Job Perhehoidon ohjaaja Etelä-Savo SOS-lapsikyläsäätiö - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
SOS-Lapsikylän tavoitteena on lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia Suomessa ja maailmalla. Autamme perheitä varhaisen tuen sekä avo- ja sijaishuollon palveluin. Keräämme myös varoja lasten ja perheiden tukemiseen. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962 ja se on kansainvälisen SOS Children's Villages -järjestön jäsen. Järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa. Punkaharjun lapsikylä on uudistuva ja kehittyvä lastensuojelupalveluiden tuottaja. Toimeksiantosuhteinen perhehoito ja avohuolto ovat kasvavaa aluetta perinteisen 1972 alkaneen lapsikyläkotitoiminnan ohella. Etsimme SOS-lapsikylään Punkaharjulle: PERHEHOIDON OHJAAJAA antamaan käytännön tukea toimeksiantosuhteisille sijais- ja tukiperheille ja toimimaan tarvittaessa myös perhekuntoutuksessa. Perhehoidon ohjaaja työskentelee pääasiassa sijaisperheissä, jotka voivat sijaita muuallakin kuin Punkaharjulla. Perhehoidon ohjaajan työnkuvaan kuuluu myös erilaisten aktiviteettien järjestäminen sijaisperheiden lapsille ja vanhemmille. Vertaistuen koordinointi sijaisperheiden lapsille ja sijaisvanhemmille on myös oleellinen osa työtehtävää. Perhehoidon ohjaajalta edellytämme vähintään sosiaali-, terveys tai kasvatusalan korkeakoulututkintoa. Kokemus ja koulutus esim. lastensuojelusta, perhehoidosta ja vertaisryhmien ohjaamisesta katsotaan eduksi. Työ edellyttää kehittävää ja itsenäistä työotetta. Työnkuva on Punkaharjun SOS-Lapsikylässä uusi. Työ on liikkuvaa, ajokortti on välttämätön ja oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi. Lisätietoja tehtävästä antaa Punkaharjun SOS-Lapsikylän erityistyöntekijä Hanna Toiviainen, puh. 0447614180. Vapaamuotoinen hakemus pyydetään toimittamaan 15.6.2016 mennessä sähköpostitse: hanna.toiviainen (at) sos-lapsikyla.fi. Tehtäviin valittavien tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002.
Työnantajan nimi: SOS-lapsikyläsäätiö
Työnantajan osoite: 58500 PUNKAHARJU
abstractJV_invalidEuresFlag: false
Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym.
Maa: Suomi
Alue: Etelä-Savo
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Kokea: 2–5 vuotta
Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Amanuenssi -
Arkistonhoitajat ja museoalan erityisasiantuntijat
Mikkelin kaupungin museotoimessa on haettavana amanuenssin määräaikainen tehtävä ajaksi 1.8.2016 - 31.7.2018. Mikkelin kaupungin museoiden tehtävänä on säilyttää,
Mikkelin kaupunki - 2016-05-20 - Etelä-Savo
Contact Center Työntekijä -
Myyntiedustajat
Millainen On RainMaker? Me nauramme paljon, työskentelemme toisiamme varten ja asiakkaidemme hyödyksi. Emme pelkää mitään, koska pelko ohjaa keskinkertaisuuteen. Haluamme kehittyä enemmän kuin muut, koska haluamme
Just Rainmaker Group Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Elintarviketyöntekijä -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Saran Asia Store - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Spesio-palvelut hakee henkilökohtaista avustajaa ilta-avustajien rinkiin MS-tautia sairastavalle miehelle Pieksämäelle. Avustajaa tarvitseva henkilö käyttää liikkumiseen pyörätuolia ja käytössä
HLS-Avustajapalvelut Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Kassamyyjä -
Myyjät
Työ on keikkaluontoista asiakkaan tarpeen mukaan, voi sisältää aamu- ja iltavuoroja sekä arkena että viikonloppuna sekä hyvinkin pikaisella aikaitaululla. Työ sopii myös hyvin toisen työn tai opiskelun
Opteam Mikkeli - 2016-02-18 - Etelä-Savo
Kasvintuotannon asiantuntija -
Maa-, metsä- ja kalatalouden erityisasiantuntijat
Haemme ProAgria Etelä-Savoon Kasvintuotannon asiantuntijaa jonka tehtäviä ovat: kasvitilojen viljelyn suunnittelu sisältäen kasvinsuojelusuunnitelmat sekä tuotantotalouden
ProAgria Etelä-Savo ry - 2016-05-19 - Etelä-Savo
Kauppias -
Kauppiaat (pienyrittäjät)
Mahtava tilaisuus eläinrakkaalle! Nyt on elämäsi tilaisuus aloittaa unelmiesi työ ja toimia kauppiaana omassa myymälässäsi, lemmikkieläinten ja mukavien asiakkaiden parissa. Faunatar on vuodesta 1980 toiminut lemmikkieläinliike-ketju,
Eläinsoppi - Animalshop Oy / Faunatar - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Käyttöpäällikkö -
Teollisuuden tuotantojohtajat
Haemme Mikkeliin haavanhoitotuotteita valmistavaan yksikköön KÄYTTÖPÄÄLLIKKÖÄ Käyttöpäällikkönä sinulla on merkittävä vastuu tehtaan päivittäisestä operatiivista
Mölnlycke Health Care Oy - 2016-04-24 - Etelä-Savo
Kerroshoitaja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Kyyhkylän Kartanossa on yhteensä 46 hotellitason huonetta kahdessa eri rakennuksessa sekä lisäksi pihapiirissä on 12 hostellihuonetta kolmessa eri rakennuksessa. Kerroshoitajan tehtäviin kuuluu myös kokous-, sauna- ja
Kyyhkylän Kartano Oy - 2016-03-22 - Etelä-Savo
Kokki -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Ravintola Dragon Sheng hakee KOKKIA, jolle kiinalainen keittiö on tuttu. Aikaisempi työkokemus kiinalaisessa ravintolassa työskentelystä katsotaan eduksi. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä
Dragon Sheng, Mikkeli - 2016-04-15 - Etelä-Savo
Kotimyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Ärsyttääkö herätyskellon ääni aamuisin? Haluatko herättyäsi juoda aamukahvit rauhassa ilman kiirettä? Onko sinulla mahdollisuus työskennellä kotona? Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa itse
A-Cuter Oy - 2016-05-03 - Etelä-Savo
Kunnossapidon asentaja -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Yhtiössämme työskentelee globaalisti noin 19 600 henkilöä. UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac,
UPM-Kymmene Oyj - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Laitossiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme reipasta ja motivoitunutta siistijää Rantasalmelle ja Juvalle koti -ja yrityssiivouksiin. Edellytämme kokemusta sekä koulutusta siivousalalta. Työtä on aamuisin, iltaisin sekä viikonloppuisin. Ajokortti ja auto
Savon Pyykkipaikka ja Siivouspalvelu Oy - 2016-03-02 - Etelä-Savo
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Haettavana on kaksi lastentarhanopettajan toimea 1.8.2016 alkaen Saksalan päiväkotiin. Lastentarhanopettajan tehtäviin kuuluu vastata lapsiryhmän pedagogisesta opetuksesta ja kasvatuksesta. Työn alkaessa tehtävät sijoittuvat
Mikkelin kaupunki - 2016-05-15 - Etelä-Savo
Lehtori, AMK -
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat
Tuloksellisessa ja palkitussa Mikkelin ammattikorkeakoulussa (Mamk) on 4500 opiskelijaa ja yli 350 työntekijää. Laadukkaan opetuksen lisäksi teemme laajaa tutkimus- ja kehittämistyötä ja tuotamme palveluja. Etsimme nyt
Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy - 2016-06-22 - Etelä-Savo
Lihatuotetyöntekijä -
Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
Roinilan Aromiliha on Etelä-Savon Kangasniemellä toimiva, vuonna 2009 perustettu lihanjalostamo. Toimintaan kuuluu lihanleikkuu ja -jalostus sekä tuotemyynti mm. Aromilihan Lastutien myymälässä, jälleenmyyjien ja myyntiautojen
Eilakaisla Oy - 2016-06-22 - Etelä-Savo
LVI-tarkastaja -
Konetekniikan erityisasiantuntijat
Savonlinnan kaupunki/rakennusvalvonta hakee joukkoonsa aktiivista ja asiantuntevaa lvi-tarkastajaa Savonlinnan toiminta-alueelle. Lvi-tarkastajan tehtävänä on vastata rakennusvalvonnan kaikista lvi-toimintaan liittyvistä viranomaistehtävistä,
Savonlinnan kaupunki - 2016-04-21 - Etelä-Savo
Muu ravintola- tai suurtaloustyöntekijä -
Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Terassiravintola Poiju Anttolan satamassa palkkaa kesäksi kaksi laatua ja hyvää palvelua arvostavaa RAVINTOLATYÖNTEKIJÄÄ joilla on vastaavan hoitajan pätevyys. Lisäksi arvostamme valinnassa erityisesti keittiöpuolen
Restafiesta Oy - 2016-02-15 - Etelä-Savo
Muu suoramyyjä -
Ovelta ovelle -myyjät
Oy Scanria Ab - 2016-04-12 - Etelä-Savo
Myyjä, Elisa / Saunalahti -
Myyjät
Myyjä, Elisa / Saunalahti (3 paikkaa) Uusi ura Euroopan yhden johtavan teleoperaattorin tuotteiden parissa? Haemme Elisa Oyj:n tytäryhtiöön Enia Oy:lle asiakaspalvelu- tai myyntialan ammattilaisia kokopäiväiseen työsuhteeseen
Enia Oy - 2016-09-10 - Etelä-Savo
Myyjä Fortumin myyntipisteelle -
Myyjät
Rakennamme uutta tiimiä palvelemaan Mikkeln asiakkaita. Nyt on sinun mahdollisuutesi päästä mukaan uuden myyntipisteen starttaukseen. Rainmaker ja Fortum ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2011, jotta asiakkaan sähkösopimusasiat
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-06-22 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Kuudelle vakituista työpaikkaa kaipaavalle hyviä uutisia! Meillä on Mikkelin konttorille mahdollisuus palkata kuusi uutta myyntineuvottelijaa vakituisiin työsuhteisiin. Haluatko ansaita 1700-2500€ kuukaudessa sekä voittaa avoauton
Finnacta Oy - 2016-05-11 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Suomen Numerokeskus Oy - 2016-05-11 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-05-06 - Etelä-Savo
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 23 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt kesä ja heinäkuulle päivä/iltavuoroon
Pasastar Oy - 2016-08-02 - Etelä-Savo
Sairaanhoitaja -
Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Haettavana 23.5.2016 klo 14.00 mennessä Perusterveydenhuollon tulosalueella, Kuntoutusosasto 2 SAIRAANHOITAJAN toistaiseksi voimassa oleva työsopimussuhde Kuntoutusosasto 2:lla on 36 potilaspaikkaa, joista 6-8 on saattohoitopaikkoja. Tämän
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2016-05-11 - Etelä-Savo
Siistijä/Kesätyö -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsimme iloiseen joukkoomme kesätyöntekijää. Jos olet vastuuntuntoinen, omaat asiakaspalvelutaidot, olet työtä pelkäämätön, luotettava, oma-aloitteinen ja kykenet työskentelemään niin yhdessä
Oy Nevotex Ab - 2016-04-12 - Etelä-Savo
Ständimyyjä -
Myyjät
Onko sinun helppo kohdata luontevasti uusia ihmisiä ja pidät esillä olemisesta? Tunnet, että sinulla sana hallussa ja osaat jopa kuunnella. Haluat myös olla hyvä siinä mitä teet. Oletko siis myyjä? Rainmakerin
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-07-15 - Etelä-Savo
Toimistotyöntekijä/autosihteeri -
Yleissihteerit
Haemme asiakkallemme Mikkeliin autosihteeriä vuosiloman sijaiseksi kesälle 2016. Työtehtävän hoitaminen edellyttää Trafi-käyttöoikeutta. Tehtävään valitaan henkilö, jolla on toimistoalan
Work Point Mikkeli Oy - 2016-06-22 - Etelä-Savo