Job Perheneuvolan sosiaalityöntekijän virka Kymenlaakso Kotkan kaupunki - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Perheneuvolan sosiaalityöntekijän virka

Työnkuvaus:
Merikaupunki Kotkan perhepalveluiden vastuualueella, varhaisen tuen lasten tiimissä on haettavana sosiaalityöntekijän virka. Kotkalaisten lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia vahvistamaan perustettiin 1.1.2016 perhepalvelut. Haemme sosiaalityöntekijää lasten tiimiin kasvatus- ja perheneuvontaan. Tarjoamme mielenkiintoista ja monipuolista työtä Sinulle joka olet kiinnostunut työskentelystä lasten ja perheiden parissa ja moniammatillisen tiimin jäsenenä. Kehitämme jatkuvasti uusia lapsia ja perheitä tukevia toimintatapoja. Vuoden 2016 aikana perhepalveluiden kehittämiskohteena on perhekeskus, jossa perheneuvola on keskeinen toimija. Yhteisen ryhmätyönohjauksen lisäksi henkilökohtainen perehdytys uuteen työhön toteutuvat päivittäin kollegoiden ja esimiehen toteuttamana. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) 7 ja 32§:n mukainen pätevyys. Palkkaus on KVTES:n mukainen. Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen ote. Tutkinto- ja työtodistukset sekä CV pyydetään haastatteluun kutsutuilta. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisesti. Apua sähköisen hakemuksen tekemiseen saat numerosta 020 610 9527 (ma-pe klo 7-15). Paperihakemus ja CV on mahdollista lähettää osoitteeseen Kotkan kaupunki, Kirjaamo, PL 205, 48101 KOTKA. Merikaupunki Kotka on kansainvälisesti verkostoitunut Itämeren vetovoimainen kasvukeskus ja seudullaan suurin työnantaja. Upea merellinen asuinympäristö luo hyvinvointia ja tarjoaa lukuisia harrastusmahdollisuuksia. Kotkan kaupungissa arvostetaan sosiaalista huolenpitoa, elinikäistä oppimista sekä puhdasta ja viihtyisää ympäristöä. Kotkalaisuus on rohkeutta tarttua uusiin asioihin, muuttaa ja muuttua. Kotkan kaupungissa halutaan pitää huolta työntekijöistä, jotka ovat toimintamme tärkein voimavara. Merikaupunki Kotka on savuton työnantaja.

Työnantajan nimi: Kotkan kaupunki

Työnantajan osoite: 48100 KOTKA

Työn lyhyt kuvaus: Sosiaalityön erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Kymenlaakso

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

English teacher -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat

Kevin International Oy - 2016-02-15 - Kymenlaakso

English teacher -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat

Kevin International Oy - 2016-03-03 - Kymenlaakso

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
CL-Yhtiöpalvelu Oy on vuonna 1995 perustettu henkilöstönvuokraukseen erikoistunut vakavarainen ja luotettava Suomalainen yritys. Etsimme asiakasyrityksellemme kaivinkoneenkuljettajaa Haminaan. Työntekijällä toivotaan olevan
CL-Yhtiöpalvelu Oy - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Kassa/myyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-05-05 - Kymenlaakso

Kesätöihin Kemiralle Kuusankoskelle -

Kemianteollisuuden prosessinohjaajat
Kemiran Kuusankosken tehtaalla valmistetaan klooridioksidia, jota toimitetaan putkilinjaa pitkin läheiselle sellutehtaalle. Toimipaikalla työskentelee noin 30 henkeä Kemiran palveluksessa. Meillä työturvallisuus, ympäristöasiat
Kemira Chemicals Oy. - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Etsimme asiakasyritykseemme kokkia / Keittiötyöntekijää noin kuukauden kestävään, toukokuun alussa alkavaan määräaikaiseen työsuhteeseen. Työsuhde alkaa heti sopivan tekijän löydyttyä.
Opteam - 2016-04-24 - Kymenlaakso

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt

Three Wings Oy - 2016-03-01 - Kymenlaakso

Koneasentaja -

Maatalous- ja teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat
Etsimme metallipuolen asiakkaallemme Kotkaan KONEASENTAJAA Työnkuvaan kuuluu pajalla tehtävät asennustyöt monipuolisesti. Hakijoilta toivomme metallialan koulutusta sekä jonkin
Go On Yhtiöt, Kouvola - 2016-08-17 - Kymenlaakso

