Job Palvelupäällikkö unspecified Liedon kunta - Työtarjoukset
ZTEzODM2ZWUtOWNjYi00NDE1LThjNjgtOTUwZGEyMDc1MWM5IDgx
reference: e13836ee-9ccb-4415-8c68-950da20751c9
documentId: 9695131
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1536128703109
Työnimike: Palvelupäällikkö
Työnkuvaus:
Liedon kunnan sivistyspalveluissa/kirjasto- ja kulttuuritoimessa on haettavana palvelupäällikön virka.
Haemme vahvaa ammattiosaajaa johtamaan kunnan kirjasto- ja kulttuuripalveluja. Painopiste on kirjastotoimessa. Kirjaston vastuualueeseen kuuluu pääkirjaston, kirjastoauton ja koulukirjastojen toiminta. Vakinaisen henkilökunnan määrä on 12. Liedon kirjasto on osa Vaski-kirjastoa. Vuonna 2017 peruskorjattu ja laajennettu kirjasto mahdollistaa uusia yhteistyömahdollisuuksia kulttuuritoimen kanssa.
Haemme tulevaisuuteen suuntautunutta energistä ja yhteistyökykyistä osaajaa ja henkilöstöjohtajaa, jolla on näkemystä kirjastopalveluiden kehittämisestä. Menestyksellinen viran hoitaminen edellyttää kokemusta esimiestyöstä sekä hankkeista ja hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja. Liedon kunnan pääkirjasto on avoinna tällähetkellä n. 40 tuntia viikossa. Kirjastossa on myös ns. omatoimialue auki klo 7 - 21. Viranhaltija osallistuu myös lainaus- ja neuvontatyöhön.
Virkaan vaaditaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot (kirjastoasetus 406/2013 § 4). Kulttuurialan laaja-alainen tuntemus on myös viran täytössä vahva meriitti. Tehtävässä edellytetään oman auton käyttömahdollisuutta. Palvelukieli on suomi.
Tehtäväkohtainen peruspalkka on KVTES:n mukainen. Koeaika on 6 kuukautta. Virkaan ehdollisesti valitun on esitettävä hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluttua tai vakanssin täyttävän viranomaisen erityisestä syystä myöntämän pidemmän määräajan kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista lukien uhalla, että valinta muutoin itsestään raukeaa. Tehtävä täytetään 5.11.2018 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Pätevyyttä osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset pyydetään esittämään haastattelun yhteydessä.
Liedossa 5.9.2018
Toimialajohtaja, sivistyspalvelut
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C1349
abstractJV_contact_0: http://www.kuntarekry.fi/tyoavain/196181/fi_FI
positionTypeCode: directhire
Työnantajan nimi: Liedon kunta
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
A la carte -tarjoilija, Radisson Blu Seaside -
Tässä työssä tarjoilet asiakkaille stadilaisia makuja ja liikkeellä olemisen fiilistä urbaanin satamamiljöön rouheassa tunnelmassa. Haemme syksyksi À LA CARTE -TARJOILIJAA Radisson Blu Seasiden kortteliravintolaan Bistro Gimikseen. Tämä hotelliravintola
Barona Oy - 2018-09-06 - unspecified
Asiakasneuvottelija -
Lendo on Pohjoismaiden johtava lainanvälittäjä, joka välittää vakuudettomia kulutusluottoja yksityishenkilöille sekä yritysluottoja. Palvelun avulla lainaa etsivä asiakas tavoittaa kaikki Lendon yhteistyöpankit yhdellä ainoalla lainahakemuksella.
LEAD Henkilöstöratkaisut Oy - 2018-09-21 - unspecified
DNA Palvelumyyjä Joensuu -
DNA:n puhelinpalvelukeskuksissa työskentelee myynnin huippuammattilaisia ja DNA:n jengi onkin tehokkain puhelinmyyntiketju koko Pohjoismaissa! Haluaisitko sinä päästä osaksi tällaista jengiä ja päästä itsekin kehittymään huippumyyjäksi?
Barona Oy - 2018-10-03 - unspecified
Elementtisaumaaja -
Haemme asiakasyrityksemme työmaille kolmea osaavaa elementtisaumaajaa pitkäkestoisiin töihin. Kyseinen yritys toimii pääkaupunkiseudulla. Hakijoilta edellytämme aikaisempaa kokemusta elementti- ja julkisivusaumauksista, voimassa olevaa työturvallisuuskorttia sekä
Värväämö Oy - 2018-10-11 - unspecified
Erikoistuva lääkäri HYKS Lasten ja nuorten sairaud -
Kolme erikoistuvaa lääkäriä, Hyks Lasten ja nuorten sairaudet, Yleispediatrian linja, Lastenklinikka. Erikoistuvan lääkärin tehtävät lastentautien yliopistovaiheen edellyttämäksi ajaksi Hyks Lasten ja nuorten sairaudet tulosyksikössä Lastenklinikalla.
