Job Perhehoidon ohjaaja Ouluun unspecified SOS-lapsikyläsäätiö - Työtarjoukset
MjEyY2MxM2ItYTQ5MC00ZDEwLThlZTYtY2RjZDgyOWMxMzlkIDgx
reference: 212cc13b-a490-4d10-8ee6-cdcd829c139d
documentId: 9841268
connectionPointId: 81
lastModificationDate: 1549281903840
Työnimike: Perhehoidon ohjaaja Ouluun
Työnkuvaus:
SOS-Lapsikylä on toiminut Vihannissa, joka kuuluu nykyisin Raahen kaupunkiin, vuodesta 1982 lähtien. Lapsikylä sijaitsee 35 kilometrin päässä Raahen keskustasta ja 70 kilometriä Oulusta etelään. Lasten tarpeisiin suunnitellussa ja väljästi rakennetussa kylässä on sekä omakotitaloja että rivitaloasuntoja, joissa tarjotaan yhteisön tukemaa perhehoitoa toimeksiantosuhteisissa ammatillisissa sijaisperheissä. Lisäksi tuettua perhehoitoa toteutetaan toimeksiantosuhteisissa sijaisperheissä kylän ulkopuolella.
PERHEHOIDON OHJAAJA OULUN SOS-LAPSIKYLÄÄN
Haemme nyt Oulun SOS-Lapsikylään perhehoidon ohjaajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen antamaan käytännön tukea toimeksiantosuhteisille perhehoitajille. Pääasiallinen työskentelypaikka on Vihanti.
Perhehoidon ohjaaja työskentelee pääasiassa perhehoitajien luona ja sijoitettujen lasten kanssa. SOS-Lapsikylän tuen piirissä toimivat perhehoitajat asuvat Vihannissa ja noin kahden tunnin ajomatkan säteellä Vihannista. Perhehoidon ohjaajan työnkuvaan kuuluu myös erilaisten aktiviteettien järjestäminen perhehoitajille, perhehoidossa oleville lapsille sekä heidän syntymävanhemmilleen. Perhehoidon ohjaajan tehtävässä pääset rakentamaan ja kehittämään uudistuvaa lapsikylää.
Perhehoidon ohjaajalta edellytämme kehittävää ja itsenäistä työotetta sekä vähintään sosiaalialan AMK-tutkintoa. Kokemus ja koulutus lastensuojelusta, perhehoidosta ja ryhmien ohjaamisesta katsotaan eduksesi.
Lisätietoja tehtävästä antaa Oulun SOS-Lapsikylän johtaja Seija Saalismaa, p. 040 178 2722 tai seija.saalismaa (at) sos-lapsikyla.fi.
Mikäli tehtävä tuntuu sinulle sopivalta ja haluaisit päästä tähän vaativaan ja antoisaan tehtävään maineikkaassa ja perinteitä omaavassa, mutta uudistuvassa järjestössä, jätä hakemuksesi viimeistään 24.2.2019! Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan.
Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002.
SOS-Lapsikylän tavoitteena on lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia Suomessa ja maailmalla. Tarjoamme yhteisöllistä perhehoitoa sekä räätälöityä tukea perheille. Toimimme myös kehittämiskumppanina kunnille ja maakunnille lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962 ja se on kansainvälisen SOS Children's Villages -järjestön jäsen. Järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa. Suomen toimintaan voi tutustua osoitteessa http://www.sos-lapsikyla.fi/ ja kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön työhön osoitteessa http://www.sos-childrensvillages.org/.
