tuntia. Lohjan keskustaan on noin kymmenen kilometriä. Haastattelut pidetään Outamon lastenkodissa 14.-15.6.2016. Täytä hakemus sähköisessä muodossa. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Kelpoisuusehto: Edellytyksenä soveltuva ammattikorkeakoulututkinto, esimerkiksi sosionomi tai sairaanhoitaja (AMK), tai vastaava soveltuva sosiaali- tai terveysalan opistotasoinen koulutus. (laki 272/2005). Lisäksi edellytämme: -hoito- ja kasvatustyön tuntemusta -ajokorttia ja ajotaitoa -lapsia ja heidän läheisiään kohtaan arvostavaa suhtautumista -työyhteisötaitoja -ennakkoluulotonta ja reipasta asennetta Luemme eduksi: -suositukset Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.

Työnantajan osoite: Karkalintie 148, 08100 LOHJA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 1 vuosi

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakasagentti -

Myyjät
Työnhakijat ja uutta uraa miettivät, palkkaamme heti myyjiä! Turotim Oy on vuonna 1995 perustettu aikakausilehtien levikkimyyntiin erikoistunut telemarkkinoinnin ammattilainen. Yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Sanoma Media Finland,
Turotim Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Asiakkuuspäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Sinustako uusi raksilainen?" Tule työskentelemään meidän kanssa suomen suurimpaan kuntotarkastusyhtiöön". "Kaipaatko tekemisen meininkiä? - tule työskentelemään meidän kanssa Raksystemsiin"
Raksystems Insinööritoimisto Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Daghemchef -

Lastenhoidon johtajat
Vi behöver en daghemschef till motionsdaghemmet Touhula i Borgå. Daghemmet har fyra grupper av vilka två fungerar på finska och två på svenska. Daghemmet öppnas 1.8.2016 i nya lokaler, enkom byggda som daghem. Motionsdaghemmet
Touhula Varhaiskasvatus Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Hankinta-asiantuntija -

Yleissihteerit
Tehtävän kuvaus: Hankintakeskus vastaa kaupungin keskitetyistä materiaalihankinnoista ja tietyistä kuljetushankinnoista sekä kilpailuttamisen kehittämisestä kaupungissa. Lisäksi hankintakeskus kilpailuttaa kaupungin
Vantaan kaupunki - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Kahvila-pizzatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Tarjoamme monipuolista ja haastellista työtä täysi-ikäiselle Kotipizza-kahvilatyöntekijälle Shell Vaaralassa Koillis-Vantaalla. Arvostamme catering-alan peruskoulutusta tai työkokemusta asiakaspalvelutyöstä.
Tamoils Oy - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Kesätyöntekijöitä siivoustehtäviin -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ Lohjan seudulle siivoustehtäviin erilaisiin asiakaskohteisiimme. Yleisimpiä kesätyötehtäviä siivouksessa ovat muun muassa toimistojen, myymälöiden ja teollisuuskohteiden
ISS Palvelut Oy - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Koulunkäyntiavustaja -

Koulunkäyntiavustajat
Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja HUS:n yhteinen henkilöstöpalveluyhtiö. Päivittäin kaupunkilaisten arkea auttamassa työskentelee noin 1600 seurelaista. Seure - kun työllä on väliä! Tutustu
Seure Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Laskenta-asiantuntija / Kirjanpitäjä -

Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat
Accountor on Pohjois-Euroopan johtava talous- ja palkkahallinnon palvelujen tarjoaja. Suomessa meitä on yli 1000 talousalan osaajaa liki 30:ssä erikokoisessa toimistossa ympäri maan - toimimme paikallisesti siellä missä asiakkaammekin.
Accountor Uusimaa Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Suurmetsä Tervetuloa Jakomäki-Puistola-Suutarila varhaiskasvatusalueelle! Toimintaympäristömme tarjoaa lapsille monipuoliset ulkoilu- ja liikkumismahdollisuudet; metsät, urheilu- ja
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Lastenhoitaja -

Lastenhoitotyöntekijät
Lastenhoitajana työskentelet tiimissä osana kokonaisuutta. Työskentelemme pienryhmissä ja opimme leikin kautta. Tarjoamme mukavan työympäristön ja mahdollisuuden kehittää toimintaa yhdessä. Kelpoisuusvaatimus:
Ingå kommun - Inkoon kunta - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Muu myyjä -

Myyjät
Oletko myyntihenkinen? Löytyykö sinusta sinnikkyyttä, ahkeruutta ja vuorovaikutustaitoja? Silloin olet etsimämme henkilö! Konsernimme on toiminut jo yli 20 vuotta ja olemme palkanneet jo yli 60 myyjää vakituiseen työsuhteeseen.
Infonor Oy - 2016-04-24 - Helsinki-Uusimaa

Muurari -

Muurarit ym.
Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Rakennus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Vantaalla sijaitseva myyntifirmamme etsii uusia työntekijöitä, palkkaamme muutaman uuden myyjän heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Tarjoamme sinulle joustavat työajat sekä kannattavan palkkauksen (pohjapalkka
Tmi T.Helminen - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyntipäällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Etsimme asiakkaallemme Suomen Kala-Auto Oy:lle myyntipäällikköä. Suomen Kala-Auto Oy on vuonna 2006 perustettu kala- ja äyriäismyyntiin erikoistunut yritys. Kala-Auto toimii Etelä-Suomessa myyden korkealuokkaisia kala-
Lammervo & Torikka Oy - 2016-04-15 - Helsinki-Uusimaa

Ohjaaja -

Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Mikeva on yksi Suomen suurimmista yksityisen sosiaalipalvelualan yrityksistä. Tuotamme laadukkaat kuntoutus-, hoiva- ja asumispalvelut, joihin kuuluvat myös terapiapalvelut 100 yksikössämme. Asukkaitamme ovat ikääntyneet,
Mikeva Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Palvelutiskimyyjä -

Myyjät
Haemme Porvooseen reippaita ja luotettavia palvelutiskimyyjiä. Saat mahdollisuuden vaikuttaa omiin työaikoihisi ja kehittyä vaativissa / monipuolisissa asiakaspalvelutehtävissä. Tunteja tarjolla reilusti varsinkin liikkuvalle
Kairest Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Pasuunansoiton tuntiopettaja -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Taideyliopisto on suomalaisen taideperinteen vaalija ja tulevaisuuden taiteilijoiden lähtöalusta. Taideyliopistossa olet osa moniarvoista ja elävää yhteisöä, joka tuo yhteiskuntaan uusia näkökulmia, ajattelumalleja,
Taideyliopisto - 2016-03-11 - Helsinki-Uusimaa

Projekti päällikkö -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Tervehdys sinä aurinkoinen joukkuepelaaja! Yrityksestämme: Finnacta Oy:lla mennään eikä meinata, olemme nostaneet busineksen tuhkista 4 vuodessa alan johtotähdeksi, emme harrasta nappikauppaa, liikevaihtomme pyörii miljoonissa,
Finnacta Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Puutarhuri-puistonhoitaja -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Pihateema on pääkaupunkiseudulla toimiva puutarhapalveluyritys, joka suunnittelee, rakentaa, peruskorjaa ja hoitaa piha-alueita. Haemme reipasta ja oma-aloitteista puutarhuria tai viherrakennusalan
Espoon Pihateema - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa

Ravintolan tarjoilija -

Tarjoilijat
Ravintola Maya Bar & Grill tarjoaa autenttista Latinalais-amerikkalaista ruokaa Helsingin sydämessä, rautatieaseman läheisyydessä. Olemme toimineet menestyksekkäästi jo 13 vuotta ja kehitämme uutta koko ajan. Työssämme
CMB Ravintolat Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Sähköasentaja -

Rakennussähköasentajat
KRP Oy Koiviston Rakennuspalvelu on pääkaupunkiseudulla toimiva, kasvava ja kehittyvä rakennusliike. Perustimme saneeraus- ja LVI-osastojen rinnalle sähköosaston, johon haemme nyt 2-3 todellista osaajaa. Meillä pääset
KRP Oy Koiviston Rakennuspalvelu - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tehtävän kuvaus: Sairaanhoitajan tehtävät Espoon kaupungin terveysasematoiminnassa, Leppävaaran terveysasemalla. Sairaanhoitajan tehtäviin sisältyvät itsenäinen ja monipuolinen potilasvastaanotto (päivystys
Espoon kaupunki - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haemme henkilöä sairaanhoitajan sijaisuuteen Annin kammariin, joka on muistisairaille vanhuksille suunnattu yksikkö. Sijaisuus jatkuu Pentin tuvassa, joka on psykogeriatrinen ryhmäkoti. Molemmissa ryhmäkodeissa on 13 asiakaspaikkaa.
Itä-Helsingin lähimmäistyö Hely ry. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsitkö keikkatyötä muun elämän oheen? Olisitko sinä etsimämme työntekijä siivoustöihin? Haemme nyt SIIVOOJIA pääkaupunkiseudulle. Meillä Personalhusetilla voit tehdä siivoustyötä
Personalhuset Staffing Group - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perheiden palvelulinjalle haetaan määräaikaista sosiaalityöntekijää lastensuojelun avohuoltoon toimipisteeseemme Vihtiin ajalle 6.6.2016-30.4.2017. Avohuollon vastaava sosiaalityöntekijä
Perusturvakuntayhtymä Karviainen - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa

Tuote-esittelijä / Myyjä / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Naikon Oy aloitti terveyttä edistävän ja kansainvälisesti palkitun PRO-AQUA puhdistusjärjestelmän maahantuonnin ja suoramyynnin Suomessa elokuussa 2007. Vuonna 2010 saavutimme AAA luottoluokituksen. Liikevaihtomme oli 2.4
Naikon Oy - 2016-03-30 - Helsinki-Uusimaa

Two Junior Software Developers (C/C++) -

Ohjelmistokehittäjät
Are you interested in working in a dynamic and growing international company with strong open source culture? Do you have good C/C++ programming skills? We're now looking for two Junior Software Developers with eagerness to develop and can do-attitude
Academic Work Suomi Ab - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Työmaatila-asentaja -

Talonrakentajat
Haemme työmaatila-asentajaa Tuusulan asennuspalveluun Asennuspalveluiden tehtävänä on tarjota asiakkaillemme ammattitaitoista, tehokasta ja luotettavaa asennuspalvelua, johon kuuluu myös kosteudenhallintaan liittyvät tehtävät.
Cramo Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Työnjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
WorkPower on luotettava, yli 10 vuotta toiminut henkilöstöpalvelualan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä
Workpower Oy, Hki - 2016-04-21 - Helsinki-Uusimaa

Ympäristöhuoltotyöntekijä -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi etelä Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.39101910591125 sekuntia