Job Ohjaaja (sosiaaliala) Helsinki-Uusimaa Eteva kuntayhtymä - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Ohjaaja (sosiaaliala)

Työnkuvaus:
Eteva kuntayhtymä on Suomen suurin vammaisalan osaamiskeskus. Meitä etevalaisia on noin 1 300, ja palvelujamme käyttää vuosittain noin 1 600 asiakasta. Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä! Haemme OHJAAJAA Vihdin asumispalveluihin (Vihti 4) toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Yksikkö on lasten ja nuorten lyhytaikaishoidon yksikkö. Tehtävänäsi on yksilöllisen elämänsuunnittelun mukaisesti asiakkaan kokonaisvaltainen tukeminen, ohjaaminen ja avustaminen arjessa. Työ on pääsääntöisesti yötyötä. Ohjaajan kelpoisuusehtona on soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, kehitysvamma-alan ammattitutkinto tai muu vastaava koulutus. Edellytämme Sinulta hyvää ammatillista osaamista, Etevan arvojen hyväksymistä sekä kykyä omaksua yksilöllisen elämänsuunnittelun menetelmät osaksi omaa työtäsi. Arvostamme kokemustasi kehitysvammatyöstä ja yksilöllisen elämänsuunnittelun menetelmistä. Katsomme eduksesi myös mielenterveys- ja autismityön tuntemuksen. Noudatamme soveltuvaa kunta-alan virka- ja työehtosopimusta. Käytämme 4 kk:n koeaikaa. Valitun on esitettävä rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä sekä terveydentilastaan työterveyshuollon lausunto ennen tehtävän vastaanottamista. Hygieniaosaaminen tulee osoittaa. Hakuaika päättyy 25.4.2016 kello 12.00. Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisenä. Sähköisen hakulomakkeen pääset täyttämään oheisesta linkistä., Vihti 4, http://eteva.fi/Meille-toihin/Avoimet-tyopaikat-ja-sijaisuudet/

Työnantajan nimi: Eteva kuntayhtymä

Työnantajan osoite: 03400 VIHTI

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Pysyvä

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Ajoneuvovarustelija -

Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Helsinki Oy - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Asiakas-ja myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Espoon leppävaaran toimipisteeseemme ASIAKAS-JA MYYNTINEUVOTTELIJOITA kesäksi. Aiempi kaupan alan kokemus ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme ja jatkokoulutamme perusteellisesti mielenkiintoisiin
Buusteri Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa

Asiakaspalvelun osaaja -

Yleissihteerit
Samlerhuset-konserniin kuuluva Suomen Moneta markkinoi keräilyrahoja ja -mitaleita. Pitkä kokemus alalla ja kansainvälisten rahamarkkinoiden tuntemus takaavat asiantuntevan palvelun. Kansainvälisten yhteistyökumppaneidemme ansiosta
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2016-06-01 - Helsinki-Uusimaa

Assistentti asiakaspalvelutehtäviin -

Yleissihteerit
Haemme asiakasyrityksellemme Helsinkiin assistenttia asiakaspalvelutehtäviin. Hakemamme henkilön työtehtäviin kuuluvat muun muassa asiakaspalvelutehtävät (kuluttaja- ja yritysasiakkaat) sekä yleiset toimistotyötehtävät.
Alrekry Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Aulavartija -

Vartijat
Haemme aulavartijoita haastavaan virastotyöympäristöön Helsinkiin. ISS Security Oy tarjoaa yrityksille monipuolisia turvallisuusratkaisuja, jotka käsittävät turvallisuusjärjestelmät, vartioinnin, turvaverkkoratkaisut
ISS Palvelut Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Autonpesijä -

Ajoneuvojen pesijät

HMHelp - 2016-06-14 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Svensk dagvård i Esbo utvecklar systematiskt sin verksamhet för att kunna erbjuda en trygg vardag med hög kvalitet för varje barn i början av barnets livslånga lärande. För en arbetstagare innebär detta intressanta
Espoon kaupunki - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Cateringtyöntekija -

Avustavat keittiötyöntekijät

Mikokit Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Digitaalisen markkinointiviestinnän asiantuntija -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Kansainvälisen perheyrityksen avoin ja innostava ilmapiiri tukee ammatilliseen kehittymiseen. Uskomme että työhönsä intohimoisesti suhtautuva, motivoitunut ja tehtäväänsä koulutettu henkilöstö on
Ensto Oy - 2016-05-15 - Helsinki-Uusimaa

Erityisjalkapallojoukkueen valmentaja -

Urheiluvalmentajat ja toimitsijat
Energiset Tytöt perustettiin vuonna 2003 Euroopan Unionin vammaisten teemavuotena. Haukka Pojat perustettiin vuonna 2004 EU:n liikuntakasvatuksen teemavuotena (EYES). Haemme joukkueeseen 2-3 VALMENTAJAA. Valmentajalla olisi hyvä olla jalkapallotaustaa
Puistolan Urheilijat ry - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1000 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Pääkaupunkiseudulla
Med Group Oy - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Huoltamotyöntekijä / Palvelumestari -

Myyjät
ETSITÄÄN HUIPPUTYYPPIÄ HUOLTAMOTYÖHÖN Tarjoamme monipuolista ja haasteellista työtä täysi-ikäisille huoltamotyöntekijöille Shell Lauttasaareen. Arvostamme kaupallisen tai autoalan peruskoulutusta
DCity Stations Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme asiakkaallemme kaivinkoneenkuljettajaa kumi tela-alustaiselle koneelle. Työmaat sijaitsevat Keravalla, Vantaalla ja Helsingissä. Työmaat ovat pääsääntöisesti omakotitaloja joissa uusitaan salaojituksia ja
Briko Oy - 2016-05-13 - Helsinki-Uusimaa

Kielenkääntäjä (suomi-englanti) -

Kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät
Pistesarjat etsii kielenkääntäjää (suomi-englanti) määräaikaiseen projektiin Espooseen. Oletko innokas tarttumaan uusiin projekteihin? Onko sinulla aikaisempaa kokemusta käännöstöistä? Entä
Pistesarjat Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivous-yrittäjä alihankintaan -

Kotirinki on kasvava kotisiivoukseen erikoistunut ketju. Tarjoamme uudistuneella konseptilla laadukkaita kotisiivouspalveluita eripuolilla Suomea. Asiakkaidemme tyytyväisyys on huippuluokkaa. Käytössämme on myös nykyaikainen Online -varausjärjestelmä. Etsimme nyt Klaukkalan
Kotirinki Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Kultaseppä -

Koru-, kulta- ja hopeasepät

Malmin Korupaja Oy - 2016-04-13 - Helsinki-Uusimaa

Lehtori -

Ammatillisen koulutuksen opettajat
Opetusvirasto, Stadin ammattiopisto, hyvinvoinnin toimiala Stadin ammattiopisto ja Stadin aikuisopisto ovat monialaisia ammatillisia oppilaitoksia, joissa opiskelee yhteensä 16 000 nuorta ja aikuista. Tarjoamme ammatillista perus- ja lisäkoulutusta,
Helsingin kaupunki. - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Yrityksenä olemme tulleet tunnetuksi nopeasta kasvusta, tehokkaasta toiminnasta ja suomalaisen päivittäistavarakaupan
Lidl Suomi Ky - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Pääkirjanpitäjä -

Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat
Etsimme Tilipaikka Oy:n kasvavaan ja ammattitaitoiseen työporukkaan ASIAKASVASTUULLISTA JA KOKENUTTA KIRJANPITÄJÄÄ vakituiseen työsuhteeseen Vihdin Nummelaan. Tehtävässä
Tilipaikka Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Pakkaaja -

