Job Raportoinnin asiantuntija Helsinki-Uusimaa Wihuri Oy Tekninen Kauppa - Työtarjoukset

Käytä
Työnimike: Raportoinnin asiantuntija

Työnkuvaus:
Wihuri on teollisuutta ja kauppaa harjoittava kansainvälinen suomalainen monialakonserni. Wihurin neljä toimialaa ovat pakkausteollisuus, päivittäistavaratukkutoiminta, tekninen kauppa ja liikelentotoiminta. Konsernin liikevaihto on noin 1,8 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 5 100. Wihuri Oy Tekninen Kauppa on voimakkaasti ratkaisuliiketoimintaan keskittynyt teknisen kaupan asiantuntija. Olemme osa kansainvälistä suomalaista Wihuri-konsernia ja toimineet useiden vuosikymmenien ajan alamme luotettuna yhteistyökumppanina Suomessa. Tarjoamme asiakkaillemme innovatiivisia kokonaisratkaisuja parantaaksemme heidän liiketoimintojaan. Nykyisen asiantuntijamme siirtyessä sisäiseen kehitysprojektiimme, haemme Wihurin Tekniseen Kauppaan RAPORTOINNIN ASIANTUNTIJAA hankintatoimintoihin Vantaalle. Tehtävä on määräaikainen, alkaen mahdollisimman pian ja päättyen vuoden 2019 lopussa. Tulet hoitamaan jälkimarkkinointimme sisäistä ja ulkoista raportointia. Toimit yhteistyössä varaosa- ja huolto-osastojemme kanssa tarvittavien tietojen hankkimiseksi ja kehität raportointia yhteistyössä muiden osastojemme kanssa. Lisäksi osallistut raportointiohjelmien ylläpitoon. Edellytämme sinulta soveltuvaa koulutusta (esim. tekniikan alan AMK-koulutus) sekä muutaman vuoden vahvaa työkokemusta raportoinnista ja tietojen analysoinnista. Raporttien koostaminen edellyttää sinulta hyvää tietotaitoa eri ohjelmien tietokantojen yhdistämisestä. Hallitsetkin hyvin erityisesti Excelin tietokantaominaisuudet. Käytät tehtävässä lisäksi Cognos PowerPlay -ohjelmistoa. Sujuvan suomen kielen lisäksi tarvitset ehdottomasti hyvää englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa. Olet henkilönä oma-aloitteinen, paineensietokykyinen ja tarkka. Sinulla on myös joustavuutta ja innostusta uuden oppimiseen. Viihdyt hyvin sekä itsenäisesti työskennellen että ihmisten parissa ja tiimityössä. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän ja näköalapaikan jälkimarkkinoinnin raportointiin, mukavat kollegat ja Wihurin hyvät edut. Lisätietoja saat 15.2.2016 klo 13-15, 17.2.2016 klo 13-15 ja 19.2.2016 klo 9-11 hankintapäällikkö Hanna Pasaselta, p. 040 557 5672. Lähetä hakemus ja CV otsikolla "raportoinnin asiantuntija" 26.2.2016 mennessä osoitteeseen hanna.pasanen (at) wihuri.fi. Toimi nopeasti; tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Työnantajan nimi: Wihuri Oy Tekninen Kauppa

Työnantajan osoite: Kiitoradantie 4, 01530 VANTAA

abstractJV_invalidEuresFlag: false

Työn lyhyt kuvaus: Tietokantasuunnittelijat ja -vastaavat

Maa: Suomi

Alue: Helsinki-Uusimaa

Sopimuksen kesto: Tilapäinen

Sopimuslaji: Kokopäiväinen

Kokea: Yli 5 vuotta

Lähde työtarjous:
MOL/Työ- ja elinkeinoministeriö, Julkiset työvoimapalvelut, Suomi

Käytä

Similiar Työtarjoukset

Aluemyyntipäällikkö - Käänteiset LVIS- urakat -

Mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijat
Vain me jaamme asiakkaillemme 60 % tekemästämme voitosta. Haluatko tulla auttamaan asiakkaitamme säästämään lisää rahaa? Suomen LVIS- Suunnittelu on kehittänyt suuren suosion saaneen Käänteisen
Suomen LVI- Suunnittelu Oy - 2016-03-25 - Helsinki-Uusimaa

Asennuspäällikkö -

Rakennusalantyönjohtajat
RestaKoti Oy on valtakunnallinen vesikattojen ja savuhormien kunnossapitoon kokonaisvaltaisesti erikoistunut yritys. Palveluihimme kuuluvat vesikattoremontit, kattopinnoitukset sekä savuhormipinnoitukset. Työllistämme tällä hetkellä
Restakoti Oy - 2016-05-18 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Daghemmet Aftonstjärnan är ett litet daghem i Esbo, Alberga. Daghemmet har plats för 22 barn i åldern 1-6 år. Daghemmet har öppet kl. 7-17 men vid behov har vi kvällsöppet till kl. 21. Som barnskötare deltar
Daghemmet Aftonstjärnan - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Barnskötare -

Lastenhoitotyöntekijät
Vi söker en barnskötare för ett deltidsarbete till Daghemmet B. E. von Schantz för tiden 1.8.2016-23.12.2016. Arbetstiden är 12,5 h /vecka och varje vardag klockan 14.00-16.30. Vi erbjuder dig - arbete med barn i åldern
Barnavårdsföreningen i Finland r.f. - 2016-05-11 - Helsinki-Uusimaa

Barnträdgårdslärare -

Lastentarhanopettajat
Västerledens Språkbad består av två daghem i Esbo (Olars & Bredviken). Vi är 9 engagerade medarbetare. Västerledens språkbad Rf är en icke vinstgörande förening med verksamhet i över 20 år.
Länsiväylän Kielikylpy ry/Västerledens Språkbad rf - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Erityislastentarhanopettaja -

Lastentarhanopettajat
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki - 2016-04-19 - Helsinki-Uusimaa

Express-Myyjä -

Myyjät
Onninen tarjoaa kattavia materiaalipalveluja urakoitsijoille, teollisuudelle, julkisille organisaatioille ja teknisten tuotteiden jälleenmyyjille sekä tavarantoimittajille. Olemme alalla vuodesta 1913 toiminut suomalainen perheyhtiö. Työllistämme
ManpowerGroup Oy, Helsinki - 2016-05-02 - Helsinki-Uusimaa

Försäljare -

Myyjät
För att förstärka vårt säljteam söker vi till vårt kontor i Dickursby centrum aktiva och energiska personer. För alla som börjar arbetet i Juni betalar vi extra 300€ startbonus! Vi förväntar oss
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-06-27 - Helsinki-Uusimaa

Hammashoitaja -

Muut terveydenhuoltoalan työntekijät
Tehtävän kuvaus: Asiakaspalvelutehtävät puhelimitse keskitetyssä ajanavarauksessa: - hoidontarpeen arviointi,ajanvaraukset - peruutukset - takaisinsoitot+tekstiviesti peruutusten hoito koko Vantaan suun terveydenhuollon hammashoitoloihin
Vantaan kaupunki - 2016-08-17 - Helsinki-Uusimaa

Henkilökohtainen avustaja -

Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta)
Haemme asiakkaillemme Helsinkiin AURINKOISTA HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA Tehtävänäsi on olla apuna arjen normaaleissa askareissa, kuten kodinhoidossa,ulkoilussa ja muissa avustettavan itse määrittämissään tehtävissä.
SOL Henkilöstöpalvelut Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat

HR Yhtiöt Oy - 2016-07-28 - Helsinki-Uusimaa

Kaivinkoneenkuljettaja -

Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat
Etsimme asiakasyrityksellemme kokenutta KAIVINKONEKULJETTAVAA maanrakennukselle Uudellemaalle. Edellytämme hakijalta alan työkokemusta, särmää ja tunnollista työotetta, halua sitoutua tehtävään sekä työturvallisuuskortin.
Job Services Finland Oy - 2016-03-31 - Helsinki-Uusimaa

Kalanleikkaaja ja keräilijä -

Teurastajat, kalankäsittelijät ym.
Haemme asiakkaallemme Roihupellon huippumoderneihin kalankäsittelytiloihin KALANLEIKKAAJA Kalanleikkaajan työtehtäviin kuuluu kaikki raakakalan käsittely ja fileointi. Käytössäsi ovat alan parhaat työvälineet
StaffPoint Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kassamyyjä -

Myyjät
Haemme asiakkaillemme syksyksi Kassamyyjiä Espooseen Aiempi kokemus päivittäistavarakaupan alalta katsotaan eduksi, mutta sitäkin tärkeämpänä pidämme asennetta! Arvostamme iloista ja reipasta asiakaspalvelua,
Joblink Oy - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Kirvesmies -

Kirvesmiehet ja rakennuspuusepät
Ammattitaitoinen kirvesmies! Etsimme sinua! Työtehtävän kuvaus Etsimme kirvesmiehiä asiakasyrityksemme pitkäkestoiseen projektiin Nurmijärveen ja Klaukkalaan.Työkohteina uudispuolen rivi- ja omakotitalohankkeita, joissa
Uniflex Suomi Oy - 2016-04-27 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Haemme loppu kesälle osa-aikaiseen (noin 90h/3vko) työsuhteeseen kokkia ravintola Casa Largoon. Ravintolassa tarjotaan arkisin lounasta ja iltaisin herkutellaan tapaksilla sekä a la carte- annoksilla. Keittiössä työskennellään
StaffPoint Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Kokki -

Kokit, keittäjät ja kylmäköt
Original Sokos Hotel Vaakuna on Helsingin ensimmäinen käyntikortti: funkkisklassikko Helsingin sydämessä, arkkitehtuurin merkkiteos, joka hurmaa taideteoksillaan ja 50-luvun tunnelmallaan. Hotelli isolla H:lla. 10.kerroksen ravintola
Sokotel Oy - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Kotisiivooja -

Kotiapulaiset ja -siivoojat
Kotipalvelu Restholli hakee tunnollista ja oma-aloitteista henkilöä kotisiivoustehtäviin pääkaupunkiseudulle pääasiassa Espooseen. Työskentely tapahtuu pääosin pareittain ja työaika on klo 7.30-17
Kotipalvelu Restholli - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Mobile Patrol -vartija -

Vartijat
Securitas Oy tuottaa monipuolisia turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille ja julkisen sektorin tarpeisiin toiminnan pääalueena vartiointi- ja hälytyskeskuspalvelut. Vahvuuksiamme ovat muun muassa tunnettu brändi, ammattitaitoinen
Securitas Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Muurari -

Muurarit ym.
Carrot on kotimainen, vuonna 1998 perustettu henkilöstövuokraukseen ja rekrytointiin erikoistunut yritys. Työllistämme päivittäin useita satoja eri toimialojen osaajia. Joustavat ja henkilökohtaiset palvelumme tavoittavat
Carrot Rakennus Oy - 2016-06-22 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme kasvavaan yritykseemme uutta huippumyyjää. Toivomme, että olet myyntialan ammattilainen, jolta löytyy näyttöä tuloksellisesta myyntityöstä. Osaat tehdä työtä omatoimisesti sekä tiimissä.
Oy Sports Car Center Ab. - 2016-02-18 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyntiedustajat
Yrityksemme laajentaa ja etsimme nyt uusia myyjiä mukaan tiimiimme. Toivomme työntekijöiden olevan oma-aloitteisia, positiivisia ja innokkaita tekemään töitä. Lisäksi suomenkieli tulee hallita hyvin. Tarjoamme sinulle
Tmi S.Sorsa - 2016-08-02 - Helsinki-Uusimaa

Myyjä -

Myyjät
Etsimme Varuboden-Osla alueelle osa-aikaiseen (keskimäärin 30 h/vko) työsuhteeseen MYYJÄÄ palvelutorille Karjaalle Toivomme sinulta Erinomaista palveluasennetta ja kokemusta palvelutiskin näyttävistä esillepanoista.
Apetit Kala Oy - 2016-04-12 - Helsinki-Uusimaa

Myyntiedustaja -

Myyntiedustajat
Salesmatic Oy on myynnin ratkaisuohjelmistoja rakentava yritys. Tavoitteenamme on olla alallaan maailman paras. Asiakkaitamme ovat pääasiassa palvelu- ja teollisuudenalan kasvuhakuiset pk-yritykset. Autamme yrityksiä kasvattamaan liiketoimintaa.
Salesmatic Oy - 2016-08-10 - Helsinki-Uusimaa

Myyntitoimiston vuorovastaava -

Myyntiedustajat
Haemme MYYNTITOIMISTON VUOROVASTAAVAA VANTAALLE! Haemme Vantaan Tikkurilan toimipisteeseemme vuorovastaavaa kesän ajalle. Työtehtäviisi kuuluu mm. myyntitoimiston myynnin ja markkinoinnin kokonaisvaltainen hallinta päällikön
Buusteri Oy, Vantaa - 2016-05-28 - Helsinki-Uusimaa

Netti-TV-palveluneuvottelija -

Myyntiedustajat
Haemme Helsingin ydinkeskustaan Vuorikadun toimipisteeseemme NETTI-TV-PALVELUNEUVOTTELIJOITA iltatyöhön. Työtehtävä soveltuu mainiosti kaikenikäisille, välivuotta pitävälle tai muuten erilaisiin elämäntilanteisiin.
Buusteri Oy - 2016-02-15 - Helsinki-Uusimaa

Päiväkotiapulainen -

Lastenhoitotyöntekijät
Varhaiskasvatusvirasto, Päiväkoti Hiekkalinna, päivähoitoyksikkö Ahti-Hiekkalinna-Vellamo Tehtävän kuvaus: Päiväkotiapulaisen sijaisuus päiväkoti Hiekkalinnassa Vuosaaressa. Päiväkodissa
Helsingin kaupunki. - 2016-07-15 - Helsinki-Uusimaa

Personal Trainer -

Liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajat
Personal Traineriksi Espoon Suomenojalle Etsimme Espoon Suomenojalle 7.11.2016 avattavaan kuntosaliin Personal Trainereita. Odotamme sinulta omatoimisuutta ja osaamista markkinoida omia palveluitasi. Toimit omalla toiminimellä tai oman yrityksesi
Fresh Fitness Finland Oy - 2016-09-10 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Talonrakentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-03-22 - Helsinki-Uusimaa

Rakennusapumies -

Talonrakentajat
Banssi on laadukkaisiin rekrytointi- ja henkilöstövuokrauspalveluihin erikoistunut valtakunnallinen henkilöstötalo. Kauttamme työllistyy vuosittain useita satoja ammattilaisia eri aloille määräaikaisiin tai vakituisiin
Banssi Uusimaa Oy - 2016-05-25 - Helsinki-Uusimaa

 
 
site syntyy 2.2403738498688 sekuntia