Job Ohjaaja unspecified Helsingin kaupunki. - Työtarjoukset
ZmI1NzdkNmQtOGJiNi00NThmLTg5OTUtOWM2YTQyZTVjZjE5IDgx
reference: fb577d6d-8bb6-458f-8995-9c6a42e5cf19
documentId: 9953684
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1557122406841
Työnimike: Ohjaaja
Työnkuvaus:
Sosiaali- ja terveystoimiala, Kestilän ryhmäkoti
Tehtävän kuvaus: Haussa on vakituinen ohjaajan tehtävä vammaisten asumispalveluissa Kestilän ryhmäkodissa.
Kestilän ryhmäkoti tarjoaa asumispalveluita kuudelle aikuiselle kehitysvammaiselle.
Henkilökuntaa Kestilän ryhmäkodissa on kaksi ohjaaja. Työtä tehdään pääsääntöisesti yksin työvuorossa.
Työvuorot painottuvat iltavuoroihin.
Täten valmiudet itsenäiseen päätöksentekoon ja yksintyöskentelyyn ovat tärkeitä edellytyksiä arjen työssä.
Kestilän ryhmäkodin ohjaajat tekevät yhteistyötä etenkin Ruoholan ryhmäkodin sekä Tyynelän ja Ruusulan ryhmäkotien henkilöstön kanssa, joten valmiuksia toimia myös tarvittaessa muissa yksiköissä edellytetään. Muista ryhmäkodeista saa myös tukea omaan työhönsä.
Tarkoituksena on tukea asukkaita mahdollisemman itsenäiseen oman elämänhallintaan itsemääräämisoikeutta kunnioittavalla ohjauksellisella ja kuntouttavalla työotteella.
Jätä hakemus helsinkirekry.fi kautta.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa
Kelpoisuusehto: Edellytyksenä on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi, geronomi tai kuntoutuksen ohjaaja) tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (sairaanhoitaja) tai aikaisempi sosiaali- ja terveysalan opistoasteinen tutkinto (esimerkiksi kehitysvammaistenohjaaja).
Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.
Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.
Lisäksi edellytämme: Kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja hyviä vuorovaikutustaitoja.
Luemme eduksi: Kokemuksen kehitysvammaisten parissa työskentelystä sekä lääkehoidon osaamisen ja hygieniapassin.
Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C3412
positionTypeCode: directhire
Työnantajan nimi: Helsingin kaupunki.
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Asiakas- ja myyntineuvottelija -
Kotimainen Hyvinvointitukku rekrytoi telemarkkinointiin uusia myyntineuvottelijoita. Myytävät tuotteet ovat laadukkaita Suomessa valmistettuja vitamiineja, joita jokaisen suomalaisen kannattaa tutkitusti syödä. Vitamiinikaupassa myyt terveyshyötyjä ja mahdollisesti jopa
HL-Family Oy - 2018-10-24 - unspecified
Asiakasneuvottelija -
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava, vakavarainen telemarkkinointiyritys. Myymme puhelimitse monia erilaisia tuotteita sekä yrityksille että kuluttajille; mm. juridiikan ja liiketoiminnan kirjallisuutta, koulutuksia, sähköä, ravintolisiä, järjestöjäsenyyksiä sekä
Suoramarkkinointi Mega Oy - 2019-02-08 - unspecified
Eristäjä -
Haemme asiakkaallemme ammattitaitoisia TEOLLISUUSERISTÄJIÄ Ouluun.Hakijoilta toivotaan soveltuvaa koulutusta (esim. peltiseppä, koneenasentaja, ilmastointiasentaja tai muu metallialan koulutus), mahdollisesti aikaisempaa työkokemusta teollisuuseristäjän työtehtävistä sekä reipasta asennetta
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2019-07-31 - unspecified
Etuputsari saneerauskohteeseen -
Haemme Helsinkiin ammattitaitoista etuputsaria laajennus- ja saneeraustyömaalle.Työmaa kestää vähintään useamman kuukauden ja siellä on tarve monitaitoiselle etuputsarille koko työmaan ajaksi.Edellytyksiin kuuluu myös suomen kielen taito ja voimassa oleva työturvallisuuskortti. Tarjoamme kilpailukykyisen
Maximus Oy - 2019-09-01 - unspecified
Evelace jälleenmyyjä -
Haemme jälleenmyyjiä seuraavien kuntien alueille: Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Karstula, Keuruu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Toivakka, Uurainen, Viitasaari ja ÄänekoskiHaluatko
EveLace Oy - 2019-05-01 - unspecified
Järjestyksenvalvoja -
Oletko vailla vakituista työtä vai haluatko lisätienestejä turvallisuusalalla? Oletko vasta alaa opiskeleva, vasta alalle tullut vai kokenut ammattilainen?Toivomme, että vastasit kyllä edellä mainittuihin kysymyksiin ja päätät sen myötä laittaa meille hakemuksen. Hakemuksen, joka varmasti
Safetor Oy Ltd - 2019-09-01 - unspecified
Kaivinkoneenkuljettaja -
Moi Janne ja AnnaTuutteko taas meille töihin? Hommat ovat samaa tuttua pääasiassa talojen ja hallien pohjien tekoa ja silloin tällöin kunnallistekniikkaa. Jos ette kavereille kauheesti huutele, että ollaan tultu liian lepsuiksi, niin voitte jopa vaikuttaa itse työmaihin. Työmaat ovat Pohjois-Karjalan
JWD Palvelut Oy - 2019-05-28 - unspecified
Kassa/myyjä -
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa: K-citymarket, Prisma, S-market, K-supermarket,
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2018-09-14 - unspecified
Keikkatöitä lähitukihenkilölle Lahden seudulla -
unspecified
Barona Oy - 2018-07-26 - unspecified
Kuorma-autonkuljettaja (Maansiirtoajo) -
Etsimme palvelukseemme kuorma-autonkuljettajaa Turun talousalueella tapahtuvaan maansiirtoajoon ym. Aikaisempi kokemus kuorma-auton ajotehtävistä katsotaan sinulle eduksi. Tarvittaessa koulutamme myös tehtävään.Jos koet että voisit olla etsimämme työntekijä, soita meille niin keskustellaan
J. Lehtilä Ky - 2019-09-01 - unspecified
Kurdin tulkki -
Etsimme kurdi(soranin) tulkkia. Hakijoilta edellytämme kokemusta tulkkauksesta ja/tai soveltuvaa koulutusta. Tarvittaessa koulutamme tehtävään. Suomen yhteiskunnan hyvä tuntemus ja kyky toimia erilaisten ihmisten kanssa ovat tärkeät edellytykset tulkkinamme toimimiselle.
Global Service Finland Oy - 2018-09-04 - unspecified
Lounaskokki / keittiöalan osaaja -
Lähde mukaan Länsi-Helsingin alueen seurakunnissa toteutettavien yhteisöruokailujen kehittämiseen! Etsimme keittiöalan osaajasta uutta työtoveria määräaikaiseen työsuhteeseen vuoden 2019 loppuun asti. Haettava tehtävä on projektihanke, joka
Helsingin seurakuntayhtymä - 2018-09-08 - unspecified
Maalari / Rakennusmies -
Kaiku HR on henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys, joka etsii toisilleen sopivat työt ja ihmiset. Motivoitunut ja työstään innostunut työntekijä takaa asiakasyrityksemme tyytyväisyyden. Inhimillinen toimintatapa tarkoittaa paitsi ehdotonta keskinäistä kunnioitusta kaikkien
Kaiku HR Oy - 2019-03-09 - unspecified
Market Myyjiä, StaffPoint Kuopio -
Haussa päivittäistavarakauppojen työntekijätarpeeseen asiakaspalveluhenkinen ja reipas MYYJÄ Työ alkaa heti. Tehtäviisi kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorosi sijoittuvat myymälän
StaffPoint Oy - 2018-10-31 - unspecified
Muu matemat. ja tilastotieteen erityisasiantuntija -
DATA-ANALYYTIKKO/ALGORITMIKEHITTÄJÄFirstbeat on kansainvälinen hyvinvoinnin, huippu-urheilun ja kuluttajatuotteiden parissa toimiva yritys, jonka kehittämä sydämen sykevälianalyysi auttaa parantamaan suorituskykyä ja hyvinvointia. Monitieteiseen tutkimukseen perustuva analyysi tuottaa henkilökohtaista
Firstbeat Technologies Oy - 2019-03-20 - unspecified
Myyjä, Lahden ympäristökuntien yksiköt -
Hei Sinä! Lahden alueen S-marketeissa on pilotoitu syksystä 2018 alkaen uutta toimintamallia, jolla pyrimme vastaamaan toimipaikkojen äkillisiin työntekijätarpeisiin. Jatkamme nyt pilotointia Lahden ympäristökunnissa.Haemme tehtävään MYYJÄÄ, työsopimustunnit 30h/vko. Työsuhde on määräaikainen
Osuuskauppa Hämeenmaa - 2019-05-08 - unspecified
Myyntineuvottelija -
A-LEHDET OY, isoon mediataloon MYYNTINEUVOTTELIJAKSITULE TÖIHIN tyytyväisten työntekijöiden joukkoonCorporate Spirit Oy:n juuri teettämän maanlaajuisen yritysten henkilöstötutkimuksen mukaan A-lehdet kuuluu korkeimpaan AAA - luokkaan. Kysely on tehty koko A-lehtien henkilöstölle.Ota itse selvää,
A-lehdet Oy - 2018-11-29 - unspecified
Parvekelasiasentajia pääkaupunkiseudulle -
Haemme pääkaupunkiseudullePARVEKELASIASENTAJIATässä tehtävässä sinulla on mahdollisuus päästä kehittymään alan huippuosaajaksi! Saat kattavan perehdytyksen tehtävään. Alussa pääset tekemään töitä yhdessä kokeneemman asentajan kanssa ja olet enemmän avustavassa roolissa parvekejulkisivujen
Selekta Rakennus Oy - 2019-03-16 - unspecified
Rakennus-/loppusiivooja -
Haemme asiakkaallemme tehokkaita ja tarkkoja RAKENNUS-/LOPPUSIIVOOJIA eri pituisiin työsuhteisiin. Työsuhteiden pituudet vaihtelevat muutamista viikoista useisiin kuukausiin.Työt voivat olla myös keikkoja ja osa-aikaisia. Vaadimme hakijoilta erinomaisen asenteen lisäksi voimassaolevaa
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-08-28 - unspecified
Rakennustyöntekijä -
Etsimme hyvän asenteen omaavia Rakennustyöntekijöitä Vaasan alueelle.Tarjoamme kilpailukykyisen palkan ja viihtyisän sekä luotettavan työympäristön. Hyvillä tekijöillä mahdollisuus pitkäkestoisiin hommiin.Odotamme sinulta:- Koulutusta tai työkokemusta vastaavanlaisesta työstä- Työturvallisuuskorttia-
Carrot Pohjanmaa Oy - 2019-08-16 - unspecified
Rautarakennetyöntekijä -
unspecified
RM-Hitsaamo Oy - 2019-07-10 - unspecified
Resurssikoordinaattori -
Haemme aikaansaavaa resurssikoordinaattoria monipuolisiin työtehtäviin Lappeenrantaan. Päätehtäviisi kuuluvat työmaidemme lisäresurssien suunnittelu ja ohjaaminen. Työskentelet yhteistyössä projektipäälliköidemme, toimittajiemme ja työnjohtajiemme kanssa sekä suomeksi, että englanniksi.
Saimaan Eristys Oy - 2019-04-02 - unspecified
Sähköasentaja -
Etsimme asiakasyrityksellemme Seinäjoelle sähköasentajaa.Tehtävään valittu henkilö tulee työskentelemään monipuolisissa tehtävissä sähköurakoinnin parissa. Tällä hetkellä asiakasyrityksellä on Etelä-Pohjanmaan alueella työkohteina mm. kouluja sekä hoivakoteja. Asiakasyrityksemme
Smile Henkilöstöpalvelut Oyj - 2019-08-21 - unspecified
Suunnitteluassistentti -
Tehtävän kuvaus: Viheraluesuunnittelun vastuualue laatii suunnitelmat Vantaan julkisille viheralueille ja ulkoliikuntapaikoille, joita ovat mm. lähiliikuntapaikat, pallokentät, skeittipaikat, ulkoilureitit, toimintapuistot ja leikkipuistot. Suunnittelussa työskentelee 9 henkilöä.
Vantaan kaupunki - 2018-09-27 - unspecified
Suunnittelupäälliköitä - Oulu -
Konsultointi. Suunnittelu. Projektit. Käytön tuki. Tarjoamme asiakkaille lämpö- ja sähkövoiman tuotantoon, siirtoon ja jakeluun, metsäteollisuuteen, biojalostukseen ja kemianteollisuuteen, kaivos- ja metalliteollisuuteen sekä infraan, vesihuoltoon ja ympäristöön
Pöyry Finland Oy - 2018-10-06 - unspecified
System Specialist, Tukipalvelut - Mac-osaajia ... -
Tiedätkö ne arjen supersankarit, jotka auttavat niin isoilla kuin pienillä työpaikoilla? Korjaavat koneet, saavat järjestelmät rullaamaan, jotta jokaisen työpäivä olisi mahdollisimman sujuva.Pääset osaksi Tukipalvelut-tiimiä, jonka asiantuntijat vastaavat yritysasiakkaiden tietojärjestelmien
Elisa Oyj - 2019-05-14 - unspecified
Teollisuusmaalari -
Pirkanmaan Levytyö on metalliteollisuuden alihankintaan erikoistunut pitkän linjan perheyritys. Yritys valmistaa levy- ja hitsausrakenteita koneistettuina ja pintakäsiteltynä asiakkaiden monipuolisiin ja vaativiin tarpeisiin. Voit tutustua yrityksen toimintaan tarkemmin: http://www.pirkanmaanlevytyo.fi/.Etsimme
Yrityspalvelu Voima Oy - 2019-05-14 - unspecified
Tuotanto-/metallityöntekijä -
Tuotanto-/metallityöntekijäHaemme asiakasyrityksellemme tuotanto-/metallityöntekijää. Hakijalta toivomme metallipuolen peruskoulutusta (ei pakollinen), eduksi katsotaan osaaminen ja kokemus hitsaus- (Mig) sekä muista metallilevytöistä. Työhön kuuluu myös muita tuotannollisia tehtäviä, kuten
Workway Oy / HR Sata Henkilöstötalo - 2019-02-02 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-09-10 - unspecified
Valvomo-operaattori (Data-center) -
Caverion tuottaa kiinteistöjen, teollisuuden prosessien ja infrastruktuurin älykkäitä teknisiä ratkaisuja ja palveluita. Ainutlaatuinen palvelutarjontamme kattaa koko elinkaaren: suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon. Visiomme on olla asiakkaiden, työntekijöiden,
Caverion Oyj - 2018-09-15 - unspecified