HUS - 2018-08-14 - unspecified
Huoltamotyöntekijä -
Haemme ripeää ja oma-aloitteista työntekijää Shell Käpylään. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelu, kassanhoito, aseman siisteydestä huolehtiminen sekä yleiset huoltamon tehtävät. Hygieniapassi ja kokemusta veikkauskoneesta katsotaan
FalkOil Oy - 2018-10-10 - unspecified
Huvipuistotyöntekijä -
unspecified
SkyWheel Helsinki Oy - 2018-07-24 - unspecified
Jalkojen hoitaja -
unspecified
Ihohud Vaasa Oy Ab - 2018-08-16 - unspecified
Käämijä sähkökoneiden valmistukseen, Helsinki -
ABB on johtava teknologian edelläkävijä, jonka tarjonta kattaa niin sähköistystuotteet, robotit ja liikkeenohjauksen kuin teollisuusautomaation ja sähköverkkoratkaisut. Asiakkaat ovat maailmanlaajuisesti teollisuus-, energia-, liikenne- ja infrastruktuurialoilla. Yli
Barona Teollisuus Oy - 2018-09-18 - unspecified
Kassa/myyjä -
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa: K-citymarket, Prisma, S-market, K-supermarket,
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2018-10-23 - unspecified
Kiinteistönhoitajia -
Lassila & Tikanoja Talkkarit huolehtivat kiinteistöjen kaikista huoltotoimenpiteistä - asukkaat saavat tarvitsemansa huoltomiehen palvelut aina samalta tutulta talonmieheltä. Talokohtaisesti nimetty talonmies varmistaa, että asuminen on helppoa ja mukavaa. Haluaisitko sinä
Lassila & Tikanoja Oyj - 2018-09-12 - unspecified
Kokki/Pizzeriatyöntekijä -
unspecified
Davidcan Pizza - 2018-08-16 - unspecified
Koneenasentaja -
Ympäristötekniikan alan koneiden- ja laitteiden korjaus ja huolto pääkaupunkiseudulla. Satunnaisesti Etelä-Suomen alueella, Turku, Lahti. Hydrauliikka osien, suodattimien ja öljyjen vahtotyötä. Koneiden toimintojen tarkastukset. Perus sähköasennusta sähkölaitteiden
EPS International - 2018-08-09 - unspecified
Kuorma-autonkuljettajia Lindströmin tekstiilipalve -
Kuorma-autonkuljettajia Lindströmin tekstiilipalveluajoon Henkilöstöratkaisut Canvas Oy rekrytoi ja vuokraa loistotyypit kuljetus-, logistiikka-, rakennus- ja palvelualoille sekä teollisuuden ja tuotannon eri tehtäviin luotettavasti ja nopeasti. Olemme toimineet jo vuodesta
Canvas Oy - 2018-08-30 - unspecified
Levyseppä-hitsaaja -
unspecified
VPS Henkilöstöpalvelu Oy - 2018-07-31 - unspecified
Maarakennuskoneenkorjaaja -
Haetaan työntekijää turvealan koneiden huolto- ja korjaustehtäviin, Jalasjärven Pallonevalle. Välttämättä alan koulutusta ei tarvita jos on hitsaus- ja koneenkorjaustaitoa. Työ on lähinnä pienimuotoista hitsaustyötä, öljyjen
Koneurakointi Heikki Saunala - 2018-08-08 - unspecified
Manuaalikoneistaja -
Haemme nyt asiakasyrityksellemme Kemiin ammattitaitoista MANUAALIKONEISTAJAA. Hakijalta edellytetään: -Kykyä itsenäiseen työskentelyyn -Hyvää työasennetta -Halua oppia uusia asioita -Kokemusta alalta Paikka täytetään sopivan henkilön
Carrot Pohjois-Suomi Oy - 2018-08-15 - unspecified
Muu peruskoulun alaluokkien opettaja -
Viikin normaalikoulu on Helsingin yliopiston kasvatustieteelliseen tiedekuntaan kuuluva opettajaksi opiskelevien harjoittelukoulu, jossa toimivat peruskoulun ala- ja yläluokat sekä lukio. Koulussa on noin 940 oppilasta ja opiskelijaa. Opetus- ja muuta henkilöstöä on noin 100.
