Job Puutarhuri Varsinais-Suomi Lassila & Tikanoja Oyj - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Puutarhuri

Työnkuvaus:
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen käyttöikää, ohjaamme materiaalit hyötykäyttöön sekä vähennämme raaka-aineiden ja energian käyttöä. Autamme asiakkaitamme keskittymään omaan ydinliiketoimintaansa ja säästämään ympäristöä. Yhdessä luomme hyvinvointia ja työpaikkoja. Viherpeukalot huomio! Haemme nyt Turun yksikköömme omatoimista ja aikaansaavaa PUUTARHURIA kesäkaudelle 2016. Työsi painottuu ulkoalueiden istutusten, kukkien, pensaiden ja puiden hoitotöihin sekä alueiden puhtaanapitoon. Työsuhde on määräaikainen toukokuun alusta syyskuun loppuun 2016 saakka. Odotamme tehtävään soveltuvaa koulutusta sekä aikaisempaa työkokemusta puutarha-alan töistä. Lisäksi toivomme asiakaspalveluhenkisyyttä sekä itsenäistä työskentelyotetta. Panostamme työntekijöiden hyvinvointiin, osaamisen kasvattamiseen ja esimiestyön kehittämiseen. Haluamme tarjota entistäkin turvallisemman työpaikan. Tuoreimman työyhteisökyselymme mukaan noin 90 prosenttia Kiinteistöpalvelualan työntekijöistämme pitää työtään merkityksellisenä ja vähintään kolme neljästä suosittelisi L&T:tä työnantajana! Työntekijämme arvostavat myös tarjoamiamme nykyaikaisia työtä helpottavia työvälineitämme. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, jätä hakemus nettisivujemme kautta (www.lassila-tikanoja.fi/toihin) mahdollisimman pian. Paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä! Lisätietoja tehtävistämme saat sähköpostitse: rekry(at)lassila-tikanoja.fi.

Työnantajan nimi: Lassila & Tikanoja Oyj

Työnantajan osoite: 20380 TURKU

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus:
Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät

Maa: Suomi

Alue: Varsinais-Suomi

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Asiakaspalvelija -

Puhelinpalveluneuvojat
ManpowerGroup Contact Center Oy on Suomen suurin myyntiin, asiakaspalveluun ja asiakaskohtaamisiin erikoistunut yritys. Asiakaspalvelukeskuksissamme Imatralla, Joensuussa, Jyväskylässä ja Loimaalla työskentelee reilut 650 asiakaspalvelun
ManpowerGroup Contact Center Oy, Jyväskylä - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi

Autonsiistijä -

Ajoneuvojen pesijät
Etsimme aurinkoiseen ja iloiseen joukkoomme AUTONSIISTIJÄÄ tuntitöihin. Toivomme hakijoilta aurinkoista asennetta työntekoon, iloista mieltä sekä kokemusta työkalujen käytöstä. Lisätietoja tehtävästä
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-04-24 - Varsinais-Suomi

Etämyyjä -

Ovelta ovelle -myyjät
Toimintamme kasvaessa palkkaamme kaksi työntekijää kokopäiväiseen työsuhteeseen uusien projektien käynnistyessä. Työskentelet 7 tuntia päivässä Suomen suosituimpien tuotteiden etämyyjänä
Finnacta Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Hoivapalvelupäällikkö -

Sosiaalihuollon johtajat
Med Group on suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kasvuyritys. Päätoimialojamme ovat hoiva- ja sosiaalipalvelut, lääkäripalvelut, suun terveydenhuollon palvelut sekä ensihoitopalvelut. Med Group -konserni työllistää
Med Group Oy - 2016-02-24 - Varsinais-Suomi

Itsenäinen jälleenmyyjä/naisten vaatteet -

Myyntiedustajat
HAEN MYYJIÄ KOKO SUOMEN ALUEELLE: Tampere, Nokia, Ylöjärvi, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Pirkkala, Lempäälä, Vesilahti, Akaa, Urjala, Punkalaidun, Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Loimaa, Alastaro, Aura,Mellilä,
Oy Suomen Friendtex Ab - 2016-03-02 - Varsinais-Suomi

Kiinteistönhoidon kesätyöntekijöitä -

Kiinteistöhuollon työntekijät
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-06-09 - Helsinki-Uusimaa

Kokki (kesätyö) -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Kokin kesätyöpaikka ravintola Blankossa ja Tintåssa. Jos kiinnostuit ja uskot että voisit olla etsimämme niin lähetä meille vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse osoitteella: blanko (at) chef.net . Merkitse osoitekenttään:
Klonk Oy - 2016-04-12 - Varsinais-Suomi

Kotihoidon sairaanhoitaja/tiiminvetäjä -

Ylihoitajat ja osastonhoitajat
Uusikaupunki on jaettu kotihoidon alueisiin, joissa toimivat kotihoidon tiimit. Tehtäviin kuuluvat myös tiiminvetäjän tehtävät ja aloituspaikka on Uudenkaupungin keskustan alue. Kotihoidossa noudatetaan yleistyöaikaa.
Uudenkaupungin kaupunki - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Laite-esittelijä -

Myyntiedustajat
Haluatko menestyä ja ansaita hyvin? Turun maahantuoja laajentaa! Etsimme mukavia ja sosiaalisia ihmisiä tekemään esittelytyötä. K World Wide Oy on turkulainen maahantuontiyritys. Suomessa tuotteitamme on myyty nyt 15 vuoden
K-World Wide Oy - 2016-05-25 - Varsinais-Suomi

Lipunmyyjä -

Kassanhoitajat ja lipunmyyjät
Samppalinnan Kesäteatteri etsii joustavaa ja tehokasta tuntipalkkaista lipunmyyjää ajalle 16.5. - 19.8.2016. Pääosin tehtävä on lipunmyyntiä ja monikanavaista asiakaspalvelua. Työ sisältää esityskaudella
Samppalinnan kesäteatterin kannatusyhdistys ry - 2016-04-26 - Varsinais-Suomi

Maataloustyöntekijä -

Yhdistetyn maanviljelyn ja eläintenkasvatuksen harjoittajat

Gallinax Oy - 2016-08-17 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Oletko vailla iltatyötä tai lisätuloja? Palkkaamme lisää osapäiväisiä työntekijöitä pääosin ilta- ja viikonlopputyöhön Turun ydinkeskustaan. Voit olla aikaisempaa työkokemusta
Buusteri Oy, Turku - 2016-06-14 - Varsinais-Suomi

Myyjä -

Myyjät
Palkkaamme Turun toimistoomme eri projekteihin 5 asiakasneuvottelijaa Seniori tiimiin. Työ sopii esimerkiksi eläkeläisille sillä meillä elämänkokemus katsotaan eduksi. Meillä voit työskennellä osa-aikaisesti
Armada Marketing Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Röni-Kuva Oy on Suomessa ja Ruotsissa toimiva ilmakuvaukseen ja ilmakuvien myyntiin erikoistunut yritys. Kuva-arkistomme kattaa kuvia aina vuodesta 1920 alkaen. Kymmenien vuosien kokemus takaa laadukkaat tuotteet sekä asiantuntevan palvelun.
Röni-Kuva Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Vidamic Ergonomics, yksi Oy ER Finland Ab:n osastoista markkinoi omalla tuotemerkillään mm. laadukkaita ergonomiatuotteita. Etsimme nyt myyntiedustajaa Turkuun / Varsinais-Suomen myyntialueelle. Kuulumme kansainväliseen Rahmqvist-konserniin,
Oy ER Finland Ab - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Huomio opiskelija! Etsitkö itsellesi lisäansioita? Työkokemusta jota arvostetaan? Etsimme joukkoomme viittä osa-aikaista myyntineuvottelijaa suomen tunnetuimpien tuotteiden pariin. Finnacta Oy on uuden ajan markkinointitalo, jonka
Finnacta Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Myyntineuvottelija -

Myyntiedustajat
Pasastar Oy on vuonna 1987 perustettu alan suurimpiin lukeutuva telemarkkinointiyritys, jolla on 22 toimipistettä Suomessa. Tunnetuimmat myyntituotteemme ovat Suomen suosituimmat aikakausilehdet. Palkkaamme nyt iltavuoroon myös opiskelijoita
Pasastar Oy - 2016-04-24 - Varsinais-Suomi