Pakkaajat
?Carrot Henkilöstöpalvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset
Carrot Uusimaa Oy - 2016-03-03 - Helsinki-Uusimaa

Palvelutistimyyjä -

Myyjät
Haemme Karjaalle / lähiseudulle reippaita ja luotettavia asiakaspalvelijoita / palvelutiskimyyjiä. Saat mahdollisuuden vaikuttaa omiin työaikoihisi ja kehittyä vaativissa / monipuolisissa palvelutiskin työtehtävissä.
Kairest Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Puhdistustyöntekijä -

Jätteiden kerääjät
Etsimme puhdistustyöntekijää puhdistustöihin telakoille, teollisuuteen, rakennustyökohteisiin ja liikennöiviin aluksiin. (korkeapainepesu, vesipiikkaus ja märkäimurointi) Valittavien henkilöiden tulee olla
Innolink Staff Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusmaalari -

Rakennusmaalarit ym.
Töitä tarjolla itsenäisesti työskentelevälle maalarille/maalausryhmälle. Sujuva suomen kielen taito on ehdoton edellytys. Ajokortti on välttämätön ja toivomme myös mahdollisuutta oman auton käyttöön.
Terrawood Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Tehtävän kuvaus: Sairaanhoitajan työ isolla terveysasemalla. Sairaanhoitajan työnkuvaan kuuluu akuutisti sairastuneiden potilaiden hoito ilman ajanvarausta, hoidon tarpeen arviointi paikan päällä ja puhelimessa sekä
Vantaan kaupunki - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa

Scanburger-yrittäjä -

Scanburger-yrittäjä Hyvinkäälle Menestyvä yrittäjä ja laadukas tuote kulkevat käsi kädessä. Scanburger-tuotteet tunnetaan parhaiten suuresta maustaan ja mahtavasta koostaan. Herkullisuuden salaisuus on jatkuva tuotekehitys yhdessä parhaiden asiantuntijoidemme;
M.E.S. Marketing Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa

Sosiaalityöntekijä -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Sosiaali- ja terveysvirasto, Sosiaali- ja kriisipäivystys/ Poliisisosiaalityön yksikkö Tehtävän kuvaus: Haemme sosiaalityöntekijää vakinaiseen virkaan. Virka täytetään 15.8.2016 tai sopimuksen mukaan.
Helsingin kaupunki. - 2016-05-20 - Helsinki-Uusimaa

Tarjoilija -

Tarjoilijat
StaffPoint on merkittävä ravintola-alan ammattilaisten työllistäjä Helsingissä! Työntekijämme ovat ammattitaitoisia, ammattiylpeitä ja motivoituneita alan moniosaajia - löytäisitkö kenties sinä
StaffPoint Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Tarkastaja -

Muut julkishallinnon valmistelu- ja valvontavirkamiehet
TYÖPAIKKA KUVAUS Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran toiminnan päämääränä on varmistaa elintarvikkeiden turvallisuus, edistää eläinten terveyttä
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa

Valovoimaisia asiakaspalvelijoita, Feel Vegas Club -

Kahvila- ja baarimyyjät
Minkälainen homma? Feel Vegas Club Iso Omena avaa ovensa syksyllä ja etsimme joukkoomme erinomaisella palveluasenteella varustettuja, oppimishaluisia asiakaspalvelijoita pelinhoitotehtäviin! Feel Vegas Clubit ovat Raha-automaattiyhdistyksen
Raha-Automaattiyhdistys (RAY) - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Vuoropäällikkö -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ikinuori yli 85-vuotias Original Sokos Hotel Helsinki on vilkas cityhotelli Helsingin sydämessä. Hotellissa on 203 huonetta, Fransmanni- ja Memphis-ravintolat, VIP-saunakabinetti sekä kokoustila Hamsterikabinetti. Hotellikokonaisuus houkuttelee
Sokotel Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 0.31241703033447 sekuntia