numberOfPosts: 1
jobCategoriesCodes_0: http://data.europa.eu/esco/isco/C3412
positionTypeCode: directhire
Työnantajan nimi: SOS-lapsikyläsäätiö
source: TIVA
Similiar Työtarjoukset
Ammattimies ajalle 1.4.-30.9.2019 -
Haemme palvelukseemme määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.4.- 30.9.2019, tai sopimuksen mukaan Ammattimiestäkuntayhtymän teknisiin palveluihin huolehtimaan kuntayhtymän kiinteistöistä ja piha-alueista. Pätevyysvaatimuksena on soveltuva ammattitutkinto. LVI-alan koulutus ja työkokemus lasketaan
Kolpeneen Palvelukeskuksen kuntayhtymä - 2019-02-21 - unspecified
Asiakas- ja myyntineuvottelija, osa-aika -
Funlife on myynnin ja asiakaspalvelun ammattilainen. Olemme erikoistuneet puhelimitse tapahtuvaan markkinointiin. Haemme reippaita ja positiivisia henkilöitä, joilla on halua oppia uutta ja kehittyä kanssamme.Haemme nyt neljää nälkäistä ja motivoitunutta työntekijää osa-aikaiseen työhön
Suomen Funlife Kustannus Oy - 2018-12-04 - unspecified
Asiakasneuvoja, puhelinpalvelu -
Etsimme asiakkaallemme osa-aikaiseen työsuhteeseen asiakaskontaktoijaa yrityksille puhelimitse tapahtuvaan asiakaskyselyiden tekemiseen (ei siis mitään suoramyyntiä). Työtä voi tehdä etänä eli vaikka omassa kotona tai nykyisen työn ohella, kätevää eikö totta? Työtä on tarjolla noin n.
TOTAL-Henkilöstöpalvelut Oy - 2019-08-27 - unspecified
Cloud Specialist -
Fujitsu on yksi maailman suurimmista tieto- ja viestintätekniikan palvelu- ja laitetoimittajista. Japanilainen yritys tarjoaa laajan valikoiman teknologiatuotteita sekä ict-ratkaisuja ja -palveluja. Noin 140 000 fujitsulaista palvelee asiakkaita 100 maassa. Suomen Fujitsun palveluksessa työskentelee
Experis - 2019-03-22 - unspecified
Erityisopettaja, Nanun koulu -
Tuntiopettajan määräaikainen virkasuhteinen tehtävä, erityisopettaja, Nanun yhtenäisessä peruskoulussa ajalla 9.8.2019 - 30.6.2020. Tehtävään kuuluu myös maahanmuuttajaoppilaiden opiskelun tukeminen. Tehtävä on kaupunkikohtainen ja se saattaa vielä tulla hoidettavaksi toimialan sisäisin
Rauman kaupunki - 2019-04-01 - unspecified
Field Service Technician PKS -
Proservia on ManpowerGroup-konserniin kuuluva IT-loppukäyttäjätukea tarjoava yksikkö. Suomessa tuotamme Lähituki-, Service Desk- ja Elinkaaripalveluja valtakunnallisesti 200 asiantuntijan voimin. Autamme asiakkaitamme tuottamaan skaalautuvia, korkealaatuisia palveluita heidän omille asiakkailleen
ManpowerGroup Solutions Oy - 2019-02-21 - unspecified
Field Servive Engineer -
Beneq on vuonna 2005 perustettu ohutkalvoteollisuuden laitteiden ja vaativien pinnoitussovellusten kehittäjä, ja maailman johtava ohutkalvoelektroluminesenssiin (TFEL) perustuvien näyttöjen valmistaja. Maailman johtavat yritykset parantavat Beneqin ohutkalvopinnoitteiden avulla muun muassa elektroniikan,
Target Headhunting Oy - 2019-09-01 - unspecified
Franchising yrittäjä -
VALITSE YRITTÄJÄN VAPAUS JA YLIVOIMAINEN KONSEPTI Liity menestyjien joukkoon ja ryhdy Talenomin Franchising-yrittäjäksi. Saat valmiin menestyskonseptin edut yhdistettynä itsenäiseen ja paikalliseen toimintaan. Tapaat uusia potentiaalisia yritysasiakkaita, ratkaiset niiden
Talenom Oyj - 2018-09-23 - unspecified
Freshin - Putkiasentaja -
Oletko aina haaveillut työskenteleväsi työpaikassa jossa kovan työn jälkeen saisit kiitosta hyvästä työstä sekä palkitsevan palkkamallin? Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta rakennusalan töissä?Mitenkäs siisti sisätyö? Mahtavat asiakkaat jotka oikeasti odottavat meidän tulemista
Freshin Oy - 2019-04-11 - unspecified
Henkilökohtainen avustaja -
Hei, Etsitkö hyvää osa-aikaista työpaikkaa? Nyt olisi tarjolla sellainen syyskuusta lähtien. Työvuorot pääsääntöisesti arkipäivisin klo 8-19 välisenä aikana. Tämä työ sopii hyvin opiskelijoille. Kuinka monena päivänä
Nyström Anna - 2018-08-11 - unspecified
Kattoasentajia vakituiseen työsuhteeseen Uudellema -
Haemme asiakkaallemme kattoasentajia vakituiseen työsuhteeseen Uudellemaalle.Työ on pääasiassa rivitaloihin tehtäviä konesaumapeltikattoja. Kriteereinä ovat: todistettavasti kova työmoorali ja mahdollisuus tehdä pidempää päivää tarvittaessa.Aikaisempi kokemus katsotaan eduksi, mutta yritys
Maximus Oy - 2018-11-21 - unspecified
Kesätyöntekijöitä puuteollisuuteen -
Oletko hyvällä asenteella varustettu tyyppi vailla töitä? Voit olla etsimämme henkilö!Etsimme yhteistyökumppanillemme kesätyöntekijöitä puuteollisuuteen! Työtehtäväsi voi olla esimerkiksi maalaamossa, höyläämössä tai kokoonpanossa. Eduksesi katsotaan kokemus esim. sirkkelin tai muiden
NJC Henkilöstöpalvelut - 2019-01-29 - unspecified
Kokki -
Haemme kahta, perustaidot osaavaa, kokkia palvelukseemme Uuteenkaupunkiin, Captains Makasiiniin. Onko sinulla halu työskennellä innovatiivisessa ja ruokaa rakastavassa keittiö tiimissämme jonka missio on tuottaa maku elämyksiä jotka muistetaan pitkään?
Skafferiet Catering Oy - 2019-03-19 - unspecified
LVI-asentaja - Vantaa -
SELEKTA - TYÖTÄ JA TYÖVOIMAAHaemme ammattitaitoisia LVI-asentajia Vantaalle.Työ edellyttää hyvää kuvienlukutaitoa.Työtehtävinä muun muuassa- viemäreiden asennusta- runkovesi- ja lämpöjohtojen tekoa - pattereiden kytkentä- kalustamistaLaskemme eduksi hitsaus- ja juottamistaidon, sekä oman
Selekta Talotekniikka Oy - 2018-11-28 - unspecified
Markkinointivastaava -
Laukaan Betoni Oy on betonirakentamisen vahva toimija. Toimitamme rakentajalle valmisbetonit, betonielementit, kunnallistekniikkatuotteet ja betoniraudoitteet. Elementtitehtaamme sijaitsevat Jyväskylän Seppälänkankaalla ja Laukaan Asemalla. Neljä eri valmisbetoniasemaamme (Jyväskylä,
Laukaan Betoni Oy - 2018-08-08 - unspecified
Muu rakennustyöntekijä -
Haemme apumiehiä ulkoverhousasennuksille Turun seudulle. Jos ja kun olet kiinnostunut julkisivuhommista, sinulla pysyy normaalit työkalut käsissä ja olet innokas sekä motivoitunut, niin tule meille hommiin mukavaan porukkaan. Ajokortti ja hyvä asenne vaaditaan :) Palkkaus
Raputeam Oy - 2018-10-24 - unspecified
Muu tarjoilija -
Haluatko työskennellä kesän aikana saliapulaisena Turun alueella. Haemme nyt 10 saliapulaista.Työhösi kuuluu toimia tarjoilijatiimin tukena, ruoka-annosten vienti pöytään ja pöytien siisteyden ylläpito.Työkohteet sijaitsevat Ruissalon Kylpylä, Naantali Spa, Restaurant Cafe Snickari, Naantalin
Edunord Oy - 2019-02-02 - unspecified
Myyjä -
Dressmann on yksi Pohjoismaiden suurimmista miestenvaateketjuista. Myymälöitä on yhteensä lähes 470, kuudessa eri maassa. Dressmann tarjoaa valikoiman korkealaatuisia tuotteita hintatietoiselle miehelle niin arkeen, vapaa-aikaan kuin työhönkin. Menestyksekäs konseptimme perustuu ammattitaitoiseen
Dressmann Oy - 2018-12-29 - unspecified
Nuorisotyöntekijä -
Orimattilan kaupungin nuorisopalvelut etsii määräaikaista nuorisotyöntekijää koulunuorisotyöhön ajalle 15.10.2018-10.9.2019. Oletko sinä etsimämme osaaja? Koulunuorisotyöntekijä toimii Orimattilassa kahdella yläkoululla 7-9lk. nuorten
Orimattilan kaupunki - 2018-08-29 - unspecified
Osastonhoitaja, lastentaudit -
Satasairaalan lastentautien yksikössä toimii usean erikoisalan 17-paikkainen osasto, lastentautien ja kirurgian ajanvarauspoliklinikka sekä lastenpäivystys. Vakinaista henkilökuntaa on 45 henkilöä. Hoidamme 0-16 -vuotiaita lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat erikoissairaanhoidon palveluja. Toimintamme
Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - 2019-03-20 - unspecified
Palveluvastaava/Kesätyö -
Haemme aurinkoiseen joukkoomme kesätyöntekijöitä Heinävedelle Valamoon. Kesätyö sisältää huoneiden ja yleisten tilojen ylläpitosiivousta. Työt alkavat aamusta, arkipäivistä viikonloppuun. Hakijoilta toivomme huolellista ja tarkkaa työn tekemistä, sitoutumista työhön, iloista ja reipasta
SOL Palvelut Oy, Varkaus - 2019-03-22 - unspecified
Pelihallin hoitaja -
Osa-aikainen asiakaspalvelija/pelinhoitajaEtsimme kahta innokasta ja energistä asiakaspalvelijaa ja pelinhoitajaa Cybernet Oy:lle. Olemme virtuaalitodellisuus pelipaikka, joka on avattu tammikuussa 2018. Cyberntillä on 10 pelipaikkaa, missä asiakas voi pelata valikoimastamme haluamaansa peliä tai
Cybernet Oy - 2019-07-29 - unspecified
Puhdastilaoperaattori -
Etsitkö itsellesi tuotantotyötä huipputeknologian parista? Oletko työntekijänä tarkka ja huolellinen? Beneq Oy etsii joukkoonsa uusia puhdastilaoperaattoreita.Etsimme arvostetulle asiakkaallemme Beneq Oy:lle tuotantoon puhdastilaoperaattoreita pitkäkestoisiin määräaikaisiin työsuhteisiin arkisin
Barona Oy - 2019-07-06 - unspecified
Rakennusapumies -
Kesätyöntekijöitä raksalleHaemme usealle asiakasyrityksellemme reippaita ja osaavia aputyöntekijöitä kesän ajaksi.Työmaat sijaitsevat Oulun talousalueella. Kohteet ovat saneeraustyömaita sekä uudiskohteita ja pääasialliset työtehtävät näillä työmailla on helppojen suojausten laittaminen,
Värväämö Oy - 2019-06-01 - unspecified
Rakennuspeltiseppä -
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu Oy on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi meillä on toimipisteet Budapestissa ja Tallinnassa.
VPS Henkilöstöpalvelu Oy - 2018-09-05 - unspecified
Tarjoilija -
Haemme nyt tarjoilijaa asiakkaallemme Ravintola Stansvikiin.Ravintola sijaitsee upealla paikalla merellisessä maisemassa Helsingin Laajasalossa, keskellä maaseutua, yhdessä Helsingin vanhimmista kartanoalueista.Kuitenkin lyhyen matkan päässä Helsingin keskustaa.Etsimämme tarjoilija on valmis sitoutumaan
StaffPoint Oy - 2019-03-20 - unspecified
Technical Team Leader -
Haluatko työskennellä Suomen kiinnostavimmassa teknologiayrityksessä?Meyer Turku Oy on erikoistunut vaativien, innovatiivisten ja ympäristöystävällisten risteilyalusten, autolauttojen ja erikoisalusten rakentamiseen. Turussa on rakennettu laivoja menestyksekkäästi jo vuodesta 1737. Meyer Turun
Meyer Turku Oy - 2019-05-25 - unspecified
Terveydenhoitoalan erikoiskauppiaaksi -
Oletko terveydenhoito-, hoiva- tai liikunta-alan ammattilainen ja harkitset vakavasti yrittäjyyttä? Turussa toimii sinulle soveltuva, pitkät perinteet omaava ja hyvin toimiva erikoisliike, joka tarjoaa sinulle mahdollisuuden hyödyntää hankkimaasi
Yrityskauppatalo Oy - 2019-02-23 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-12 - unspecified
unspecified -
unspecified
##pracodawca## - 2019-11-28 - unspecified