Parturi-kampaaja -

Kampaajat ja parturit

Sarin Tukkapaja - 2016-05-05 - Varsinais-Suomi

Parturi-kampaaja (yrittäjä) -

Kampaajat ja parturit
Etsin kanssani työskentelemään itsenäistä yrittäjää PARTURI-KAMPAAJAKSI joko yksin tai yhdessä. Kiinteä kuukausivuokra, joka kattaa tilan, sähkön jne. Myös vastavalmistuneet otetaan huomioon
Parturi-Kampaamo Teija. - 2016-07-15 - Varsinais-Suomi

Peltiseppä -

Ohutlevysepät
Carrot Palvelut Oy on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme
Carrot Varsinais-Suomi Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Promootiomyyjä -

Myyjät
Promotion Point on johtava kohtaamistoimisto Suomessa - tapaamme asiakkaita juuri siellä, missä he viettävät aikaansa. Tärkeimmät työvälineemme ovat face-to-face kohtaamiset lentoasemilla, yrityksissä, messuilla,
Promotion Point Oy - 2016-09-10 - Varsinais-Suomi

Puuseppä -

Konepuusepät
VPS Henkilöstöpalvelu VPS Yhtiöihin kuuluva VPS Henkilöstöpalvelu on vuodesta 1987 lähtien toiminut, henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritysketju, jonka kattavuus on koko Suomi. Lisäksi
VPS Henkilöstöpalvelu Ky - 2016-03-02 - Varsinais-Suomi

Puutarhuri -

Puutarhurit, kasvihuoneviljelijät ja -työntekijät
Me Uniflex Suomella olemme erikoistuneet henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin. Vuokraamaamme henkilökuntaa löytyy esimerkiksi contact centereistä, rakennustyömailta
Uniflex Suomi Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Rakennustyönjohtaja -

Rakennusalantyönjohtajat
SUOMEN LÄMPÖ-PRO OY on salolainen kokonaisvaltainen remonttitalo. Tuotamme avaimet käteen palvelulla omakotitalopuolella sekä taloyhtiöpuolella mm.: - ikkuna-asennukset - oviasennukset - nosto-oviasennukset - putkiremontit - viemärien
Suomen Lämpö-PRO Oy - 2016-06-27 - Varsinais-Suomi

Sales Advisor/Myyjä -

Myyjät
HAEMME OSA-AIKAISIA MYYJIÄ 30h/VKO MÄÄRÄAIKAISELLA SOPIMUKSELLA JA TILAPÄISTÄ MYYNTIAPUA MYYNTITIIMIIMME TURUN MYYMÄLÄÄMME. Oletko valmis aloittamaan urasi yrityksemme sydämessä? Tämä tilaisuus
H&M Hennes&Mauritz Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Siivooja -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-03-24 - Varsinais-Suomi

Siivoojia -

Toimisto- ja hotellisiivoojat ym.
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka on muuttamassa kulutusyhteiskuntaa tehokkaaksi kierrätysyhteiskunnaksi. Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa vähennämme jätemääriä ja pidennämme kiinteistöjen
Lassila & Tikanoja Oyj - 2016-02-18 - Lappi

Toimistotyöntekijä -

Yleissihteerit
Assistor perustettiin vuonna 1966 tukemaan Mercedes Benz, Audi ja Austin maahantuontia. Tänään liiketoiminta perustuu uusien ajoneuvojen, varaosien ja materiaalin toimitusketjun toteuttamiseen ja hallintaan. Yritys palvelee Suomessa ja
Studentwork Sharper Oy - 2016-02-15 - Varsinais-Suomi

Tutkimushaastattelija -

Tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijat
Jäitkö ilman opiskelupaikkaa? Vapauduitko armeijan harmaista, etkä tiedä mitä tekisit? Oletko muuten vain ajatellut viettää välivuoden? Muuta vapaa-aikasi rahaksi, ja opiskele vaikka samalla itsellesi uusi ammatti!
Finnacta Oy - 2016-08-10 - Varsinais-Suomi

Varastotyöntekijä -

Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym.
Haemme reipasta varastomiestä asiakkaallemme Turkuun. Hakijoilta edellytämme positiivista ja reipasta asennetta sekä kykyä tehdä fyysistä varastotyötä. Aiempi kokemus varastotehtävistä katsotaan hakijalle
Innolink Staff Oy - 2016-08-02 - Varsinais-Suomi

 
 
site syntyy 0.90737700462341 sekuntia