Helsingin yliopisto - 2018-09-20 - unspecified
Myyjä -
unspecified
Kolarin Liiketalo Oy - 2018-08-16 - unspecified
Myynti-insinööri, kunnossapitoala -
Oletko myyntihenkinen teknisen alan osaaja, jolla on halua kehittyä ratkaisumyynnin ammattilaiseksi? Etsimme VR Track Oy:lle oma-aloitteista ja oppimishaluisen asenteen omaava myynti-insinööriä toteuttamaan VR Trackin kasvustrategiaa Etelä-Suomen kunnossapitoalueelle. VR Track
Academic Work Suomi Ab - 2018-08-16 - unspecified
Palvelukotityöntekijä -
Yleishyödyllinen Yrjö ja Hanna -säätiö on perustettu vuonna 1996. Säätiö rakennuttaa ja ylläpitää palvelutalokiinteistöjä eri puolilla Suomea, Helsingistä Rovaniemelle. Hoiva- ja hoitopalvelut tuottaa säätiön sataprosenttisesti
Yrjö & Hanna Oy - 2018-08-14 - unspecified
Pyöräkuormaajankuljettaja -
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi meillä on toimipisteet Budapestissa ja Tallinnassa.
VPS Henkilöstöpalvelu Oy - 2018-08-30 - unspecified
Pyörivän kurottajan kuljettaja -
Etsimme asiakkaallemme KUROTTAJAKULJETTAJAA.Odotamme hakijoilta:- aikaisempaa kokemusta kurottajasta (ympäripyörivä) ja rakentamisesta- rakennusalan koulutus lasketaan eduksi- voimassa olevaa työturvallisuuskorttia- huolellisuutta koneiden ja työkalujen käytössä- tarkkaa työjälkeä- positiivista
Rekrytointipalvelu Sihti Oy - 2019-01-01 - unspecified
Rakennesuunnittelija tai avustava suunnittelija/3D -
Haemme nyt asiakkaallemme NQE Rakennetekniikka Oy:lle rakennesuunnittelijaa ja avustavaa suunnittelijaa / 3D-mallintajaa. Voit olla joko rakennesuunnittelusta tai mallintamisesta jo kokemusta kerryttänyt tekijä, vastavalmistunut tai vielä opiskeluvaiheessa oleva taitaja, jolla on suurta
Studentwork Group Oy - 2018-09-12 - unspecified
RAKENNUSAPULAINEN PK-SEUTU -
unspecified
Lavonia Henkilöstöpalvelut Oy - 2018-07-27 - unspecified
Rakennusapumies -
SELEKTA - TYÖTÄ JA TYÖVOIMAAHaemme motivoituneita ja ahkeria RAKENNUSAPUMIEHIÄ Järvenpään uudiskohteeseen monipuolisiin avustaviin tehtäviin.Rakennusapumiehen tehtäviin kuuluu esimerkiksi työmaan logistiikkaa (materiaalien siirtoa ja rakennusjätteen poistoa), purkutöitä ja vaihtelevia avustavia
Selekta Rakennus Oy - 2018-12-11 - unspecified
Rakennusmies -
Vexatec on nopeasti kasvava rakentamisen, saneerauksen ja talotekniikan ehdoton ammattilainen. Vexatec on erikoistunut toimitilojen, teollisuusrakennusten ja keskisuurten taloyhtiöiden rakentamiseen. Vexatec työllistää jo monia rakennusalan ammattilaisia. Hyvä tiimi ja tiimityö
Värväämö Oy - 2018-08-21 - unspecified
Tohtorikoulutettava, akvaattiset tieteet -
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto - ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2 500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin.
Jyväskylän yliopisto - 2018-09-18 - unspecified
Työnjohtaja, rakennusala -
Nyt etsimme alkavaan paritalokohteeseemme Vantaalle työnjohtajaa sekä vastaavaa työnjohtajaa. Kohde sijaitsee Vantaan Pähkinärinteessä lähellä kehä III:ea ja Vihdintietä. Kohteeseen rakennetaan 14 kpl kaksikerroksisia puurunkoisia paritaloja ja yksi
Lehto Group Oyj - 2018-08-16 - unspecified
Vartija -
Haemme Tammisaari-Karjaa-Inkoo-Pohja alueelle sekä kokoaikaisia että osa-aikaisia työntekijöitä vakituisiin työsuhteisiin. Market Safety -turvamyyjän toimenkuva on monipuolinen yhdistelmä turvallisuuden ja kaupan tehtäviä. Turvallisuustehtäviin
KV Turva Oy - 2018-08-08 - unspecified