Job Ohjaaja Varsinais-Suomi Familar Oy - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Familar Oy on Mehiläinen-konsernin sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö, joka keskittyy tuottamaan kunnille ostopalveluina sekä ennaltaehkäiseviä sosiaalihuoltolain mukaisia perhepalveluja että lastensuojelulain mukaisia avo- ja sijaishuollon palveluja. Toimimme yli 30 toimipaikassa ympäri maata ja työllistämme yli 600 alan ammattilaista. Lisätietoja kotisivuillamme osoitteessa: www.familar.fi Haemme 2 OHJAAJAA Familar Saloon. Familar on 7 paikkainen lastenpsykiatriseen osaamiseen painottunut lastensuojelun erityisyksikkö. Ohjaajana osallistut aktiivisesti lasten ja nuorten hoidon ja kuntoutuksen suunnitteluun ja toteutukseen olemalla mukana arjessa osana moniammatillista hoito- ja kasvatushenkilöstöä. ODOTAMME sosiaali- terveydenhoito- tai kasvatusalan AMK -tutkintoa (tai aiempi opistoasteinen vastaava tutkinto) tai lähihoitajan tutkintoa kokemusta lastensuojelun sijaishuollosta vahvaa aikuisuutta kykyä ja halua toimia osana tiimiä asiakaslähtöisyyttä voimaannuttavaa ja innovatiivista työskentelyotetta yhteistyötaitoa ja tavoitteellisuutta Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja siinä noudatetaan Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta sekä neljän (4) kuukauden koeaikaa. Työn aloitus sopimuksen mukaan. Familar Oy on savuton työpaikka. Lasten (alle 18 vuotta) kanssa työskentelevien tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää lainmukainen ote rikosrekisteristä.
Työnantajan nimi: Familar Oy
Työnantajan osoite: Elmerannantie 39, 24800 HALIKKO
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Varsinais-Suomi
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
AAA-myyjä , Oppisopimus -
Puhelin- ym. myyjät
Haluatko ansaita ja samalla hankkia itsellesi ammatin? Meillä se on mahdollista. Pystyt työsi lomassa hankkimaan itsellesi merkonomin tutkinnon oppisopimuksen kautta. Opiskelusi räätälöidään juuri sinulle sopivaksi,
AAA-Palvelut Oy - 2016-02-24 - Varsinais-Suomi
Asiakas- ja Myyntineuvottelija -
Myyjät
Palkkaamme Salon toimistoomme eri projekteihin 3 asiakasneuvottelijaa Seniori tiimiin. Työ sopii esimerkiksi eläkeläisille sillä meillä elämänkokemus katsotaan pelkästää eduksi. Meillä voit työskennellä
Buusteri Oy, Salon toimipiste - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Med Group Oy on suomalainen ensihoito-, lääkäri-, hoiva- ja hammaslääkäripalveluita tarjoava yritys, joka työllistää yli 1200 työntekijää eri puolilla Suomea. Tuotamme Turussa asiakkaiden koteihin
Med Group Oy - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi
Hitsausrobotin käyttäjä/hitsaaja -
Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Haemme asiakasyrityksellemme Kaarinaan Hitsausrobotin käyttäjää/hitsaajaa Työ on 2-vuorotyötä. Työn alkaessa henkilölle annetaan työhönopastus (noin 1 kk). Työvuoron aikana on kokeneempi työntekijä
Suomen Henkilöstötalo - 2016-03-10 - Varsinais-Suomi
Huopakaton tekijä -
Kattoasentajat ja -korjaajat
Etsimme asiakkaallemme huopakaton tekijää vakituiseen työsuhteeseen. Tarjoamme työtä vakaavaraisesta yrityksestä, jossa sinulla on erinomainen mahdollisuus kehittää itseäsi ja oppia ammattilaiseksi. Edellytämme
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Suurella intohimolla pizzan valmistukseen suhtautuva kokki haussa Turun kultatalossa sijaitsevaan Pizzariumiin kesäkaudelle 2016. Etsimme reipasta kokkia Turun keskustassa sijaitsevaan toimipisteeseemme. Toivomme, että sinulla on jonkin verran
Royal Ravintolat Oy - 2016-03-23 - Varsinais-Suomi
Kookonpanoasentaja -
Metalliteollisuuden prosessityöntekijät
Etsimme asiakasyrityksellemme kokoonpanotyöntekijää Turun alueelle. Työtehtävät koostuvat ensisijaisesti metallialan kokoonpano- ja asennustehtävistä. Edellytämme aiempaa työkokemusta vastaavista metallialan
Job Services Finland Oy - 2016-06-04 - Varsinais-Suomi
Kosmetologi-yrittäjä -
Kosmetologit ym.
Haetaan KOSMETOLOGI-YRITTÄJÄÄ Käytettävissä työtilat kosmetologin / kauneus- hoitoalan yrittäjälle. Sisältää hoitotuolin ja tarpeellisen kalustuksen ammatin harjoittamiseen. Tarvitset vain omat
Coco Kauneussalonki - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Tällä hetkellä haemme reipasta kuorma- autonkuljettajaa Turkuun Enset Oy:lle. Työ on lähetysten toimittamista yrityksiin ja yksityishenkilöille Varsinais- Suomen alueella. Hakijalla on oltava hyvä Varsinais- Suomen /
JTV-Partner Oy - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi
Kuorma-autonkuljettaja -
Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Kymppi-Katto Oy - 2016-02-26 - Varsinais-Suomi
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Lastentarhanopettajan vakinainen toimi Taimon päiväkodissa Tehtävään valitun henkilön on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain
Naantalin kaupunki. - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Levyseppähitsaaja -
Ohutlevysepät
Työkuutio on yksityisessä omistuksessa oleva henkilöstöpalvelualan yritys. Olemme Henkilöstöpalveluyritysten liiton (HPL) jäsen, luotettava ja vastuullisesti toimiva työnantaja. Toimimme usealla eri toimialalla.
Työkuutio. - 2016-06-27 - Varsinais-Suomi
Maanmittausalan tuntiopettaja -
Ammatillisen koulutuksen opettajat
Haemme maanmittausinsinööriä, -teknikkoa tai käytännönalan maastomittaajaa päätoimiseksi tuntiopettajaksi maanmittausalan perustutkintoon. Tehtävään kuuluu koulutusohjelman ammatillisten aineiden
Turun kaupunki. - 2016-05-28 - Varsinais-Suomi
Metallityöntekijä (apumies) -
Konepaja- ja metallituotteiden kokoonpanijat
Henkilöstöliiga on Turun talousalueen suurimpia henkilöstöpalveluyrityksiä. Olemme keskittyneet teollisuuden, logistiikan, rakentamisen, kaupan alan ja toimistotyön henkilöstöpalvelujen tuottamiseen. Kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten
Henkilöstöliiga Oy - 2016-03-18 - Varsinais-Suomi
Myyjä, kokoaikatyö -
Myyjät
Palkkaamme Turun ydinkeskustan toimipisteeseemme asiakas- ja myyntineuvottelijoita vakituiseen tai halutessasi määräaikaiseen työsuhteeseen. Vakavaraisena ja AAA-luokituksen saaneena yrityksenä tarjoamme sinulle: - Pohjoimaiden
Buusteri Oy, Turku - 2016-05-20 - Varsinais-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Oletko vailla iltatyötä tai lisätuloja? Palkkaamme lisää osapäiväisiä työntekijöitä pääosin ilta- ja viikonlopputyöhön Turun ydinkeskustaan. Voit olla aikaisempaa työkokemusta
Buusteri Oy, Turku - 2016-06-22 - Varsinais-Suomi
Myyjä -
Myyjät
Seuraatko intohimoisesti muotia, oletko asiakaspalvelun ammattilainen ja haluatko työskennellä kaupan alalla? Sinä saatat olla etsimämme henkilö osaksi Salon Lindex-myymälän tiimiä! Me tarjoamme inspiroivan työympäristön
Lindex Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Etkö saanut mieluista opiskelupaikkaa vai jäitkö kokonaan vaille opiskelupaikkaa? Oletko miettinyt, että työmaailmaan pääsylle on toinenkin vaihtoehto kuin koulun penkillä istuminen? Finnacta Oy on innovatiivinen
Finnacta Oy - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi
Ohjaaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Sosiaali- ja terveysvirasto, Herttoniemen vastaanotto Tehtävän kuvaus: Arviointi- ja vastaanottotoiminnan kokonaisuus muodostuu Kallion, Herttoniemen ja Malminkartanon vastaanottolaitosten osastoista. Herttoniemen vastaanotto on 12 -paikkainen
Helsingin kaupunki. - 2016-05-30 - Helsinki-Uusimaa
Ohjaaja -
Koulunkäyntiavustajat
Tehtävänäsi on toimia Luovin Limingan yksikössä ammatillisena ohjaajana puualan perustutkinnossa. Keskeistä työssäsi on opiskelijoiden yksilöllinen ohjaus ja tukeminen opiskelussa sekä arkielämän
Ammattiopisto Luovi, Oulu - 2016-06-04 - Pohjois-Pohjanmaa
Pankkitoimihenkilö -
Pankki- ym. toimihenkilöt
Niinijoen Osuuspankki on OP Ryhmään kuuluva Suomen vanhin osuuspankki Loimaan Niinijoella. Asiakkaitamme, joita on noin 1.500 ympäri Suomea, palvelemme 3 pankkiammattilaisen voimin. Etsimme nyt joukkoomme eturivin asiakassuhteiden hoitajaa.
Niinijoen Osuuspankki - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi
Ravintolatyöntekijä -
Avustavat keittiötyöntekijät
Subwayssa työskentelevän Sandwich Artistin tehtäviin kuuluvat kaikki Subway-ravintolan työtehtävät, joita ovat mm. seuraavat: - leivän ja ruuan valmistus Subway-konseptin mukaan - asiakaspalvelu - kassanhoito - myynnin
MAX-Food Oy / Subway ravintola - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi
Sähköasentaja -
Rakennussähköasentajat
Etsimme asiakasyrityksellemme sähköasentajia vakituiseen työsuhteeseen. Tarjoamme vakituista työtä vakaavaraisesta turkulaisesta sähköalan yrityksestä, jossa sinulla on loistava mahdollisuus kehittää itseäsi
Job Services Finland Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Sairaanhoitaja (päivystys) -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä, Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen Tyks Vakka-Suomen sairaalan päivystyksessä on haettavana sairaanhoitajan kesäsijaisuuksia. Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitos tuottaa päivystys-
Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Olemme yli 60 ammattilaisen työyhteisö. Etsimme työtiimiimme vanhustyöstä kiinnostunutta sairaanhoitajaa. Tarjoamme monipuolista ja haastavaa työtä, jolla on merkitystä. Edellytämme sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan
Salva ry - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi
Team Leader -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Buusteri on myynnin ja asiakaspalvelun asiantuntija. Olemme osa Suomen suurinta telemarkkinointikonsernia TeleForce Oy:tä ja toimimme useilla eri paikkakunnilla ympäri Suomen. Yhteensä meitä buusterilaisia on jo yli 600. Olemme toimineet
Buusteri Oy, Salon toimipiste - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi
Tuotannon vastaava työnjohtaja -
Rakennusalantyönjohtajat
Teijo-Talot Oy on voimakkaasti kasvava, innovatiivinen talotehdas, joka on perustettu vuonna 2000. Tällä hetkellä tehtaita on neljä, Perniössä, Tuuloksessa, Halsualla ja Sodankylässä. Etsimme Perniön ja Hämeen
Teijo-talot Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi
Tuotantotyöntekijöitä puutarha-alalle -
Pakkaajat
Click Henkilöstöpalvelut Oy on Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla toimiva suomalainen perheyritys. Toimintamme alkoi keväällä 2008 ja kasvu on ollut nopeaa. Tarjoamme laadukkaita henkilöstövuokraus-,
Click Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-02-18 - Varsinais-Suomi
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme varastotyöntekijää elektroniikkateollisuusympäristöön. Työhön kuuluu mm. pakkausta, keräilyä, lavoitusta, lähetystä sekä muita yleisiä varastotehtäviä. Olet oma-aloitteinen,
Tepcomp Oy - 2016-03-11 - Varsinais-Suomi
Yhteyspäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Tule mukaan Baronan kasvavaan joukkoon Haemme nyt Turkuun YHTEYSPÄÄLLIKKÖÄ. Vakuutatko asiakkaat osaamisellasi ja asenteellasi? Haetko dynaamista työympäristöä, jossa kehitetään palveluja ja prosesseja
Barona Teollisuus Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi