Job Puheterapeutti Helsinki-Uusimaa Espoon kaupunki - Työtarjoukset
Työnkuvaus:
Tehtävän kuvaus: Tule meille moniammatilliseen tiimiin puheterapeutiksi! Avokuntoutuspalvelujen organisaatiomme on uudistumassa ja tehtävien uudelleen järjestelyjen vuoksi puheterapeutin tehtävä täytetään aluksi määräaikaisesti vuoden ajaksi. Pääset mukaan vaikuttamaan puheterapeutin työnkuvaan ja Espoon avokuntoutusjärjestelyihin. Moniammatillisessa kuntoutustiimissä toimii lääkäreitä, kuntoutussuunnittelijoita, terveydenhoitaja, psykologi, fysio-, toiminta- ja puheterapeutteja. Alkuun työ sijoittuu Kehitysvammaisten kuntoutusyksikköön, jossa asiakkaat ovat kehitysvammaisia lapsia ja aikuisia. Myöhemmin uudistuksen myötä asiakkainasi saattaa olla myös muita puheterapiaa tarvitsevia aikuisasiakkaita. Työ on pääasiallisesti puheterapiatarpeen arviointia vastaanotolla ja asiakkaiden omassa ympäristössään. Lisäksi työ sisältää asiakkaiden ja heidän lähi-ihmisten ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi kommunikaation, vuorovaikutuksen, apuvälineiden, syömisen ja oralimotoriikan osalta. Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Kelpoisuusvaatimus: Laillistettu puheterapeutti. Arvostamme kiinnostusta autismikirjon asiakkaista ja työn kehittämisestä, itsenäistä työotetta ja kykyä toimia moniammatillisessa tiimissä. Hyvät vuorovaikutustaidot ja kokemus puhetta tukevista ja korvaavista menetelmistä katsotaan eduksi.
Työnantajan nimi: Espoon kaupunki
Työnantajan osoite: Trillakatu 5, 02610 ESPOO
Työn lyhyt kuvaus: Kuulontutkijat ja puheterapeutit
Maa: Suomi
Alue: Helsinki-Uusimaa
Sopimuksen kesto: Tilapäinen
Sopimuslaji: Kokopäiväinen
Lähde työtarjous: TE-palvelut, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi
Similiar Työtarjoukset
Alue-edustaja -
Myyntiedustajat
Zigi Zagi Finland Oy on nuorekas ja dynaaminen yrityspuolen erikoistuotteiden huippuosaaja. Yhtiön menestys perustuu jatkuvaan tuotekehitykseen ja kovaan haluun kehittyä paremmaksi. Zigi Zagi Finland Oy kuuluu korkeimpaan AAA luottoluokitusryhmään
Zigi Zagi Finland Oy - 2016-05-03 - Helsinki-Uusimaa
Aluevalvoja -
Maa- ja vesirakentamisen erityisasiantuntijat
HTJ on yksi johtavista rakennuttajatoimistoista Suomessa. Olemme rakennuttamista, työmaavalvontaa, energia- ja ympäristökonsultointia sekä monipuolisia projektinjohtopalveluja tuottava yritys. Meitä on jo lähes 100 rakennuttamisen
Rakennuttajatoimisto HTJ Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Frontend Developer -
Ohjelmistokehittäjät
Are you interested in Front end development and building your competencies in a multicultural work environment? Are you keen on getting responsibility in different kind of projects? If this sounds suitable for you, read forward and apply for this position
Academic Work Suomi Ab - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Henkilökohtainen avustaja -
Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Olen 86-vuotias, pyörätuolia käyttävä, virkeä nainen. Asun palvelutalossa Tikkurilassa. Haen henkilökohtaista avustajaa kotiaskareisiin, kaupassakäyntiin ja muihin menoihin. Työaika on 5 tuntia viikossa ja
Sipilä Sirkka - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa
Hotelliemäntä/kohdevastaava -
Siivoustyön esimiehet toimistoissa, hotelleissa ja muissa laitoksissa
Etsimme Järvenpäähän hotelliemäntää / kohdevastaavaa. Edellytämme työntekijöiltämme siivousalan kokemusta, suomen kielen taitoa, asiakaspalvelutaitoja,
SAN-PALVELUT KY - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Integraatioarkkitehti -
Systeemisuunnittelijat
Kuusakoski on pohjoisen Euroopan johtava kierrätyspalveluja tarjoava yritys. Sen vahvuus perustuu materiaalin, kierrätyksen ja ympäristöteknologian osaamiseen. Metallien kierrättämisen lisäksi yritys harjoittaa sähkö-
Proffice Finland Oy, Tampere - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa
Järjestyksenvalvoja -
Vartijat
Kallen Vahtarit - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa
Kassa/myyjä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy välittää vuokratyövoimaa pelkästään päivittäistavarakaupan alalle. Meidän kauttamme pääset tekemään töitä maamme suurimmissa kauppaketjuissa:
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa
Kassatyöntekijä -
Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Kassatyöntekijä Vantaan Tammistoon Etsimme nyt palvelukseemme osa-aikaisia kassatyöntekijöitä. Työtunteja n. 15-25h/ vko. Kassassa vastaat päivän mittaan monipuolisista kassarutiineista. Olet asiakaspalveluhenkinen,
Gigantti Oy - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa
Kihlakunnansyyttäjä S12, 3 virkaa -
Asianajajat
TYÖPAIKKA KUVAUS Syyttäjälaitoksen organisaatio on kaksiportainen. Siihen kuuluu valtakunnansyyttäjän johtama Valtakunnansyyttäjänvirasto Helsingissä sekä 11 alueellista syyttäjänvirastoa, joilla
Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Laboratoriohoitaja -
Laboratoriohoitajat
Raaseporin sairaala on yksi HUS sairaanhoitopiirin sairaaloista. Työ HUSLABin Tammisaaren sairaalan laboratoriossa on monipuolista ja vaihtelevaa. Laboratoriossa tehdään kemian-, hematologian-, erite-, mikrobiologian ja kliinisen fysiologian
HUS - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa
Lastentarhanopettaja -
Lastentarhanopettajat
Varhaiskasvatusvirasto, Päviäkoti Veräjämäki Tervetuloa pohjoiselle varhaiskasvatusalueelle. Alueeseen kuuluvat seuraavat asuinalueet - Torpparinmäki, Paloheinä, Itä-Pakila, Länsi-Pakila, Maunula, Oulunkylä
Helsingin kaupunki. - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Maarakennustyöntekijä -
Maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät
Haemme maarakentajia! Nyt on pitkäaikaista työtä tarjolla itsenäiseen maarakennukseen kykenevälle ammattilaiselle. Edellytämme, että omaat nykyaikaiset mittaus- ja kuvienlukutaidot, ja että putkien sekä kaivojen
Maximus Oy - 2016-04-26 - Helsinki-Uusimaa
Myyntineuvottelija -
Myyntiedustajat
Kirby kodinhoitojärjestelmät ovat valloittamassa Suomen markkinat ja etsimme laajentuvaan tiimiimme edustajia ympäri maata. Tarkoituksemme on löytää, kouluttaa ja ylentää ahkerat myyntineuvottelijamme aluemyyntipäälliköiksi
Up In My Head - 2016-02-23 - Helsinki-Uusimaa
Myyntipäällikkö -
Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Yrityksemme toimii markkinoinnin ja mainonnan alalla. Olemme mediakanavien tuotantolaitos, jonka tehtävänä on toimittaa parhaiten mainonnan viestit kohderyhmälle. Asiakkaidemme tarpeiden kuuntelu, ajankohtaisten trendien seuranta ja
Makton Media Channels Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Ohjelmistosuunnittelija -
Ohjelmistokehittäjät
Ohjelmistosuunnittelija Etsimme OHJELMISTOSUUNNITTELIJAA ohjelmistokehitystiimiimme. Työskentelemme erilaisten tieteellisten instrumenttien parissa joita käytetään esimerkiksi tutkimuksessa ja tuotamme ohjelmistoja PC:lle sekä
Thermo Fisher Scientific Oy - 2016-05-07 - Helsinki-Uusimaa
Operaattori -
Elektroniikkalaitteiden asentajat ja korjaajat
Haemme nyt asiakkaallemme operaattoreita kesätöihin 2- ja yövuoroon. Työ alkaa hakijoiden mahdollisuuksien mukaan huhti-toukokuun aikana ja jatkuvat aina elokuun loppuun asti. Mahdollisuus myös pidempäänkin jatkuvalle
Barona Teollisuus Oy - 2016-03-08 - Helsinki-Uusimaa
Palveluneuvoja -
Vastaanoton ja neuvonnan hoitajat
Toimeksiantajayritys Gigantti on osa Norjalaista Elkjøp-konsernia ja yksi suurimmista kodinelektroniikan myyjistä Suomessa. Toimipisteitä on Suomessa 40 ja ne työllistävät noin 700 henkilöä. Palvelukokonaisuuden
Uniflex Suomi Oy - 2016-03-09 - Helsinki-Uusimaa
Projektipäällikkö -
Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
Talo- ja Teollisuustekniikan kokonaistoimittaja LSK Yhtiöt on yksi alan johtavista toimijoista Etelä-Suomessa. LSK Yhtiöihin kuuluva LSK Talotekniikka Oy tarjoaa asiakkailleen monipuolisia ja kattavia asennuspalveluja sekä talotekniikkakokonaisuuksia
LSK Talotekniikka Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa
Purkumies -
Talonrakentajat
Etsimme osaavia ja motivoituneita purkutyöntekijöitä Pääkaupunkiseudun kohteisiimme. Edellytämme hakijoilta: - Aikaisempaa kokemusta purkutöistä - Voimassaolevaa työturvallisuuskorttia - Kovaa asennetta ja
Värväämö Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Rakennusmies -
Talonrakentajat
Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Rakennus Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa
Rakennustarvikemyyjä -
Myyjät
Meltex Oy on vuonna 1993 perustettu, kotimaisessa yksityisomistuksessa oleva kasvava rakennustarvikkeiden valmistukseen, maahantuontiin ja myyntiin erikoistunut yritys. Putki- ja kaivotehtaat sijaitsevat Jyväskylässä, Sipoossa ja Kuhmoisissa.
Meltex Oy Plastics - 2016-02-28 - Helsinki-Uusimaa
Tasoittaja -
Rappaajat
Haemme ammattitaitoisia tasoittajia asiakkaamme kohteisiin pääkaupunkiseudulle. Toivomme sinulta useamman vuoden kokemusta koneellisesta tasoitetyöstä ja reipasta asennetta. Soita meille : Marcus, 045 113 4398; Liina, 044 355 0673
Maximus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Tiedeasiantuntija -
Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat
TYÖPAIKKA KUVAUS Suomen Akatemian tehtäviin kuuluvat mm. tieteellisen tutkimuksen ja sen hyödyntämisen edistäminen, kansainvälinen yhteistyö sekä tiedepoliittiset
Suomen Akatemia - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa
Tietotekniikka arkkitehti -
Systeemisuunnittelijat
Palveluihimme kuuluvat joustava resurssienhallintapalvelu, henkilöstövuokraus, rekrytointi, sekä suorarekrytointipalvelut ja ulkoistuspalvelut. Toimimme valtakunnallisesti usealla toimialalla mm. Toimisto, IT, Asiakaspalvelu, Rakennus ja
Job Services Finland Oy - 2016-03-23 - Helsinki-Uusimaa
Toimistosiivooja -
Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Haemme asiakasyrityksellemme Espooseen/pääkaupunkiseudun alueelle siivoustyöntekijää, jonka työtehtäviin kuuluu myös siivousvälineiden jakoa autoitse. Odotamme sinulta - Aikaisempaa siivouskokemusta - Ajokorttia
Maximus Oy - 2016-05-05 - Helsinki-Uusimaa
Toimistotyöntekijäharjoittelija -
Yleissihteerit
Tehtävän kuvaus: Tehtävinäsi ovat toimisto- ja arkistointityöt. Tehtävän kesto 4 viikkoa erikseen sovittavana ajankohtana. Tehtävä sijoittuu ajalle 1.6.2016 - 7.8.2016. Edellytämme: - oma-aloitteisuutta
Vantaan kaupunki - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa
Tuotekehitysinsinööri -
Teollisen valmistuksen ja tuotantotekniikan erityisasiantuntijat
Serres Oy on vuonna 1973 perustettu suomalainen muovialan perheyritys. Olemme maailman johtava leikkaussaleissa kerättävien nesteiden hallintaan ja hävittämiseen keskittyvä järjestelmätoimittaja.
Serres Oy - 2016-03-02 - Helsinki-Uusimaa
Työnjohtaja -
Teollisuuden työnjohtajat
Työtehtäväsi sisältävät pääasiassa korjaus- ja huoltotehtävien organisointia, asiakaspalvelua sekä varaosamyyntiä, tilausten tallentamista ja valmistut-tamiseen liittyviä tehtäviä.
Mesvac Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa
Varastotyöntekijä -
Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme asiakasyrityksellemme Vantaalle varastotyöntekijää. Yritys sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Työtehtäviin kuuluu keikkaluontoisesti erilaisia varastotyötehtäviä, muun muassa tavaran keräily-,
Alrekry Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa