Job Projektipäällikkö Keski-Pohjanmaa Polygon Finland Oy - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Projektipäällikkö

Työnkuvaus:
Polygon Finland Oy on kasvava, kansainväliseen Polygon-konserniin kuuluva palveluyritys. Olemme toimineet menestyksellisesti Suomessa 40 vuotta. Toimintamme keskittyy kiinteistövahinkojen torjuntaan ja korjaamiseen, sisäilmatutkimuksiin sekä olosuhdehallintaan mm. rakennustyömailla. Yhteistyökumppanimme ja asiakkaamme ovat johtavia toimijoita vakuutus- ja kiinteistöalalla, julkisella sektorilla ja teollisuudessa. Yhtiömme palveluksessa on 300 henkeä ja toimipaikkaverkostomme kattaa koko maan. Haemme Kokkolaan PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ vahinkosaneeraus- ja korjausrakentamisprojekteihin Vastaat saneerauskohteiden toteutuksesta työntekijöiden ja mahdollisten aliurakoitsijoiden esimiehenä. Olet vastuussa projektien toteutuksesta ja onnistumisesta koko korjausrakennusprosessin ajan aina esilaskennasta laskutukseen. Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus, esimerkiksi RI tai Rkm sekä vahva kiinnostus korjausrakentamista kohtaan ja näyttöä projektien onnistuneesta läpiviennistä. Tehtävässä onnistuminen edellyttää hyviä yhteistyötaitoja ja halua palvella asiakkaita erinomaisella tavalla. Tarjoamme mielenkiintoisen työtehtävän ja vakituisen työsuhteen alan vahvan, kansainvälisen toimijan palveluksessa. Tartu rohkeasti tilaisuuteen ja liity asiantuntijoiden joukkoon. Hakemukset palkkatoiveineen, Vahinkosaneeraus ja korjausrakentaminen, https://www.sympahr.net/public/pq.aspx?217ee6d1

Työnantajan nimi: Polygon Finland Oy

Työnantajan osoite: Vasarakuja 9, 67100 KOKKOLA

Työn lyhyt kuvaus: Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat

Maa: Suomi

Alue: Keski-Pohjanmaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: 2–5 vuotta

Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Hakeminen:
Työnantajan esittämä tapaaminen – ks. vapaa tekstiosuus

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakas - ja Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Oletko etsimässä kokopäiväistä työtä, kenties kokonaan uutta uraa? - Tässä on tilaisuutesi! Klikkaa heti itsesi haastatteluun: http://www.finalistit.com/hae-toihin/ Tai lue ilmoitus ja jätä hakemus
Finalistit Oy - 2016-09-10 - Keski-Pohjanmaa

Asuntolaohjaaja -

Ohjaajat ja tuottajat
Tehtävän hoito edellyttää hyviä sosiaalisia taitoja, kokemusta ja tahtoa toimia nuorten kanssa sekä oman työn organisointikykyä. Tehtävänäsi on oppilaskuntatoiminnan edistäminen ja hyvän
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä - 2016-06-22 - Keski-Pohjanmaa

Baarimikkoja -

Baarimestarit
Etsimme Kokkolan keskustassa sijaitsevaan yökerhoon huumorintajuisia ja vikkeläliikkeisiä BAARIMIKKOJA! Työvuorot painottuvat viikonloppuöihin, mutta jos olet kiinnostunut myös ruokatarjoilusta ja/tai keittiötyöskentelystä,
Opteam/HRC Pohjanmaa Oy - 2016-08-17 - Keski-Pohjanmaa

Hitsaaja - koneasentaja -

Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
Boliden Kokkola hakee Hitsaaja - koneasentajaa Tehtävät Kunnossapito-organisaatiomme hakee hitsaaja - koneasentajaa. Toimit pääsääntöisesti putki- ja levyhitsaajana tuotanto-osastoilla. Hitsauksen lisäksi tehtäviisi
Boliden Kokkola Oy - 2016-05-02 - Keski-Pohjanmaa

Kesämyyjä DNA Kauppa -

Myyjät
DNA Kauppa on matkapuhelimia, tarvikkeita ja DNA-operaattorituotteita mutkattomasti tarjoava valtakunnallinen ketju. Päämäärämme on tuoda kilpailukykyiset matkapuhelinpalvelut tunnetuksi lähellä asiakasta ja tehdä
Barona Palvelut Oy - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa

Kesätyöntekijä -

Kemianteollisuuden prosessinohjaajat
Freeport-McMoRan Inc. -konserniin, jossa työskentelee maailmanlaajuisesti noin 35 000 henkilöä. Kokkolassa Freeport Cobalt Oy työllistää noin 420 henkilöä. Valmistamme laadukkaita kobolttipulvereita ja -kemikaaleja
Freeport Cobalt Oy - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa

Lähihoitaja -

Lähihoitajat
Lähihoitaja kotipalvelutyöhön. Toivotaan lähihoitajan tai vastaavan koulutusta. Edellytetään oman auton käyttömahdollisuutta. Työ alkaa mahdollisimman pian viimeistään 11.7. Ota pikaisesti lisätiedoissa
OMA hoivapalvelu Oy - 2016-06-22 - Keski-Pohjanmaa

Lastentarhanopettaja, Ullava -

Lastentarhanopettajat
Kokkolan kaupungin varhaiskasvatus hakee Ullavaan, Veikko Vienojan koulun tiloissa toimivaan Muksulan päiväkotiryhmään lastentarhanopettajaa lukuvuodeksi 2016-17. Ryhmässä myös esiopetusikäisiä lapsia Kelpoisuusvaatimuksena
Kokkolan kaupunki Karleby stad - 2016-02-26 - Keski-Pohjanmaa

Luokanopettaja, peruskoulun alaluokat -

Peruskoulun alaluokkien opettajat
Luokanopettajan tehtävät perusopetuksen alaluokilla. Viran sijoituspaikka on Sykäräisen koulu. Virka täytetään toistaiseksi. Virassa noudatetaan 6 kk koeaikaa. Hakemuksiin on liitettävä jäljennökset
Toholammin kunta - 2016-05-20 - Keski-Pohjanmaa

Markkinointi/Projektiassistentti -

Muut muualla luokittelemattomat toimistotyöntekijät
SK Protect Oy on yritys- ja laitosturvallisuuden kokonaisratkaisuja tarjoava nuorekas ja kehittyvä yritys. Toimintatapamme on tiivis tiimityöskentely: "yksi kaikkien ja kaikki asiakkaan
Opteam/HRC Pohjanmaa Oy - 2016-03-23 - Keski-Pohjanmaa

Menekinedistäjä -

Myyjät
Papua Merchandising Oy on pitkään alalla toiminut, tunnettu ja luotettava myymälämarkkinoinnin osaaja. Reilu 150 aktiivista työntekijäämme työskentelee päivittäin ympäri Suomen varmistamassa tuotteiden
Papua Merchandising Oy - 2016-09-10 - Keski-Pohjanmaa

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Etsimme asiakkaallemme kokoaikaisia myyntineuvottelijoita. Asiakkaamme Finalistit toimivat jo kuudella eri paikkakunnalla ja tarvitsevat kasvavaan myyntorganisaatioonsa vahvistusta reippaista ja innokkaista myyntineuvottelijoista! Ei haittaa vaikka sinulla
Lammervo & Torikka Oy - 2016-09-10 - Keski-Pohjanmaa

Osa-aikainen myymälämyyjä DNA Kaupalle -

Myyjät
Tule osa-aikaiseksi MYYMÄLÄMYYJÄKSI Dna Kaupalle Kokkolaan! Millainen on meidän DNA Kauppa? Olemme ylpeitä sitä, että meillä kaikki saavat olla yksilöitä. Palvelussa ja myynnissä saavat näkyä
Barona Palvelut Oy - 2016-08-10 - Keski-Pohjanmaa

Perusopetuksen erityisopettajan virka -

Erityisopettajat
Kannuksen kaupunki hakee PERUSOPETUKSEN ERITYISOPETTAJAA Virka on laaja-alainen ja opetus tapahtuu vuosiluokilla 1-6. Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998)
Kannuksen kaupunki - 2016-04-21 - Keski-Pohjanmaa

Projektipäällikkö -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Haemme LVI-PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ projektointiyksikköön pääkaupunkiseudulle ISS:n kiinteistöjen ylläpitopalvelut tuottaa mm. liike-, teollisuus- ja julkisten kiinteistöjen teknisiä huolto-, korjaus-
ISS Palvelut Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
KJ-Kiinteistöjohto hakee PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ Helsingin keskustaan Ilmarinen - tiimiin KJ-Kiinteistöjohto Oy rakentaa uutta asiakkuustiimiä Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen pääkaupunkiseudun
KJ-Kiinteistöjohto Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö -

Muut tekniikan erityisasiantuntijat
Job Services Finland Oy on suomalainen henkilöstöpalveluita tarjoava yritys. Palveluihimme kuuluvat henkilöstövuokraus, rekrytointi ja ulkoistaminen. Olemme erikoistuneet mm. rakentamisen, talotekniikan, infrarakentamisen sekä
Job Services Finland Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Projektipäällikkö -

Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
Asiakasyritykseni Rappaustekniikka Laurell Oy hakee projektipäällikköä vakituiseen työsuhteeseen. Tehtävään haetaan vahvaa osaajaa jolla on kokemusta projektien vetovastuusta sekä tulosvastuusta. Tehtävässä
Rekrytointi- ja resursointipalvelu JM - 2016-02-15 - Pirkanmaa

Projektipäällikkö -

Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto hakee projektipäällikköä määräaikaiseen työsuhteeseen. Projektipäällikön toimi on Kaista käyttöön!
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto - 2016-05-19 - Pohjois-Karjala

Projektipäällikkö -

Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia
Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - 2016-08-02 - Pohjois-Karjala

Projektipäällikkö -

Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Fibox Tested Systems Oy on osa kansainvälisesti toimivaa Fibox-konsernia, ja suunnittelee, valmistaa ja toimittaa vaativia ohjaus- ja sähkökeskuksia kone- ja laitevalmistajille. Tuotteitamme löytyy niin korkeista tuulimyllyistä
Studentwork Sharper Oy - 2016-03-08 - unspecified

Projektipäällikkö -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Yhteistyökumppanimme on valtakunnallisesti junaratojen silta- , laituri- ja perustusrakenteiden sekä sähköistyksen parissa toimiva alan vakavarainen yritys. Heidän vahvistaessaan organisaatiotaan etsimme heille pitkäaikaiseen
RTK-Henkilöstöpalvelu Oy - 2016-05-20 - unspecified

Projektipäällikkö -

Konetekniikan erityisasiantuntijat
Henkilöstöpalvelu GroupPro Oy on Varsinais-Suomen alueella toimiva henkilöstöpalveluyritys. Henkilökuntamme on alalla kokenutta ja omaa vahvan paikallis- sekä seudun teollisuusrakenteen tuntemuksen. Palveluihimme kuuluvat
Grouppro - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Sähköverkkoasentaja -

Linja-asentajat ja -korjaajat
Sähköverkkoasentaja Oy ESARI Ab hakee sähkön jakeluverkon rakentamiseen SÄHKÖVERKKOASENTAJAA Hakijoilta toivomme vähintään 1-5 v:n kokemusta sähköverkkoasentajan tehtävistä ja työssä
Oy Esari Ab - 2016-08-10 - Keski-Pohjanmaa

Sairaanhoitaja -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat

Kokkolan kaupunki - 2016-08-02 - Keski-Pohjanmaa

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Etsitään ammattitaitoista esimerkiksi laitoshuoltajakoulutuksen omaavaa siivoojaa Kokkolan Halpa-Hallin myymälään. Pätevyys, työkokemus,suunnitelmallisuus ja asiakaspalvelulähtöisyys valtteja. Työaika
Kokkolan Halpa-Halli Oy - 2016-05-20 - Keski-Pohjanmaa

Sosiaalityöntekijän sijaisuus, aikuispsykiatrian a -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymässä on haettavana psykiatrian tulosalueella SOSIAALITYÖNTEKIJÄN SIJAISUUS Tämänhetkinen sijoituspaikka on aikuispsykiatrian avohoitoyksikkö. Pätevyysvaatimuksena
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayh - 2016-04-24 - Keski-Pohjanmaa

Sosiaalityöntekijän virka -

Sosiaalityön erityisasiantuntijat
Peruspalveluliikelaitos Jytan perheiden palvelujen tulosalueella julistetaan uudelleen haettavaksi 26.2.2016 klo 15 mennessä SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRKA Haemme aktiivista sosiaalityön ammattilaista. Työtehtävät sisältävät
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayh - 2016-02-15 - Keski-Pohjanmaa

Varhaiskasvatuksen johtaja -

Lastenhoidon johtajat
Kokkolan kaupungin sivistystoimi hakee Isokylän monitoimitaloon varhaiskasvatuksen johtajaa. Virkaan sisältyy päiväkodin ja esiopetuksen esimiestehtäviä sekä perusopetuksen 1.- 2.vuosiluokkien pedagogista koordinointia.
Kokkolan kaupunki Karleby stad - 2016-03-18 - Keski-Pohjanmaa

Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja -

Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat
Haetaan YHDISTELMÄAJONEUVONKULJETTAJAA vakituiseen työsuhteeseen. Työ sisältää vaativia lämpösäädeltyjä runko- ja jakelukuljetuksia kaikkina vuorokauden- ja viikonaikoina. Reipas,asiakaspalveluhenkinen
JP Haanpää Oy - 2016-04-13 - Keski-Pohjanmaa

 
 
site syntyy 7.4436099529266 sekuntia