Kotsiivooja/myyjä -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Kotisiivousta, myös ikkunanpesuja erilaisissa kodeissa Kouvolan alueella ja työskentelyä myyntitehtävissä n. 2-3pv/vko kivijalkamyymälässä. Työtunteja vaihtelevasti, kuitenkin vähintään 20h/vko.
Tmi Katariina Vuorenmaa - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Kunnossapidon tiimipäällikkö -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Maintpartner on teollisuuden kunnossapito- ja käyttöpalveluja toimittava yritys. Olemme teollisuuden ja julkisen sektorin teknisten prosessien käytettävyyden hallinnan asiantuntijoita ja autamme asiakkaitamme keskittymään
Maintpartner Oy, Kotka - 2016-02-23 - Kymenlaakso

Lehdenjakaja -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Kaakon Viestintä hoitaa Varhaisjakelua Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Mikkelin alueella. Nyt haemme kesäapulaisia sanomalehdenjakeluun polkupyörä- ja autopiireille Haminaan. Työ on yötyötä noin kello 02 -
Kaakon Viestintä Oy Kymen Sanomat - 2016-03-10 - Kymenlaakso

Lehdenjakaja -

Sanomalehtien jakajat, lähetit ja kantajat
Kaakon Viestintä hoitaa Varhaisjakelua Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Mikkelin alueella. Nyt haemme kesäapulaisia sanomalehdenjakeluun Virolahdelle. Työ on yötyötä noin kello 03 - 06:30 välillä. Töitä
Kaakon Viestintä Oy Kymen Sanomat - 2016-03-10 - Kymenlaakso

Lehtorin virka, biologia ja maantieto -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Merikaupunki Kotkan opetustoimessa on haettavana peruskoulun lehtorin virka, opetettavana aineena biologia ja maantieto vakinaisesti täytettäväksi 15.8.2016 lukien. Viran sijoituspaikka virkasuhteen alussa on Helilän koulu (vuosiluokat
Kotkan kaupunki - 2016-02-15 - Kymenlaakso

LVI-asentaja -

Putkiasentajat
KotiSun Oy on valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi-, lämpöjohto- ja viemärisaneerausksiin erikoistunut yritys. Toteutamme vuosittain tuhansia saneerauksia omakotitaloissa ympäri Suomea. Etsimme nyt reippaita ja hyvän
KotiSun Oy - 2016-06-14 - Kymenlaakso

Markkinointipäällikkö/Marketing manager -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Kouvolaan avattava Brooklyn -ravintola etsii markkinointipäällikköä. Vaatimuksen kaupallisen/markkinointi alan koulutus. Alan työkokemus on eduksi. Kielitaitovaatimuksena englannin ja suomen kielen taito. Työaika 0-20 tuntia/viikko.
Acme Ravintola Oy - 2016-06-09 - Kymenlaakso

Muu urheiluvalmentaja tai toimitsija -

Urheiluvalmentajat ja toimitsijat
1. Coaching Education - instruct classroom and field training sessions - develop course curriculum - evaluate course participants - football coaching mentor 2. International Projects - official representative of MM Consultant Oy with MM Consultant Oy
MM Consultant Oy - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Myyjä -

Myyjät
Etsimme joukkoomme motivoituneita ja oppimishalukkaita henkilöitä myyjiksi. Tehtäväsi tulee olemaan tuotteidemme myynti valmiiksi sovituissa asiakastapaamisissa. Meillä saat mahdollisuuden vaikuttaa omiin tuloihisi, mutta maksamme
Cleanveritas - 2016-05-28 - Kymenlaakso

Myyjä, Siwa Hovila, Kotka -

Myyjät
Etsimme nyt Siwa Hovilaan asiakaspalveluhenkistä ja reipasta MYYJÄÄ. Myyjän työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot sijoittuvat myymälän
StaffPoint Oy - 2016-04-15 - Kymenlaakso

Myyjä Soneralle -

Myyjät
Mietitkö alan vaihtoa tai myynnin ammattilaisena uutta potkua urallesi? Kasvatamme tiimiämme ja haemme nyt viittä myynnin ammattilaista tai sellaiseksi vasta pyrkivää kokopäiväiseen työsuhteeseen FIN Kotimaan Puhelinpalveluiden
Opteam - 2016-07-28 - Kymenlaakso

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Haemme myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Kymenlaakson alueelle! Etsimme joukkoomme itsenäisenä yrittäjänä toimivaa alueellista myyntiedustajaa sähkönmyyntiin Kymenlaaksoon. Toimittamamme sähkö tuotetaan
Contact &Travel Finland Oy - 2016-03-17 - Kymenlaakso

Myyntiedustaja yritysosastolle -

Myyntiedustajat
Suomen Ilmakuva Oy on alan markkinajohtaja Suomessa, jonka päätoiminta käsittää ilmavalokuvien tuotantoa ja myyntiä. Arkistostamme löytyy yli 4 miljoonaa ilmakuvaa 1950-luvulta lähtien.Olemme toimineet alalla jo
Suomen Ilmakuva Oy - 2016-03-10 - Kymenlaakso

Raskasöljy-/bitumiautonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan ADR-kortin omaavaa säiliöautonkuljettajaa. Työtehtävänä on raskasöljy-/bitumiautonkuljettajana toimiminen. Työtä kesän ajaksi. Hyvän henkilön löydyttyä mahdollisuus pidempäänkin
Kuljetusliike Termostankki Oy - 2016-06-14 - Kymenlaakso

Ravintolatyöntekijä / Sandwich Artist -

Avustavat keittiötyöntekijät
Sandwich Artistin työhön kuuluvat: - Leivän ja ruuan valmistus SUBWAY® -konseptin mukaan - Asiakaspalvelu - Kassanhoito - Myynnin tuntiraporttien seuranta ja niiden perusteella tehtävät jatkotoimenpiteet - Päivittäin
Sub Eagle Oy - 2016-07-15 - Kymenlaakso

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Merikaupunki Kotkassa vanhustenhuollon vastuualueella, kotihoidon palvelualueella on haettavana sairaanhoitajan vuorotteluvapaan sijaisuus 14.3. - 11.9.2016 Nykyinen sijoituspaikka kotihoito, kotiutustiimi. Työ on 2-vuorotyötä. Kelpoisuusvaatimuksena
Kotkan kaupunki - 2016-02-15 - Kymenlaakso

Security Expert - Kodinturva-asiantuntija -

Myyjät
Haemme nyt Haminaan SECURITY EXPERT - KODINTURVA-ASIANTUNTIJAA parantamaan kanssamme kotien ja perheiden turvallisuutta. Olemme tehneet työtä kotien ja perheiden turvallisuuden eteen jo yli 25 vuotta. Ammattimaisesti valvotut palo- ja murtoturvajärjestelmämme
Verisure Finland Oy - 2016-03-16 - Kymenlaakso

Ständimyyjä, Fortum, -

Myyjät
Energiapisteet ovat Rainmakerin ja Fortumin kanssa yhteistyössä rakennettu myyntikonsepti jonka ydinajatuksena on tuoda henkilökohtainen asiakaspalvelu ja myynti sinne, missä ihmiset liikkuvat. Shop-In-Shop myyntikanava on nimensä
Rainmaker SalesHow Oy - 2016-09-10 - Kymenlaakso

Tarjoilija -

Tarjoilijat

Devinder Oy - 2016-04-26 - Kymenlaakso

Verosihteeri, laaja-alaiset asiakaspalvelun ja enn -

Verovalmistelijat ja -tarkastajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Verohallinnossa teet työtä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi monipuolisissa yhteistyöverkostoissa ja projekteissa. Olet arvostettu jäsen uudistuvassa asiantuntijaorganisaatiossa, jossa sinua kannustetaan kehittymään.
Verohallinto - 2016-08-17 - Kymenlaakso

Viasat myyjä -

Myyjät
Mietitkö alan vaihtoa tai myynninammattilaisena uutta potkua urallesi? Asiakkaamme FIN Kotimaan Puhelinpalvelut toimii Pohjoismaiden johtavan viestintäoperaattorin ja kansainvälisesti tunnetun maksu TV- palveluiden tarjoajana yritys- ja
Opteam - 2016-04-16 - Kymenlaakso

Yläasteen ja lukion lehtori (historia ja yhteiskun -

Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat
Virolahden kunnan sivistystoimessa julistetaan haettavaksi määräaikaisesti ajalle 1.8.2016-31.7.2017 Perusopetuksen yläasteen ja lukion yhteinen historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viransijaisuus (ensisijainen sijoituspaikka Virolahden
Virolahden kunta - 2016-04-15 - Kymenlaakso

 
 
site syntyy 6.3704788684845 sekuntia