Job Ohjaaja (sosiaaliala) Pohjois-Pohjanmaa Nuorten Ystävät -palvelut Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Ohjaaja (sosiaaliala)

Työnkuvaus:
Nuorten Ystävät on yli 100-vuotias kansalaisjärjestö, joka on perustamisestaan lähtien tehnyt ennakkoluulottomasti työtä heikommassa asemassa olevien sekä apua ja tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi. NYllä on yli 40 yksikköä tai toimipistettä 17 paikkakkunnalla eri puolilla Suomea. Vuosittain toimintamme piirissä on yhteensä jopa 3200 lasta, nuorta ja aikuista. NY etsii osaavaan joukkoonsa OHJAAJIA (2) toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin tehostetun palveluasumisen yksikkö Loheen Muhokselle. Erityisryhmien asumispalveluissamme tuemme kokonaisvaltaisesti lasten, nuorten ja aikuisten hyvinvointia ja tarjoamme mahdollisuuden kasvaa yksilöllisesti. Palvelut järjestetään aina räätälöidysti asiakkaan tarpeiden ja elämäntilanteen mukaan. Asumispalveluidemme sitoutunut henkilökunta ylläpitää asukkaiden kuntouttavaa arkea, joka tukee asukkaiden monipuolista kehittymistä, omatoimisuutta ja elämänhallintataitojen vahvistumista. Kehitysvammaisille ja autisteille tarjoamme asumispalveluita ohjatusta ja tuetusta asumisesta ympärivuorokautiseen hoitoon ja kuntoutukseen. Lohi on Muhoksella sijaitseva 12-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö ympärivuorokautista tukea ja ohjausta tarvitseville aikuisille. Kuntoutuksessamme ja ohjauksessamme korostuu kodinomaisuus sekä turvallinen ja strukturoitu arki. Tähtäämme asukkaiden toimintakyvyn ja omatoimisuuden lisäämiseen, omien tunteiden tunnistamiseen ja hallintaan sekä sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Toimintaympäristömme on visualisoitu ja tuemme kommunikaatiota kuvilla, sosiaalisilla tarinoilla ja erilaisilla apuvälineillä. Ohjaajan tehtävänä on yksilöllinen ja asiakaslähtöisen tuen tarpeen arvioinnin perusteella tehdyn suunnitelman mukainen asiakkaan ohjaus. Työmme lähtökohtana on asiakkaan kuuleminen, kunnioittava kohtelu, osallisuuden tukeminen ja yksilöllinen palvelu. Ohjaajan työ on kolmivuorotyötä. Tehtävät alkavat: 1. ohjaaja 1.5.2016 tai sopimuksen mukaan 2. ohjaaja 1.6.2016 tai sopimuksen mukaan Tarjoamme viihtyisän ja innovatiivisen työympäristön lisäksi vahvan ammatillisen tuen sekä haastavia töitä moniammatillisessa työyhteisössä. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- tai terveysalan perustutkinto. Eduksi katsotaan kokemus työskentelystä kehitysvamma-alalta ja lastensuojelutyöstä sekä autismityöstä tai mielenterveystyöstä. Arvostamme oma-aloitteisuutta, sujuvia yhteistyötaitoja, kokemusta kuvakommunikaatiosta tai muista vaihtoehtoisista kommunikaatiomenetelmistä. Palkkaus määräytyy Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisterilain 6§:2 momentin mukainen ote rikosrekisteristä. Hakemukset jätettävä 3.4.2016 mennessä osoitteessa www.nuortenystavat.fi.

Työnantajan nimi: Nuorten Ystävät -palvelut Oy

Työnantajan osoite: 91500 MUHOS

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.

Maa: Suomi

Alue: Pohjois-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas - ja Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Oletko etsimässä kesätöitä, kenties kokonaan uutta uraa? - Tässä on tilaisuutesi! Klikkaa heti itsesi haastatteluun: http://www.finalistit.com/hae-toihin/ Tai lue ilmoitus ja jätä hakemus täältä:
Finalistit Oy - 2016-03-11 - Pohjois-Pohjanmaa

C# Developers -

Ohjelmistokehittäjät
In Oulu (Finland), EB Automotive offers interesting positions in the development of automotive software solutions as C# Developer Your skills: - C# - Object-oriented software development on embedded devices - UML and design patterns - WPF (optional) -
Elektrobit Automotive Finland Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Erikoislääkäri, neurokirurgia -

Erikoislääkärit
Haemme erikoislääkäriä Oulun yliopistollisen sairaalan operatiivisen tulosalueen tukielin- ja neurokirurgian vastuualueelle, neurokirurgian vastuuyksikköön. Muun monipuolisen neurokirurgian osaamisen lisäksi arvostamme
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-06-22 - Pohjois-Pohjanmaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Etsin itselleni henkilökohtaista avustajaa. Työtä olisi 30 h/kk. Tehtäviin kuuluvat kodinhoitoon liittyvien asioiden hoitaminen sekä avustaminen. Ei edellytä aikaisempaa kokemusta vastaavasta työstä, mutta odotetaan
Lehto Harri - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Huollon työnjohtaja, Oulu -

Rakennusalantyönjohtajat
Ramirent on Pohjoismaissa, Keski- ja Itä-Euroopassa toimiva konevuokrauskonserni. Yrityksellä on Euroopassa yli 350 toimipistettä kymmenessä maassa. Olemme Euroopan toiseksi suurin ja maailmassa kymmenenneksi suurin konevuokrausyritys.
Ramirent Finland Oy - 2016-02-23 - Pohjois-Pohjanmaa

Huoltoasentaja, Ultracom Oy, Kempele -

Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Haemme elektroniikka-alan asiakkaallemme Kempeleeseen juotostaitoista huoltoasentajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Hyvälle tekijälle työtä on todennäköisesti tarjolla pidemmäksikin aikaa. Edellytämme
StaffPoint Oy - 2016-06-09 - Pohjois-Pohjanmaa

Jauhekaarihitsaaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Carrot Palvelut on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kahvilatyöntekijä -

Kahvila- ja baarimyyjät
Haemme yritykseemme, Pudasjärven Neste liikenneasemalle reipasta, oma-aloitteisia kahvilatyöntekijöitä vakituiseen työsuhteeseen. Eduksi on jos osaat jo käyttää kassaa, tehdä pitsoja, hampurilaisia yms. keittiötehtäviä
Kalevi Malinen Oy - 2016-03-01 - Pohjois-Pohjanmaa

Kampaaja -

Kampaajat ja parturit
Salon Pipoli hakee1-2 asiakaspalveluhenkistä itsenäiseen työhön kykenevää iloista alan ammattilaista tuolivuokralle.Salon Pipoli sijaitsee kauppakeskus Zeppelinissä ,joten asiakasvirrat ovat hyvät. Kesällä
Kampaamo-Parturi Salon Pipoli Kommandiittiyhtiö - 2016-05-18 - Pohjois-Pohjanmaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Rosso on tuttu italialainen klassikko, jonka rennosta tunnelmasta suomalaiset ovat nauttineet jo viidellä vuosikymmenellä. Meillä nautit rakastetuimmista klassikkoannoksista, upeista uutuuksista ja ennen kaikkea maankuuluista pizzoista.
StaffPoint Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Koneajotaitoinen kiinteistönhoitaja -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Huoltia on Oulussa toimiva perheyritys. Tuotamme taloyhtiöille ja yrityksille kiinteistönhuolto- ja siivouspalveluita. Olemme aktiivinen, toimelias ja moderni kiinteistöhuoltoyritys, joka hoitaa monipuoliset tehtävänsä ammattitaidolla,
Huoltia Oy - 2016-07-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Kotisiivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.

Moppes Ky - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Lukion äidinkielen ja historian tuntiopettaja -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Limingan lukiossa on haettavana äidinkielen ja historian päätoimisen tuntiopettajan tehtävä lukuvuodeksi 2016-2017. Pääpaino tuntikertymässä on äidinkielen opetuksessa. Oppilasmäärämme on
Limingan kunta - 2016-04-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Mittausharjoittelija, kesätyö, Oulu -

Maa- ja vesirakentamisen asiantuntijat
Haemme nyt mittausharjoittelijaa tiimiimme. Mittauspalvelut toimivat osana suunnittelun liiketoimintaa ja siellä työskentelee tällä hetkellä 38 mittausalan ammattilaista. Kyseessä on kesäharjoittelu, jonka kesto sopimuksen
VR Track Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyjä -

Myyjät
DNA on yhdistelmä uusinta osaamista ja vuosikymmenten kokemusta. Vaadimme toiminnaltamme mutkatonta palveluasennetta, tehokkuutta ja toimintavarmuutta. Menestystä mittaamme asiakkaiden tyytyväisyydellä. Tule MYYJÄKSI DNA Kaupalle
Barona Sales Services Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Med+eco Finland on ensiapu- ja hyvinvointituotteita maahantuova, markkinoiva ja myyvä yritys. Edustamme kansainvälisesti arvostettuja tuotemerkkejä sekä omaa suomalaista brändiä. Haemme nyt energiseen tiimiimme lisää
Med+eco Finland - 2016-09-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntihaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Etsimme AAA-Palveluille myyntihaastattelijoita, osa-aikaisiin ja kokoaikaisiin työsuhteisiin. Työ sopii erinomaisesti opiskelijalle tai välivuotta viettävälle. Iälläsi tai aikaisemmalla työkokemuksella ei niinkään
Lammervo & Torikka Oy - 2016-06-27 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tarvitsetko lisätuloja tai -tunteja? Puuttuuko menoilta rahoittaja? Tässä on oiva tilaisuus tienata, tartu ihmeessä mukaan. Tarjoamme sinulle: -Joustavat työajat, jokaiselle suunnitellaan työajat oman aikataulun mukaisesti.
Myyntitalo Routa Oy - 2016-04-13 - Pohjois-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Tärkein tehtäväsi on Pyhänetin valokuituliittymien ja palveluiden myynti asiakkaille. Aikaisempi myyntikokemus on eduksi, mutta ennen kaikkea etsimme rohkeaa ja aktiivista myyjää tehtävään, jossa on hyvät
PyhäNet Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Oppimiskonsultti / Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haku käynnissä! Sinä myyntihenkinen, reipas ja iloinen henkilö, liity kasvavaan, leikkisään joukkoomme! Suomalainen Leikkien Group Oy etsii uusia aktiivisia ja palveluhenkisiä OPPIMISKONSULTTEJA ympäri Suomen esittelemään
Leikkien Group Oy - 2016-08-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Palvelusihteeri, palkka-ja toimistopalvelut -

Henkilöstöhallinnon avustavat toimistotyöntekijät
Palvelusihteerin virkatehtävät koostuvat palkanlaskennan (50 %) ja toimistopalveluiden tehtävistä (50 %). Kempeleen kunta hoitaa palkanlaskennan sisäisesti. Palkkasihteerin tehtäviin
Kempeleen kunta - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Perusopetuksen biologian ja maantiedon lehtori -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Perusopetuksen biologian ja maantiedon lehtori (luokat 7-9). Hakijalle katsotaan eduksi terveystiedon opettajan kelpoisuus. Virka täytetään toistaiseksi 1.8.2016 alkaen. Virkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi.
Ylivieskan kaupunki, kouluosasto - 2016-05-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Pianonsoiton opettaja -

Muut musiikin opettajat
Ylivieskan seudun musiikkiopistoon haetaan pianonsoiton opettajaa vakituiseen virkasuhteeseen. Haettavana olevan viran sijoituskunta on Ylivieska. Virkaan kuuluu opetusta eri toimipisteissä tarpeen mukaan, tällä hetkellä Ylivieskan
Ylivieskan kaupunki, kouluosasto - 2016-04-24 - Pohjois-Pohjanmaa

Pikaruokatyöntekijä -

Pikaruokatyöntekijät
Osuuskaupan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen, sekä huolehtia Pohjois-Suomen ja pohjoissuomalaisten hyvinvoinnin kehittämisestä. Haemme palvelukseemme Kastellin Hesburgeriin PIKARUOKATYÖNTEKIJÄÄ
Osuuskauppa Arina - 2016-04-16 - Pohjois-Pohjanmaa

Puhelinmyyjä -

Puhelin- ym. myyjät
Haemme nyt yhteensä 6 uutta TYÖNTEKIJÄÄ toimistollemme Ouluun! Puhelinmyynti on yleisestä maineestaan huolimatta työtä siinä missä muutkin ja itse asiassa meidän ammattilaisten työyhteisössä
Prime Sales Oy - 2016-04-12 - Pohjois-Pohjanmaa

Ravintolatyöntekijä -

Avustavat keittiötyöntekijät
Jobrent on innovatiivinen ja kasvava yritys. Olemme henkilöstöalan asiantuntijoita ja tarjoamme henkilöstövuokrausta ja rekrytointia. Tarjoamme sinulle arvokkaita työmahdollisuuksia työurasi kaikissa vaiheissa. Kauttamme
Suomen Jobrent Oy - 2016-02-15 - Pohjois-Pohjanmaa

Sairaanhoitajan toimi (9), tehohoito -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Teho- ja tehovalvontahoidon yksikössä hoidetaan koko Pohjois-Suomen alueen vaativimmat päivystystehohoitoa sekä leikkauksen jälkeistä tehohoitoa vaativat potilaat. Suurimpina potilasryhminä ovat sydän- ja neurokirurgiset
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-03-10 - Pohjois-Pohjanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme nyt K-supermarket Oulaisiin reipasta ja ammattitaitoista SIIVOOJAA. Kyseessä on K-supermarket Oulaisten siivoojan vapaapäivän tuuraausta eli töitä on yhtenä iltana viikossa, pääasiassa lauantaisin. Ajoittain
StaffPoint Oy - 2016-08-02 - Pohjois-Pohjanmaa

Tuntiopettaja, turvallisuusala -

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Oulun seudun koulutuskuntayhtymässä, Kempeleen-Limingan yksikössä on avoinna määräaikainen tuntiopettajan virka. Avoimena olevan paikan tehtävään kuuluu pääasiassa vartiointiin ja järjestyksenvalvontaan
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä - 2016-05-19 - Pohjois-Pohjanmaa

Vaatealan myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
BELTTIE OY on vaatealan yritys ja etsii MYYNTIEDUSTAJAA Pohjois-Suomen alueelle. Toimenkuvasi on itsenäinen ja sen menestyksellinen hoitaminen edellyttää vahvaa myyntiasennetta ja tavoitteellisuutta. Olet etsimämme henkilö jos
Belttie Oy - 2016-02-19 - Pohjois-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 4.1836400032043 sekuntia