Job OSTAJA, Äänekoski unspecified Metsä Group - Työtarjoukset
ZWQ0ZDBmYWEtYjhmYS00NWFlLWI0NTAtN2I5YmY1NmVlMDFmIDgx
reference: ed4d0faa-b8fa-45ae-b450-7b9bf56ee01f
documentId: 9776696
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1543406402721
Työnimike: OSTAJA, Äänekoski
Työnkuvaus:
Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin.
Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2017 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 100 henkilöä. Konsernilla on toimintaa lähes 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.
OSTAJA, Äänekoski
Metsä Group perustaa Äänekoskelle hankinnan palvelukeskuksen, joka palvelee kaikkia Metsä Groupin Suomen ja Viron yksiköitä ostotilausten käsittelyssä, pienkilpailutuksissa sekä ostotietojen ylläpidossa. Hankinnan uudessa yksikössä ostotoimintojen ammattilaiset ovat avainroolissa kehittämässä entistä laadukkaampaa hankintapalvelua ja luomassa uutta, yhtenäistä toimintatapaa menestyvään Metsä Groupiin.
Tehtävän kuvaus
Haemme palvelukeskukseen ostajia käsittelemään Metsä Groupin liiketoimintojen ostotilauksia. Sinulla on keskeinen rooli hankintaehdotusten, ostotilausten, tilausvahvistusten sekä hankintasopimusten käsittelyssä. Ylläpidät tarvittavia ostotietoja järjestelmissämme, valvot toimitusten etenemistä ja vastaat reklamaatiotietokannasta omalla vastuualueellasi. Lisäksi tuet organisaation sisäisiä yhteistyökumppaneita ja toimittajia ostoprosessin eri vaiheissa.
Edellytykset
Toivomme, että tunnet hankintatoimen perusperiaatteet ja sinulla on kaupallinen tai tekninen koulutus. Huomioimme haussa myös opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat. Aikaisempi kokemus joko ostotehtävistä tai muista tilaus-toimitusketjun hallintaan liittyvistä tehtävistä sekä SAP ja Maximo toiminnanohjausjärjestelmistä katsotaan eduksesi. Olet asiakaspalveluhenkinen, oma-aloitteinen ja systemaattinen työskentelijä. Sinulla on myös hyvä englannin kielen taito, ja muu kielitaito katsotaan eduksesi.
Tarjoamme sinulle loistavan mahdollisuuden olla mukana uudistamassa hankintaorganisaatiomme toimintaa ja kehittää omaa osaamistasi. Jos uskot uusiutumiseen ja tahdot tehdä tulosta vastuullisesti, olet tulossa oikeaan paikkaan. Äänekoskella pääset osaksi kasvavaa ja kehittyvää biotalouskeskittymää, joka on ainutlaatuinen maailmassa.
Katso, millaista on tehdä uraa uudistuvassa Metsässä:
https://www.metsagroup.com/fi/Media/videot/Pages/Video-Tee-uraa-uudistuvassa-Metsassa.aspx
Lisätietoja
Lisätietoja tehtävästä antaa Timi Hyppänen p. 040 - 553 3944, parhaiten tavoitettavissa ti 4.12. klo 14.00-16.00 ja ke 5.12. klo 9.00-12.00.
Hakeminen
Lähetä työhakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen 9.12.2018 mennessä.
Avoinna on useita paikkoja, joten aloitamme hakemusten käsittelyn ja haastattelut jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C3323
positionTypeCode: directhire
Työnantajan nimi: Metsä Group
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Ajanvaraaja Turku -
unspecified
KotiSun Oy - 2018-08-04 - unspecified
Englannin kielen tuutori / opettaja -
Uplus Yksityisopetus on koulutuspalveluita tarjoava yritys, jonka tavoitteena on auttaa koululaisia pääsemään tavoitteisiinsa. Tarjoamme yksityisopetusta kaikissa oppiaineissa, opetamme opiskelutekniikkaa ja motivoimme kaikenikäisiä oppilaitamme kohti parempia tuloksia. Voit tutustua tarkemmin
Uplus Yksityisopetus Oy - 2018-11-29 - unspecified
F2F-varainhankkija / Feissari -
Hei sinä sanavalmis ja positiivinen maailmanparantaja! Haetko joustavaa ja merkityksellistä työtä reilulla palkalla? Jos vastasit kyllä, saatat olla uusi feissarimme ja tärkeä osa HelsinkiMission toimintaa! Haemme nyt uusia kasvoja ammattitaitoisiin ja energisiin
Suomen Varainhankintatoimisto Oy - 2018-09-18 - unspecified
Kahvilamyyjä -
Etsimme iloista, pirteää ja kokemusta omaavaa ESIMIESTÄ Turussa olevaan kahvilaan. Jos olet esim. kaupan alalla ollut esimiehenä ja sinua kiinnostaa kahvilamaailma niin hae ihmeessä tätä työpaikkaa. Työpaikka on vakituinen ja tunteja noin 90 h/ 3 viikkoa.Mikäli sinulla on innostunut työntekemisen
Suomen Henkilöstöpooli Oy - 2018-11-16 - unspecified
Kahvilatyöntekijä -
Haemme jatkuvasti uusia kunnianhimoisia, uudenlaisia kokemuksia etsiviä työtovereita. Lue lisää ja hae suoraan täällä. Wayne's Coffee on yksi parhaista mahdollisista paikoista uran aloittamiseen. Erityisesti nuoret hyötyvät mittaamattoman arvokkaasta Wayne's
JT-Group Oy - 2018-08-16 - unspecified
Kiinteistöhuoltomies -
Haemme asiakasyrityksillemme Ylivieskan talousalueelle KIINTEISTÖHUOLTOMIESTÄ, joka on halukas toimimaan ratatyövastaavana. Asiakasyrityksemme on valmis kouluttamaan sopivan henkilön ratatyövastaavaksi. Työt alkavat heti ja töitä on tarjolla ainakin vuodeksi, mahdollisesti pidempään.Odotamme
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2018-11-10 - unspecified
Kokki, Ylläs -
Haemme asiakkaallemme, Lapland Hotels Ylläskaltioon, Ylläkselle BUFFAKOKKIA talvisesonkiin 2018-2019. Aloitus n. 1.12.2018 ja työt kestävät kevätsesongin loppuun, n. 27.04.2019 asti. Työhön kuuluu buffet-kokin työtehtävät. Ylläskaltion
StaffPoint Oy - 2018-08-16 - unspecified
Koulunkäynninohjaaja -
Asikkalan kunnan opetuspalveluihin haetaan 2 koulunkäynninohjaajaa. Määräaikaiset koulunkäynninohjaajan työsuhteet ovat ajalla 29.8.2018 - 1.6.2019 sijoituspaikka Vääksyn Yhteiskoulun yläkoulu. Toinen ohjaaja toimii henkilökohtaisena ohjaajana. Työaika
Asikkalan kunta - 2018-08-18 - unspecified
Kuorma-autonkuljettaja, hiab -
Haemme kuorma-autonkuljettajia hiab-ajoihin pääkaupunkiseudulla sijaitseville asiakkaillemme. Ammattipätevyys on oltava voimassa. Lisäksi tehtävä edellyttää sopivaa työtaustaa ja kaupunkituntemusta. Hiabiin annetaan perehdytys mikäli muut kriteerit täyttyvät.Odotamme sinulta:- Kokemusta vastaavista
PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy - 2018-11-15 - unspecified
Lähihoitaja -
unspecified
Attendo Oy - 2018-08-04 - unspecified
Lapiomies Ylivieskaan -
Osaatko käyttää tasolaseria? Onko sinulla voimassaoleva rataturvakortti? Voit olla etsimämme kaveri! Etsimme yhteistyökumppanillemme reipasta lapiomiestä salaojien asennukseen. Toivomme hakijalta hyvää fyysistä kuntoa ja jämäkkää asennetta.
NJC Henkilöstöpalvelut - 2018-08-30 - unspecified
Laudoituskirvesmies -
Rewolt Henkilöstöpalvelut on kotimainen, yksityisomistuksessa oleva nuorekas henkilöstöpalveluita tuottava yritys. Haemme asiakasyrityksellemme ammattitaitoisia laudoituskirvesmiehiä kohteisiin pääkaupunkiseudulle. Odotamme hakijoilta, - voimassaolevaa työturvallisuuskorttia
Rewolt Henkilöstöpalvelut - 2018-10-31 - unspecified
Maalaamotyöntekijä/pakkaaja -
Etsimme hyvämaineiselle pintakäsittelyalan asiakasyrityksellemme Pirkkalaan maalaamotyöntekijää/pakkaajaa. Työ pitää sisällään mm. maalaukseen menevien tuotteiden ripustamista, valmiiden kappaleiden purkua maalauslinjalta ja niiden pakkaamista. Aiempi
Smile Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-08-16 - unspecified
Myymäläsiivooja Kuopio -
Haemme osa-aikaista myymäläsiivoojaa kaupanalan toimeksiantoon Kuopioon. Töitä meillä on tarjolla Sinulle keskimäärin 10 tuntia viikossa. Työt ajoittuvat pääsääntöisesti aamuihin ja iltoihin. Satunnaisesti viikonloppuihin. Toivomme, että
Spectra Yhtiöt Oy - 2018-09-22 - unspecified
Myyntineuvottelija, osa-aikainen, Enia Oy -
unspecified
Enia Oy - 2018-08-03 - unspecified
Opettaja, mielenterveys- ja päihdetyö (KY/303/201 -
Sedussa on haettavanaOpettaja, sosiaali- ja terveysala; mielenterveys- ja päihdetyö, ajalle 1.1. - 30.6.2019, Seinäjoki (KY/303/2018)Tehtävään kuuluu mielenterveys- ja päihdetyön aineiden opetus ensisijaisesti ammattitutkintoa ja erikoisammattitutkintoa opiskeleville, mahdollisesti myös sosiaali-
Seinäjoen koulutuskuntayhtymä - 2018-11-24 - unspecified
Rakennusammattimiehiä -
Haemme VantaalleRakennusammattimiehiä (2)Vastaat monipuolisista korjausrakentamistehtävistä, kuten maalaus- ja kirvesmiehen töistä eri asiakaskohteissamme. Edellytämme sinulta sähköasentajan ammattitutkintoa sekä vähintään viiden vuoden kokemusta alalta, mikä mahdollistaa jo itsenäisen
Are Oy - 2018-12-01 - unspecified
Rakennusapumies / Tampere -
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi meillä on toimipisteet Budapestissa ja Tallinnassa.
VPS Henkilöstöpalvelu Oy - 2018-10-12 - unspecified
Rakennussaneeraaja -
Järkevä korjausrakentaminen, kestävä massiivipuurakentaminen ja puurakennusten restaurointi on ydinosaamistamme. Lue lisää: www.trahus.fi Vahvistamme jälleen tiimiämme ja haemme joukkoomme henkilöitä, jotka jakavat yhteiset arvomme; terveellisen ja kestävän
Oy Trähus i Tusby Ab - 2018-10-10 - unspecified
Ravintolan tarjoilija -
Ravintolan Tarjoilija Arvostamme reipasta työotetta, luotettavuutta sekä hyvää ja iloista palveluasennetta. Tehtävinä ovat tarjoilun työt sekä muut ravintolan työt. Edellytämme hakijoilta alan kokemusta, hyvää suomen- ja englanninkielen taitoa
Eksotik Oy - 2018-08-08 - unspecified
Ravintolan tarjoilija -
Haemme asiakkaallemme tarjoilijaa Kaarinassa sijaitsevaan ravintolaan. Arvostamme ennen kaikkea hyvää asennetta ja iloista otetta työntekoon. Kokemus esimiestehtävistä katsotaan eduksi. Varsinais-Suomen Apuvoima Oy on luotettava henkilöstöalan yritys. Vuokraamme ja
Varsinais-Suomen Apuvoima oy - 2018-09-13 - unspecified
Sairaanhoitaja Päivystyspoliklinikka -
Akuutti on Helsingin Yliopistollisen sairaalan tulosyksikkö, jossa vastaamme HYKS-sairaanhoitoalueen ensihoidosta, aikuisten päivystyksestä, sairaankuljetuksesta ja valtakunnallisesta myrkytystietokeskuksesta. Akuutin päivystyslinjalla on mahdollista työskennellä sekä
HUS - 2018-08-08 - unspecified
Sairaanhoitaja Vatsakeskus -
Vatsakeskuksen endoskopia yksiköt sijaitsevat Meilahdessa ja Jorvin sairaalassa. Jorvin sairaalassa on kuusi toimenpidehuonetta, tarkkailutila sekä poliklinikkavastaanottotilat. Meilahden sairaalassa on yhdeksän toimenpidehuonetta, tarkkailutila sekä poliklinikkavastaanottotilat.
HUS - 2018-10-11 - unspecified
Salityöntekijä -
Kokkolan Halpa-Halli Oy on perheomisteinen vähittäiskauppaketju, jossa on 36 myymälää ja verkkokauppa. Palveluksessamme on n. 1500 työntekijää. Palvelemme koko perheen ostos-paikkana tarjoten laajan käyttö- ja päivittäistavaravalikoiman arkeen, juhlaan ja vapaa-aikaan. Edullisista ja laajoista
Kokkolan Halpa-Halli Oy - 2018-11-22 - unspecified
Sovellusasiantuntija -
- Visma Software hakee asiakaslähtöistä ongelmanratkaisijaa ja vahvaa tiimipelajaa sovellustukeen Helsinkiin. Työskentelet osana ammattitaitoista sovellustukitiimiä, jossa tuetaan Visma Movenium työajanseuranta-pilvipalvelun käyttöä. Tulet toimimaan läheisessä
Visma Software Oy - 2018-09-27 - unspecified
Tiimipäällikkö, Kouvola -
Kela vastaa Suomessa asuvien perusturvasta eri elämäntilanteissa. Kela on monien mahdollisuuksien työpaikka, jossa työskentelee noin 7 500 ammattilaista. Palvelemme ympäri maata palvelupisteissä, puhelimitse ja verkossa. Kela on savuton työpaikka.Haemme Kouvolaan toimeentuloturvaetuuksien ratkaisukeskukseen
Kela - 2018-11-30 - unspecified
Toimistotyöntekijä -
unspecified
Perheidenpaikka ry - 2018-08-08 - unspecified
Tuotesuunnittelija -
Meillä sinun työsi jälki muuttuu koneiksi ja nostureiksi, jotka tekevät maailman satamista ja terminaaleista tehokkaampia. Omalta osaltasi voit tehdä globaalista logistiikasta piirun verran parempaa ja ympäristöystävällisempää. Työkavereihin
Mantsinen Group Ltd Oy - 2018-10-18 - unspecified
Työnjohtaja, rakennusala -
Toimintamme laajentuessa haemme työnjohtajaa jonka tehtäviin kuuluu, urakoiden laskeminen / myyntityö , lupien ja asiakirjojen valmistelut, asiakaskäynnit sekä työmaiden valvonta.Koulutusta emme sinulta välttämättä vaadi vaan vankkaa kokemusta alalta ja iloista asennetta.Ajokortti on välttämätön
Salaojamestarit Oy - 2018-11-13 - unspecified
Yösiivooja -
Meillä on sinulle työpaikka - tule meille töihin! Haemme palvelukseemme Ivaloon talvisesongin ajaksi YÖSIIVOOJAA Työ koostuu yleisten tilojen siivouksesta, yöpäivystyksestä, avustamisesta aamupalalla sekä muista puhtaanapitopalveluihin liittyvistä asiakaspalvelutehtävistä.
N-Clean Oy - 2018-08-24 - unspecified